Arkipäivän realismia, Elämänrytmi

Tammikuu 2025 ja tavoitteet

Olen aiemminkin kirjoittanut tavastani kirjottaa itselleni tavoitteita uudelle vuodelle. Eräänä iltana, kun olin erityisen väsynyt, havahduin siihen tosi asiaan, että pyörittelen päästäni paperille taas samoja tavoitteita, joita olen kirjoittanut ylös jo ainakin seitsämän vuotta.

Eihän siinä mitään, valideja tavoitteitahan ne ovat. Haluan pysyä aktiivisena ja liikkua iloa tuovalla tavalla ja toivoisin, että hoikistuisin muutaman kilon. Edelleen tahdon osallistua ”viiden vaatteen vuosi”-haasteeseen ja pukeutua kauniisti kestävän kulutuksen hengessä osallistuen samalla ”korjaa12”-haasteeseen.

Juttelin ystäväni kanssa puhelimessa viime viikolla ja keskustelimme siitä miten vaikeaa on hypätä pois omalta mukavuusalueelta. Hän oli havahtunut siihen, kuinka hän pörrää koko ajan omalla mukavuusalueellaan ja kokee polkevansa paikallaan. Tämän mä nyt havaitsen itsessäni, kun tarkastelen noita joka vuotisia tavoitteitani: tavoitteeni ovat lähes muuttumattomat.

Mun vuoden 2025 tavoitteet ovat ehkä jotakuinkin samat kuin vuoden 2020 ja se on ihan ok. Voisinko kuitenkin ajatella muuttavani elämästäni jotain tai aloittavani jotain uutta? Eikös sitä sanota, että ”vierivä kivi ei sammaloidu”. Jos tekee kaiken aina kuten ennenki, ei elämään tule mitään uutta.

Tunnistan itsessäni tarpeen jollekin muutokselle. Mulle mukavuusalueella oleminen on sitä, etten toteuta kykyjäni ja taitojani optimaalisella tavalla. Etenkin töissä olen tällä hetkellä alisuoriutuja. Nykyinen työni ei tarjoa minulle lainkaan haastetta ja menen kaikessa siitä missä aita on matalin koska olen tylsistynyt.

Olisiko tässä se tavoite vuodelle 2025? Nykyaikana uskotaan ihmisen itseohjautuvuuteen, kävimme aiheesta pitkähkön kurssinkin taannoin. Oisiko minulla mahdollisuus jotenkin itse vaikuttaa työhöni niin, että saisin siitä enemmän irti ja tekemäni työ  toisi minulle enemmän onnistumisen tunteita.

Siinäpä epämukavuusalueelle hyppäämistä kerrakseen ja  realistinen tavoite vuodelle 2025

Aktiivinen elämäntapa, Arkipäivän realismia

Valokuvausta keväällä 2022

Ilmoittauduin työkaverin innoittamana tämän kevään valokuvauskurssille. Ensimmäinen kokoontuminen nosti taas esiin pitkään uinuneen valokuvauksen ilon! Kurssi on jo ohi, mutta suodatan vieläkin mielessäni sen antia.

Kokkolanseudun Opiston valokuvauksen opettaja on minulle tuttu mies. Hän on oiva kuvaajaa! Joku on nimennyt hänet kolmen Suomen parhaimman musta-valkokuvaajan joukkoon, joten meriittejä hänellä on! Hän on rauhallinen mies, joka on niin omistautunut asialleen, että puhuu valokuvauksesta helposti kolme tuntia tauotta.

Tulin kotiin ensimmäiseltä kerralta täynnä virtaa ja intoa. Kaivelin vanhan Nikon D3200 kamerani naftaliinista ja testailin sitä koko seuraavan viikonlopun manaten kylmää ja räntäistä kevätkeliä.

Mielessäni oli alkanut itää toive kameran päivittämisestä hieman uudempaan. Googlailin eri malleja ja päädyin Nikonin D5600n. Se on vain astetta edistyneempi edelliseen kameraani verrattuna. Suurin ero D3200 ja D5600 välillä on mahdollisuus siirtää kuvat blue toothin avulla suoraa kamerasta puhelimelle. Edellisessäkään kamerassa ei mitään vikaa ole, se oli mulle muuten ihan riittävä ja tarpeeksi helppokäyttöinen, joten valinta oli helppo! Ei tarvitse aloittaa kamerankäytön opettelua nollasta. Kuvien siirtäminen suoraa kamerasta puhelimen lightroomiin, oli itselleni hyvin toivottava ja käytännöllinen kameran ominaisuus.

Vanha Nikon pääsee jatkamaan hyötykäytössä: Hani on alkanut opetella sen käyttöä! Hän innostuu päivä päivältä enemmän! Erityisesti 300mm objektiivi on hänen mieleensä. Hän pitää lintujen kuvaamisesta ja iloitsee, kun kuvan laatu on merkittävästi parempi järkkärillä kuvatessa verrattuna kännykän kameraan.

Tämän vuotinen valokuvauskurssin näkyy meidän pienessä perheessä lähinnä siis siten, että kamerat ovat taas esillä ja lähtevät lenkille mukaan. Valokuvaaminen mielekkyyttä lisää minulle se että hankin on nyt innostunut kuvauksesta ja saamme yhdessä miettiä kuvaus kohteita ja kuvakulmia. Valokuvaaminen tuo iloa meille molemmille!

Aktiivinen elämäntapa, Elämänmuutos

Tavoitteet vuodelle 2022

Mulla on tapana kirjoittaa jonkinnäköisiä tavoitteita itselleni näin vuoden alussa sekä pienempiä tavoitteita syksylle. Syksy 2021 tavoitteista olen kirjoittanut jutunkin tänne blogiin.

Miettiessäni tavoitteita vuodelle 2022, mulla alkoi nyppimään oikein huolella. Huomasin, että toistan samoja asioita kuin papukaija. Ruokavalio, paino ja liikunta, ihan kuin elämässä ei muuta olisi!

Hyötyliikunta on nyt hanskassa, kun työpäivinä tulee vähintään 5km kävelyä/pv, koska kuljen työmatkat kävellen. Löydettyäni omat liikuntalajit (golf, frisbeegolf, suunnistus ja maastopyöräily), joita lähden tekemään mielelläni, ei mun enää tarvitse patistaa itseäni liikkeelle, vaan ennemminkin toppuutella, kun Polar-kellon ohjelma huutaa punaisella ylirasitusta.

Tiedän, että tarvitsen ruuan tavoitteekseni edelleen. Tarkemmin sanottuna ruokailun säännöllisyyden opettelun. Tiedän mitä syödä, mutten sitä miten. Säännöllinen ruokailu on minulle todella vaikeaa oppia ja toteutta. Syön kyllä oikeita ruokia, mutta määrät mättää ja edelleen syön aivan liian iltapainotteisesti.

Haluaisin unohtaa kokonaan painotavoitteen. En näe järkeä tuijottaa vaa’an lukemaa, kun voin vihdoinkin hyvin. Tärkeintä on, ettei paino nouse. Haluaisin unohtaa painotavoitteen, mutta tiedän, että jos en seuraa painoani, se lähtee kiitolaukalle. En siis aseta tavoitteekseni tiettyä kilomäärää, vaan säännöllisen painonseurannan.

Yritin miettiä uusia tavoitteita näiden jo kuluneiden tavoitteiden tilalle. Oman talouden kuntoon saaminen tuli mieleen ensimmäiseksi. Mulla ei ole taloudellisia ongelmia, mutta haluan paneutua paremmin omaan rahankäyttööni ja saada reilummin rahaa säästöön. Tavassa, jolla käytän rahaa, on parantamisen varaa. Minulla on tapana tuhlata usein juttuihin, joita en oikeastaan tarvitse lainkaan, kuten esimerkiksi harrastusvälineisiin. Voisin esimerkiksi sanoa kotona ympäriinsä katsellessani: ”Katsopas Marja kaikkea tuota villalankaa nurkissa! Se OLI kaikki rahaa…!”.

Toinen kokonaan uusi tavoite, jota aiemmin ole kyennyt edes harkitsemaan on 100% työaika koko vuoden 2022 ajan. Säännöllinen työaika ja yövuorojen poisjääminen kokonaan ovat selvästi kohentaneet mun fyysistä vointia, ja auttaneet jo reilun kuukauden kokemuksella jaksamaan paljon paremmin arjessa. Unenlaatukin on huomattavasti parempaa. Joten luulenpa hyvinkin jaksavani tehdä tämän vuoden täyttä työaikaa, mahdollisesti useamman tulevankin vuoden.

Siinäpä niitä onkin tavoitteita tälle vuodelle. Tiivistettynä: ruokailu ja talous kuntoon, niin jaksan tehdä täyttä työpäivää. Tavoitteena siis hyvä arki!

Elämänrytmi, Hyvä arki, Hyvä elämä

Arjen pienet ilon aiheet

Hyvä arki koostuu itse asiassa hyvin pienistä asioista. Pohjimmiltaan se on se olo, minkä saa, kun liikkuu sopivasti, syö hyvää ja ravitsevaa ruokaa se nukkuu hyvin. Voisin siis oikeastaan lopettaa aiheesta kirjoittamisen tähän. Jokaisen ihmisen hyvä arki koostuu silti hieman erilaisista palikoista. Nuo edellä mainitut palaset ovat pohja, jolle omannäköistä mukavaa elämää on helppoa luoda.

Itselleni hyvän arjen ehdoton edellytys on kiireettömyys. En pysty käsittämään nykyajan ”kiire-kultturia”! Ikään kuin kiire tekisi ihmisestä tärkeämmän tai paremman. Kiire tekee ihmisestä vain kiireisen. Miten ihania ovatkaan ne aamut, kun ei ole hoppu minnekään. Saa heräillä rauhassa ja juoda kupposen kuumaa ilman, että aikataulu hiostaa niskaan. Tarvitsen ylimääräistä ”viljoilua” ja tuumailua omaan elämäni. Haluan itselleni aikaa työstää asioita ja suunnitella juttuja. Luovuus tarvitsee tilaa ja ehkä jopa pientä tylsistymistä. Tylsistymisen tunne on aliarvostettu. Pitkästymisestä on noussut monta oivaltavaa innovaatiota. Mun hyvässä arjessa on aikaa toimia ja tehdä, mutta pitää löytyä myös aikaa pelkkään olemiseen.

Koska rakastan kiireettömyyttä, ja introverttina rakastan hiljaisuutta, on metsässä kävely nostanut monta arkista päivääni keskinkertaisesta luksukseksi. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin yksin aamutuimaan metsässä omien ajatusten kanssa kävely. Toiseksi parasta metsälenkkeily on Hanin kanssa. Raittiissa ilmassa ajatuskin kulkee paremmin ja parhaat keskustelut on käyty pöheikössä pitkillä lenkeillä. Metsässä kävely rentouttaa minua kaikista parhaiten. Jos on ahdistanut ennen sitä, niin luonnosta palattua ei varmasti enää ahdista. Mainittakoon vielä että kun on tehnyt kunnon lenkin on aivan taivaallista kun sen jälkeen voi mennä saunaan ja lämmitellä vanhoja luita vielä lauteilla. Silkkaa riemua!

Mainitsin jo ihan alussa ruuan. Itselleni värikäs ravitseva ruoka on erittäin suuri ilon aihe. Se on niin suuri ilon aihe, että olen tilannut itselleni Englantilaisen Delicious-lehden, jota nyt brexitin jälkeen joudun joka kuukausi tullaamaan ja maksamaan siitä ylimääräisiä tullausmaksuja. Silti olen joka kerta yhtä iloinen, kun saan lehden käteeni! Mulle tulee myös kotimainen Maku-lehti, jonka tapaan lukea kannesta kanteen. Molemmat lehdet ovat tuottaneet minulle suunnattomasti iloa ja onnistumisen riemua. Ruoka on ihmisen perusnautintoja, jota ilman ei voi elää. Miksi tyytyä kelvolliseen ruuan suhteen, kun pienellä vaivalla voi tehdä arjesta juhlaa.

Mä en juo kahvia kovinkaan paljon. Töissä sitä menee tosin aika paljon, tavan vuoksi, mutta kotona keitämme kahvia vain 1-2 kertaa päivässä. Joskus menee päiviäkin, etten juo kahvia lainkaan. Kuitenkin iltapäivän kahvi, jonkin pienen baakkelssin kanssa, on suuri nautinto. Päivällisen jälkeen olen oppinut jotenkin odottamaan, että saan kupillisen kahvia ja jonkin pienen hyvän. En luopunut tästä pienestä paheesta edes elämäntapamuutokseni tiukimmassa dieetissä. Elämä ei saa olla niin ahdasta, että siitä riisutaan pois kaikki ilot. Hassua juttu! Itseasiassa kahvi ei maistu edes mitenkään älyttömän hyvältä suussani, silti se tuo paljon iloa elämääni.

Ihanin tapa päättää päivä on lukea muutama kappale hyvää kirjaa. Olen aina lukenut paljon, mutta Hani on opettanut minulle tavan lukea pätkä jotain ennen nukkumaan menoa. En oikeastaan ole varma onko se sittenkään se lukeminen mikä siitä niin mukavaa tekee, vaan se tosi asia, että luemme molemmat vierekkäin yhtä aikaa. Joka tapauksessa illalla lukeminen on minulle hyvä tapa rauhoittua yötä vasten ja sujahtaa hetkeksi ihan toiseen maailmaan.

Tässä muutama ihan pieni juttu, joista mun hyvä arki muodostuu. Listalle voisin lisätä harrastukseni, jotka kaikki tuovat minulle iloa, mutta halusin tässä kirjoituksessa mainita niitä arkisia asioita, joiden tärkeys muuten jää huomiotta.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Terveys

Arkea joulukuussa 2021

Parin viime viikon arki on ollut erilaista. Tein pari yövuoroa, jotka oli aika rauhallisia, joten oli aikaa oikaista työmaan puusohvalle. Sohva on muotoiltu ja siinä on vaikea saada hyvää asentoa (mikä tietty yövuorossa on hyvä, sillä eihän me hoitajat siellä nukkumassa olla). Valittelin jo ensimmäisenä yönä työkaverilleni Ulrikalle, että sohvalla makaaminen ei tee selälle hyvää.

Yövuorojen jälkeen nukuin muutaman tunnin ja ajelimme sitten vierailulle mun vahmemmille Pohjois-pohjanmaalle. Isänpäivänä olin ollut Riihimäellä, joten halusin käydä tervehtimässä omaa rakasta isääni, kun siihen vihdoinkin tarjoutui tilaisuus. Kolmivuorotyötä tekevälle reissaaminen ei ole helppoa, kun yhteiset vapaapäivät puolison kanssa ovat harvassa. Lauantaipäivän oli oikein mukava. Vierailimme myös veljeni ja tämän kihlatun luona silittelemässä tiibetinspanieleita. Väsähdin aika aikaisin illalla, yövuorot ja sen jälkeen vain lyhyet tupluurit vaativat veronsa. Nukahdin lähes välittömästi.

Kahden puusohvalla vietetyn yön jälkeen vietin vanhemmillani yön ilmapatjalla. Kuten tarinassa sanotaan: siitähän se juttu sitten alkoi. Kotimatkalla alkoi alaselkä vaivata ja oikean puoleinen kankku juilia. Maanantaina kipu oli jo äärimmäinen. Sain ikäänkuin sähköiskuja jos liikuin vähänkään väärin. Istuminen sattui ja kovalla tuolilla ei voinut ajatellakaan istuvansa.

Viime viikolla kävin hoitajalla, joka sanoi, kun astuin ovesta sisään, että ”sulla on selkä kipeänä”. Hänen mielestään seisoin vinossa. ”Reseptiksi” kipuun sain kokeilla varovaista hierontaa ja muutaman päivän tulehduskipulääke kuurin. Mieheni yrittikin hieroa minua, mutta lauantaina selvisi miksi hänen hierontansa ei auttanut. Hän oli hieronut väärältä puolelta! Lauantaina kävimme vierailulla ystävillä ja Olli otti ja hieroi selkäni kunnolla. Oikea pakara oli jumissa samoin selkälihakset vasemmalta puolelta. Kokonaisen vuorokauden olin lähes kivuton!

Jälkeen päin on helppoa olla viisas! ”Olisi pitänyt” on varmasti yksi käytetyimmät lauseen aloituksesta. Olis pitänyt venytellä. Olis pitänyt ottaa niitä Kaijan neuvomia ”sivuaskeleita”, jotka olis auttanut selän jumeihin. Mutta en toiminut kuten ”olisi pitänyt”. Tyhmä nainen! Kipu palasi ja vaiva pitkittyi.

Eilen kävin lääkärillä. Hän totesi mua vaivaavan noidannuolen eli lumbagon. Resepti oli sama kuin hoitajalta viikko sitten: hierontaa, venyttelyä ja kipulääkettä. Tulin kotiin ja venyttelin, vaikkei yhtään olis huvittanut. Kipu kuitenkin huvittaa vähemmän! Vaikka mikään ei juuri nyt huvita, venyttelen tänäänkin.