Bongattiin viime vuoden kesälomareissulla mielenkiintoisen kuuloinen paikka tienviitasta matkalla Nurmeksesta Rautavaaralle: Pumpulikirkko. Nimikin kuulostaa jo niin pehmoiselta ja lohdulliselta. Viime kesän lomaviikolla satoi lähes tauotta koko viikon, joten vierailu tuossa ihanalta kuulostavassa kohteessa jäi!
Saimme vuokralle saman paritalon puolikkaan Tahkon vanhan golfkentän vierestä, joten oli oivallinen mahdollisuus käydä Pumpulikirkossa.
Lähtöpaikalla oli tällaista tietoa.
Lähdimme matkaan eväiden kanssa, vaikka itse reitti Konttimäen parkkipaikalta Pumpulikirkolle on vain 1.3 km. Matka Tahkolta Konttimäelle on yhteen suuntaan noin 85 km ja osa tiestä on hyvin kapeaa metsätietä, niin aikaa kuluisi reissuun kuitenkin useampi tunti. Viime vuonna seutuun tutustuessa huomasimme, että ruokapaikkoja tuolla välillä ei juuri ole, joten eväät on hyvä olla, ettei rouvalle iske nälkäkiukku paluumatkalla.
Pumpulikirkolle menevän polun alkupää
Polku lähti laskeutumaan jo parkkipaikalta aika reippaasti. Koko ajan odotin koska ”verta imevät ilmavoimat” iskevät. Ötököitä reitillä oli, sekä sääskiä että mäkäräisiä, mutta yllättävän vähän. Selvisimme ilman Offia. Luulen että tuulinen päivä oli meidän onnemme, sillä suurin osa reitistä oli melkoisessa vehreässä ja kosteassa ”rotkossa”, joka on oikea ötököiden paratiisi.
Polku itsessään oli ihan perus metsämaastoa: paljon kiviä ja juuria. Odotin, että se olisi ollut vaikeampikulkuista, kuin mitä se oli.
Itse Pumpulikirkko on geologinen muodostelma, joka on haljennut hiidenkirnu. Muodostelma muistuttaa kirkkosalia saarnastuoleineen. Oletan, että Pumpulikirkko nimi on tullut kiveä peittävästä sammaleesta.
Hani Pumpulikirkolla
Näkymä oli uskomaton! Ympärillä kohoavien seinämien juurella tunsimme itsemme todella pieniksi. Seinämissä oli isoja lohkeamia ja alueen pohja oli soista maastoa joten alueen läpi kulkikin pitkospuut. Pumpulikirkon ”lattia” olikin hyvin vehreä.
Pumpulikirkko on oiva luontokohde! Reitti on hyvin merkitty ja polku suhteellisen helppo/keskivaativa kulkea. Pumpulikirkolla voi mielestäni käydä vaikka lasten kanssa eväsretkellä. Vahva suositus tälle kohteelle.
Mulla on takana suurten muutosten vuosi. Vaihdoin työpaikkaa. Samalla vaihtui myös hoitoalan osaamisalue vanhustyöstä kehitysvammatyöhön. Muutos oli suuri! En selvinnyt siitä ilman harmaita hiuksia, muutamaa itkupotku-raivaria ja tuskastumista sekä riittämättömyyden tunnetta. Tunsin itseni aloittelijaksi. Se tosiasia ettei uudella työmaalla oikein ollut ketään kuka olisi voinut perehdyttää minua omiin töihini, koska siellä ei ole muita sairaanhoitajia, tuntui välillä jatkuvana paineena rintalastassa.
Kesäkuun alussa aloin olla räjähdysherkkä ja tiuskin pikkuasioistakin. Koin, että olen loman tarpeessa. Koska vaihdoin työpaikkaa joulukuun puolessa välissä, kertyi minulle lomaa vain 7vrk. Onneksi uusi esihenkilöni oli huolehtinut, että palkanlisäni menevät työaikapankkiin ja voin siten ottaa sieltä tarvittaessa ylimääräisiä vapaita. Tämän lomani mitaksi sain siis kerrytettyä 13 vrk. Se tuntuu talven vääntämisen jälkeen oikein luxukselta!
Tänä talvena on saanut taipua moneksi. Olen mm pelannut asukkaiden kanssa Kimbleä.
Olimme varanneet tavanomaisen loma-asuntomme miehen ammattiliiton kautta Leviltä. Kittilästä on vuosien saatossa tullut mun lomakohde suosikki no 1! Leviltä on helppo kierrellä katsomassa ympäri tunturi-Lappia erilaisia mielenkiintoisia luontokohteita. Lähdimme matkaan torstaina. Ensimmäinen etappi oli pysähtyä vanhemmillani Pohjois-Pohjanmaalla. Halusin tänä vuonna jakaa etenkin menomatkan muutamaan erään. Olen aika väsynyt ja tunnistan kuinka keskittymiskyky tahtoo välillä herpaantua.
Vanhempieni luona äitini oli kehitellyt perinteistä juhannusjuustoa (punaista heraa), jota sitten onnellisina lusikoimmekin suuhumme. Valitettavasti mun elimistö ei pidä maidosta ja seuraavana yönä nukuin kun siten harvinaisen huonosti. Perjantai aamuna lähdimme vanhemmiltani jo kahdeksan maissa ajelemaan kohti Rovaniemeä.
Juhannusjuustoa eli punaista heraa
Ja koska minä olen minä, en aja suoraa paikasta A paikkan B. Ajoimme ensin Pudasjärvelle. Saimme huomata, että siellä oli purettu vanha ABC:n asema ja rakennettu uusi entistä ehompi puurakenteinen toiselle puolelle tietä. Oikein sovelista ja komeaa puurakentamisen alalla suunnannäyttäjänä profiloituneelta kunnalta! Ajoimme Jyrkkäkoskelle missä oli UDiscin mukaan uusi, upea frisbeegolf-rata. Rata löytyi, mutta jo kättelyssä meinas mammalta palaa päreet! Meidän lisäksi kenttää ympäri pörräsi ainakin miljoona sääskeä, mäkäräistä ja paarmaa. Vähän meille uusi kenttä meinas tehdä tepposia ja heitettiin väylällä 5 ensin väärään koriin. Korjattiin erhe ja heiteltiin 9 väylää, joka yksissä tuumin todettiin riittäväksi. Rata on hyvä ja halutaan palata sinne joskus. Jo pelaat frisbeegolfia, voimme suositella rataa. Se kulkee hiekkakuopilla ja mäntymetsikössä. Sen varrella on helppoja väyliä ja väyliä myös vaativampaan heittelyyn.
Pudasjärven Jyrkkäkoskelta matka jatkui Ranualle, missä kävimme eläinpuiston ravintolassa lounaalla. Söimme ihan mukiinmenevän buffet-lounaan, puolityhjässä ruokalassa. Ruokailun jälkeen matka jatkui Rovaniemelle. Olin varannut meille yöpymisen Lapin Urheiluopiston Santa Sport hotelliin. Olimme iloisesti yllättyneitä sijainnista, huoneiden siisteydestä, sänkyjen mukavuudesta sekä aamupalasta. Kaiken kaikkiaan nappivalinta, yöpymispaikaksi, eikä hintaan ollut kuin vajaa 80€.
Rovaniemellä Hani halusi käydä saksalaisten sotilaiden hautausmaalla Norvajärvellä, koska häntä kiinnostaa Suomen historia. Ajelin siis sinne, kun olimme tsekanneet huoneen Santa Sportissa. Parkkipaikalta oli hautausmaalle 0.5km kävely kauniissa sekametsässä. Sama polku vei myös uimarannalle, joten se oli helppokulkuinen ja leveä. Yllätyin kun pääsimme perille! En tiennyt mitä odottaa, mutta hauta olikin jyhkeä graniitista rakennettu iso mausoleum. Varsinainen yllätys oli sisällä.
Mausoleumi tuloaulassa oli muistomerkki.
Tuloaulassa oli taidetta ja iso kirja johon oli kirjoitettu kaikkien kyseiselle hautausmaalle haudattujen sotilaiden nimet. Kaatuneita oli vajaa 2500 ja lisäsi hautaan on siunattu lepoon myös vajaa 700 tunnistamatonta vainajaa. Tämä tieto kosketti! Valtava määrä aivan liian aikaisin täältä lähteneitä nuorukaisia! Vertailun vuoksi: Ukrainan sodassa on jo nyt kuollut yli 30000 venäläisjoukkojen sotilasta (plus luonnollisesti myös ne tuhannet ja tuhannet ukrainalaiset).
Muistomerkki saksalaisten Norvajärvelle haudattujen sotilaiden mausoleumissa.
Jokaisen hautapaaden alle haudatun sotilaan nimi lukee paadessa. Joissain kohti oli läheisten tuomia tervehdyksiä. Norvajärven rantaan oli laitettu risti. Sen alla oli teksti saksaksi. Tekstissä muistettiin niitä rakkaita, jotka eivät palanneet sotareissulta eikä heidän ruumiitaan ole koskaan löydetty. Tuolla nousivat tunteet pintaan. Äitinä toivon, ettei oman poikani tarvitse koskaan tuollaiselle reissulle lähteä!
Rovaniemeltä matka jatkui Juhannusaamuna kohti Sodankylää. Tankattuamme auton napapiirin Shellillä ajelin hiljakseen maisemista nauttien. Liikennettä oli vähä, poroja muutama. Askassa poikkesimme Porttikoskelle. Kumpikaan ei ollut siellä ennen käynyt, joten hyvähän sekin oli käydä katsomassa, kiirettä kun ei ollut. Kummallakaan ei siis ollut käsitystä siitä mitä tuleman piti. Ja jälkeen päin on hyvä sanoa, että onneksi poikettiin! Maisema muistutti kovin Kiutaköngästä, tosin itse koski oli aika vaatimaton. Joki kulki kallionseinämien välistä ja kallion laella oli vanha tanssilava. Lava oli niin hyvässä kunnossa, että mahtaa vielä olla käytössä
Porttikoski Kuva: Timo JokiPorttikosken lava. Kuva: Timo Joki
Porttikoskelta ajoin Sodankylään syömään. Juhannuspäivän lounaaksi me söimme pizzat. Kierrettiin sitten jälkeenpäin vähän kylää. Olisimme halunneet käydä kuvaamassa Kittilän vanhaa kirkkoa, mutta siellä oli häät, niin emme halunneet häiritä. Olemme joskus kuvanneet sen sisältä ja ulkoa, joten emme olleet pettyneitä.
Saavuimme Kittilään kolmen jälkeen. Ennen lomakodin avainten hakua, poikkesimme vielä Levin golfkentällä varaamassa ensimmäisen tiiajan maanantaille. Loma on alkanut!
Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Se oli hyvä, sillä meillä oli tarkoitus lähteä heti aamulla Hatlamminsuolle.
Tutkin Hatlamminsuota linkeistä, jotka avautuivat QR-koodeista, joita oli tauluissa suota kiertävän pitkospuu-lenkin varrella. Hatlamminsuo on Riihimäen arvokkain yksittäinen luontokohde. Se on laaja keidassuo, joka sijaitsee osittain Hausjärven puolella. Hatlamminsuon luonnonsuojelullinen arvo perustuu noin 40 eri suokasvillisuustyyppiin. Valtaosin suo on mäntyvaltaista rämettä. Suurin osa Hatlamminsuota on säilynyt luonnontilassa, koska koko suon poikki menevä pitkospuu-reitti on suojellut arvokasta kasvustoa.
Keidassuo oli itselleni täysin tuntematon käsite, vaikka suon reunassa olenkin kasvanut. Kun näin kaavakuvan keidassuosta, ymmärsin miten looginen nimitys on. Hatlamminsuolle laskeudutaan pieneltä nyppylältä. Ennen varsinaista suota on ikään kuin syvänne ((vrt vanhoja linnoja ympäröivä vallihauta), josta varsinainen suo sitten nousee ikään kuin keitaana.
Aamuauringossa ja pikkupakkasessa Hatlamminsuo avautui kauniina eteemme, kun laskeuduimme kuusimetsästä suota kiertäville pitkospuille. QR-koodien takaa aukeava teksti selitti minulle myös mitä oikeastaan tarkoittaa, kun sanotaan ”joutua ojasta allikkoon”. Allikko sanaa on ennen käytetty merkityksessä: lammikko, lampi, tai suo. Eli yllä olevissa kuvissa oikeanpuoleisessa kuvassa olevaa vesialuetta voisi kutsua allikoksi.
Astelimme pitkin pitkospuita ihastellen suoluontoa. Sekä minä että Minna räpsimme puhelimien kameralla kuvia tasaiseen tahtiin. Yritimme etsiä karpaloita ja löysimmekin niitä suon märemmältä kohdalta. Hatlammin suo on paikoin hyvinkin upottavaa ja vetistä, mutta suurin osa on tosiaan enemmän rämettä.
Kun olimme reilussa puolessa välissä, oli aurinko yhtäkkiä mennytkin pilveen. Emme antaneet sen häiritä, sillä ilma oli edelleen kuulas ja raikas. Pian eteemme avautui pitkä pitkospuu suora kitukasvuisen mäntyrämeikön läpi. Minna kertoi pitävänsä edessämme avautuvasta suorasta. Ja hyvältähän se minunkin silmääni näytti.
Rämesuoran jälkeen nousimme taas kuusimetsikköön ja retkemme alkoi tulla päätökseen. Hatlamminsuon luontopolku on 1,5 kilometrin ympyräreitti, joka kyllä maksaa vaivan kiertää, jos satut Riihimäellä käymään. Reitin lähtö- ja päätepisteessä (ovat siis samat) on mahdollisuus tulisteluun, jos sinulla sattuu makkarat mukaan.
Toki kävimme tänä sunnuntaina muuallakin, mutta tämä Hatlamminsuon arvokas luontokohde oli itselleni koko tämän Riihimäen reissun ehdoton vetonaula, jota suosittelen kaikille lämpimästi!
Pääsin perjantai aamuna yövuorosta. Hani oli lämmittänyt minulle saunan, joten pääsin hetkeksi rentoutumaan saunan lauteille valvomisen jälkeen. Saunan päälle pakkasin tavarat valmiiksi ja otin reilun tunnin tirsat. Olin lähdössä kylään ystävälleni Minnalle Riihimäelle.
Olin päättänyt ajaa sisämaan kautta, joten suuntasinkin auton keulan kotoa kohti Kaustista. Koko matkan oli vähän liikennettä, joten matka sujui jouhevasti. Talvinopeusrajoutukset ovat tulleet voimaan, joten kaikkialla, paitsi Helsingin moottoritiellä, oli 80 nopeusrajoitus. Matkaan menikin siten hieman kauemmin kuin olin odottanut, vaikken pysähtynyt matkalla edes syömään. Olin ottanut mukaan avaamattoman pussin pähkinöitä, se tyhjentyä matkalla
Pysähdyin matkalla kuvaamaan Vimpelin pyöreän kirkon.
Pääsin perille Riihimäelle hieman viiden jälkeen. Löysin ilman ongelmia ystäväni Minnan kotiin. Kävimme kaupassa ja haimme pizzat. Illan vietimme elokuvaa katsellen, pizzaa syöden ja kuulumisia vaihtaen. Olin aika väsynyt yövuoron ja pitkän ajomatkan jälkeen, joten vetäydyin suhteellisen aikaisin yöpuulle.
Kana, pekoni, vuohenjuusto ja persikka pizza.
Lauantai aamuna olimme molemmat hyvissä ajoin hereillä. Olimme päättäneet lähteä ajelulle lähiseudulle. Minna tiesi muutaman kivan paikan, jotka hän halusi näyttää minulle. Oli hyvin sumuinen aamu. Jopa tietyö näytti hyvin kauniilta kietoutuneet usvaverhoon!
Minna tykkää kuvailla veneitä, joten hän vei minut ensin Hyvinkäälle erään järven rannalle, jossa oli erityisen paljon soutuveneitä. Parkkipaikalla oli ilmoitustaulu, johon kiinnitetyistä ilmoituksista selvisi, että järvi on ilmeisesti hyvä kalastusjärvi. Siitä saanee ainakin haukea, kuhaa ja ahvenia. Järvi näytti olevan myös sorsastajien suodiossa. Astelimme järven rantaa pitkin kuvaillen veneitä, yrittäen samalla vangita kuviin myös valkoisena verhoja järven päällä roikkuvaa usvaa.
Usvankin vuoksi oli aika raikas keli olla ulkona, joten Minna oli keittänyt meille mukaan kahvit. Ajelimme Ridasjärven rannalta Kilpijärvelle. Usva roikkui sielläkin järven pinnalla. Levitimme fleecehuovan laiturille ja kaadoimme mukeihin kahvia lämmikkeeksi. Siinä istuessamme sumu hälveni ja esiin tuli hetkeksi aurinko. Hieman sen jälkeen kuului joutsenten kaakatus ja pariskunta lensi hieman sen jälkeen meidän yli. Maagista!
Kilpijärveltä ajelimme Hyvinkäälle. Vuorossa oli hieman shoppailua. Reiluun vuoteen en juurikaan ole ostanut vaatteita muualta kuin kirpputorilta. Nyt kun sain uuden työpaikan, jossa ei olekaan työn puolesta univormua, ajattelin että varmaan voisi hieman investoida pukeutumiseen. Mukaan tarttui kevytuntuvatakki, ulkoiluhousut ja pinkki huppari.
Välillä kävimme ystäväni kotona juomassa kupin teetä ja syömässä eilisestä yli jääneet pizzapalat, jonka jälkeen lähdimme kävelylle Riihimäen keskustaan. Kiertelimme katsomassa kaupungin seiniin maatattuja muraaleja, samalla pystyin hahmottamaan kaupunkia. Olen asunut Riihimäellä vuoden 1990-luvun puolivälissä, mutta kaupunki on muuttunut tuosta ajasta minulle aivan tuntemattomaksi. Minun silmääni kaupunki näyttää hyvältä. Se on rauhallinen pikkukaupunki, jossa luonto on lähellä ja kulkuyhteydet ovat loistavat. Kokkolassa asuvana täytyy sanoa, että vain meri puuttuu.
Riihimäen vetonauloja lienevät Riihimäen lasimuseo ja Metsästysmuseo. Niissä minulla ei tällä kertaa ole tarkoitusta käydä. Lasimuseo on upea käyntikohde, jos joskus vierailet Riihimäellä. Suosittelen myös kävelyä Hytti-korttelin alueella. Se on todella tunnelmallinen paikka! Keskellä kaupunkia lähellä rautatieasemaa on kiva pieni ”Punaisessa talossa” sijaitseva ”Pompoti”-puoti. ”Pompotissa” on kahvila ja lähinnä sisustustavarat myyvä puoti. Viihtyisä paikka, jossa on muuten aika upeat tapetit!
Pompoti
”Pompotista” kävelimme sitten Prisman kautta kotiin laittamaan päivällistä. Loppu ilta on kulunut rentoutuessa. Olemme vahtineet telkkaria ja hoitaneet kauneutta laittamalla kasvomaskit huolellisen kasvojen pesun päälle.
Uniongelmien myötä elämä tuntuu levinneen käsiin. Olen koko ajan väsynyt ja tunnistan kuinka sen esiintuoma ahdistus syötättää. Koko ajan tekee mieli ”herkkuhiilareita”. Mun hyväksi todettu ruokailurytmi on lentänyt taivaan tuuliin. Runsas liikunta, josta on tullut tapa, on onneksi pelastanut mut suuremmilta tuhoilta.
Reilu jäätelöannos kruunaamaan hampurilaisaterian
Tämän vuoden loppukesä ja syksy on otettava oppimisen paikkana, sen sijaan, että masentuisin ja hylkäisin koko elämänmuutosprosessini toimimattomana. Olen suurimman osan elämästäni syönyt väärin! Luulinko tosiaan, että oppisin uuden tavan toimia kertaheitolla? Mitään ei vielä ole menetetty. Minähän osasin tehdä oikeita valintoja ja voin jo todella loistavasti.
Mitä siis olen viime kuukausista oppinut? Tärkein asia on että olen tunnesyöjä. Olen aina kieltänyt tuon tosiasian, ehkä siksi etten ole ymmärtänyt mitä se oikeastaan on. Nyt näen selvästi kuinka jatkuva väsymys aiheuttaa minussa ahdistusta. Yritän lieventää ahdistusta syömällä jotain hyvää. Kun voin hyvin, mielitekoja ei ole, tai ainakin saan pidettyä ne kurissa.
Viinerikahvit reissussa
Tehdessäni bucket list:ia muutama viikko sitten, sain kirjattua ylös tavoitteeksi syödä tyylikkäästi kauniita ruoka annoksia. Vaikka päätin unohtaa koko hemmetin listan tekemisen turhana, jäi tuo edellä mainittu lause elämään jonnekin aivoni sopukkaan. Oivalsin, että voisi olla viisautta opetella syömään säännöllisemmin ja hieman pienempiä annoksia. Tässä kaikessa auttaisi ruokailutilanteen rauhoittaminen. Minulla on tapana syödä lähes hotkimalla, aivan kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Voisin harjoitella haarukan tai lusikan laskemista kädestä välillä ja opetella pureskelemaan ruokani kunnolla. Tästä kaikesta olisi apua ruuansulatuksellekin.
Kahvin juominen ilman pullaa – uhka vai mahdollisuus?
Oletin ahdistuvani näistä huomioista, mutta yllättäen olenkin innostunut ja täynnä energiaa. Mä osaan syödä oikein, palaan siihen tapaan toimia millä voin hyvin. Kuten joku viisas on joskus todennut, elämä on muutosta! Edessä on siis muutosta ruokailutavoissani, olenhan jo huomannut liikunnan kohdalla, että asioita joista saa iloa, tekee mielellään. Onnekseni mä rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, joten siihen paneutuminen tulee varmasti tuomaan paljon iloa elämääni. Koska tein isoja muutoksia jo pari vuotta sitten, tapani tarvitsevat oikeastaan vain hienosäätöä.
Itseleivotun hapanjuurileivän syöminen on pakko lopettaa. En kykene hillitsemään itseäni sen kanssa.
Eilen olen siis palannut omaan ihanaan normiarkeeni. Merkitsen ruokapäiväkirjaan jokaisen syömäni ruuanpalan ja palasin pitämään kaksi paastopäivää viikossa, koska se pitää aineenvaihduntani vauhdissa. Tämä tuntuu nyt helpommalla, koska ei tarvitse miettiä liikuntaa, kun se on jo lähes automaattinen toiminta ja keho vaatii sitä. Sovimme muuten mieheni kanssa elämäni ensimmäisestä suklaattomasta joulusta. Kai se joulu tullenee ilman suklaarasiaakin!
Aloitin aktiivisen elämän metsästyksen harrastamalla enemmän kävelyä ja käymällä 1 (-2) kertaa viikossa salilla. Sohvaperunalle liikunnan aloittaminen on palkitsevaa. Usko tai älä! Tuloksia tulee itseasiassa hyvin pian. Nopeasti huomaa, että 3km on aivan liian lyhyt matka lenkille. Myös kävelynopeus kiihtyy. Tallustajasta tulee kävelijä.
Ensimmäinen salikäynti tuntuu lähes aina kropassa seuraavana päivänä, kun lihakset ovat saaneet outoa uutta liikettä. Näin kävi minullekin. Yllättäen salilla ei ollutkaan ihan niin kamalaa, kun olin kuvitellut, ja olen siksi käynyt salilla elämäntaparemontin vuoden 2019 toukokuun alusta asti. Sali ei ole mun juttu! En innostu treenaamaan itselleni ”bikinibodyä”. Lihaskunto on vanhenevalle naiselle tärkeää, joten koen, että tunnin parin uhraaminen viikossa kuntosalille on fiksua. Kuten sanoin: sali ei ole mun juttu, mutta joskus vaan on tehtävä asioita joista ei niin kauheasti välitä, että voi tehdä ja jatkaa niitä juttuja joita rakastaa!
Lihastreeniä koronan vuoksi ulkona keväällä 2021
Kun kävely alkoi olemaan helppoa, päätin kokeilla polujuoksua. Yritin ja yritin. Yksin olo metsässä olisi viehättänyt ja juokseminen on niin helppo laji, kun ei tarvita muita varusteita kun kunnon jalkineet. Mutta jos jokin tuntuu pakolta, sitä ei tule jatkettua. Päätin unohtaa polkujuoksun ja jatkaa hyväksi havaittua kävelyä.
Kävelyllä kameran kanssa keväällä 2021
Viime talvena oli Keski-pohjanmaallakin oikea talvi. Lunta oli kerrankin niin paljon, että pääsi hiihtämään. Hiihdinkin muutaman kerran, mukavaahan se oli. Mutta mieheni ei oikein innostu sivakoimisesta. Mahtaneeko syynä olla liian kapea nykysuksi 45 numeron monoissa melko pitkällä ja sopivan leveällä miehellä?
Hiihtämässä pikku pakkasessa helmikuussa 2021
Päätimme kokeilla jotain uutta. Lainasimme Kokkolan Ladulta lumikenkiä ja johan nappasi! Vaikka mun kengät olivatkin vain muoviset ”karvalakkimallit” tuntui niillä tepastelu todella hauskalta. Se oli niin kivaa, että ostimme itselle omat lumikengät. Niitä me sitten ulkoilutimme monta kertaa merenjäällä eväät ja kaakaot repussa.
Merellä lumikengillä
Aikaisin keväällä 2021 kotiimme jaettiin Kokkolan Suunnistajien lehti. Jokin siinä lehden etukannessa jäi pyörimään alitajuntaani. Vuosikausia olimme mieheni kanssa etsineet geokätköjä, joten aloin pohtia miltä suunnistus mahtaisi tuntua. Sehän voisi olla jopa ihan kivaa, etenkin kun olin kauan puhunut, että haluaisin opetella kompassin käytön. En kuitenkaan ollut kovin optimistinen, että innostuisin suunnistuksesta, koska muistan vihanneeni sitä kouluaikoina erityisen syvästi.
Ostin kevään ensimmäisen omatoimirastien kartan, 1,7 kilometriä ja kävin yksin suunnistamassa ensimmäisen reitin. Löysin kaikki rastit. Voi sitä riemua! Rakkautta ensi rastista! Liityin Kokkolan Suunnistajiin ja sain mukaan myös rakkaan mieheni koska hänkin innostui lajista. Olemme suunnistaneet lähes kaikki tämän kesän omatoimirastit, vain kesän kuumimpina viikkoina ne ovat jääneet väliin. Monta uutta kivaa paikkaakin on kotikaupungista suunnistaessa löytynyt.
Suunnistusta toukokuussa 2021
Myös kokonaan ihan uusi liikuntalaji on tullut elämääni tänä kesänä. Ystäväni ja tämän mies veivät minut toukokuun lopussa Pietarsaaren golfkentälle kokeilemaan lyöntejä. Yllättäen osuin palloon ja kipinä iski välittömästi. Ilmoittauduin alkeiskurssille, jonka sitten kävin kesäloman ensimmäisenä viikonloppuna. Ostin pelioikeuden kaudeksi, kun sain sen edullisesti alkeiskurssin kanssa. Ja voi tytöt, että olen pelannut! Golf, mikä ihana laji! Mieheni on koko kesän toiminut minulle caddynä, vetäen perässään golfkärryä ja ojennellen tarvittavia mailoja. Ensi keväänä hän aikoo ilmoittautua ensimmäiselle kurssille. Sitten saamme pelata yhdessä. Tuskin maltan odottaa!
Golffaamassa heinäkuussa 2021
Kokeilimme mieheni kanssa Kokkolan Ladun kiekoilla frisbeegolfia Laajalahden radalla keväällä. Ihan kivalta tuntui, vaikka molemmat olimme siinä tosi surkeita. Emme vaan saa kiekkoa lentämään! Kipinä jäi, mutta Laajalahti on niin suosittu pelipaikka, että siellä aloittelijalle tulee äkkiä paniikki ja tunne, että jää jalkoihin. Heinäkuun lopussa päätimme käydä kokeilemassa Köykärinmäen rataa. Odotukset eivät olleet korkealla, kun olimme kuulleet, että rata on pusikkoinen ja että siellä olisi punkkeja. Siellä ei kuitenkaan ollut tungosta! Kokeilimme ja ihastuimme tosissaan! Mahtava, vaihteleva (kiekkoja ”syövä”) rata! Pian meillä olikin omat kiekot laukkuineen sekä tietenkin pyyhkeet, joilla voi kuivata ruohikossa kastuneita kiekkoja.
Omat kiekot. Kuningatar-kiekko tosin hävisi Köykärinmäen pusikkoon heti ensimmäisellä pelikerralla.
Pyöräilyä olen harrastanut aina. Muutama vuosi sitten ostin maastopyörän ja pyöräily sai ihan uuden ulottuvuuden. Lihavana pyöräily tosin ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Viime kesänä yritin uudelleen, mutta vaihteet menivät rikki toisella pyöräilykerralla. Koska ahteri oli tullut kipeäksi pyöräilyreissulla, en innostunut korjauttamaan niitä. Tänä keväänä veimme pyörät huoltoon maaliskuussa ja niin lähti mun pyöräilyura käyntiin. Takalisto tuli kyllä kipeäksi taas, mutta pyöräsuunnistus oli mahtava porkkana jatkamaan pyöräilyä. Etenkin metsäpoluilla pyöräily on ihanaa!
Pyörälenkillä heinäkuussa 2021
Kokkolan Latu on mahdollistanut meille monta mukavaa uutta liikuntakokemusta. Olemme olleet jo pitkään mukana sen toiminnassa. Mieheni on mukana hallituksessa ja hänen vastuullaan on ollut mm lumikenkien vuokraaminen. Heillä on ilmeisesti vuokrattavana myös kanootteja. Melominen on yksi laji, jota haluan vielä kokeilla. Tänä kesänä on kyllä tullut jo niin paljon uutta, että melominen jäänee suosiolla ensi kesälle.
Siinäpä ne mun suosikit: suunnistus, golf kaikissa muodoissaan, lumikenkäily, (hiihto), kävely ja maastopyöräily. Coach Greg on sanonut, että on tärkeintä löytää laji, jota voi jatkaa loputtomiin. Minä löysin useamman!
Köykärinmäen frisbeegolfradalla heinäkuun lopulla 2021
Olin muutama viikko sitten ”Pajusta puutarhaan”-kurssilla Ykspihlajan monitoimitalolla. Olimme ystäväni kanssa yhdessä keränneet melkoiset määrät pajua kurssia silmällä pitäen ja minä olin vielä mieheni kanssa edellisenä viikonloppuna käynyt täydentämässä jo olemassa olevaa varastoa.
Olen Kankurin, joka on paikallinen Taito-shop, käsityökoulussa, joten saan kaikista ylimääräisistä kädentaitokursseista lisätunteja. Ystäväni houkutteli minut ilmoittautumaan kursseille, jonain heikkona hetkenäni. Eräät ystäväni olivat kertoneet minulle jo muutama vuosi sitten tehneensä pajutöitä ja nauttineensa siitä valtavasi. Minä en koskaan ollut ajatellutkaan pajutöihin kajota. Ilmoittauduin silti.
Olipa hyvä, että ilmoittauduin, sillä pajun punominen vei sydämeni ensi hetkestä alkaen, kuten nyplääminen oli tehnyt syksyllä, kun sen aloitin. Olin päättänyt aloittaa kevyestä ja helposta. Tein kurssilla itselleni kukkatuen.
Olin niin tyytyväinen ensimmäiseen tekeleeseeni, että mainostin sitä kuvan kanssa vanhemmilleni. Kuulin äitini äänessä hienoista yllätystä ja iloa, joten lupasin tehdä hänellekin tuen kesän kukkasille. Punoin tuen vanhemmilleni heti seuraavana päivänä.
Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Mitä kaikkea pajusta voisikaan tehdä? Mietin rivitalomme pienehköä takapihaa. Pihassa on kolme koivua ja maa on täynnä koivun juuria. Tiedän sen, koska yritin kaivaa kukkapenkkiä viime keväänä ja törmäsin jatkuvasti ranteen paksuisiin puunjuuriin. Pihan vasempaan reunaan, olen koko talven suunnitellut yrttimaata. Mikä olisikaan hauskempaa, kuin punoa pajusta kehikot! Kehikoiden pohjalle paksusti aikakausilehtiä ja vuoraus esimerkiksi jätesäkillä, jolloin ne voi täyttää mullalla. Aikakausilehdet pohjalla ovat sen verran paksuja, ettei rikkaruohot pääse helposti valtaamaan penkkejä. Näin minulla olisi valmiita penkkejä joihin istuttaa yrttejä, tomaattia, kesäkurpitsaa, sallaattia ja vaikka muutama retiisi.
Tämän viikon olen punonut pajua ja nyt on viisi kehikkoa valmiina. Mietin tekisinkö vielä yhden vai meneekö tämä jo hulluuden puolelle.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 