Aktiivisuus – Sivu 2 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Hatlamminsuolla

14 marraskuun, 202114 marraskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Se oli hyvä, sillä meillä oli tarkoitus lähteä heti aamulla Hatlamminsuolle.

Tutkin Hatlamminsuota linkeistä, jotka avautuivat QR-koodeista, joita oli tauluissa suota kiertävän pitkospuu-lenkin varrella. Hatlamminsuo on Riihimäen arvokkain yksittäinen luontokohde. Se on laaja keidassuo, joka sijaitsee osittain Hausjärven puolella. Hatlamminsuon luonnonsuojelullinen arvo perustuu noin 40 eri suokasvillisuustyyppiin. Valtaosin suo on mäntyvaltaista rämettä. Suurin osa Hatlamminsuota on säilynyt luonnontilassa, koska koko suon poikki menevä pitkospuu-reitti on suojellut arvokasta kasvustoa.

Keidassuo oli itselleni täysin tuntematon käsite, vaikka suon reunassa olenkin kasvanut. Kun näin kaavakuvan keidassuosta, ymmärsin miten looginen nimitys on. Hatlamminsuolle laskeudutaan pieneltä nyppylältä. Ennen varsinaista suota on ikään kuin syvänne ((vrt vanhoja linnoja ympäröivä vallihauta), josta varsinainen suo sitten nousee ikään kuin keitaana.

Aamuauringossa ja pikkupakkasessa Hatlamminsuo avautui kauniina eteemme, kun laskeuduimme kuusimetsästä suota kiertäville pitkospuille. QR-koodien takaa aukeava teksti selitti minulle myös mitä oikeastaan tarkoittaa, kun sanotaan ”joutua ojasta allikkoon”. Allikko sanaa on ennen käytetty merkityksessä: lammikko, lampi, tai suo. Eli yllä olevissa kuvissa oikeanpuoleisessa kuvassa olevaa vesialuetta voisi kutsua allikoksi.

Astelimme pitkin pitkospuita ihastellen suoluontoa. Sekä minä että Minna räpsimme puhelimien kameralla kuvia tasaiseen tahtiin. Yritimme etsiä karpaloita ja löysimmekin niitä suon märemmältä kohdalta. Hatlammin suo on paikoin hyvinkin upottavaa ja vetistä, mutta suurin osa on tosiaan enemmän rämettä.

Kun olimme reilussa puolessa välissä, oli aurinko yhtäkkiä mennytkin pilveen. Emme antaneet sen häiritä, sillä ilma oli edelleen kuulas ja raikas. Pian eteemme avautui pitkä pitkospuu suora kitukasvuisen mäntyrämeikön läpi. Minna kertoi pitävänsä edessämme avautuvasta suorasta. Ja hyvältähän se minunkin silmääni näytti.

Rämesuoran jälkeen nousimme taas kuusimetsikköön ja retkemme alkoi tulla päätökseen. Hatlamminsuon luontopolku on 1,5 kilometrin ympyräreitti, joka kyllä maksaa vaivan kiertää, jos satut Riihimäellä käymään. Reitin lähtö- ja päätepisteessä (ovat siis samat) on mahdollisuus tulisteluun, jos sinulla sattuu makkarat mukaan.

Toki kävimme tänä sunnuntaina muuallakin, mutta tämä Hatlamminsuon arvokas luontokohde oli itselleni koko tämän Riihimäen reissun ehdoton vetonaula, jota suosittelen kaikille lämpimästi!

Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Lauantai Riihimäellä

13 marraskuun, 202113 marraskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Pääsin perjantai aamuna yövuorosta. Hani oli lämmittänyt minulle saunan, joten pääsin hetkeksi rentoutumaan saunan lauteille valvomisen jälkeen. Saunan päälle pakkasin tavarat valmiiksi ja otin reilun tunnin tirsat. Olin lähdössä kylään ystävälleni Minnalle Riihimäelle.

Olin päättänyt ajaa sisämaan kautta, joten suuntasinkin auton keulan kotoa kohti Kaustista. Koko matkan oli vähän liikennettä, joten matka sujui jouhevasti. Talvinopeusrajoutukset ovat tulleet voimaan, joten kaikkialla, paitsi Helsingin moottoritiellä, oli 80 nopeusrajoitus. Matkaan menikin siten hieman kauemmin kuin olin odottanut, vaikken pysähtynyt matkalla edes syömään. Olin ottanut mukaan avaamattoman pussin pähkinöitä, se tyhjentyä matkalla

Pysähdyin matkalla kuvaamaan Vimpelin pyöreän kirkon.

Pääsin perille Riihimäelle hieman viiden jälkeen. Löysin ilman ongelmia ystäväni Minnan kotiin. Kävimme kaupassa ja haimme pizzat. Illan vietimme elokuvaa katsellen, pizzaa syöden ja kuulumisia vaihtaen. Olin aika väsynyt yövuoron ja pitkän ajomatkan jälkeen, joten vetäydyin suhteellisen aikaisin yöpuulle.

Kana, pekoni, vuohenjuusto ja persikka pizza.

Lauantai aamuna olimme molemmat hyvissä ajoin hereillä. Olimme päättäneet lähteä ajelulle lähiseudulle. Minna tiesi muutaman kivan paikan, jotka hän halusi näyttää minulle. Oli hyvin sumuinen aamu. Jopa tietyö näytti hyvin kauniilta kietoutuneet usvaverhoon!

Minna tykkää kuvailla veneitä, joten hän vei minut ensin Hyvinkäälle erään järven rannalle, jossa oli erityisen paljon soutuveneitä. Parkkipaikalla oli ilmoitustaulu, johon kiinnitetyistä ilmoituksista selvisi, että järvi on ilmeisesti hyvä kalastusjärvi. Siitä saanee ainakin haukea, kuhaa ja ahvenia. Järvi näytti olevan myös sorsastajien suodiossa. Astelimme järven rantaa pitkin kuvaillen veneitä, yrittäen samalla vangita kuviin myös valkoisena verhoja järven päällä roikkuvaa usvaa.

Usvankin vuoksi oli aika raikas keli olla ulkona, joten Minna oli keittänyt meille mukaan kahvit. Ajelimme Ridasjärven rannalta Kilpijärvelle. Usva roikkui sielläkin järven pinnalla. Levitimme fleecehuovan laiturille ja kaadoimme mukeihin kahvia lämmikkeeksi. Siinä istuessamme sumu hälveni ja esiin tuli hetkeksi aurinko. Hieman sen jälkeen kuului joutsenten kaakatus ja pariskunta lensi hieman sen jälkeen meidän yli. Maagista!

Kilpijärveltä ajelimme Hyvinkäälle. Vuorossa oli hieman shoppailua. Reiluun vuoteen en juurikaan ole ostanut vaatteita muualta kuin kirpputorilta. Nyt kun sain uuden työpaikan, jossa ei olekaan työn puolesta univormua, ajattelin että varmaan voisi hieman investoida pukeutumiseen. Mukaan tarttui kevytuntuvatakki, ulkoiluhousut ja pinkki huppari.

Välillä kävimme ystäväni kotona juomassa kupin teetä ja syömässä eilisestä yli jääneet pizzapalat, jonka jälkeen lähdimme kävelylle Riihimäen keskustaan. Kiertelimme katsomassa kaupungin seiniin maatattuja muraaleja, samalla pystyin hahmottamaan kaupunkia. Olen asunut Riihimäellä vuoden 1990-luvun puolivälissä, mutta kaupunki on muuttunut tuosta ajasta minulle aivan tuntemattomaksi. Minun silmääni kaupunki näyttää hyvältä. Se on rauhallinen pikkukaupunki, jossa luonto on lähellä ja kulkuyhteydet ovat loistavat. Kokkolassa asuvana täytyy sanoa, että vain meri puuttuu.

Riihimäen vetonauloja lienevät Riihimäen lasimuseo ja Metsästysmuseo. Niissä minulla ei tällä kertaa ole tarkoitusta käydä. Lasimuseo on upea käyntikohde, jos joskus vierailet Riihimäellä. Suosittelen myös kävelyä Hytti-korttelin alueella. Se on todella tunnelmallinen paikka! Keskellä kaupunkia lähellä rautatieasemaa on kiva pieni ”Punaisessa talossa” sijaitseva ”Pompoti”-puoti. ”Pompotissa” on kahvila ja lähinnä sisustustavarat myyvä puoti. Viihtyisä paikka, jossa on muuten aika upeat tapetit!

”Pompotista” kävelimme sitten Prisman kautta kotiin laittamaan päivällistä. Loppu ilta on kulunut rentoutuessa. Olemme vahtineet telkkaria ja hoitaneet kauneutta laittamalla kasvomaskit huolellisen kasvojen pesun päälle.

Tämä(kin) oli hyvä päivä!

Elämänmuutos, Työ

Uusi työ

12 marraskuun, 202112 marraskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Hain uutta työpaikkaa ja – yllätys, yllätys – sain sen!

Kävin keskiviikkons iltapäivällä haastattelussa ja esimies sanoi, että soittaa minulle piakkoin, joka tapauksessa, sain paikan tai en. Kävin torstai aamuna salilla ja sen jälkeen keskityin kokoamaan ”ikuisuus-projekti” palapeliä. Olin päättänyt pitää puhelimessa äänet päällä koko torstain ja perjantain, koska mulla oli ”etiäinen”, että paikka olisi minun.

Palapeliä kootessa on minulle iski pienimuotoinen jänistys. Haluanko sittenkään lähteä työpaikasta, jossa minulla on maailman parhaat työkaverit? Muistelin kaikkia mukavia hetkiä, joita nykyisessä työssäni oli ollut ja kaikkia niitä mukavia ihmisiä joiden kanssa olin tehnyt töitä. Jo asiaa ajatellessa meinasivat silmäni kostua.

Ja yhtäkkiä puhelin soi. Vilkaisin soittajaa – minut edellisenä päivänä haastatellut esimies! Hän tarjosi minulle hakemaani työpaikkaa, jonka suureksi yllätyksekseni kuulin muitta mutkitta ottavani vastaan. Hän kysyi kuinka nopealla aikataululla pääsen tulemaan. Lupasin tarkistaa asian nykyiseltä esimieheltäni ja palaavani asiaan. Soitin esimiehelleni, ja kun sitten laitoin luurin kiinni, tulivat kyyneleet!

Olenko tekemässä virheen? Luopumassa työpaikasta, josta olen pitänyt? Näitä kysymyksiä olen pohtinut tänään. Kaikesta huolimatta olen sanonut itseni irti edellisestä työstä ja ottanut vastaan uuden. Eikö ole tavallista, että uuden edessä vähän hirvittää? Tässä uudessa työssä on sellaisia etuja, että vanha ei niihin kykene vastaamaan.

Olisin halunnut ottaa koeajan vuoksi aluksi virkavapaata nykyisestä työstäni, mutta se ei valitettavasti ollut mahdollista koska vaihdan työnantajaa. Sanoin siis itseni irti, koska jo pitemmän aikaa olen halunnut tehdä logistisista syistä töitä omassa kotikaupungissa. Työmatka lyhenee noin 33km suuntaansa (66km/pv), joten aamuvuorojen tekeminen tulee helpommaksi, kun ei työmatkan vuoksi tarvitse herätä viiden jälkeen. Tuleva työmatkani on niin lyhyt, että voin käydä töissä kävellen tai pyörällä. Iltaisin ei siis jatkossa enää erikseen ole pakko lähteä lenkille.

Myönnän, että myös kielipolitiikka on toiveeni takana. Pietarsaari on enemmän ruotsinkielinen kunta ja siellä on vaikea tulla toimeen ilman sujuvaa ruotsinkielentaitoa. Alussa kielenoppiminen oli minulle suurin työmotivaattori. Rantaruotsi oli minulle ihan outoa. Nyt kun sitä viisi vuotta harjoiteltuani joten kuten osaan, on työstä kadonnut motivaatio. Odotan, että pääsen taas tekemään töitä omalla äidinkielelläni niin, ettei minun tarvitse arvuutella tuliko viestini ymmärretyksi.

Uudesta ei voi olla ihan varma. Aina voi tulla yllätyksiä. Olen sanonut itseni irti vanhasta, mutta luulen, että jos uusi ei tunnu omalta, kotikaupungissani löytyy muuta työtä kokeneelle sairaanhoitajalle.

Hirvittää, jännittää ja pelottaa! Mutta jos ei uskalla, jää pyörimään kierteeseen jossa tyytymättömyys ja katkeruus vain kasvavat. Uutta päin, sanoo tämäkin mummo lumessa!

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Työ

Mitä mielessäni liikkuu yövuoroa tehdessä

31 lokakuun, 202131 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Yövuoro lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 30.-31.10.2021. Kello on 2.55. Tunnin päästä Suomi siirtyy talviaikaan. Yövuoron on siten tällä kertaa tavallisen 10 tunnin sijaan 11 tuntinen.

Potilaat nukkuvat ja sairaala on hiljainen. Vain ilmastointi hurisee ja puhelinjärjestelmä raksuu välillä. Normaalit sairaalan yön äänet kohisevat korvissa ja saavat höristelemään korvia. Kuulenko potilaiden ääniä? Kävikö ovi jossain? Hiljaisuus voi yllättäen olla hyvinkin suuriääninen. Kaikki yövuoron rutiinit on hoidettu, joten aika käy pitkäksi. Yritän keskittyä hiljaisuuteen ja talotekniikkan yöllisiin ääniin. On (liikaa) aikaa miettiä asioita. Jäädä jumiin omituisiin ajatuskuvioihin.

Pohdin jälleen kuinka olen antanut itseni uskoa, että pitäisin yövuoroista? Pääni jaksaa kyllä valvoa, mutta keho pistää vastaan. Närästää, on nälkä ja tekee pahaa. Kaikkea näitä yhtä aikaa! Kolmen yön valvomisen jälkeen palautumiseksi normaali olotilaan menee useampi vuorokausi. Öiden jälkeen ensimmäinen päivä ns ”nukkumapäivä”, menee ylivireystilassa, jossa jaksaa mitä vain. On niin väsynyt, että kaikki on hauskaa ja mikä vain kiinnostaa. Toisena päivänä sitten on niin väsynyt, että silloin mikään ei sitten enää ole hauskaa, eikä mikään kiinnosta, paitsi ruoka! Sinä päivänä iskee syöppö! Jos en pidä varaani, kaapista katoaa kaikki syötäväksi kelpaava. Kolmantena päivänä olo alkaa tasaantua. Huomaan, että palautuminen on hidastunut ja rytmin kääntäminen ei ole enää niin sujuvaa kun muutama vuosi sitten.

Minulla on työmatkaa 35km suuntaansa. Olen huomannut, että yövuorojen jälkeen alan olla useana aamuna 15km ennen kotia niin väsynyt, että joudun pakottamaan itseäni pitämään silmiäni auki. Joinakin aamuna ajaessani yövuorosta kotiin joudun säätämään autoni lämmöt jääkylmälle ja suuntaamaan ilmavirran kasvoilleni, että virkistyisin sen verran, etten olisi vaaraksi itselleni ja muille liikenteessä.

Mielessäni onkin käynyt, voisiko 56-vuotias sairaanhoitaja tienata elantonsa helpommalla? Tai ainakin niin, ettei vaarantaisi omaa tai muiden turvallisuutta. Haittaa ei olisi siitäkään, että kehoni kestäisi eläkeikään asti.

Tämä yö on rauhallinen! Hoitajien tehtävät ovat jääneet vähäisiksi.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Terveys

Uniongelmat

21 lokakuun, 202121 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mä nukuin ennen tosi hyvin! Ehkä jopa liiankin hyvin. Nukkuminen oli helppoa. Sen kun vain heittäytyi selälleen ja uni tuli heti.

Mun uniongelmat alkoivat muutama vuosi sitten. Ensin tuli parikymmentä senttinen myooma, joka painoi virtsarakkoon ja piti hereillä. Se leikattiin pois, kuten koko kohtu. Jonkin aikaa meni hyvin ja unirytmi normalisoitui.

Vähän reilu vuosi sitten alkoi taas rakko kuljettaa vessassa turhan monta kertaa yössä. Valitin asiasta työterveyslääkärille, jonka ohje oli juoda vähemmän vettä illalla. Ei se auttanut! Varasin ajan naistentautienlääkärille terveyskeskukseen. Hän tutki kunnolla ja totesi, että minulla on gynekologinen laskeuma. Yölliset heräilyt ja vessareissun saivat selityksen.

Nyt odotan aikaa leikkaukseen. Lääkäri oli laittanut kiireellisyysluokitukseksi 1-3kk. Soitin asiasta Soiten hoidonvaraajalle ja hän kertoi jonon olevan 6 kuukautta koronan takia. Joudun siis elämään tämän asian kanssa vielä joulun yli. Pahinta on, että lääkäri sanoi, etten saisi pidättää, vaan vessassa pitää käydä, kun tuntuu siltä. Laskeuman takia rakkoon jää reilu 300ml residuaalivirtsaa, joten jatkuvien pissatulehduksien vaara on todellinen.

Uniongelmat ovat siis arkeani. On öitä jolloin nukun suhteellisen hyvin ja vessatarve herättää vain kolme kertaa yöllä. Sitten on niitä öitä, jolloin ylös on noustava 6-8 kertaa. Työterveyslääkäri kirjoitti nukahtamislääkettä. Kokeilin sitä kyllä, mutta eihän se varsinaiseen vaivaan mitään auta, joten lopetin sen. Miksi syödä jotain lääkettä, jolle ei ole tarvetta tai joka ei auta?

Uniongelmat ovat tuoneet mukanaan jatkuvan päänsäryn ja aivosumun. Käyn koko ajan ”hitaalla” ja rektiokyky on selvästi laskenut sekä kiihtyvyyteni nollasta sataan on sekunnin sadasosissa . Pienetkin elämän ylämäet ja pettymykset nostavat elämää suuremman ahdistuksen tai saavat minut raivon partaalle. Meni kauan ennen kuin tajusin huonojen unien ja oireiden korrelaation.

Ennen omia univaikeuksiani en ymmärtänyt miten suuri vaikutus unella on ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tosi sairaanhoitajana tiedän, että nukkuminen on tärkeää, mutta silti en ollut todella oivaltanut miten valtavasti ne vaikuttavat jokaiseen elämänalueeseen. Ilman kunnollista yöunta ihminen käyttäytyy kuin humalainen ja se voi olla vaarallista.

Tästä tuli nyt tavallista henkilökohtaisempi avautuminen arasta aiheesta. Asia on kuitenkin tärkeä ja ilmeisesti vaiva on aika tavallinen keski-ikäisillä naisilla, joten minusta tuntui tarpeelliseksi ottaa asia esille.

Ikävänkin vaivan kanssa voi elää, kun on armollinen eikä vaadi itseltään liikaa!

Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Raahe, Matti Lapistön Taidepuisto ja Rengintupa

17 lokakuun, 202117 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Minilomamme jatkuu. Jätimme aamulla Kalajoen taaksemme. Rantakalla oli meistä oikein hyvä paikka olla yötä. Pieni siisti huone, jossa oli erittäin hyvät sängyt ja maisemaa, joka ikkunasta avautui, ei kyllä voita mikään! Aamiainen Rantakallassa oli hotellien perussettiä pekoneineen sun muine lisäkkeineen. Ainoana miinuksena meistä oli aika kehnot huoneiden ovet, joiden sulkemisesta kuului melkoinen ääni. Se häiritsi hieman illalla, kun kaikki eivät osaa huomioida muita hotelleissa asuvia, vaan nyhtävät oviansa kiinni kuin Ladan ovia.

Rantakallaan huoneista näkymät ovat myrskypäivänä ikkunankin läpi kuvattuna parasta A-luokkaa.

Aamupalaa syödessämme tsekkasimme ulkona olevan kelin. Ei tuullut ehkä ihan niin navakasti kuin eilen ja vesisadekin oli laantunut vaimeammaksi mutta jatkuvaksi ripotteluksi. Ei siis vieläkään tulisi frisbeegolf päivää. Meinasi ensin masennus iskeä: otettiinko frisbeet turhaan mukaan? Jostain sain kuitenkin kaivettua palasen positiivisuutta ja ehdotin Hanille, josko käytäisiin vanhemmillani kahvilla. Hänestä ajatus oli hyvä. Ensimmäinen ajatus johti seuraavaan älynväläykseen: päätimme varata Raahen majoituspaikkamme toiseksikin yöksi! Onneksi varaaminen onnistui, joten nyt yövymme Rengintuvassa kaksi yötä.

Äidillä olisi ollut lounasta tarjolla, mutta massumme olivat vielä niin täynnä Rantakallan aamiaispöytien jäljiltä, että tyydyimme kahviin. Veljeni käväisi myös tervehtimässä vanhempiemme ja häneltä saimme monta hyvää vinkkiä Raahen lomallemme, nyt kun frisbee ei sateessa innosta.

Sekä veljeni että isäni suosittelivat Mikonkaria ja Matti Lepistön Taidepuistoa Mansikkakarintien varressa. Hyvillä mielin ja uudelleen, sateesta ja kylmästä huolimatta, innostuneena lähdimme ajelemaan kohti Raahea. Koska minulla oli selvä kuva missä Mikonkari sijaitsee, päätin ajaa ensin sinne. Siellä on mm Pattijoen kalasatama ja Lohenpyrstön, näin kokemattoman leiriytyjän silmään aika upean näköinen, leirintäalue. Yritimme ulkoilla, mutta avomeren rannassa, kun vettä vihmoi ja tuuli reippaasti, tuntui meistä molemmista ilma niin kylmältä, ettei se oikein innostanut. Olimme varustautuneet vähän leudompaan keliin!

Tuulisessa ja sateisessa säässä Veteraanimajan takapihalla Mikonkarissa.

Mikonkarista ajelimme edesmenneen itetaiteilija Matti Lepistön Taidepuistoon Mansikkakarintielle. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä mitä odottaa. Yllätyin positiivisesti! Mies on ollut lahjakas ja hänellä on ollut vilkas mielikuvitus. Kuulin, että puistoa olisi tarjottu Raahen kaupungin ylläpidettäväksi. En tiedä kuinka asia on edennyt, mutta toivon, että kaupunki haluaa ottaa suojelukseensa näin lahjakkaan taiteilijan perinnön! Vaikka ite-taide ei ole erityisen kovassa huudossa, ovat nämä varsinaista taidekoulutusta vaille jääneet taiteilijat usein äärettömän lahjakkaita ja intohimoisia taiteentekijöitä, joiden töitä ei kannattaisi väheksyä.

Taiteen jälkeen olikin nälkä. Kävimme syömässä hyvin pienessä, mutta äärettömän maukkaassa pienessä thai-buffetissa. Paikan nimi on Siang Khaen ja se sijaitsee Fellmanin Puistokadulla. Jos etsit joskus ruokapaikkaa Raahesta, saa tämä pieni kulmakuppila meiltä erittäin lämpimät suositukset. Edullista, tuoretta ja maukasta ruokaa!

Ruuan jälkeen oli aika lähteä etsimään majoituspaikkamme Rengintupaa. Etsimistä hidasti hieman se tosiasia, että Raahessa on paljon yksisuuntaisia katuja. Rengintupa löytyi kuitenkin sitten loppupeleissä vähän vahingossa. Halusin tarkistaa mitä sisäpihalla on, kun karttaohjelma neuvoi alueen mistä etsiä, ja ajoin autoni suoraa tuvan pihaan. Ulkoa rakennus näyttää vain vajalta, mutta sisältä se on ihana vanha romanttinen asumus moderneine kylpyhuoneineen.

Tässä on kiva viettää pari vuorokautta. Rakennuksen sijainti on loistava, tästä on helppo lähteä niin Raahen fribakentälle kuin kaupungille kävelylle..

Arkipäivän realismia, Kotimaan matkailu, Matkakertomus

Miniloma Kalajoella

16 lokakuun, 202116 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Pääsin aamulla viimeisestä yövuorosta, joita tällä kertaa oli ”vain” kaksi. Ajoin kotiin sateessa nappikuulokket korvilla kuunnellen Elly Griffithsin ensimmäistä Ruth Galloway mysteeriä täynnä tyytyväistä odotusta.

Hani tekee töitä kehitysvammaisten parissa, joten heillä on tänä vuonna syyslomaviikolla maanantai ja tiistai vapaata. Yllättäen minullakin oli siinä yövuoron jälkeen vapaata, joten olimme varanneet pienen miniloman Kalajoelle ja Raaheen arkea piristämään. Kotiin yövuorosta ajellessa mietin siis, että nukun muutaman tunnin ja sitten lähtisimme ansaitulle lomalle.

Olimme suunnitelleet heittelevämme frisbeetä, 9 väyläisen Aronpuiston radan Kalajoella, heti lauantai-iltapäivänä. Suunnitelmiin tuli muutos, koska länsi-rannikolla satoi koko päivän ja tuuli niin että puut niiailivat nöyrinä. Frisbeegolf saisi siis odottaa ainakin tuulen laantumista.

Ajelimme kuitenkin ensin Kalajoelle päästyämme suoraa tarkistamaan missä Särkkäinportin frisbeegolf-rata sijaitsee. Se löytyi ja maasto näytti kivalta! Nyt pitää sitten vain odotella, että tuuli laantuisi huomiseksi!

Fribaradalta käänsin auton nokan kohti Hiekkasärkkien uutta ostoskeskusta Loistoa, koska ulkoilu tuossa koiranilmassa ei yövuorojen jälkeen innostanut. Ostari oli mielestäni aika tyhjä! Siellä oli vain muutama ”pakollinen” hampurilaisravintola ja vaatekauppa, joka myy mm meidän molempien suosikkivaatemerkkiä SuperDry:ta. Myyjä kertoi, että hänellä on tällä hetkellä paljon isoja tarjouksia. Mahtaako tarjouksiin olla syynä syksyn muuttuminen kylmemmäksi ja talven lähestyminen?

Mieheni on hoikistunut kesän aikana silminnähden ja hän löysikin yllättäen liikkeestä itselleen pari kivaa pitkähihaista yläosaa ja uudet collegehousut. Vaatteiden hinta ei päätä huimannut. Itsekin rikoin ostolakkoni tavanomaisista vaatekaupoista ja ostin itselleni SuperDryn hupparin puolella normaalihinnasta.

Shoppailun jälkeen alkoi ollakin jo nälkä. Ajoimme ensin Särkillä olevaan Sandy Keltiin. Siellä oli lauantai-iltapäivällä jo täysi meno päällä ja oluthanat suhisivat. Istuin ovensuupöydässä muutaman minuutin ja iski pakokauhu. Tänne en halua jäädä! Onneksi Hani oli samaa mieltä ja niin ajelimme Kalajoen keskustaan. Söimme sitten niin ikään täydessä Ravintola Mamma Leonessa. Minä söin kana-vuohenjuusto hampurilaisen ja Hani Quattro Stagioni pizzan. Kanahampurilainen oli oikein maukas! Sen välissä oli vuohenjuuston lisäksi pikkelöityä sipulia, rucolaa ja paholaisenhilloa, jossa maistuu kunnolla paholainen eli chili.

Siinäpä se eka minilomapäivä. Loppuilta menee rauhoittuessa ja levätessä: yövuorot vaativat veronsa. Ehkä vahdimme telkkaria, ehkä luemme. Mukavaa tämä tämmöinen elämä, kun ei ole PAKKO tehdä mitään!

Aktiivinen elämäntapa

Urheiluvamma

7 lokakuun, 20217 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mä en vieläkään voi uskoa, että mulla on urheiluvamma! Miten voi olla mahdollista, että mulla, aina liikuntaa karsastaneella ihmisellä, on rasitusvamma polvessa?

Toissa viikolla heittelimme frisbeetä lähes joka päivä, parhaina päivinä 2-3 rataa. Se oli minusta hauskaa, enkä mieltänyt sitä rasittavaksi, vaikka väsynyt iltaisin olinkin. Polarin älykelloni ”huuti” punaisella lähes viikon, varoitellen ylirasituksesta ja suositteli taukoa. Koska frisbeegolf on niin älyttömän kivaa, en kiinnittänyt varoituksiin huomiota.

Vasta viikko sitten huomioin, etten kykene istumaan polvien päällä, eikä vasen polvi taivu kunnolla. Mieheni huomasi, että polvi on turvoksissa. Koska se ei vielä ollut kovin kipeä, ajattelin, että se paranee omia aikojaan. Loppu viikosta polvi alkoi olla iltaisin kipeä ja viikonloppuna kipua oli jo vähäisestä rasituksesta ja hiukankin väärässä asennossa.

Maanantaina soitin työterveyteen ja sain yllättäen reilun tunnin päähän peruutusajan omalle lääkärilleni. Hän näki jo huoneeseen nilkuttaessani, että en kävele oikein. Hän katsoi polveni ja sanoi siinä olevan nestettä, minkä jo tiesinkin, kun se oli niin turvoksissa eikä taipunut kunnolla. Sain ohjeeksi muutaman päivän totaalilepoa ja Burana-kuurin. Jos polvi ei olisi parempi viikon loppuun mennessä, hän käski palata, että hän voi punkteerata nesteen polvesta.

Lääkäri sanoi, että olen rasittanut polveani liikaa. Neste polvessa tekee jalasta huteran, joten sen kanssa pitää kuulemma olla varovainen. Frisbeegolfin hän sanoi olevan erittäin hyvää liikuntaa, koska siinä tulee samalla myös kehon kiertoliike ja hän kehoitti jatkamaan sitä lepotauon jälkeen.

Kolme päivää olen nyt vetelehtinyt kotona. Olen jo järjestellyt kaikki pyykit, lukenut kaikki lukemattomat lehdet etsien niistä mielenkiintoiset reseptit ja kuunnellut äänikirjaa. Liikunnanhimo alkaa pikkuhiljaa poltella! Polvi oli kuitenkin niin ikävän tuntuinen, että lepo tuli tarpeeseen.

Ikävät asiat tulevat opettamaan uutta. Enää en laiminlyö lepoa! Liikunta on kyllä tärkeää, mutta lepo on ihan yhtä tärkeää.

Kirja arvio

KIRJA-ARVIO Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

5 lokakuun, 20215 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Sain juuri luettua Sarah Larkin Uuteen-Seelantiin sijoittuvan kirjasarjan ensimmäisen osan ”Valkoisen pilven maa”.

Olin katsellut kirjasarjaa jo jonkin aikaa BookBeatissa, mutta ennakkoluuloni saivat minut perääntymään useamman kerran kirjan kuuntelun aloittamisesta. Ajattelin romaanin olevan ”kevyttä naisten hömppää”, joka siten leimaisi minut tyhmäksi ja tyhjäpäiseksi. Ihan kuin jonkin lukeminen voisi sellaisen leiman kenellekään antaa!

Kirja kertoo kahden hyvin erilaisen naisen tarinan. Naisia yhdistää se, että molemmat lähtivät omista syistään siirtolaisiksi Uuteen-Seelantiin 1800-luvun puolessa välissä. Helen on kirkkoherran tytär, joka on toiminut kotiopettajattarena varakkaassa perheessä. Gwyneira on aatelisten perheen tytär, joka naitetaan vaimoksi rikkaan lammasfarmarin pojalle. Naisten elämät risteytyvät heidän matkustaessaan uuteen kotimaahansa samalla laivalla.

Siinäpä kaikki mikä kirjassa on kevyttä, jos nyt naisen elämää pari sataa vuotta sitten voidaan millään tavalla kevyenä tai helppona pitää. Elämä uudessa maassa pari sataa vuotta sitten ei varmasti ollut helppoa naisille omassakaan maassa, saati sitten kokonaan vieraassa ympäristössä. Sen Sarah Lark on saanut kuvattua kirjassa mielestäni hienosti sortumatta kuitenkaan ylidramatisointiin tai liikaan romantisointiin.

Kirja yllätti minut monella tasolla. Saksalainen Sarah Lark on luonut mielenkiintoisen ja hyvin soljuvan historiallisen draaman, jolle minulle eksoottinen Uusi-Seelanti tuo jännittävän kulissin. Joissakin paikoin on vaikea uskoa, että kirjailija ei ole itse lähtöisin Uudesta-Seelannista. Larkin tietämys maasta, sen historiasta, maori kulttuurista ja luonnosta on ihailtavaa. Pidin kirjasta paljon. Se ei ollut ennalta-arvattava eikä kevytkään, kuten olin pelännyt, vaan siinä oli sopivasti syvyyttä lisäämään mielenkiintoa. Olen iloinen, että kirja-sarjaan on tällä hetkellä ainakin kaksi jatko-osaa!

Kirjaa oli miellyttävä kuunnella. Pidin sen tavasta kuljettaa tarinaa ja kuvailla tapahtumia. Koska luin kirjan omalla äidinkielelläni suomeksi, en puutu Larkin kieleen tai kielioppiin, mutta en kuullut suomennoksessa suurempia kielellisiä mokia.

Kuuntelin tämän BookBeatista äänikirjana. Valitsen mielelläni tällaisia historiallisia tarinoita kuunneltavaksi äänikirjoina, koska ne eivät yleensä kovin paljoa kärsi pienistä katkoista keskittymisessä. Jos kirja tarvitsee tarkempaa pitkäjännitteisyyttä, valitsen e-kirjan tai kaikkein mieluiten ”vanhanaikaisen oikean” kirjan.

Jos olet kiinnostunut Uudesta-Seelannista, sen historiasallisista perkekronikoista ja hyvästä tarinasta, voin suositella tätä Bazar Kustannuksen kustantamaa Sarah Larkin kirjaa ”Valkoisen Pilven Maa”.

Aktiivinen elämäntapa, Arkipäivän realismia

Tavoitteeni syksylle 2021

4 lokakuun, 20214 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mulla on ollut tapana tehdä itselleni pieniä tavoitteita uudelle alkavalle vuodelle ja pienempiä, ikään kuin välitavoitteita syksyllä. Nämä eivät ole uuden vuoden lupauksia tai mitään kiveen kirjoitettuja tavoitteita, vaan ajatuksia siitä, mihin suuntaan haluaisin elämääni kuljettaa.

Tänä syksynä haluaisin tärkeimpänä tavoitteenani saada ruokavaliooni jonkinlaista ryhtiä. Mä syön oikeita ruokia ja määriä, mutta haluaisin oppia syömään säännöllisemmin. Usein syön kunnon aamupalan ja pihtaan minimi ruokamäärällä päivän, syöden sitten illalla täyteen koko päivän tavoitekalorimäärän. Äärettömän tyhmä tapa! Tavoitteenani onkin siis opetella syömään kunnon aamupalan, reilu lounas ja kevyt illallinen. Miten se kuulostaakin niin helpolta! Kun tähän yhtälöön lisätään kolmivuorotyö yövuoroineen, on edessä kuitenkin jo korkeampaa matematiikkaa.

Joka ainoassa vuosi-/kausitavoitelistassani olen maininnut liikunnan tavalla tai toisella. Tänä syksynä taidan jättää sen omaan arvoonsa. En tarkoita, ettenkö liikkuisi kuten ennenkin, mutta sen lisääminen tavoitteisiin on turhaa, liikun joka tapauksessa muutenkin. Liikunnasta on tullut tapa, jota ilman ei voi olla, kun olen löytänyt lajit, joita rakastan!

Tärkeäksi tavoitteeksi syksylle asetan syksyisin pimeän tullessa hiipivän alakulon torjunnan. Kärsin loppusyksyisin valon puutteesta ja se synkentää mielen. Silloin on helppo jäädä sisälle ja syödä kaksin käsin hiilihydraattihöttöä. Näin ei ole käynyt viimeisenä kahtena syksynä, kun olen pitänyt kiinni siitä, että ulkoinen useampana päivänä viikossa. Liikunnan tavoitteissani korvaakin tänä syksynä säännöllinen ulkoilu, joka torjuu kaamosmasennusta!

En halua viedä liikkumista överiksi, joten haluan tänä syksynä pitää yhden, tarvittaessa kaksikin, villasukkapäivää viikossa. Niinä viikkoina, kun liikunta on tavallista raskaampaa, haluaisin pitää parikin täydellistä lepopäivää. Normiviikoilla, kun ohjelmassa on tavallista kävelyä, riittää yksi ”en-tee-mitään”-päivä. Lepo on yhtä tärkeää kuin liikunta, joten riittävä lepo tavoitteena on mielestäni hyvä syyskauden tavoite

Olin pitkän aikaa kirjoittamatta ja huomaan miten paljon olen kaivannut sitä! Elämä on ollut jonkin aikaa koronankin takia hyvin rajattua ja köyhää. Elämä sisällöttömyyden takia kirjoittaminen on ollut ”jäissä”, ja tuntuu, että ei ole oikein ollut keinoja tuulettaa ajatuksiani. Tämän takia haluan palauttaa Julia Cameronin ideoimat ”taiteilija-treffit” takaisin elämääni. ”Taiteilija-treffeillä” tarkoitetaan inspiraatiota tuovien tapahtumien lisääminen joka viikko elämään. Ne voivat olla pieniä, kuten esimerkiksi kirpputorilla tai uudessa paikassa lenkillä käyminen tai isompia, kuten matka johonkin uuteen kohteeseen. Eli ihan mitä vaan tavallisuudesta poikkeavaa, joka inspiroi omaa luovuutta. Haluan siis tänä syksynä palata tekemään näitä innostavia ”treffejä” auttaakseni itseäni kirjoittamaan enemmän ja luovemmin.

Viimeisenä, ei kuitenkaan vähäisimpänä haluan lisätä syksyn tavoitteisiin mahdollisimman monen mukavan ja inspiroivan kirjan lukemisen ja elokuvan katsomisen. Lukemisen arvoisten kirjojen listani on jo varmasti kilometrien mittainen, joten haluan syksyn aikana lukea ja kuunnella mahdollisimman monta eri tyylistä kirjaa. Työkaverini Ulf sujauttelee minulle tämän tästä lappusia, joissa on hänen vasta näkemiensä katsomisen arvoisten elokuvien nimiä, joten elokuvalistakin on jo aika pitkä. Kirjat ja elokuvat toimivat myös ”taiteilija-treffeinä”, etenkin jos saisi vielä hilattua itsenä elokuvateatteriin! ”Oikeassa teatterissa” käynnit ovat myös joka ainoalla, niin tälläkin tavoitelistallani.

Odotan mielenkiintoista ja antoisaa syksyä!