En ollut liikunnallinen lapsi. Olin lihava pieni pullero, joka inhosi liikuntaa.
Kasvoin aikuiseksi kaivoskylässä, jossa järjestettiin toisen kaivoskylän kanssa joka vuosi kilpailu siitä, kumman kylän asukkaat hiihtävät talvella enemmän. Joka syksy innostuin tuosta kaivosten välisestä kilpahiihdosta. Kävin yleensä hiihtämässä kerran tai kaksi alkutalvesta ja löin sitten hanskat tiskiin. Hiihto oli raskasta, eikä se ottanut sujuakseen. Aina suksi joko lipsui tai tarrasi kiinni lumeen ja minä hikoilin. Seurasin kuitenkin mielenkiinnolla kilpailun etenemistä siinä missä muutkin.
Hiihtämässä talvella 2021
Muistan kuitenkin muutaman onnistumisen liikuntatunneilta. Uimisessa olen aina ollut hyvä, johtunee varmaan hyljettä muistuttavasta ruumiinrakenteestani. Uinti oli siis niitä lajeja, jotka nostivat liikuntanumeroani. Pulleasta muodostani huolimatta olen aina ollut notkea, joten olen helposti taipunut esimerkiksi tanssiin ja muihin notkeutta vaativiin lajeihin. Notkeudestani sain aina kiitosta, vaikka se johtuukin yliliikkuvista nivelistäni, joka ei oikeastaan ole hyvä asia.
Kaiken kaikkiaan koulun liikuntatunnit olivat minulle kuitenkin kidutusta. Joka syksy ja kevät piti suorittaa Cooperin testi ja joka talvinen suksien kuljetus bussissa kylälle yläasteella ja lukiossa olivat tuskaa. Hyvin usein tunsin itseni nöyryytetyksi tai nolatuksi, kun en lihavuuteni takia kyennyt suoriutumaan kuten muut. Etenkin liikuntatuntien jälkeinen vaatteidenvaihto oli ylipainoiselle nuorelle musertava kokemus. Vertasi itseäni muihin, teen sitä valitettavasti edelleen, enkä koskaan yltänyt samaan ulkonäöksellisesti kuin muut.
Itsensä vertailu muihin ei ole hyvä tapa.
Olen usein miettinyt miksi koulun liikuntatunnit ovat täynnä pakkoja. Miksi joka lajissa pitää kilpailla? Onko peruskoulun tehtävä tasapäistää? Tässäpä teille uutisia: ihmiset ovat erilaisia ja tulevat aina olemaan. Jokaisen oppilaan erityisominaisuuksia voisi vahvistaa muuttamalla peruskoulun liikuntatuntien toteuttamistapaa. Luulen, että moni peruskouluikäinen ilahtuisi vaikka edes pienestä valinnanvapaudesta. Olisikohan kouluissa mahdotonta toteuttaa esimerkiksi jonkilaista kyselyä siitä, mitä oppilaat liikuntatunneilla haluavat tehdä? Hyödyllisiä taitoja, kuten esimerkiksi suunnistus, voisi opettaa hauskalla tavalla, ikään kuin leikin varjolla. Itse opettelin suunnistusta aikoinaan aikuisten radalla, mikä sai minut inhoamaan lajia!
Liikkuminen on ihmiselle erittäin tärkeää, mutta kilpailla ei jokaisen tarvitse. Siksi en käsitä miksi koulussa tuetaan niin voimakkaasti kilpailua ja tulosten mittaamista liikuntatunneilla. Luulen, että juuri tämä kilpailu ja jatkuva mittaaminen ovat syitä siihen, miksi moni nuori pinnaa tunneilta. Toivon todella, että koululiikunta antaisi kasvaville nuorille vinkkejä ja tukea mukavaan liikuntaan ja terveellisempään elämään, eikä jäisi muistoihin mielikuvana pakkoliikunnasta!
Olimme reissussa. Olimme varanneet matkan jo jokin aikaa sitten, sillä halusimme käydä Pyhä-Häkin Kansallispuistossa. Kotoa lähtiessämme otimme mukaan frisbee-laukut, kun ajattelimme, että voisimme samalla vapaahetkinä pelata muutaman väylän. Emme aavistaneetkaan, miten frisbee-painotteinen lomastamme tulisi.
Suolahden 44200 radan kartta
Ensimmäinen vieras rata, johon tutustuimme, oli Suolahden 44200-rata. Radalla on 18 väylää ja sen lähtöpaikka on Suolahden koulun takana. Se on rakennettu kivikkoiseen vesitornin mäkeen ja sitä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Me (mieheni ja minä) pidimme radasta todella paljon! Lyhyehköjä väyliä, joissa kuitenkin riitti meille haastetta. Rata oli siisti, roskat oltiin joko viety mukana tai vapaaehtoiset ovat olleet todella ahkeria!
Tilannekuva pelistä Suolahden radalta
Palasimme rauhallisesti kyliä kierrellen Suolahdessa ja tuntui että voisimme vielä heitellä vähän kiekkoa. Päätimme ajaa Äänekosken Liikuntapuiston frisbeegolfradalle.
Äänekosken Liikuntapuistossa on 18 väylää, joista ensimmäinen on koko radan pisin, ja se meinasi tehdä minusta selvää. Kaaduin ja lensin selälleni. En kuitenkaan luovuttanut, vaan pelasin koko radan läpi. Muistoissamme rata oli kivikkoinen ja siinä oli jonkin verran korkeuseroja. Kiekon hukkaamisvaara oli siis todellinen. Me lopetimme radan kaikki kiekot tallella. Erikoisuutena tästä radasta mainittakoon, että ensimmäisillä heittopaikoilla oli istumapaikkoja, joissa voi huilata jos siltä tuntuu. Hyvä metsärata ja myöskin siisti!
Äänekoski oli ensimmäinen paikka jossa näimme suojattuja puunrunkoja.
Näiden kahden reissussa pelatun radan jälkeen pidimme frisbeegolfauksessa yhden päivän taukoa. Kun lähdimme ajelemaan kotiinpäin, päätimme kotimatkalla testata muutaman uuden radan. Ensimmäiseksi valikoitui Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfrata.
Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfradan kartta.
Kuorevirran radalla on 12 väylää, joista ensimmäiset ovat päiväkodin pihalla. Olimme onneksi paikalla aikaisin aamusta, joten saimme pelata rauhassa. Lähtiessämme, olivat lapset pihalla leikkimässä, joten kahden ensimmäisen väylän pelaaminen olisi ollut mahdotonta. Kuorevirran radan väylät risteilevät eri hoitolaitosten (ainakin vanhainkoti ja päiväkoti) ja urheilukentän rajaamassa maastossa. Tästä kentästä pidimme erityisesti! Joka väylän alussa oli väyläkartta kiinnitetty roskikseen, joka meistä oli loistava idea. Tämä on oikea hyvän mielen rata: lyhyitä väyliä puistomaisessa maisemassa, eikä paljoa korkeuseroja. Hyvä rata aloittelijalle!
Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfradalla aikaisin aamulla oli vielä sumuista
Kiuruvedeltä ajelimme pullakahvien jälkeen Pyhäsalmeen, jossa on hyvä 9 väyläinen kenttä Pyhäjärven rannassa. Lyhyt rata sopi meille tähän saumaan hyvin, sillä ajattelimme mennä sen jälkeen lounaalle.
Pyhäjärven Disgolfparkin kartta
Tämä Pyhäsalmen (Pyhäjärven) rata oli aivan erityisen kauniilla paikalla! Ainoa ongelma meillä oli toisen väylän jälkeen, kun emme saaneet näköhavaintoa seuraavasta väylästä. Kaivoin kartan puhelimesta ja oivalsin, että meidän pitäisi kävellä tien ja rautatien alitse menevää alikulkukäytävää toiselle puolelle. Pyhäsalmen rata on puistorata ja pienuudestaan huolimatta hyvässä kunnossa.
Pyhäjärvi Discgol-park on puistorata
Lounaan jälkeen ajelimme Reisjärvelle, jossa on Petäjämäen Liikuntakeskuksessa ihana 18 väyläinen frisbeegolf-rata.
Petäjämäen rata on metsärata ja sen varrella on runsaasti kivikkoa ja korkeuseroja. Kuten Äänekosken ratakin, tämä Petäjämäen rata kulkee lenkkeilysmaastossa, joten ennen heittoa kannattaa tarkistaa onko heittoreitillä liikennettä. Itselleni tämä Reisjärven rata oli tähän mennessä suosikkini! Radat ovat lyhyehköjä, joka sopii minulle, kun en saa kiekkoa vielä lentämään kovin pitkälle.
Olimme välillä yhden yön kotona, ja tuli äitiä ja isää ikävä, joten halusin käydä tervehtimässä heitä. Otimme jälleen kiekot mukaan. Ensimmäinen ”frisbee-pysäkki” oli Kalajoella.
Kalajoen Aronpuiston frisbeegolf-radan kartta.
Aronpuiston rata on puistorata, joka sijaitsee Kalajoen varrella. Siisti pieni rata, josta saisi upean, kun paikkaan saataisiin jonkinlaiset opasteet. Onneksi oli jälleen puhelin, johon olin ladannut yllä olevan kartan Frisbeegolf Suomi appsista. Pelaamista eilen häiritsi aika tavalla kova tuuli, joka kuljetti kiekkoa kuin höyhentä.
Kalajoen Aronpuiston frisbeegolf-radalta oli upeat näkymät Kalajoen vanhaan pappilaan.
Pelattuamme radan ajelimme vanhemmilleni, jossa kyselimme tiesivätkö he mitään Vihannin parin aktiivisen nuoren naisen ja 4H-yhdistyksen kylään rakentamasta 9 väyläisestä frisbeegolfradasta. Suureksi yllätyksekseni vanhempani tiesivät tarkalleen missä rata on.
Vihannin frisbeegolf-radan kartta
Vihannin frisbeegolf-rata on rakennettu vanhaan puskittuneeseen kiekkakuoppaan. Sen erikoisuus on kaksi eri heittopaikkaa, toinen aloittelijoille ja toinen enemmän harrastaneille. Pelasimme vaikeamman radan ja voin sanoa että rata oli vaativa! Tässä radassa riittää haastetta. Valitettavasti se oli aika huonosti merkitty ja koreissa olevia merkkinuolia oli irronnut (revitty?). Rata on selvästi ollut ilkivallan kohteena, mikä on valitettavaa.
Näkymä Vihannin frisbeegolf-radan väylältä 1.
Ajelimme tänään kotiin Vihannista ja halusimme kotimatkalla käydä testaamassa Oulaisten Discgolf-Parkin radan, joka sijaitsee Honkamajalla, noin 10 km Oulaisista
.
Oulaisten Discgolf-Parkin radan kartta.
Ensimmäinen väylä oli 183m pitkä ja par vain 3. Minulla meinas mennä pupu pöksyyn. Selvitin radan kuitenkin ihan tyydyttävästi. Koko rata oli loistavasti suunniteltu. Melkein jokaiselta korilta näkyi seuraava heittopaikka ja korkeissa olevat nuolet olivat tallella. Rata on aika kaukana kaupungista, joten sinne pitää kylältä lähteä, mikä suojelee sitä ilkivallalta. Tämä rata on metsärata ja siinä on sen verran kivikkoa ja juurakoita, että hukkasin sinne yhden driverini.
Metsäradoilla sattuu ja tapahtuu.
Omat suosikkini tähän asti pelatuista radoista ovat Reisjärven Petäjämäen ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Mieheni suosikit ovat Suolahden 44200 ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Huomenna emme tee yhtään mitään, vaan sulattelemme viikolla koettua. Sunnuntaiksi suunnittelemme frisbeegolf reissua Halsualle ja Kaustiselle.
Hieno viikko frisbeegolfia siis takana. Heittelimme hurjasti kiekkoa, ehkä siksi että, mun pää ei ole oikein kestänyt ihmisiä tällä(kään) viikolla ja metsässä on paras olla. Jospa ensi viikko olisi jaksamisen kannalta jo parempi!
Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.
Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.
Suolahden upea funkkistyylinen kirkko.
Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.
Suolahden frisbeegolf-rata oli todella hyvin merkitty
Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!
Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.
Sumiaisten kirkko
Konginkankaan kirkko
Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.
Minä ruohikossa
Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!
Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!
Lähdimme ajelemaan Kokkolasta kohti Pyhä-Häkin Kansallispuistoa yhdeksän maissa aamulla. Asetin navigaattoriin osoitteen, joka oli annettu Luontoon.fi sivustolla. Olisin osannut perille paremmin kuin navigaattori! Navigaattori olisi ajanut Kyyjärveltä Viitasaarella lähtevää tietä Viitasaarelle asti ja kääntynyt sieltä sitten ties minne. Ilmeisesti navigaattorini tarvitsee päivitystä!
Löysimme kuitenkin perille ja ilmankin oli verrattain mainio 6,5km lenkille: pilvipoutaa ja noin +9C. Yleensä kansallispuistojen reittien, tai minkä tahansa muunkin vaellusreittien, aloituspaikkojen etsimiseen menee oma aikansa, mutta Pyhä-Häkki on niin pieni alue, ettei siellä kovin montaa vaellusreittiä ole, joten lähtöpaikka löytyi hyvin helposti.
Pyhä Häkin Kansallispuiston portti
Pyhä-Häkin kansallispuistossa on 4 reittiä: Riihinevan polku: Riihinevan polku on 1,4 km mittainen. Se on merkitty maastoon vihreillä maalitäplillä. Mastomäen polku: Aarniometsässä kulkeva 3,2km polku. Se on merkitty maastoon oransseilla maalitäplillä. Kotajärven polku: pituus 6.5km Polku on merkitty maastoon punaisin maalitäplin. Tulijärven polku (17 km) on merkitty maastoon valkoisin maalitäplin. Kaikki nämä reitit lähtevät samasta paikasta Pyhä-Häkin portilta osoitteesta: Viitasaarentie 2119, Saarijärvi.
Tästä lähtevät Pyhä Häkin vaellusreitit
Parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, onneksi saimme auton kuitenkin sopimaan pienelle paikoitusalueelle. Kotajärven tulentekopaikalla kohtaamamme perhe kertoi joutuneensa pysäköimään autonsa (kapean) tien varteen, kun parkkialue oli heidän tullessaan täynnä.
Hyvillä mielin lähdimme kävelemään. Ensimmäinen huomio tuli vain muutama sata metriä käveltyämme. En ole nähnyt koskaan niin paljon keloja missään metsässä! Kelot olivat sulassa sovussa vielä elävien ja kasvavien puiden kanssa. Kaatuneiden puiden rungot olivat peittyneet sammalilla ja siellä täällä oli pieniä pihlajia syysvärityksessään. Pihlajat loistivat ja ikään kuin valaisivat metsää.
Kelot ja pienet pihlajat sulassa sovussa.
Vaikka puistossa oli paljon ihmisiä saimme kävellä aika rauhassa. Polkua oli helppo seurata ja se on erittäin hyvin merkitty. Kotajärven polku kulki läpi aarnimetsän ja muutaman suon. Maapohja oli normaalia metsämaata, kiviä ja puidenjuuria. Muutamaan paikkaan oli tuotu pienirakeista sepeliä helpottamaan etenemistä.
Puiston reittimerkinnät olivat kiitettävän selviä.
Minä pidin Pyhä-Häkin Kansallispuistossa eniten keloista ja erikoisista puista. Näimme erilaisia vänkkyrään kasvaneita ja eri tavoin kelottuneita mäntyjä. Suurin osa metsästä oli siis mäntyvoittoista. Puiston mainitut nähtävyydet olivat ”vanha puu”, joka on kasvanut paikallaan jo 1600-luvun puolesta välistä lähtien ja ”iso puu”, joka sanansa mukaisesti oli valtava!
Minä ja ”iso puu”, joka kasvoi vuosina 1518 – 2004. Sen pituus on 26m ja ympärysmitta rinnan korkeudelta 288cm
Matka sujui leppoisasti. Saimme esimerkiksi seurata kahden oravan kisailua puiden latvustoissa. Kotajärven tulipaikalla oli nuotio valmiina, kun saavuimme sinne. Paistoimme makkarat ja söimme voileivät kahvin kanssa. Loppumatka parkkipaikalle oli sitä jo mainittua pienirakeista sepelikköä, varmaankin siksi, että lyhin puiston poluista kulki sitä kautta ja se näytti olevan lapsiperheiden suosiossa.
Pyhä Häkin puita
Jos olet kiinnostunut metsästä, sen hiljaisuudesta ja erilaisista biotoopeista, suosittelen lämpimästi tutustumista Pyhä-Häkin aarnimetsään!
Puita ja sammaloituneita puunrunkoja
Pyhä Häkistä ajoimme Äänekoskelle, josta olimme varanneet kahdeksi yöksi huoneen Hotelli Hirvestä. Ennen saapumista saimme hotellilta viestin siitä, että hotellin julkisivu olisi remontissa ja pääsisimme sisään ovikoodilla. Viestissä oli kaikki tarpeellinen ohjeistus hotellihuoneeseen saapumisesta ja parkkeerauksesta. Hotelli on arkkitehtonisesti mun mielestä upea funkkisrakennus, joten sen remontointi lämmittää sydäntäni. Hotellihuoneemme oli puhdas ja sieltä löytyy kaikki mitä me tarvitsemme, eli hyvät leveät sängyt!
Minulle on käymässä kuten ihmisille Veikko Huovisen kirjassa ”Hamsterit”! Olen ihan ilmiselvästi alkanut (yli)varustautua pitkää talvea varten.
Varustautuminen alkoi tänä vuonna puolukkaretkestä. Mustikoita en poiminut tänä(kään) vuonna. Ensiksikin mustikka-aikaan metsässä olisi ollut aivan liian kuuma tepastella itikoitten syöttinä. Toiseksi: pakasteesta otetut mustikat ovat pelkkää vetistä mössöä, vaikka terveellisiä ovatkin. Olemme mieheni kanssa suunnistaneet koko kesän (paitsi niinä viikkoina kun hellerajat ylittyivät), joten on ollut tilaisuus tsekata mistä kotikaupungin metsistä syysherkkuja kannattaa lähteä etsimään.
Puolukkamätäs
Päätimme hakea puolukat Hepo-Ventusnevalta, joka nimestään huolimatta on aika kuivaa ja kallioista. Matkalla parhaille puolukkapaikoille, bongasin matkalta runsaasti pieniä voitatteja. Tuli omat lapset mieleen! Heidän herkkuaan oli ”tattileivät”, eli leipä jonka päällä oli voissa paistettuja voitatteja. Tuntui, että oli pakko poimia tatit mukaan. Onneksi olin ottanut mukaan muovipussin, koska toiveissa oli kerätä myös jonkin verran pihlajanmarjoja.
Menossa puolukkaan Hepo-Ventusnevalle
Jotenkin innostuin sienien katselusta niin, että poukkoilin pitkin mäntymetsikköä etsien niitä. Löysin muutaman kangastatin, kangashaperon ja runsaasti kehnäsieniä. Muovipussi oli nopeasti puolillaan sieniä. Rakas aviomieheni hoiti puolukanpoiminnan urhoollisesti! Autolle saapuessamme meillä oli molemmat sangot täynnä puolukoita ja reilu puoli muovipussillista metsäsieniä. Hyvä päivä metsässä, siis!
Kyllä minä niitä puolukoitakin poimin
Autolla tuumin, että haluaisin vielä niitä pihlajanmarjojakin. Eräs vanha rouva oli kertonut minulle, kuinka ennen tehtiin ”köyhän miehen lakkahilloa” pihlajanmarjoista ja porkkanoista. Haluisin kovasti kokeilla miltä se maistuu. Ajatukseni oli tehdä vain hyvin pieni kokeiluerä, että saisi maistaa tuota pula-ajan herkkua. Mieheni käski suunnata kohti merenrantaa, siellä on paljon pihlajia. Olihan niitä, mutta aika paljon olivat linnut marjoista jo kalunneet. Saimme kuitenkin sen verran, että pääsisin kokeilemaan vinkattua reseptiä. Koska muovipussi oli tullut käytettyä sienien keruuseen, poimittiin pihlajanmarjat mun pipoon.
Pihlajanmarjoja pipossa
Ilta ja seuraava päivä menikin sieniä ja puolukoita perkatessa. Osasta sienistä tein piirakkaa iltapalaksi ja osasta jauhelihan sekaan laitettuna pihvejä syötäväksi myöhemmin. Piirakan pohjaan laitoin vehnäjauhoja, perunamuussijauhetta, voita, leivinjauhetta, vettä ja suolaa. Sienien joukkoon paistoin hieman pekonia ja piirakan päälle muna-ruokakerma sekoitusta sekä juustoraastetta. Sienet maustoin ”Scandinavian Forest” mausteseoksella sekä suolalla ja mustapippurilla.
Pihlajanmarjojen jalostaminen syötäväksi jännitti mukavasti. Perkasin marjat kattilaan ja pilkoin joukkoon vähän enemmän porkkanoita kuin marjoja, sekä laitoin pohjalle jonkin verran vettä. Mitat meni summamutero-mitalla, niinkuin lähes kaikki mun ruuanlaitossa. Kun porkkanat olivat pehmeähköjä, surautin kaiken soseeksi. Keitin seoksen hilloksi hillosokerilla. Pienestä pihlajanmarja-määrästä keitin hyytelöä. Hyytelön siivilöin marjojen pehmennyttyä sileäksi ja kokkareettomaksi ja lisäsin hillosokerin. ”Köyhän miehen lakkahillo” on yllättävän hyvää! Siinä maistuu pihlajanmarja, mutta miedosti. Varmasti saan hillon käytettyä johonkin talven aikana. Pihlajanmarjahyytelöstä tuli niin hyvää, että on ihan pakko hakea lisää marjoja, jotta saa keitettyä sitä vähän lisää!
Jatkojalostetut pihlajanmarjat
Eilen kävin kävelemässä metsässä ja otin varuiksi mukaan pienen ämpärin. Löysin runsaasti kehnäsieniä ja muutaman pienen kangasrouskun. Olin edellispäivänä muistanut lukeneeni jostain marinoiduista sienistä. Niitä halusin kokeilla. Tulin kotiin ämpäri täynnä ja putsasin metsässä esiputsaamani sienet loppuun. Suurimman osan laitoin pannun kautta pakkaseen pienissä pusseissa. Kangasrouskut ja kourallinen kehnäsieniä päätyivät pikkelöintikokeeseeni. Tein ihan perus 1-2-3 pikkelöitiliemen, jonka maustoin, timjamilla, suolalla, katajanmarjoilla ja valkosipulilla. Liemen kaadoin purkissa olevien sienten päälle. Ihan sivuhuomiona vaan, että ryöppäsin kangasrouskut ennen pikkelöintiä.
Kehnäsieniä ämpärissä
Niitä pihjajanmarjoja hyytelöön ja kangasrouskuja haluaisin myös hakea lisää. Haluaisin kokeilla rouskujen pikkelöintiä eri mausteilla. Minusta on tainnut tulla hamsteri!
Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.
Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.
”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.
Syksyllä 2018 olin koko ajan sairaana
Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!
Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.
Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia
Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!
Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.
Savukalaa vihanneksilla
Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!
Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!
Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.
Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!
Tunnustan: mun elämänmuutos on vielä vaiheessa! Alkuperäinen tavoite oli saada paino BMIn ylärajalle. Tuohon tavoitteeseen en vielä ole päässyt.
Lopetin tarkalla ruokavaliolla olemisen kesällä 2020. Halusin kokeilla pystynkö elämään ilman jatkuvaa pilkun tarkkaa kirjaamista, niin etten liho takaisin kaikkia laihdutettuja 43kiloa. Muutama kilo tuli odotetusti takaisin. Olen kuitenkin pysynyt siinä painossa missä nyt olen noin vuoden. Olen ylpeä itsestäni!
Aktiivisuuden lisääminen arkeen on riittänyt painonhallintaan.
Olen ihan tyytyväinen nykyiseen painooni. En osaa kuvitella olevani kovin laiha, koska olen aina ollut erittäin ylipainoinen. Silti haluaisin kokeilla kerran elämässäni miltä tuntuu olla ns ”normaali painossa”, mikä minun kohdallani tarkoittaa 68 kiloa (se maaginen BMI:n yläraja). Minä en tästä nuorene joten ”it’s now or never”!
Koko kesän olen lykännyt loppukirin aloitusta. Olen kyllä liikkunut tavanomaiseen tapaan, sillä kun liikkuu paljon, voi syödä enemmän. Kesä oli lämmin, joten jäätelöä kului. Se ei ole haitannut, sillä paino on pysynyt hallinnassa. Viime viikon lopulla päätin, että nyt on vihdoin aika aloittaa viimeisen toteutumasta jääneen tavoitteen havittelu.
Tällä viikolla suunnistetaan.
Tänään se loppurutistus sitten alkoi. Maanantai on mun paastopäivä ja tänään olenkin noudattanut sitä erityisen tarkasti. Kahdeksalta illalla on vielä 11 kaloria 500 kalorista jäljellä käytettäväksi. Onneksi nälkä ei ole, joten nuo 11 kaloria jäänevät todennäköisesti koskemattomiksi. Yleensä en harrasta liikuntaa paastopäivinä. Päätin kuitenkin lähteä pelaamaan golfia paastosta ja siitä tosiasiasta huolimatta, että olen viimeiset kolme yötä nukkunut tosi huonosti. Pelasin laiskahkosti 9 reikää, uusilla rautamailoilla, jotka tulivat viime viikon lopulla. Pakkohan niitä oli päästä testaamaan! Iltapäivällä, kun Hani tuli töistä päätimme vielä käydä heittelemässä frisbeetä Laajalahden radalla. Pelasimme 10 väylää kylmässä mutta hienossa alkusyksyn (loppukesän) säässä.
Viimeisen puserruksen aloittaminen hirvitti. Ei tämä kuitenkaan ollutkaan vaikeaa. Olen niin tottunut näihin maanantain paastopäiviin, että tuntui kuin olisi kotiinsa palannut. Pudotettavaa on noin 13-14 kiloa, joten tavoitekaan ei tunnu yhtä kaukaiselta, kuin silloin kun tämän elämänmuutos-projektin aloitin.
Syksy on hyvää aikaa tiputtaa painoa! Kotimaiset vihannekset ja juurekset ovat parhaimmillaan. Liikkuminenkin on mukavampaa, kun ei ole enää niin kuuma. Kun pääsen asettamaani tavoitteeseen, tiedän nyt kuinka pystyn hallitsemaan painoni niin ettei se enää nouse.
Frisbeegolf jota mä tapaan kutsua ”rispikolffiksi” on tänä kesänä melko varmasti pelastanut mut lihomasta takaisin 120kiloiseksi!
Frisbeegolfaamassa Kokkola Köykärinmäen kentällä
Kuulin koko lajista ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Poikani sanoi sen olevan hauskaa! Mulla on ikävä tapa luokitella asioita, ennen kuin otan niistä selvää. Frisbeegolf meni ”nuorten kotkotuksia”-osastoon. Jotain jäi kuitenkin hautumaan takaraivoon.
Kokkolaan rakennettiin jokin aika sitten uusi mahtava 18 väyläinen frisbeegolf-rata Laajalahteen. Mieheni kävi viime kesänä testaamassa radan veljensä ja tämän pojan kanssa. Hän mainitsi sen olleen tosi hauskaa, ja että siinä tulee huomaamatta kunnolla liikuntaa, kun radalla on paljon nousuja ja laskuja. Köykärinmäellä on toinenn rata, mutta se ei houkutellut, koska olimme kuulleet, että siellä olisi paljon punkkeja.
Köykärinmäellä
Kokeilimme frisbeegolfia viime kesänä Pietarsaaressa ystäviemme pihalla. He olivat ostaneet pari koria ja Olli oli rakentanut heidän isolle pihalleen pienen radan. Juhannusaatto menikin mukavasti kiekkoa viskellessä hyvässä seurassa.
Tämä kesä alkoi totutusta poiketen. Otimme molemmat mieheni kanssa TBE- eli punkkirokotteet, koska olimme aloittaneet suunnistamisen. Päätimme alkukesästä lähteä testaamaan Laajalahden uuden radan, kun käytössämme oli Kokkolan Ladun frisbeet. Rata oli kyllä ensiluokkainen, mutta ilmeisesti kiekoissa oli joku vika, koska ne lensivät niin lyhyitä liitoja tai ihan väärään suuntaan. Porukkaa radalla oli kuin muurahaisia keossa. Laji on suosittu Kokkolassa! Olemme mieheni kanssa kumpikin nopeasti ahdistuvaa lajia. Jos perässä joku odottaa vuoroaan, huonosta heitosta tulee vielä surkeampi. Meistä ei tule kilpailijoita, stressi sietokyky on molemmilla lähellä nollaa! Päätimme palata asiaan syksyllä, kun ihmiset (nuoret) palaisivat kouluun ja töihin.
Mun ekat omat kiekot. Näistä päällimmäinen, jossa on kuningattaren kuva, on jo hävinnyt Köykärinmäen heinikkoon.
Heinäkuun alussa kävin pyöräilemässä ja satuin ajelemaan Köykärinmäelle. Ehdotin miehelleni, että kävisimme kokeilemassa rataa nyt, kun meillä on ne punkkirokotteet. Tuumasta toimeen. Ensimmäisellä yrityskerralla siellä vain oli maastopyöräilykisat, emmekä halunneet aiheuttaa vahinkoa nuorille pyöräilijöille lennättämällä kiekkoja samaan aikaan. Palasimme seuraavana päivänä. Kiersimme koko radan. Kiekot olivat edelleen surkeita: lensivät vain muutaman metrin ja usein aivan väärään suuntaan. Se ei meitä haitannut, tuloksen parantaminen olisi helppoa! Ensimmäisellä reissulla hukkasin heti kolmannella väylällä ihanan ja parhaiten lentäneen pinkin kiekkoni. Näin mihin se lensi, mutten vaan puolen tunnin hakemisesta huolimatta löytänyt sitä enää!
Tämä lempiniekkoni hävisi Köykärinmäen pusikkoon viimeisimmällä reissulla. Siinä on mun nimi ja puhelinnumero, joten voi olla että saan sen vielä takaisin.
Meille on selvinnyt, että kiekon heittäminen on tekniikka ei voimalaji! Aloittelijoina tekniikkamme oli, ja on edelleen, huono. Se ei parane kuin heittelemällä. Meille on myös selvinnyt, että Köykärinmäen rata on karmea ”kiekkosyöppö”! Se on pusikkoinen ja heinittynyt, sekä sen molemmissa reunoissa on melkoiset rotkot, joihin lennätetty kiekko on äärettömän vaikea haettava. Hyvin räväkänvärinen kiekko on paras tälle radalle, sillä se on helpoin havaita.
Kaikesta tästä huolimatta Köykärinmäellä on myös yksi melkoinen vetonaula, kun me keski-ikäiset frisbee golffaajat olemme aloitelleet pelaamista: siellä saa kiekkoa nakella rauhassa! Laajalahti vetää suuret massat ja Köykärinmäellä harvoin on paljoa porukkaa!
Heittelemässä pinkkiä ”Hatchet”iäni ennen kuin se katosi lopullisesti Köykärinmäenn pusikkoon väylällä 7.
Frisbee-golfaaminen on meille molemmille mukava tapa rentoutua. Emme ota sitä tosissamme. Heittotekniikka on molemmilla vielä hakusessa, vaikka olemme yrittäneet hakea vinkkejä youtube-videoista. Aluksi pidimme kirjaa ihan puhelimen muistiin merkkaamalla tulokset. Sitten löysimme Play-kaupasta Frisbeegolf Suomi appsin, johon tulokset voi merkata ja sieltä sitten voi seurata kehitystä. On mukava seurata, kuinka heittomäärät vähenevät hitaasti mutta varmasti!
Rispikolf on mukavaa ajanvietettä! Siitä voi tehdä urheilua, mutta me otamme sen parempana vaihtoehtona television ääressä istumiselle. Sen avulla olemme saaneet lisättyä arkiaktiivisuutta hauskalla tavalla. Suosittelen kokeilemaan!
Edessä on kaksi yövuoroa ja ulkona sataa. Kahtena edellisenä päivänä olen pelannut golfia. Kävely kilometrejä noina kahtena päivänä golfkärryä perässä raahaten ja mailaa välillä heilutellen, on tullut noin 15km. Etenkin 18 reiän pelaaminen eilen tuntuu hieman kropassa, joten tänään on ansaitun tauon paikka varsinaisesta liikunnasta
Iloiset golfaajat eilen kauniilla Pietarsaaren kentällä. Takana 11 pelattua väylää.
Se, että viettää lepopäivän liikunnasta on järkevää. Kestävyysliikunnan (kuten esim golf ja kävely tai pyöräily) jälkeen kroppa rakentaa levossa uusia verisuonia, jonka jälkeen lihakset saavat paremmin happea ja verta. Salitreenien (tai muiden lihaskuntoa parantavien treenien jälkeen) lihas rakentaa levossa rikkoutuneen lihaksen tilalle uutta kudosta, joten lihas palautuu ja kasvaa. Kunnon harjoittelu aiheuttaa kehossa stressireaktion, joka rasittaa hermostoa ja hormonaalista järjestelmää. Hormonit pitävät kehon kiihtyneessä tilassa (esim univaikeudet, jos treenaa liian myöhään illalla), joten palautumiseen tarvitaan aikaa. ”Lihas kasvaa levossa” sanonta pitää siis paikkansa.
Mun ystäväni Kaisa on nimennyt lepopäivät ”villasukka-päiviksi”. Käsitän itse ilmauksen niin, että ne ovat hänelle päiviä, jolloin ladataan akkuja kotona. Noina päivinä tehdään vähän arkisia kotitöitä ja luetaan tai seurustellaan ystävien kanssa.
Itselleni lepopäiväkin on nykyisin eräällä tavalla aktiivinen. Toki se tänäänkin sisältää noita arkisia kotitöitä (tänään mm silitystä ja ruuanlaittoa), mutta hyvin usein myös laiskahkoja kävelylenkkejä metsässä. Laiskahko tarkoittaa sitä, että syke ei juurikaan nouse, on aikaa ihailla ja tutkia luontoa ja mulla on usein kamerakin mukana, koska rakastan valokuvausta.
Kauneuden näkee paremmin ilman kiirettä!
Sadepäivä on hyvä lepopäivä. Silitettävien pyykkien vuori on julma ja ruokaakin olisi hyvä saada huomiselle, ettei yövuorojen välissä tarvitse alkaa miettiä, mitä laittaisi ruuaksi. Siivouskaan ei olisi pahitteeksi. Mutta ensin on päästävä hetkeksi ulos. Pää tarvitsee pienen happihyppelyn!
Golf kurssin käymisestä on kulunut jo kaksi kuukautta. Lomalla kävin kentällä todella usein, mutta kun työt taas alkoivat, harrastustahti tuppasi kärsimään.
Työ haittaa harrastuksia, niinhän se on! Ei kuitenkaan niin paljoa, ettei se vähentäisi kilpavarusteluun tai sitä miettimiseen käytettyä aikaa. Toki olen pelannutkin, enimmäkseen yksin, mutta pääsin myös kokeilemaan pelaamista kahden ihanan naisen kanssa. Mikään ei ole niin mahtava tapa horjuttaa itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin, kuin golfin pelaaminen kahden itseä huomattavasti paremmin ja kauemmin pelanneen kaverin kanssa! Olin sanalla sanottuna kehno. Silti haluan muistaa vain ne muutamat mahtavasti onnistuneet aloituslyönnit driverilla ja pari upeaa puttia.
Mahtava päivä takana, pelasimme 18 reikää.
Pelatessa olen huomannut, että rautamailani ovat kovin painavat ja jäykät. Ne ovat kyllä hyvät ja toimivat mailat, mutta olen alkanut epäillä, löytyisikö minulle paremmin käteensopiva setti. Nykyiset mailani ovat miesten mailat, joissa on jäykät varret. Syksyn tullen on paras aika etsiä mailoja, kun kaupat myyvät pois tämän vuoden varastojaan. Yövuorossa oli hieman aikaa tutkia verkkokauppojen valikoimaa. Ja yllätys, yllätys! Eipä aikaakaan, niin olin tehnyt tilauksen. Mä aina silloin tällöin yllätän itsenikin impulsiivisuudellani (tyhmyydelläni?)!
Uudet mailani
Perustelin ostostani itselleni sillä, että mailojen hinta oli 300€ halvempi kuin lähtöhinta, ja että mä (todellakin?) tarvitsen uudet mailat, jotka istuvat käteeni paremmin kuin vanhat. Yritin oikeuttaa tyyriinpuoleisen ostokseni myös tolkuttamalla itselleni, että rautamailoja ei todennäköisesti tarvitse sitten juurikaan enää uusia. (Ja lehmät lentää!!!) Kaiken tämän lisäksi sanoin itselleni, että juuri siksihän töissä käydään, että voidaan hankkia elämään pieniä (ja isoja) iloja. Näin minä oikeutin kalliin mailaostokseni! Aikalailla samanlaisen sisäisen keskustelun, tosin hieman lyhyemmän, kävin, kun ostin aiemmin kesällä itselleni uuden putterin. Putteri onkin ollut kovassa käytössä. Nyt meillä on kaksi putteria, joten voimme mieheni kanssa harjoitella yhtäaikaa.
Uusi putteri käytössä
Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että huonosta pelaajasta ei tehdä hyvää pelaajaa hienoilla varusteilla! Ainoa keino kehittyä on harjoitella ahkerasti! Kanssani yhdessä pelanneet naiset antoivat hyvää palautetta ja paljon hyviä vinkkejä. Vaikken olekaan Matilda Castrenin tasoa, enkä varmasti koskaan lähelläkään, niin nautin pelistä suunnattomasti. Golf on mahtavaa ulkoliikuntaa ja siinä riittää haastetta!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 