Elämäntilanne – Sivu 4 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.

Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.

Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.

Suolahden frisbeegolf-rata oli todella hyvin merkitty

Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!

Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.

Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.

Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!

Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!

Arkipäivän realismia

Hamsteri

17 syyskuun, 202115 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Minulle on käymässä kuten ihmisille Veikko Huovisen kirjassa ”Hamsterit”! Olen ihan ilmiselvästi alkanut (yli)varustautua pitkää talvea varten.

Varustautuminen alkoi tänä vuonna puolukkaretkestä. Mustikoita en poiminut tänä(kään) vuonna. Ensiksikin mustikka-aikaan metsässä olisi ollut aivan liian kuuma tepastella itikoitten syöttinä. Toiseksi: pakasteesta otetut mustikat ovat pelkkää vetistä mössöä, vaikka terveellisiä ovatkin. Olemme mieheni kanssa suunnistaneet koko kesän (paitsi niinä viikkoina kun hellerajat ylittyivät), joten on ollut tilaisuus tsekata mistä kotikaupungin metsistä syysherkkuja kannattaa lähteä etsimään.

Päätimme hakea puolukat Hepo-Ventusnevalta, joka nimestään huolimatta on aika kuivaa ja kallioista. Matkalla parhaille puolukkapaikoille, bongasin matkalta runsaasti pieniä voitatteja. Tuli omat lapset mieleen! Heidän herkkuaan oli ”tattileivät”, eli leipä jonka päällä oli voissa paistettuja voitatteja. Tuntui, että oli pakko poimia tatit mukaan. Onneksi olin ottanut mukaan muovipussin, koska toiveissa oli kerätä myös jonkin verran pihlajanmarjoja.

Jotenkin innostuin sienien katselusta niin, että poukkoilin pitkin mäntymetsikköä etsien niitä. Löysin muutaman kangastatin, kangashaperon ja runsaasti kehnäsieniä. Muovipussi oli nopeasti puolillaan sieniä. Rakas aviomieheni hoiti puolukanpoiminnan urhoollisesti! Autolle saapuessamme meillä oli molemmat sangot täynnä puolukoita ja reilu puoli muovipussillista metsäsieniä. Hyvä päivä metsässä, siis!

Autolla tuumin, että haluaisin vielä niitä pihlajanmarjojakin. Eräs vanha rouva oli kertonut minulle, kuinka ennen tehtiin ”köyhän miehen lakkahilloa” pihlajanmarjoista ja porkkanoista. Haluisin kovasti kokeilla miltä se maistuu. Ajatukseni oli tehdä vain hyvin pieni kokeiluerä, että saisi maistaa tuota pula-ajan herkkua. Mieheni käski suunnata kohti merenrantaa, siellä on paljon pihlajia. Olihan niitä, mutta aika paljon olivat linnut marjoista jo kalunneet. Saimme kuitenkin sen verran, että pääsisin kokeilemaan vinkattua reseptiä. Koska muovipussi oli tullut käytettyä sienien keruuseen, poimittiin pihlajanmarjat mun pipoon.

Ilta ja seuraava päivä menikin sieniä ja puolukoita perkatessa. Osasta sienistä tein piirakkaa iltapalaksi ja osasta jauhelihan sekaan laitettuna pihvejä syötäväksi myöhemmin. Piirakan pohjaan laitoin vehnäjauhoja, perunamuussijauhetta, voita, leivinjauhetta, vettä ja suolaa. Sienien joukkoon paistoin hieman pekonia ja piirakan päälle muna-ruokakerma sekoitusta sekä juustoraastetta. Sienet maustoin ”Scandinavian Forest” mausteseoksella sekä suolalla ja mustapippurilla.

Pihlajanmarjojen jalostaminen syötäväksi jännitti mukavasti. Perkasin marjat kattilaan ja pilkoin joukkoon vähän enemmän porkkanoita kuin marjoja, sekä laitoin pohjalle jonkin verran vettä. Mitat meni summamutero-mitalla, niinkuin lähes kaikki mun ruuanlaitossa. Kun porkkanat olivat pehmeähköjä, surautin kaiken soseeksi. Keitin seoksen hilloksi hillosokerilla. Pienestä pihlajanmarja-määrästä keitin hyytelöä. Hyytelön siivilöin marjojen pehmennyttyä sileäksi ja kokkareettomaksi ja lisäsin hillosokerin. ”Köyhän miehen lakkahillo” on yllättävän hyvää! Siinä maistuu pihlajanmarja, mutta miedosti. Varmasti saan hillon käytettyä johonkin talven aikana. Pihlajanmarjahyytelöstä tuli niin hyvää, että on ihan pakko hakea lisää marjoja, jotta saa keitettyä sitä vähän lisää!

Eilen kävin kävelemässä metsässä ja otin varuiksi mukaan pienen ämpärin. Löysin runsaasti kehnäsieniä ja muutaman pienen kangasrouskun. Olin edellispäivänä muistanut lukeneeni jostain marinoiduista sienistä. Niitä halusin kokeilla. Tulin kotiin ämpäri täynnä ja putsasin metsässä esiputsaamani sienet loppuun. Suurimman osan laitoin pannun kautta pakkaseen pienissä pusseissa. Kangasrouskut ja kourallinen kehnäsieniä päätyivät pikkelöintikokeeseeni. Tein ihan perus 1-2-3 pikkelöitiliemen, jonka maustoin, timjamilla, suolalla, katajanmarjoilla ja valkosipulilla. Liemen kaadoin purkissa olevien sienten päälle. Ihan sivuhuomiona vaan, että ryöppäsin kangasrouskut ennen pikkelöintiä.

Niitä pihjajanmarjoja hyytelöön ja kangasrouskuja haluaisin myös hakea lisää. Haluaisin kokeilla rouskujen pikkelöintiä eri mausteilla. Minusta on tainnut tulla hamsteri!

Filosofoinnit

Taisteleva taivaanrannanmaalari, bloginimen taustaa

13 syyskuun, 202110 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen aina tuntenut itseni eräänlaiseksi taistelevaksi taivaanrannanmaalariksi. Koko elämäni olen ollut eräänlainen ympärilläni olevien tapahtumien sivustaseuraaja. Olisin ehkä välillä halunnut enemmän huomiota osakseni, mutten kuitenkaan sitten sitä saadessani osannutkaan ottaa sitä vastaan luonnollisesti.

Olin lihava lapsi, joka joutui seuraamaan toisten lasten leikkejä sivusta, aivan kuin rampa Uuno Kailaan runossa:

Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.

Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.

Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.

Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan. (Katkelma: Uuno Kailaan runosta: Pallokentällä)

Lihavuus rajoitti elämääni. Minua ei lapsena huolittu leikkeihin mukaan ja tiesin, että minusta puhuttiin pahaa selkäni takana. Mitään mitä tein tai sanoin ei auttanut asiaa, sain katsella muiden touhuja sivusta. Jos sattui, että pääsin mukaan, onnistuin itse hätäisyydellä tai hermostuneisuudella pilaamaan asiat.

Minut sivuutettiin usein kuin vanha lapanen, joten sain seurata maailmaa ja sen menoa sivustakatselijana. Opin näkemään ihmisten toiminnan motiivit ja keinot saavuttaa tavoitteensa. Minusta tuli kuin huomaamatta mestari tulkitsemaan ihmisten käyttäytymistä. Näen ihmisten läpi, tiedän mikä heidät saa innostumaan ja mitkä ovat heidän heikkoutensa. Olen vihon viimeinen vihollinen, sillä osaan halutessani iskeä toisen heikompaan kohtaan.

Valitsin ammatikseni terveydenhuollon ja valmistuin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi iloisella 90-luvulla. Ajattelin tuolloin, että tarkkailijan asemastani olisi hyötyä ammatissani. Voin jälkiviisaana kertoa, ettei ollut! Persoonani ei ole sopinut ammattiini lainkaan. Olen liian herkkä, haavoittuva ja kiltti. Minusta ei löydy ammatin vaatimaa jämäkkyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Uutta ammattia en kuitenkaan alkanut opiskelemaan, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin vanhuspuolelle. Tänne sovin melko hyvin. Mikä onkaan hauskempaa ja antoisampaa kuin kuunnella vanhempien ihmisten tarinoita menneestä! Heidän auttamisensa ei vaadi kovin paljon ja on oikeastaan ilo.

Vaikka ehkä sovin rauhalliselle terveyskeskuksen pitkäaikais-osastolle hoitamaan vanhuksia, ei se silti tarkoita sitä, että olisin unelma-ammatissani. En vaan uskaltanut nuorena tarpeeksi. ”Kuinka paljon rohkeutta tänään uskallat jättää käyttämättä”, kysyi jo edesmennyt runoilija Tommy Tabermann. Sitä jokaisen kohdallaan kannattaakin miettiä. Omalta osaltani voin sanoa, että aivan liian suuri määrä uskallusta on jäänyt käyttämättä. En viitsi kiusata itseäni miettimällä missä olisin, jos olisin ollut rohkeampi. Se ei auta, eilistä en voi muuttaa. Parempi on keskittyä tekemään tästä päivästä mahdollisimman hyvä.

Sinänsä ironista on, että ystäväni on aina pitänyt minua rohkeana. Olen uskaltanut ottaa lopputilin huonosta työpaikasta ja muuttaa paikkakunnalta toiselle. Olen kysynyt itseltäni onko kaikki tämä ollut rohkeutta, vai sittenkin pakoa ikävistä tilanteista. Rohkeutta on kuitenkin myöntää itselleen, että on todennäköisesti ollut pelkuri ja liian herkkä toisten riepoteltavaksi.

Nämä ovat syitä miksi tunnen olevani taisteleva taivaanrannanmaalari. Olen joutunut vertauskuvallisesti taistelemaan tieni siihen missä nyt olen. Olen rakentanut ympärilleni omannäköisen tilan, jossa minulla on hyvä olla ja elää pää pilvissä jatkuvasti suunnitellen jotain uutta tai erilaista.

Elämä on kuin suunnistusta, jotkut rastit löytyvät helposti ja joitain joutuu etsimään kauan.

Elämänmuutos

Hyvinvoinnin lähteet

10 syyskuun, 202110 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.

Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.

”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.

Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!

Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.

Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia

Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!

Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.

Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!

Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!

Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.

Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!

Arkipäivän realismia

Väsy

7 syyskuun, 20217 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tiedätkö tunteen, kun olet niin väsynyt että edes omaan lempipuuhaan ei riitä virtaa?

Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että vaikka olisi valtava hinku golfkentälle pelaamaan edes yhdeksän reikää, ei energiaa riitä edes tii-ajan varaamiseen. Ei ole mitään järkeäkään lähteä kentälle notkumaan, kun virta ei riittäne golfkärryn perässä vetämiseen.

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas. Vuosi alkoi perä edellä, kun ystäväni sairastui vakavasti. Ystävyytemme on minulle todella tärkeä, ja hänestä on tullut minulle melkein kuin isosisko, jota minulla ei ole ollut. Kevät meni uutista sulatellessa ja kesällä lomailimme yhdessä.

Kun kesäloma oli ohitse, olin itse alkanut kärsiä ikävistä vanhenevan naisen vaivoista, joita hienosti gynekologisiksi laskeumiksi kutsutaan. Aamut menevät sumussa huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja illat ovat syvältä, kun laskeuma painaa alavatsalla ja työntyy reilusti ulos. Liikkua voin, mutta kaikki mikä vaatii ponnistamista tuntuu ikävältä ja saa laskeuman työntymään enemmän ulos.

Heinäkuun lopulla luin paikallislehdessä, että ensimmäinen kokkolalainen ystäväni on kuollut. Ystäväni kuolema tuli puskista. Tapasimme ja vietimme iltaa yhdessä toukokuussa ja hän voi kuten ennenkin. Soitin hänelle hänen syntymäpäivänään juhannuksen tienoilla. Hän kertoi olevansa sairaalassa ja saaneensa sydän- ja aivoinfarktin. Lupasin mennä tervehtimään häntä, mutten kerennytkään ja se painaa nyt omallatunnollani. En voinut tietää hänen kuolevan, mutta silti suren syvästi, etten saanut heittää hyvästejä silmätysten.

Viime viikolla olimme ystäväni kanssa Meilahdessa kuulemassa jatkosuunnitelmista hänen sairautensa hoitoon. Reissu oli sinänsä ihan hyvä, vaikka uutiset olisivat voineet olla parempia. Olen aina iloinen, kun saan viettää aikaa ystäväni kanssa. Pääsimme syömään ravintolaan, tapasimme tytärtäni ja kävelimme katselemassa nähtävyyksiä.

Toista viikkoa olen nukkunut huonosti tai erittäin huonosti. Pienet arkiset kärhämät kotona ovat lisänneet ahdistusta, joten nekin ovat heikentäneet unen laatua. Eilen suutahdin ihanalle, maailman kilteimmälle työkaverilleni ihan turhasta. Pinna on piukalla! Tilannetta ei helpota lainkaan työpaikalla oleva meteli. Introverttina koti-ihmisenä olen tottunut hiljaisuuteen ja meteli työmaalla tuntuu, kuin päätä sahattaisiin pokasahalla. Olen fyysisesti ja henkisesti väsynyt!

Tämän päivän lepään. Makaan sohvalla ja katson tallennettuja vielä katsomatta olevia ohjelmia TV:stä. Sen verran käännyn välillä, etten saa makuuhaavoja.

Aktiivinen elämäntapa

Oma pukeutumistyylini

6 syyskuun, 20216 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Vaatteet ja muodin seuraaminen ovat aina olleet minulle ilon lähde! Kun olin ”iso tyttö” olin usein ystävälleni makutuomarina hänen ostaessaan itselleen uusia vaatteita. Itse jäin nuolemaan näppejäni, kun valikoimassa ei omaa kokoani yleensä ollut tarjolla. Ja jos koossa 56 jotain olisi ollut, vaate olisi todennäköisesti ollut musta. Mä en mustaa ole käyttänyt enää 25 vuoteen kuin satunnaisesti alaosissa, koska se saa minut näyttämään entistäkin kalpeammalta.

Omaa pukeutumistyyliäni jouduin pohtimaan, kun laihduttuani kykenin vihdoinkin ostamaan vaatteeni kirpputoreilta. Oli ihanaa, kun vihdoin sain sopivia vaatteita ja oli mistä valita! Vaatteita alkoi kertyä niin, että vaatekaapin hyllyjä alkoi olla vaikea pitää siisteinä. Toiveeni ekologisuudesta ja selkeydestä alkoi hukkua vaatekasoihin. Oli pakko alkaa miettiä keinoja rajoittaa ostoja.

Mietiskelijänä ja listoja rakastavana aloin ideoida ja luoda suunnitelmaa. Aluksi mietin minkälaisiin konkreettisiin tilanteisiin vaatteita tarvitsen. Tulin tulokseen, että tarvitsen liikunta ja ulkoiluvaatteita, joista osa käy myös kotoiluvaatteina sekä siistit vaatteet, joissa voi kierrellä kaupungilla, käydä teatterissa ja näyttelyissä. Kaikki muu olisi oikeastaan turhaa. Miksi ostaa esimerkiksi juhlavaatteita, jos niille ei oikeastaan ole lainkaan käyttöä.

Ihan tavallisille siisteille vaatteille, joilla voi käydä esim kirjastossa, mulla on paljon käyttöä.

Kun olin määritellyt mihin vaatteita tarvitsen, listasin värit, joissa haluan pitäytyä. Värivalinnoilla haluan rajoittaa ostoja. En halua enää ostaa vaatteita, joka eivät sitten sovi yhteen minkään kaapissa jo olevan kanssa. Mun lempivärejä ovat lähes kaikki siniset (+turkoosi) ja pinkki, nämä valikoituivat mukaan ilman muuta. Näiden lisäksi valitsin vaateideni väreiksi harmaan, valkoisen ja lilan eri sävyt sekä viininpunaisen talvivaatteisiin.

Lopuksi mietin tyyliä. Olen keskimittainen ja pyöreähkö, joten dramaattisuus ei ole mun juttu. Kovat värit ja niiden yhdistelmät, sekä isot ja näyttävät kuviot sekä yksityiskohdat näyttävät minun päälläni kolkoilta. En ole romanttista tyyppiä, joten röyhelöt ja pitsitkin voin unohtaa. Näillä huomiolla sain jo rajoitettua ostoskäyttäytymistäni huomattavasti. Tosiasiassa tämä tieto riittääkin uusien vaatteiden mahdollisessa hankinnassa. On helppo kirpparilla katsella pikaisesti vaaterekit, kun ensin sivuuttaa itselle sopimattomat värit ja sen jälkeen vilkaisee sopivan väristen vaatteiden kuviointia ja lopuksi tarvittaessa mallia ja tietenkin kunnon.

Kirpparlöytöjä ja uutta iloisesti sekaisin

Mun arki on liikunnallista, joten se vaikuttaa mun vaatevalintoihini. Vaatteet eivät saa kiristää eikä kiertää päällä. Suosin väljää mitoitusta. Jos vaate ”istuu kuin hanska”, minulla on epämiellyttävä olo. Tulee tunne että kehoni on ”näytillä”. Liikuntavaatteideni haluan olevan iloisen värisiä ja mielellään numeron tai kaksi liian suuria, koska on tärkeää, että kykenen kyykkäämään ja pyörittelemään käsiäni esteettä. Tykkään klassisista perusvaatteista. Etenkin vaatteet joissa liikun kaupungilla, ovat aika sovinnaisia ja yllätyksettömiä mutta laadukkaita.

Ulkoliikuntavaatteissa pitää pystyä myös makaamaan maassa kamera kourassa.

Pukeutumisyyli, jossa mun on miellyttävä ja luonnollista olla ja liikkua, on sporttisen klassinen. Venytän kuitenkin kaikkien valmiiksi ’ylhäältä annettujen” kategorioiden rajaa, koska rakastan kukkasia. Käytän satunnaisesti kukkakuvioita piristämään pukeutumistani. Yleensä kukat ovat kesämekoissa tai huiveissa. Jos käytän kukkakuvioita ovat kukat yleensä pieniä.

Valmiina kiertelemään Helsinkiä kesällä 2021.

Mun peruspukeutumiseen kuuluvat farkut. Puen niiden kanssa yleensä t-paidan ja collegen tai villapaidan. Joskus käytän myös kauluspaitoja, joiden ”kulmikkuutta” pehmennän tavallisesti villatakilla tai huivilla. Tykkäisin hameista, mutten oikein osaa pitää niitä. Olen kyllä viimekesänä löytänyt pari A-linjaista (housu)hametta ja ne ovat olleet tänä kesänä kovassa käytössä golfkentällä. Niitä pitäessäni huomasin, että tuo malli pukeekin minua huomattavasti paremmin kuin suora hame. Mekoista tykkään, pidän niitä kesäisin.

Kokkolan golfkentällä kirpputorilta löytämässäni Rönischin housuhameessa.

Jos mun pitäisi muutamalla sanalla kuvailla omaa tyyliäni, sanoisin sen olevan sporttisen ja luonnollisen pehmeä klassinen. Näillä määreillä mä kuljen vaateostoksilla kirpputoreilla.

Arkipäivän realismia

Vaatteet ja oman tyylin etsiminen

3 syyskuun, 20213 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen kirjoittanut omasta pukeutumisesta ja tyylistäni kerran aiemminkin 5v sitten (löydät jutun halutessasi täältä: https://taistelevantaivaanrannanmaalarintarinat.com/2016/08/22/capsule-wardroben-suunnittelua ). Kirjoituksen jälkeen olen laihtunut huomattavasti ja vaatteiden ostaminen on helpottanut merkittävästi.

Lihavana, joka rakastaa vaatteita ja muotia, oli hankala elää. Halusin, ja haluan edelleen, pukeutua kauniisti, mutta muotiteollisuus tarjoili mun koossa (tuolloin koko 56) lähinnä mustia (tai muita yhtä sykähdyttäviä (NOT!) tummia), huonosta kankaasta, surkeasti leikattuja ja kökösti ommeltuja vaatteita. Mä olen aina ollut laatutietoinen. Vaikken vaatteistani haluakaan maksaa hunajaa, toivon silti niiltä kestävyyttä ja monikäyttöisyyttä. Laatu, joka menee huonoksi jo ensimmäisissä pesuissa, saa mun puolestani jäädä kauppaan. En välitä pikamuodista, joten esim H&M, Cubus ja Gina Tricot:n kaupat eivät ole minua varten. Ostan ketjuliikkeiden vaatteita nykyisin vain käytettyinä kirpparilta, silloin tiedän, että ne kestävät käytössä.

En ole koskaan oppinut ottamaan peiliselfieitä, mutta joo! Tällaista kroppaa mä nykyisin saan pukea.

Mun haaveeni oli saada vaatteeni kirpputoreilta. Lihavana se ei juuri onnistunut. Nykyisin valinnanvaraa riittää, vaikken mitenkään erityisen pieni olekaan. Olen noin kokoa 44-46 ja se on mulle hyvä! Koska tarjontaa mun kokoisille on kirpputorilla aika paljon, pitää alkaa käyttämään harkintaa. Ennen ostin kirpputorilta jokaisen rätin, joka päälleni sopi, koska sopivia löytyi niin harvoin. Tuota tapaa olen joutunut nyt tarkistamaan. Vaatekaappi alkoi pullistella liitoksista, kun ensi alkuun ostelin iloisena kaikkea kaunista, ajattelematta tuleeko niitä pidettyä. Toiveeni ekologisuudesta oli valumassa viemäriin ahneuden iskiessä runsaan valinnanvaran edessä.

Kirpparilöytöjä keväältä 2021. Kenkiä ja hihatonta toppia en ole vielä käyttänyt kertaakaan.

Jouduin ensimmäisen kerran miettimään tosissani omaa tyyliäni, sitä millaisia vaatteita oikeasti tulee pidettyä. Olin jo aiemmin todennut, että en tarvitse työvaatteita, kuten toimistossa tms työskentelevät ihmiset, koska saan käyttää töissä sitä ihanaa kierrätysmuovista valmistettua hengittämätöntä sairaalaunivormua. Tarvitsen vaatteita ulkoiluun, liikuntaan ja kaupunkireissuille (näyttelyihin ja teatteriin) sekä kotivaatteita. Pelkistettynä siis liikuntavaatteita, joista osaa voi käyttää myös kotona, ja siistit kaupunkivaatteet.

Kurkkaus kaappiin paljasti, että tyyli oli vielä hakusessa ja se aiheutti liikaostoja kirpparireissuilla. Vanhat tavat istuvat tiukassa. Kun olet tottunut hamstraamaan, ja käyttämään kaikkea päälle sopivaa, tarvitsematta ajatella muuta kuin kokoa, on vaikea yhtäkkiä opetella pysähtymään ja miettimään tuleeko vaatekappaletta todella pidettyä, vaikka se päälle sopiikin. Ja sen lisäksi, että se sopii päälle, pukeeko se minua.

Tää on mun ominta tyyliä: reipas ja liikunnallinen

Pohdin vaatevalintojani ja kävin läpi kaapissani olevia vaatteita. Ennen niin ihailemani suorat hameet ja villatakit olivat edelleen käyttämättöminä. En siis ole ”tyylilyyli”! Eniten käyttöä on ollut farkuille, t-paidoille ja urheiluvaatteille. Satunnaisella käytöllä ovat olleet myös trikoomekot (kesällä). Tänä kesänä kirpputorilta löytämäni A-linjaiset urheiluhameet ovat olleet kovassa käytössä, kun aloitin golfin pelaamisen. Toteutinko sattumalta sanontaa: ”pukeudu haluamaasi työtä (harrastusta) varten”.

Kaikki vaatteeni ja mieltymykseni läpikäytyäni tulin siihen tulokseen, että tyylini on aika klassinen. En pidä räikeistä väreistä tai isoista kuvioista ja haluan vaatteideni olevan laadukkaita. Olen myös liikunnallinen ja aktiivinen ihminen, joten haluan vaatteideni olevan joustavia ja käytännöllisiä. Kun etsin nykyisin vaatteita kirppareita, joista olen ostanut lähes kaikki vaatteeni (urheilukenkiä ja sateenpitävää ulkoilutakkia sekä alusvaatteita lukuunottamatta) syyskuusta 2020 lähtien, mietin, että vaatteen tulee olla klassinen ja sporttinen (sporty classic).

Kirpputorieleganssia golfradalla. Hame ja pusero Kokkolan SPR-kirpputorilta.

Oman tyylin ja mieltymysten selvittäminen on helpottanut vaatteiden ostoa huomattavasti. Näen heti ensisilmäyksellä mitkä eivät tule kysymykseenkään. Musta, ruskea ja neon-värit eivät ole minun värejä, joten sen väriset jäävät automaattisesti rekille. Tosin vaatekaappiin on niin täynnä vaatteita, että pitäisi käydä se läpi tiheällä kammalla. Siellä on paljon ylimääräistä!

Olen itseasiassa aika tylsä pukeutuja. Tylsä mutta tyytyväinen. Oma tyyli on löytynyt!

Arkipäivän realismia

Oravanpyörässä

31 elokuun, 202131 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen hukannut elämäni punaisen langan tilapäisesti. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun tuntui, että elämä oli hyvässä järjestyksessä ja se rullasi omalla painollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen kuin rapistumassa oleva purtilo tuuliajolla!

Palasin, vapaaehtoisesti myönnän, kamalaan oravanpyörään. Elämäni tuntuu olevan yhtä yövuoroa ja niistä toipumista. Vanhenevan naisen ikävät fyysiset vaivat haittaavat palautumista ja yöunet ovat mitä ovat, jos niitä sattuu saamaan ollenkaan.

Voisin syyttää ulkoisia tekijöitä oman elämäni vaikeuttamisesta, mutta eiköhän se niin ole, että asenne ratkaisee – aina! Itse mä olen olosuhteiden antanut vaikuttaa niin, että olen alkanut itse sabotoimaan omaa käytöstäni, saaden näin elämän maistumaan suussani sahanpuruilta.

Aloitin elämänmuutoksen loppukirin hyvillä mielin ja toiveikkaana, mutta ”elämä tapahtui”. Olen päästänyt muutosvaihteen vapaalle ollen nyt kiihtyvää vauhtia menossa puolessa välissä jyrkkää alamäkeä. Mistä löydän jarrut?

Työ vie voimat! Teen jatkuvia ilta- ja yövuoroja. Yövuorot alkavat käydä liian raskaiksi, kun palautuminen on hidasta, eivätkä vapaat vuorojen välissä ole aina tarpeeksi pitkiä. Iltavuorot ovat äänekkäitä, ja usein tuntuu kuin hiljaisuuteen tottuneita korviani (ja aivojani) kidutettaisiin 130dB voimalla pauhaavalla vaskipuhallin-serenadilla. Aamuvuoroja en jaksa tehdä, koska nukun niin huonosti.

Kroonisesti väsyneenä ja fyysisesti puolikuntoisena tuntuu, että maailma on luotu lähinnä nuorille ja voimakkaille. Yritän tsempata ja liikkun vapaa-ajalla kuin sähköjänis. Nautin liikkumisesta, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, ettei se auta sisällä vellovaan pelkoon siitä, että romahdus on aika lähellä. Kohta en enää jaksa!

Tilannetta pahentavat kaikki ne vastoinkäymiset, joita elämä on tänä vuonna koronan lisäksi tuonut mukanaan. Yhden ystävän yllättävä kuolema, toisen ystävän vakava sairastuminen ja jopa pienet arkiset kärhämät kotona ovat saaneet stressitasoni nousemaan sietämättömän korkeaksi.

Olen taistelija, taisteleva taivaanrannanmaalari. Kohtaan vastatuulen hymyssä suin. Ulkopuoliset eivät tiedä minulla olevan vaikeaa, vaikka ahdistustaso sisälläni on niin korkea, että tuntuu kuin tukehtuisin. Kurkkua kuristaa ja itku tulee pienistäkin asioista. Olen niin väsynyt, etten enää tiedä mistä ammentaisin voimaa.

Tällaisessa elämäntilanteessa pitäisi ehkä levätä, kun siihen on tilaisuus ja rentoutua, eikä pistää uutta vaihdetta silmään elämäntapamuutoksessa! Viisainta olisi rauhoittaa elämä, syödä hyvää ravitsevaa ja värikästä ruokaa, liikkua sen verran, että tulee hyvä olo ja ennen kaikkea levätä. Viettää muutama ihan oikea ”villasukka-päivä” olohuoneen sohvalla hyvää kirjaa lukien.

Keneen yritän tehdä vaikutusta tällä jatkuvalla riehumisella? Suorittamiselta tämä elämä jo alkaa tuntua, mikä ei ollut missään vaiheessa elämänmuutokseni tarkoitus eikä päämäärä. Päämääränä oli ilo! Nyt se tuntuu olevan lähinnä tuloksen tekeminen.

On aika pysähtyä, ottaa elämäntilanne tarkempaan syyniin ja tehdä uusi tilannearvio, jonka pohjalta voi sitten miettiä uutta askelkarttaa. Tilanteeni ei ole toivoton, vaikka väsynyt ja vaivainen olenkin. Olen pysynyt tietoisena siitä missä ja miten taivallan! Siitä olen ylpeä.

Elämänmuutos

Syöppö

30 elokuun, 202130 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mä tein sen taas! Yllätin itsenikin sillä, miten helposti saan syötyä reilun puolitoista litraa jäätelöä noin vain yhdellä istumalla. Seuraavana yönä nukuinkin sitten tosi surkeasti, kun kroppa kävi tehoilla sulattaessa tuota siroa jäätelöannosta.

Mä olen aina tiennyt, että mulla on jonkilainen syömishäiriö. Mun impulssi kontrolli pettää lähes aina, kun tarjolla on jotain mun mielestä herkullista. Muistan parikin joulua, joina olen mättänyt napaani niin paljon suklaata, että olen joutunut oksentamaan. Sipsejä en mielelläni osta kotiin lainkaan, kun syön niitä sitten kaksin käsin, maistelematta makua juuri lainkaan, kärsien myöhemmin suolan aiheuttamasta kamalasta päänsärystä.

Tähän käytökseen olen halunnut muutosta. Olen hävennyt sitä koko elämäni. En ole koskaan puhunut siitä kenenkään kanssa, koska onhan se noloa, ettei aikuinen nainen hallitse omaa syömiskäyttäytymistään. Eikö?

Sairaasta käytösmallistani huolimatta olen onnistunut painonpudotuksessa. Syömiseni pysyi hyvin kurissa jatkuvan kontrollin avulla. En ostanut kotiin herkkuja, kirjasin kaiken syömäni ylös, keksin kevyitä herkkuja, joita voin syödä hyvällä omallatunnolla ja punnitsin itseni lähes päivittäin pysyäkseni kaidalla tiellä.

Takaraivossani kytee jatkuva pelko siitä, että impulssikontrollin puutteeni saa minut lihomaan takaisin kaikki tiputtamani kilot.

Olenko liian ankara itselleni kuten minulle on sanottu? Ehkä olen, mutta omasta mielestäni olen sitä syystä. Minulla on syömishäiriö ja haluan pitää sen kurissa. Se ei onnistu, jos kuittaan jokaisen täysin turhan mättöpäivän päänsilittelyillä. Tiedän syöväni arjessa ravitsevaa ja maukasta kotiruokaa, joten miksi sorrun ylensyöntiin?

Alkoholistista ei tule kohtuukäyttäjää, mutta mitenkä mahtaa olla syöpön laita? Oppiiko syöppö käyttämään herkullista ruokaa kohtuudella? Aika rankka vertaus, mutta mun täytynee tuumata asiaa ja kokeilla kohtuullista herkuttelua saadakseni vastaus tuohon kysymykseen omalla kohdallani. Ihminen selviää vaikka koko elämänsä juomatta alkoholia, mutta ilman ruokaa ei kukaan pärjää kovin pitkää aikaa.

Pienet nautinnot tuovat palasen luksusta arkeen. Jos ei koskaan anna itselleen lupaa syödä jotain hyvää, on elämä yhtä jatkuvaa kärsimystä. Toivottavasti minäkin joskus opin nauttimaan herkuista sortumatta övereihin!

Aktiivinen elämäntapa

Villasukka-päivä

19 elokuun, 202119 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Edessä on kaksi yövuoroa ja ulkona sataa. Kahtena edellisenä päivänä olen pelannut golfia. Kävely kilometrejä noina kahtena päivänä golfkärryä perässä raahaten ja mailaa välillä heilutellen, on tullut noin 15km. Etenkin 18 reiän pelaaminen eilen tuntuu hieman kropassa, joten tänään on ansaitun tauon paikka varsinaisesta liikunnasta

Iloiset golfaajat eilen kauniilla Pietarsaaren kentällä. Takana 11 pelattua väylää.

Se, että viettää lepopäivän liikunnasta on järkevää. Kestävyysliikunnan (kuten esim golf ja kävely tai pyöräily) jälkeen kroppa rakentaa levossa uusia verisuonia, jonka jälkeen lihakset saavat paremmin happea ja verta. Salitreenien (tai muiden lihaskuntoa parantavien treenien jälkeen) lihas rakentaa levossa rikkoutuneen lihaksen tilalle uutta kudosta, joten lihas palautuu ja kasvaa. Kunnon harjoittelu aiheuttaa kehossa stressireaktion, joka rasittaa hermostoa ja hormonaalista järjestelmää. Hormonit pitävät kehon kiihtyneessä tilassa (esim univaikeudet, jos treenaa liian myöhään illalla), joten palautumiseen tarvitaan aikaa. ”Lihas kasvaa levossa” sanonta pitää siis paikkansa.

Mun ystäväni Kaisa on nimennyt lepopäivät ”villasukka-päiviksi”. Käsitän itse ilmauksen niin, että ne ovat hänelle päiviä, jolloin ladataan akkuja kotona. Noina päivinä tehdään vähän arkisia kotitöitä ja luetaan tai seurustellaan ystävien kanssa.

Itselleni lepopäiväkin on nykyisin eräällä tavalla aktiivinen. Toki se tänäänkin sisältää noita arkisia kotitöitä (tänään mm silitystä ja ruuanlaittoa), mutta hyvin usein myös laiskahkoja kävelylenkkejä metsässä. Laiskahko tarkoittaa sitä, että syke ei juurikaan nouse, on aikaa ihailla ja tutkia luontoa ja mulla on usein kamerakin mukana, koska rakastan valokuvausta.

Kauneuden näkee paremmin ilman kiirettä!

Sadepäivä on hyvä lepopäivä. Silitettävien pyykkien vuori on julma ja ruokaakin olisi hyvä saada huomiselle, ettei yövuorojen välissä tarvitse alkaa miettiä, mitä laittaisi ruuaksi. Siivouskaan ei olisi pahitteeksi. Mutta ensin on päästävä hetkeksi ulos. Pää tarvitsee pienen happihyppelyn!

Avainsana: Elämäntilanne

Frisbeegolfia Äänekoskella

Hamsteri

Taisteleva taivaanrannanmaalari, bloginimen taustaa

Hyvinvoinnin lähteet

Väsy

Oma pukeutumistyylini

Vaatteet ja oman tyylin etsiminen

Oravanpyörässä

Syöppö

Villasukka-päivä