Mä en vieläkään voi uskoa, että mulla on urheiluvamma! Miten voi olla mahdollista, että mulla, aina liikuntaa karsastaneella ihmisellä, on rasitusvamma polvessa?
Toissa viikolla heittelimme frisbeetä lähes joka päivä, parhaina päivinä 2-3 rataa. Se oli minusta hauskaa, enkä mieltänyt sitä rasittavaksi, vaikka väsynyt iltaisin olinkin. Polarin älykelloni ”huuti” punaisella lähes viikon, varoitellen ylirasituksesta ja suositteli taukoa. Koska frisbeegolf on niin älyttömän kivaa, en kiinnittänyt varoituksiin huomiota.
Frisbeegolfaamassa
Vasta viikko sitten huomioin, etten kykene istumaan polvien päällä, eikä vasen polvi taivu kunnolla. Mieheni huomasi, että polvi on turvoksissa. Koska se ei vielä ollut kovin kipeä, ajattelin, että se paranee omia aikojaan. Loppu viikosta polvi alkoi olla iltaisin kipeä ja viikonloppuna kipua oli jo vähäisestä rasituksesta ja hiukankin väärässä asennossa.
Maanantaina soitin työterveyteen ja sain yllättäen reilun tunnin päähän peruutusajan omalle lääkärilleni. Hän näki jo huoneeseen nilkuttaessani, että en kävele oikein. Hän katsoi polveni ja sanoi siinä olevan nestettä, minkä jo tiesinkin, kun se oli niin turvoksissa eikä taipunut kunnolla. Sain ohjeeksi muutaman päivän totaalilepoa ja Burana-kuurin. Jos polvi ei olisi parempi viikon loppuun mennessä, hän käski palata, että hän voi punkteerata nesteen polvesta.
Ei se aina mee niinkö Strömsössä
Lääkäri sanoi, että olen rasittanut polveani liikaa. Neste polvessa tekee jalasta huteran, joten sen kanssa pitää kuulemma olla varovainen. Frisbeegolfin hän sanoi olevan erittäin hyvää liikuntaa, koska siinä tulee samalla myös kehon kiertoliike ja hän kehoitti jatkamaan sitä lepotauon jälkeen.
Kolme päivää olen nyt vetelehtinyt kotona. Olen jo järjestellyt kaikki pyykit, lukenut kaikki lukemattomat lehdet etsien niistä mielenkiintoiset reseptit ja kuunnellut äänikirjaa. Liikunnanhimo alkaa pikkuhiljaa poltella! Polvi oli kuitenkin niin ikävän tuntuinen, että lepo tuli tarpeeseen.
Ikävät asiat tulevat opettamaan uutta. Enää en laiminlyö lepoa! Liikunta on kyllä tärkeää, mutta lepo on ihan yhtä tärkeää.
Mä oon syntynyt 60-luvun puolivälissä Kuopiossa. Äet on savolaene maalaisnaene ja isä täysverinen pohjoispohjalainen, maalla syntynyt ja kasvanut hänkin. Vaikka synnyin kaupungissa, olin vielä vauvaikäinen, kun vanhempani muuttivat työn perässä isä kotiseudulle Vihantiin. Vihannin Lampinsaaressa oli suuri sinkkikaivos, joka tarvitsi lisää työvoimaa.
Lampinsaari oli, ja lienee edelleen, hyvin erikoinen kylä. Kylä on rakennettu hyllyvälle suolle, malmiesiintymän takia. Kirkonkylälle Vihantiin Lampinsaaresta tulee matkaa 12km. Kun minä vielä olin lapsi, kyläyhteisö oli hyvin tiivis ja kilpailuhenkinen. Urheilukilpailuihin otettiinkin osaa innokkaasti. Hiihto ja jalkapallo olivat hyvin suosittuja. Lentopalloa ja keilausta harrastettiin innokkaasti puulaaki-kilpailuissa.
Äiti ja isä ovat opettaneet minut sienestämään
Jokavuotinen jännitysnäytelmä käytiin toisen kaivoksen kanssa hiihtokilometreistä. Kisaan osallistui jokainen kyläläinen hiihtämällä vapaa-ajallaan niin paljon kuin kynnelle kykeni. Kilometrit merkittiin hiihtoladun varrella olevan lootan vihkoon. Kylän keskustassa oli iso taulu, johon virallinen taho merkitsi tuloksia (= hiihdettyjä kilometrejä) säännöllisin väliajoin kyläläisten riemuksi. Jos oikein muistan Lampinsaari voitti lähes aina.
Urheilu, liikunta ja ulkoilu (marjastus ja sienestys) olivat ehkä ylivoimaisesti suosituimia harrastusmuotoja. Jälkeenpäin näen kyllä selvästi miksi! Joka paikkaan oli pitkä matka, kirkolle kun piti olla oikeaa asiaa, että sinne tuli lähdettyä. Lampinsaaressa oli vielä minun lapsuudessa kaksi kauppaa, pankki, kahvila ja elokuviakin näytettiin joka viikonloppu, joten kirkolle ei oikeastaan ollut asiaa. Luonto oli lähellä ja siinä oli mistä ammentaa.
Soistuvaa metsikköä
Vaikka olen kasvanut maalla ja syrjäisessä pikkukylässä, ei meistä lampinsaarelaisista kukaan oikeastaan kokenut olevansa ”maalainen”. Kylä oli rakennettu kuin pieni kaupunki. Asemakaava oli selkeä ja ”kaupunkilaismainen”. Mutta tosiasia oli, että maalla oltiin, suon keskellä ja syrjässä.
Olen monesti irvaillut, että kasva siinä sitten aikuiseksi, kun oman huoneen toisesta ikkunasta näkyy roskapönttö ja toisesta vajan takaa suota reunustava metsä. Irvailua kyllä, mutta ihan totta. Tämä näkymä mulla oli lapsuudenkodin huoneen ikkunoista.
Suo oli hyviin määräävä tekijä arjessa, kun olin kasvuiässä. Se määritteli liikkumisen rajat. Se määritteli erityisen paljon kesän liikkumista, sillä missään muualla maailmassa en ole tavannut niin paljoa sääskiä, kuin suolle rakennetussa kotikylässäni. Lapsuudessani myös käärmeet olivat kylässä jatkuva riesa.
Päiväjärvi, nykyään minua lähinnä oleva suo
Kasvuiässä en välittänyt suosta, enkä kokenut olevani luontoihminen. Vanhemmat kyllä houkuttelivat, ja joskus pakottivatkin, mukaan marjaan ja sieneen. Mitä vanhemmaksi tulen sitä arvokkaammaksi voimavaraksi luontoyhteys muuttuu! Sieluni lepää luonnossa ja mieli selvittää kuin itsestään omat kotkotuksensa.
Kun aikaa kotikylästä pois muutosta alkaa olla reilu 35 vuotta, ovat suot yllättäen lempipaikkojani Suomen luonnossa. Mikä onkaan ihananampaa, kuin ylittää suo pitkospuita pitkin, sellainen kamera kourassa jossa on makrolinssi! Suon yllätyksellisyys on ihastuttavaa! Pikavilkaisulla näyttää, että suolla ei ole mitään, mutta tarkemmin katsoessa avautuukin silmien eteen varsinainen luonnonihmeiden aarreaitta.
Minä suolla
Viimein, 56-vuoden kypsässä iässä, ymmärrän, miten paljon syrjäisessä kylässä luonnon lähellä kasvaminen on vaikuttanut minuun. Suo elää minussa, en saa, enkä haluakaan, sitä pois sielustani!
Olimme reissussa. Olimme varanneet matkan jo jokin aikaa sitten, sillä halusimme käydä Pyhä-Häkin Kansallispuistossa. Kotoa lähtiessämme otimme mukaan frisbee-laukut, kun ajattelimme, että voisimme samalla vapaahetkinä pelata muutaman väylän. Emme aavistaneetkaan, miten frisbee-painotteinen lomastamme tulisi.
Suolahden 44200 radan kartta
Ensimmäinen vieras rata, johon tutustuimme, oli Suolahden 44200-rata. Radalla on 18 väylää ja sen lähtöpaikka on Suolahden koulun takana. Se on rakennettu kivikkoiseen vesitornin mäkeen ja sitä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Me (mieheni ja minä) pidimme radasta todella paljon! Lyhyehköjä väyliä, joissa kuitenkin riitti meille haastetta. Rata oli siisti, roskat oltiin joko viety mukana tai vapaaehtoiset ovat olleet todella ahkeria!
Tilannekuva pelistä Suolahden radalta
Palasimme rauhallisesti kyliä kierrellen Suolahdessa ja tuntui että voisimme vielä heitellä vähän kiekkoa. Päätimme ajaa Äänekosken Liikuntapuiston frisbeegolfradalle.
Äänekosken Liikuntapuistossa on 18 väylää, joista ensimmäinen on koko radan pisin, ja se meinasi tehdä minusta selvää. Kaaduin ja lensin selälleni. En kuitenkaan luovuttanut, vaan pelasin koko radan läpi. Muistoissamme rata oli kivikkoinen ja siinä oli jonkin verran korkeuseroja. Kiekon hukkaamisvaara oli siis todellinen. Me lopetimme radan kaikki kiekot tallella. Erikoisuutena tästä radasta mainittakoon, että ensimmäisillä heittopaikoilla oli istumapaikkoja, joissa voi huilata jos siltä tuntuu. Hyvä metsärata ja myöskin siisti!
Äänekoski oli ensimmäinen paikka jossa näimme suojattuja puunrunkoja.
Näiden kahden reissussa pelatun radan jälkeen pidimme frisbeegolfauksessa yhden päivän taukoa. Kun lähdimme ajelemaan kotiinpäin, päätimme kotimatkalla testata muutaman uuden radan. Ensimmäiseksi valikoitui Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfrata.
Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfradan kartta.
Kuorevirran radalla on 12 väylää, joista ensimmäiset ovat päiväkodin pihalla. Olimme onneksi paikalla aikaisin aamusta, joten saimme pelata rauhassa. Lähtiessämme, olivat lapset pihalla leikkimässä, joten kahden ensimmäisen väylän pelaaminen olisi ollut mahdotonta. Kuorevirran radan väylät risteilevät eri hoitolaitosten (ainakin vanhainkoti ja päiväkoti) ja urheilukentän rajaamassa maastossa. Tästä kentästä pidimme erityisesti! Joka väylän alussa oli väyläkartta kiinnitetty roskikseen, joka meistä oli loistava idea. Tämä on oikea hyvän mielen rata: lyhyitä väyliä puistomaisessa maisemassa, eikä paljoa korkeuseroja. Hyvä rata aloittelijalle!
Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfradalla aikaisin aamulla oli vielä sumuista
Kiuruvedeltä ajelimme pullakahvien jälkeen Pyhäsalmeen, jossa on hyvä 9 väyläinen kenttä Pyhäjärven rannassa. Lyhyt rata sopi meille tähän saumaan hyvin, sillä ajattelimme mennä sen jälkeen lounaalle.
Pyhäjärven Disgolfparkin kartta
Tämä Pyhäsalmen (Pyhäjärven) rata oli aivan erityisen kauniilla paikalla! Ainoa ongelma meillä oli toisen väylän jälkeen, kun emme saaneet näköhavaintoa seuraavasta väylästä. Kaivoin kartan puhelimesta ja oivalsin, että meidän pitäisi kävellä tien ja rautatien alitse menevää alikulkukäytävää toiselle puolelle. Pyhäsalmen rata on puistorata ja pienuudestaan huolimatta hyvässä kunnossa.
Pyhäjärvi Discgol-park on puistorata
Lounaan jälkeen ajelimme Reisjärvelle, jossa on Petäjämäen Liikuntakeskuksessa ihana 18 väyläinen frisbeegolf-rata.
Petäjämäen rata on metsärata ja sen varrella on runsaasti kivikkoa ja korkeuseroja. Kuten Äänekosken ratakin, tämä Petäjämäen rata kulkee lenkkeilysmaastossa, joten ennen heittoa kannattaa tarkistaa onko heittoreitillä liikennettä. Itselleni tämä Reisjärven rata oli tähän mennessä suosikkini! Radat ovat lyhyehköjä, joka sopii minulle, kun en saa kiekkoa vielä lentämään kovin pitkälle.
Olimme välillä yhden yön kotona, ja tuli äitiä ja isää ikävä, joten halusin käydä tervehtimässä heitä. Otimme jälleen kiekot mukaan. Ensimmäinen ”frisbee-pysäkki” oli Kalajoella.
Kalajoen Aronpuiston frisbeegolf-radan kartta.
Aronpuiston rata on puistorata, joka sijaitsee Kalajoen varrella. Siisti pieni rata, josta saisi upean, kun paikkaan saataisiin jonkinlaiset opasteet. Onneksi oli jälleen puhelin, johon olin ladannut yllä olevan kartan Frisbeegolf Suomi appsista. Pelaamista eilen häiritsi aika tavalla kova tuuli, joka kuljetti kiekkoa kuin höyhentä.
Kalajoen Aronpuiston frisbeegolf-radalta oli upeat näkymät Kalajoen vanhaan pappilaan.
Pelattuamme radan ajelimme vanhemmilleni, jossa kyselimme tiesivätkö he mitään Vihannin parin aktiivisen nuoren naisen ja 4H-yhdistyksen kylään rakentamasta 9 väyläisestä frisbeegolfradasta. Suureksi yllätyksekseni vanhempani tiesivät tarkalleen missä rata on.
Vihannin frisbeegolf-radan kartta
Vihannin frisbeegolf-rata on rakennettu vanhaan puskittuneeseen kiekkakuoppaan. Sen erikoisuus on kaksi eri heittopaikkaa, toinen aloittelijoille ja toinen enemmän harrastaneille. Pelasimme vaikeamman radan ja voin sanoa että rata oli vaativa! Tässä radassa riittää haastetta. Valitettavasti se oli aika huonosti merkitty ja koreissa olevia merkkinuolia oli irronnut (revitty?). Rata on selvästi ollut ilkivallan kohteena, mikä on valitettavaa.
Näkymä Vihannin frisbeegolf-radan väylältä 1.
Ajelimme tänään kotiin Vihannista ja halusimme kotimatkalla käydä testaamassa Oulaisten Discgolf-Parkin radan, joka sijaitsee Honkamajalla, noin 10 km Oulaisista
.
Oulaisten Discgolf-Parkin radan kartta.
Ensimmäinen väylä oli 183m pitkä ja par vain 3. Minulla meinas mennä pupu pöksyyn. Selvitin radan kuitenkin ihan tyydyttävästi. Koko rata oli loistavasti suunniteltu. Melkein jokaiselta korilta näkyi seuraava heittopaikka ja korkeissa olevat nuolet olivat tallella. Rata on aika kaukana kaupungista, joten sinne pitää kylältä lähteä, mikä suojelee sitä ilkivallalta. Tämä rata on metsärata ja siinä on sen verran kivikkoa ja juurakoita, että hukkasin sinne yhden driverini.
Metsäradoilla sattuu ja tapahtuu.
Omat suosikkini tähän asti pelatuista radoista ovat Reisjärven Petäjämäen ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Mieheni suosikit ovat Suolahden 44200 ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Huomenna emme tee yhtään mitään, vaan sulattelemme viikolla koettua. Sunnuntaiksi suunnittelemme frisbeegolf reissua Halsualle ja Kaustiselle.
Hieno viikko frisbeegolfia siis takana. Heittelimme hurjasti kiekkoa, ehkä siksi että, mun pää ei ole oikein kestänyt ihmisiä tällä(kään) viikolla ja metsässä on paras olla. Jospa ensi viikko olisi jaksamisen kannalta jo parempi!
Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.
Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.
Suolahden upea funkkistyylinen kirkko.
Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.
Suolahden frisbeegolf-rata oli todella hyvin merkitty
Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!
Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.
Sumiaisten kirkko
Konginkankaan kirkko
Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.
Minä ruohikossa
Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!
Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!
Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.
Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.
”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.
Syksyllä 2018 olin koko ajan sairaana
Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!
Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.
Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia
Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!
Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.
Savukalaa vihanneksilla
Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!
Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!
Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.
Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!
Vaatteet ja muodin seuraaminen ovat aina olleet minulle ilon lähde! Kun olin ”iso tyttö” olin usein ystävälleni makutuomarina hänen ostaessaan itselleen uusia vaatteita. Itse jäin nuolemaan näppejäni, kun valikoimassa ei omaa kokoani yleensä ollut tarjolla. Ja jos koossa 56 jotain olisi ollut, vaate olisi todennäköisesti ollut musta. Mä en mustaa ole käyttänyt enää 25 vuoteen kuin satunnaisesti alaosissa, koska se saa minut näyttämään entistäkin kalpeammalta.
Mekossa kesäteatterissa Lappajärvellä
Omaa pukeutumistyyliäni jouduin pohtimaan, kun laihduttuani kykenin vihdoinkin ostamaan vaatteeni kirpputoreilta. Oli ihanaa, kun vihdoin sain sopivia vaatteita ja oli mistä valita! Vaatteita alkoi kertyä niin, että vaatekaapin hyllyjä alkoi olla vaikea pitää siisteinä. Toiveeni ekologisuudesta ja selkeydestä alkoi hukkua vaatekasoihin. Oli pakko alkaa miettiä keinoja rajoittaa ostoja.
Mietiskelijänä ja listoja rakastavana aloin ideoida ja luoda suunnitelmaa. Aluksi mietin minkälaisiin konkreettisiin tilanteisiin vaatteita tarvitsen. Tulin tulokseen, että tarvitsen liikunta ja ulkoiluvaatteita, joista osa käy myös kotoiluvaatteina sekä siistit vaatteet, joissa voi kierrellä kaupungilla, käydä teatterissa ja näyttelyissä. Kaikki muu olisi oikeastaan turhaa. Miksi ostaa esimerkiksi juhlavaatteita, jos niille ei oikeastaan ole lainkaan käyttöä.
Ihan tavallisille siisteille vaatteille, joilla voi käydä esim kirjastossa, mulla on paljon käyttöä.
Kun olin määritellyt mihin vaatteita tarvitsen, listasin värit, joissa haluan pitäytyä. Värivalinnoilla haluan rajoittaa ostoja. En halua enää ostaa vaatteita, joka eivät sitten sovi yhteen minkään kaapissa jo olevan kanssa. Mun lempivärejä ovat lähes kaikki siniset (+turkoosi) ja pinkki, nämä valikoituivat mukaan ilman muuta. Näiden lisäksi valitsin vaateideni väreiksi harmaan, valkoisen ja lilan eri sävyt sekä viininpunaisen talvivaatteisiin.
Lopuksi mietin tyyliä. Olen keskimittainen ja pyöreähkö, joten dramaattisuus ei ole mun juttu. Kovat värit ja niiden yhdistelmät, sekä isot ja näyttävät kuviot sekä yksityiskohdat näyttävät minun päälläni kolkoilta. En ole romanttista tyyppiä, joten röyhelöt ja pitsitkin voin unohtaa. Näillä huomiolla sain jo rajoitettua ostoskäyttäytymistäni huomattavasti. Tosiasiassa tämä tieto riittääkin uusien vaatteiden mahdollisessa hankinnassa. On helppo kirpparilla katsella pikaisesti vaaterekit, kun ensin sivuuttaa itselle sopimattomat värit ja sen jälkeen vilkaisee sopivan väristen vaatteiden kuviointia ja lopuksi tarvittaessa mallia ja tietenkin kunnon.
Kirpparlöytöjä ja uutta iloisesti sekaisin
Mun arki on liikunnallista, joten se vaikuttaa mun vaatevalintoihini. Vaatteet eivät saa kiristää eikä kiertää päällä. Suosin väljää mitoitusta. Jos vaate ”istuu kuin hanska”, minulla on epämiellyttävä olo. Tulee tunne että kehoni on ”näytillä”. Liikuntavaatteideni haluan olevan iloisen värisiä ja mielellään numeron tai kaksi liian suuria, koska on tärkeää, että kykenen kyykkäämään ja pyörittelemään käsiäni esteettä. Tykkään klassisista perusvaatteista. Etenkin vaatteet joissa liikun kaupungilla, ovat aika sovinnaisia ja yllätyksettömiä mutta laadukkaita.
Ulkoliikuntavaatteissa pitää pystyä myös makaamaan maassa kamera kourassa.
Pukeutumisyyli, jossa mun on miellyttävä ja luonnollista olla ja liikkua, on sporttisen klassinen. Venytän kuitenkin kaikkien valmiiksi ’ylhäältä annettujen” kategorioiden rajaa, koska rakastan kukkasia. Käytän satunnaisesti kukkakuvioita piristämään pukeutumistani. Yleensä kukat ovat kesämekoissa tai huiveissa. Jos käytän kukkakuvioita ovat kukat yleensä pieniä.
Valmiina kiertelemään Helsinkiä kesällä 2021.
Mun peruspukeutumiseen kuuluvat farkut. Puen niiden kanssa yleensä t-paidan ja collegen tai villapaidan. Joskus käytän myös kauluspaitoja, joiden ”kulmikkuutta” pehmennän tavallisesti villatakilla tai huivilla. Tykkäisin hameista, mutten oikein osaa pitää niitä. Olen kyllä viimekesänä löytänyt pari A-linjaista (housu)hametta ja ne ovat olleet tänä kesänä kovassa käytössä golfkentällä. Niitä pitäessäni huomasin, että tuo malli pukeekin minua huomattavasti paremmin kuin suora hame. Mekoista tykkään, pidän niitä kesäisin.
Kokkolan golfkentällä kirpputorilta löytämässäni Rönischin housuhameessa.
Jos mun pitäisi muutamalla sanalla kuvailla omaa tyyliäni, sanoisin sen olevan sporttisen ja luonnollisen pehmeä klassinen. Näillä määreillä mä kuljen vaateostoksilla kirpputoreilla.
Lihavana, joka rakastaa vaatteita ja muotia, oli hankala elää. Halusin, ja haluan edelleen, pukeutua kauniisti, mutta muotiteollisuus tarjoili mun koossa (tuolloin koko 56) lähinnä mustia (tai muita yhtä sykähdyttäviä (NOT!) tummia), huonosta kankaasta, surkeasti leikattuja ja kökösti ommeltuja vaatteita. Mä olen aina ollut laatutietoinen. Vaikken vaatteistani haluakaan maksaa hunajaa, toivon silti niiltä kestävyyttä ja monikäyttöisyyttä. Laatu, joka menee huonoksi jo ensimmäisissä pesuissa, saa mun puolestani jäädä kauppaan. En välitä pikamuodista, joten esim H&M, Cubus ja Gina Tricot:n kaupat eivät ole minua varten. Ostan ketjuliikkeiden vaatteita nykyisin vain käytettyinä kirpparilta, silloin tiedän, että ne kestävät käytössä.
En ole koskaan oppinut ottamaan peiliselfieitä, mutta joo! Tällaista kroppaa mä nykyisin saan pukea.
Mun haaveeni oli saada vaatteeni kirpputoreilta. Lihavana se ei juuri onnistunut. Nykyisin valinnanvaraa riittää, vaikken mitenkään erityisen pieni olekaan. Olen noin kokoa 44-46 ja se on mulle hyvä! Koska tarjontaa mun kokoisille on kirpputorilla aika paljon, pitää alkaa käyttämään harkintaa. Ennen ostin kirpputorilta jokaisen rätin, joka päälleni sopi, koska sopivia löytyi niin harvoin. Tuota tapaa olen joutunut nyt tarkistamaan. Vaatekaappi alkoi pullistella liitoksista, kun ensi alkuun ostelin iloisena kaikkea kaunista, ajattelematta tuleeko niitä pidettyä. Toiveeni ekologisuudesta oli valumassa viemäriin ahneuden iskiessä runsaan valinnanvaran edessä.
Kirpparilöytöjä keväältä 2021. Kenkiä ja hihatonta toppia en ole vielä käyttänyt kertaakaan.
Jouduin ensimmäisen kerran miettimään tosissani omaa tyyliäni, sitä millaisia vaatteita oikeasti tulee pidettyä. Olin jo aiemmin todennut, että en tarvitse työvaatteita, kuten toimistossa tms työskentelevät ihmiset, koska saan käyttää töissä sitä ihanaa kierrätysmuovista valmistettua hengittämätöntä sairaalaunivormua. Tarvitsen vaatteita ulkoiluun, liikuntaan ja kaupunkireissuille (näyttelyihin ja teatteriin) sekä kotivaatteita. Pelkistettynä siis liikuntavaatteita, joista osaa voi käyttää myös kotona, ja siistit kaupunkivaatteet.
Kurkkaus kaappiin paljasti, että tyyli oli vielä hakusessa ja se aiheutti liikaostoja kirpparireissuilla. Vanhat tavat istuvat tiukassa. Kun olet tottunut hamstraamaan, ja käyttämään kaikkea päälle sopivaa, tarvitsematta ajatella muuta kuin kokoa, on vaikea yhtäkkiä opetella pysähtymään ja miettimään tuleeko vaatekappaletta todella pidettyä, vaikka se päälle sopiikin. Ja sen lisäksi, että se sopii päälle, pukeeko se minua.
Tää on mun ominta tyyliä: reipas ja liikunnallinen
Pohdin vaatevalintojani ja kävin läpi kaapissani olevia vaatteita. Ennen niin ihailemani suorat hameet ja villatakit olivat edelleen käyttämättöminä. En siis ole ”tyylilyyli”! Eniten käyttöä on ollut farkuille, t-paidoille ja urheiluvaatteille. Satunnaisella käytöllä ovat olleet myös trikoomekot (kesällä). Tänä kesänä kirpputorilta löytämäni A-linjaiset urheiluhameet ovat olleet kovassa käytössä, kun aloitin golfin pelaamisen. Toteutinko sattumalta sanontaa: ”pukeudu haluamaasi työtä (harrastusta) varten”.
Kuva Pinterestistä
Kaikki vaatteeni ja mieltymykseni läpikäytyäni tulin siihen tulokseen, että tyylini on aika klassinen. En pidä räikeistä väreistä tai isoista kuvioista ja haluan vaatteideni olevan laadukkaita. Olen myös liikunnallinen ja aktiivinen ihminen, joten haluan vaatteideni olevan joustavia ja käytännöllisiä. Kun etsin nykyisin vaatteita kirppareita, joista olen ostanut lähes kaikki vaatteeni (urheilukenkiä ja sateenpitävää ulkoilutakkia sekä alusvaatteita lukuunottamatta) syyskuusta 2020 lähtien, mietin, että vaatteen tulee olla klassinen ja sporttinen (sporty classic).
Kirpputorieleganssia golfradalla. Hame ja pusero Kokkolan SPR-kirpputorilta.
Oman tyylin ja mieltymysten selvittäminen on helpottanut vaatteiden ostoa huomattavasti. Näen heti ensisilmäyksellä mitkä eivät tule kysymykseenkään. Musta, ruskea ja neon-värit eivät ole minun värejä, joten sen väriset jäävät automaattisesti rekille. Tosin vaatekaappiin on niin täynnä vaatteita, että pitäisi käydä se läpi tiheällä kammalla. Siellä on paljon ylimääräistä!
Kesämekossa heinäkuussa 2021
Olen itseasiassa aika tylsä pukeutuja. Tylsä mutta tyytyväinen. Oma tyyli on löytynyt!
Olen hukannut elämäni punaisen langan tilapäisesti. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun tuntui, että elämä oli hyvässä järjestyksessä ja se rullasi omalla painollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen kuin rapistumassa oleva purtilo tuuliajolla!
Palasin, vapaaehtoisesti myönnän, kamalaan oravanpyörään. Elämäni tuntuu olevan yhtä yövuoroa ja niistä toipumista. Vanhenevan naisen ikävät fyysiset vaivat haittaavat palautumista ja yöunet ovat mitä ovat, jos niitä sattuu saamaan ollenkaan.
Voisin syyttää ulkoisia tekijöitä oman elämäni vaikeuttamisesta, mutta eiköhän se niin ole, että asenne ratkaisee – aina! Itse mä olen olosuhteiden antanut vaikuttaa niin, että olen alkanut itse sabotoimaan omaa käytöstäni, saaden näin elämän maistumaan suussani sahanpuruilta.
Aloitin elämänmuutoksen loppukirin hyvillä mielin ja toiveikkaana, mutta ”elämä tapahtui”. Olen päästänyt muutosvaihteen vapaalle ollen nyt kiihtyvää vauhtia menossa puolessa välissä jyrkkää alamäkeä. Mistä löydän jarrut?
Työ vie voimat! Teen jatkuvia ilta- ja yövuoroja. Yövuorot alkavat käydä liian raskaiksi, kun palautuminen on hidasta, eivätkä vapaat vuorojen välissä ole aina tarpeeksi pitkiä. Iltavuorot ovat äänekkäitä, ja usein tuntuu kuin hiljaisuuteen tottuneita korviani (ja aivojani) kidutettaisiin 130dB voimalla pauhaavalla vaskipuhallin-serenadilla. Aamuvuoroja en jaksa tehdä, koska nukun niin huonosti.
Kroonisesti väsyneenä ja fyysisesti puolikuntoisena tuntuu, että maailma on luotu lähinnä nuorille ja voimakkaille. Yritän tsempata ja liikkun vapaa-ajalla kuin sähköjänis. Nautin liikkumisesta, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, ettei se auta sisällä vellovaan pelkoon siitä, että romahdus on aika lähellä. Kohta en enää jaksa!
Tilannetta pahentavat kaikki ne vastoinkäymiset, joita elämä on tänä vuonna koronan lisäksi tuonut mukanaan. Yhden ystävän yllättävä kuolema, toisen ystävän vakava sairastuminen ja jopa pienet arkiset kärhämät kotona ovat saaneet stressitasoni nousemaan sietämättömän korkeaksi.
Olen taistelija, taisteleva taivaanrannanmaalari. Kohtaan vastatuulen hymyssä suin. Ulkopuoliset eivät tiedä minulla olevan vaikeaa, vaikka ahdistustaso sisälläni on niin korkea, että tuntuu kuin tukehtuisin. Kurkkua kuristaa ja itku tulee pienistäkin asioista. Olen niin väsynyt, etten enää tiedä mistä ammentaisin voimaa.
Tällaisessa elämäntilanteessa pitäisi ehkä levätä, kun siihen on tilaisuus ja rentoutua, eikä pistää uutta vaihdetta silmään elämäntapamuutoksessa! Viisainta olisi rauhoittaa elämä, syödä hyvää ravitsevaa ja värikästä ruokaa, liikkua sen verran, että tulee hyvä olo ja ennen kaikkea levätä. Viettää muutama ihan oikea ”villasukka-päivä” olohuoneen sohvalla hyvää kirjaa lukien.
Keneen yritän tehdä vaikutusta tällä jatkuvalla riehumisella? Suorittamiselta tämä elämä jo alkaa tuntua, mikä ei ollut missään vaiheessa elämänmuutokseni tarkoitus eikä päämäärä. Päämääränä oli ilo! Nyt se tuntuu olevan lähinnä tuloksen tekeminen.
On aika pysähtyä, ottaa elämäntilanne tarkempaan syyniin ja tehdä uusi tilannearvio, jonka pohjalta voi sitten miettiä uutta askelkarttaa. Tilanteeni ei ole toivoton, vaikka väsynyt ja vaivainen olenkin. Olen pysynyt tietoisena siitä missä ja miten taivallan! Siitä olen ylpeä.
Mä tein sen taas! Yllätin itsenikin sillä, miten helposti saan syötyä reilun puolitoista litraa jäätelöä noin vain yhdellä istumalla. Seuraavana yönä nukuinkin sitten tosi surkeasti, kun kroppa kävi tehoilla sulattaessa tuota siroa jäätelöannosta.
Mä olen aina tiennyt, että mulla on jonkilainen syömishäiriö. Mun impulssi kontrolli pettää lähes aina, kun tarjolla on jotain mun mielestä herkullista. Muistan parikin joulua, joina olen mättänyt napaani niin paljon suklaata, että olen joutunut oksentamaan. Sipsejä en mielelläni osta kotiin lainkaan, kun syön niitä sitten kaksin käsin, maistelematta makua juuri lainkaan, kärsien myöhemmin suolan aiheuttamasta kamalasta päänsärystä.
Kahvia ei voi juoda ilman baakkelsia!
Tähän käytökseen olen halunnut muutosta. Olen hävennyt sitä koko elämäni. En ole koskaan puhunut siitä kenenkään kanssa, koska onhan se noloa, ettei aikuinen nainen hallitse omaa syömiskäyttäytymistään. Eikö?
Sairaasta käytösmallistani huolimatta olen onnistunut painonpudotuksessa. Syömiseni pysyi hyvin kurissa jatkuvan kontrollin avulla. En ostanut kotiin herkkuja, kirjasin kaiken syömäni ylös, keksin kevyitä herkkuja, joita voin syödä hyvällä omallatunnolla ja punnitsin itseni lähes päivittäin pysyäkseni kaidalla tiellä.
Puolukka(piirakka) aika on käsillä
Takaraivossani kytee jatkuva pelko siitä, että impulssikontrollin puutteeni saa minut lihomaan takaisin kaikki tiputtamani kilot.
Olenko liian ankara itselleni kuten minulle on sanottu? Ehkä olen, mutta omasta mielestäni olen sitä syystä. Minulla on syömishäiriö ja haluan pitää sen kurissa. Se ei onnistu, jos kuittaan jokaisen täysin turhan mättöpäivän päänsilittelyillä. Tiedän syöväni arjessa ravitsevaa ja maukasta kotiruokaa, joten miksi sorrun ylensyöntiin?
Alkoholistista ei tule kohtuukäyttäjää, mutta mitenkä mahtaa olla syöpön laita? Oppiiko syöppö käyttämään herkullista ruokaa kohtuudella? Aika rankka vertaus, mutta mun täytynee tuumata asiaa ja kokeilla kohtuullista herkuttelua saadakseni vastaus tuohon kysymykseen omalla kohdallani. Ihminen selviää vaikka koko elämänsä juomatta alkoholia, mutta ilman ruokaa ei kukaan pärjää kovin pitkää aikaa.
Pienet nautinnot tuovat palasen luksusta arkeen. Jos ei koskaan anna itselleen lupaa syödä jotain hyvää, on elämä yhtä jatkuvaa kärsimystä. Toivottavasti minäkin joskus opin nauttimaan herkuista sortumatta övereihin!
Tunnustan: mun elämänmuutos on vielä vaiheessa! Alkuperäinen tavoite oli saada paino BMIn ylärajalle. Tuohon tavoitteeseen en vielä ole päässyt.
Lopetin tarkalla ruokavaliolla olemisen kesällä 2020. Halusin kokeilla pystynkö elämään ilman jatkuvaa pilkun tarkkaa kirjaamista, niin etten liho takaisin kaikkia laihdutettuja 43kiloa. Muutama kilo tuli odotetusti takaisin. Olen kuitenkin pysynyt siinä painossa missä nyt olen noin vuoden. Olen ylpeä itsestäni!
Aktiivisuuden lisääminen arkeen on riittänyt painonhallintaan.
Olen ihan tyytyväinen nykyiseen painooni. En osaa kuvitella olevani kovin laiha, koska olen aina ollut erittäin ylipainoinen. Silti haluaisin kokeilla kerran elämässäni miltä tuntuu olla ns ”normaali painossa”, mikä minun kohdallani tarkoittaa 68 kiloa (se maaginen BMI:n yläraja). Minä en tästä nuorene joten ”it’s now or never”!
Koko kesän olen lykännyt loppukirin aloitusta. Olen kyllä liikkunut tavanomaiseen tapaan, sillä kun liikkuu paljon, voi syödä enemmän. Kesä oli lämmin, joten jäätelöä kului. Se ei ole haitannut, sillä paino on pysynyt hallinnassa. Viime viikon lopulla päätin, että nyt on vihdoin aika aloittaa viimeisen toteutumasta jääneen tavoitteen havittelu.
Tällä viikolla suunnistetaan.
Tänään se loppurutistus sitten alkoi. Maanantai on mun paastopäivä ja tänään olenkin noudattanut sitä erityisen tarkasti. Kahdeksalta illalla on vielä 11 kaloria 500 kalorista jäljellä käytettäväksi. Onneksi nälkä ei ole, joten nuo 11 kaloria jäänevät todennäköisesti koskemattomiksi. Yleensä en harrasta liikuntaa paastopäivinä. Päätin kuitenkin lähteä pelaamaan golfia paastosta ja siitä tosiasiasta huolimatta, että olen viimeiset kolme yötä nukkunut tosi huonosti. Pelasin laiskahkosti 9 reikää, uusilla rautamailoilla, jotka tulivat viime viikon lopulla. Pakkohan niitä oli päästä testaamaan! Iltapäivällä, kun Hani tuli töistä päätimme vielä käydä heittelemässä frisbeetä Laajalahden radalla. Pelasimme 10 väylää kylmässä mutta hienossa alkusyksyn (loppukesän) säässä.
Viimeisen puserruksen aloittaminen hirvitti. Ei tämä kuitenkaan ollutkaan vaikeaa. Olen niin tottunut näihin maanantain paastopäiviin, että tuntui kuin olisi kotiinsa palannut. Pudotettavaa on noin 13-14 kiloa, joten tavoitekaan ei tunnu yhtä kaukaiselta, kuin silloin kun tämän elämänmuutos-projektin aloitin.
Syksy on hyvää aikaa tiputtaa painoa! Kotimaiset vihannekset ja juurekset ovat parhaimmillaan. Liikkuminenkin on mukavampaa, kun ei ole enää niin kuuma. Kun pääsen asettamaani tavoitteeseen, tiedän nyt kuinka pystyn hallitsemaan painoni niin ettei se enää nouse.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 