Arkipäivän realismia, Elämänmuutos

Kiitollisuus

Viime aikoina olen kirjoittanut paljon kaikesta ikävästä, asioista joita kadun tai mikä on pielessä, että on aika kirjoittaa niistä jutuista, jotka on todella hyvin. On aika ottaa esiin asioita, joista olen hyvin kiitollinen!

Päivittäinen ilon aiheeni on oma aviomieheni. Olen kiitollinen, että olen saanut loppuelämän kumppanikseen miehen, joka jaksaa taivaltaa rinnallani, vaikka olen tällainen tuuliviiri ja taivaanrannanmaalari. Hän kannustaa minua eteenpäin ja jokainen päivä hänen kanssaan on vakavien asioiden lomassa täynnä turhan naurantaa ja höpöhöpöä. Parempaa puolisoa en olisi voinut löytää!

Sen lisäksi, että olen kiitollinen löytämästäni elämänkumppanista, minulle on sattunut parhaat mahdolliset vanhemmat ja maailman ihanimmat lapset. Vanhempani ovat kasvattaneet minusta sen mitä tänään olen. Minulle annettiin mahdollisuus valita oma tieni. Siitä olen hyvin kiitollinen. En ole itse ollut palkintojen arvoinen äiti, mutta lapsiani en vaihtaisi ja heidän puolestaan juoksisin vaikka tuleen. Elämäni kaksi parhainta hetkeä olivat lapsieni syntymät. Molemmista kasvoi aikuinen, josta on helppoa olla ylpeä ja kiitollinen äiti.

Hyvin kiitollinen olen siitä, että olen löytänyt ympärilleni oikeat ihmiset. Läheisteni lisäksi minua on siunattu muutamalla todella hyvällä ystävällä. Ketään heistä en näe päivittäin, enkä aina viikoittainkaan, mutta he ovat aidosti kiinnostuneita minusta ja iloitsevat aina nähdessään minut ja nämä tunteet ovat molemminpuoleisia. Kaikki ystäväni ovat vahvoja naisia, jotka elävät oman näköistään elämää ja sanovat mielipiteensä suoraa turhia kiertelemättä. He ovat kaikki upeita naisia, joiden seurassa voin rentoutua ja olla juuri sellainen kuin olen. Kiitos teille Kaisa, Kaija ja Minna siitä, että olette osa elämääni.

En ehkä joka päivä ole iloinen ammatinvalinnastani, saatan jopa eräinä päivinä olla jättämässä työtäni. Silti olen kiitollinen ammatinvalinnastani. Voi olla, etten aikanaan kuunnellut sydäntäni vaan järkeä, valitessani hoitoalan. Tiesin, että sairaanhoitajalle riittää aina töitä. Vaikka ala on raskas ja monesti mietin alan vaihtoa, riittää tässä työssä haastetta ja se on hyvin palkitsevaa. Sairaanhoitajan koulutuksella pystyy tekemään hyvin monenlaisia töitä, joten valinnanvaraa riittää.

Olen elämäni aikana muuttanut aivan liian monta kertaa. Levoton mieleni ei ole kyennyt rauhoittumaan, joten olen äärettömän kiitollinen kodista, jossa nyt asun. Se on ensimmäinen asunto jonka tunnen kodiksi, muutettuani pois lasteni isän kanssa yhdessä rakentamastamme kodista, jonka itse rakensimme toiveittemme mukaan. Nykyinen kotini oli perikunnan, josta toinen puoli kuului miehelleni ja toinen hänen veljelleen. Ostin mieheni veljen osuuden asunnosta vajaa kaksi vuotta sitten. Rakastan olla kotona! Olen sanonut, että tästä kodista en lähde, kuin jalat edellä!

Kaksi vuotta sitten aloitin elämänmuutoksen. Päätin, että se olisi viimeinen kerta yrittää laihduttaa, pysyä tavoitepainossa ja tulla mahdollisimman terveeksi. Halusin tehdä kaikkeni onnistuakseni. Olen ylitsevuotavan kiitollinen siitä, että onnistuin. Olen kyennyt oppimaan uusia elämäntapoja, joilla saan pidettyä painon hallinnassa ja tekemään elämästäni aktiivista ja itselleni mielekästä. Myönnän toki, että hienosäätöä tarvitaan, mutta kaiken kaikkiaan elämäntavan muutokseni on silti ollut menestyksekäs

Erityisen suurta kiitollisuutta tunnen siitä, että kesällä 2021 olen löytänyt kaksi ihanaa liikuntalajia, joiden parissa saan lisättyä päivittäistä aktiivisuutta ja samalla voin nauttia kauniista Suomen luonnosta. Nämä kaksi lajia ovat tavallinen golf ja frisbeegolf. Molemmat vaativat vielä paljon harjoittelua, eikä kummassakaan mestariksi tulla hetkessä. Haasteellisuus tekee molemmasta golfin muodoista itselleni äärimmäisen nautinnollisia. Ei ole upeampaa tunnetta kuin kaunis ilma, kädessä joko golfmaila tai frisbee ja edessä hieno rata pelata. Siitä tulee nöyrä ja kiitollinen mieli!

Olen aina rakastanut kirjoja, hyviä tarinoita ja kirjoittamista. Minusta tuli kirjaston vakioasiakas heti, kun opin lukemaan. En tiedä kuinka olisin selvinnyt välillä hankalaa lapsuusaikaa ilman Enid Blytonin kirjoja. Niihin oli hyvä uppoutua ja unohtaa hetkeksi todellisuus. Kirjat ovat aina olleet lohduttamassa ja tuomassa iloa elämään. Tosin elämäni vaikeimpana aikana en kyennyt lukemaan lainkaan. Kului lähes kymmenen vuotta ilman, että kykenin keskittymään kirjoihin lainkaan. Tuona aikana kirjoitin aivan valtavasti. Se oli keino jäsentää levällään olevaa elämääni. Samalla yritin lukea useaa hyväksi mainittua teosta ilman, että pääni käsitti ainoatakaan kokonaista lausetta. Nyt kykenen jälleen lukemaan ja siitä olen tänään iloinen ja kiitollinen.

Kirjojen lisäksi kaikenlaiset käsityöt ovat kulkeneet mukanani ihan lapsuudestani lähtien. Erityisesti olen aina nauttinut kutomisesta. Olen virkannut, nyplännyt, ommellut ja tehnyt koruja. Kaikki käsityöt ovat minusta hauskaa ja hyödyllistä ajanvietettä. Niiden parissa aika kuluu nopeasti ja television katsomisestakin tulee ”luvallisempaa” sukankudin käsissä. Minusta on ihanaa opetella uusia käsityötaitoja. Jo käsitöiden ajatteleminen täyttää mieleni lämpimillä ajatuksilla.

Lopetan tämän vuodatukseni omista kiitollisuuden aiheistani mainitsemalla joka viikkoisen harmaan arkeni valopilkun ja yhden suurimmasta yksittäisestä voimaannuttavasta asiasta elämässäni. Mikään ei vedä vertoja luonnon ”hiljaisuudelle” ja kävelylle raikkaassa ilmassa metsässä. Rakastan hiljaisia, yksinäisiä kävelyretkiä metsässä ja meren läheisyydessä.

Vaikka kirjoitukseni välillä ovat negatiivissävytteisiä ja niistä tihkuu ahdistusta, koen kaiken kaikkiaan olevani onnekas. Minulla on hyvin paljon asioita joista olen äärettömän kiitollinen!

.

Arkipäivän realismia, Kotimaan matkailu, Matkakertomus

Miniloma Kalajoella

Pääsin aamulla viimeisestä yövuorosta, joita tällä kertaa oli ”vain” kaksi. Ajoin kotiin sateessa nappikuulokket korvilla kuunnellen Elly Griffithsin ensimmäistä Ruth Galloway mysteeriä täynnä tyytyväistä odotusta.

Hani tekee töitä kehitysvammaisten parissa, joten heillä on tänä vuonna syyslomaviikolla maanantai ja tiistai vapaata. Yllättäen minullakin oli siinä yövuoron jälkeen vapaata, joten olimme varanneet pienen miniloman Kalajoelle ja Raaheen arkea piristämään. Kotiin yövuorosta ajellessa mietin siis, että nukun muutaman tunnin ja sitten lähtisimme ansaitulle lomalle.

Olimme suunnitelleet heittelevämme frisbeetä, 9 väyläisen Aronpuiston radan Kalajoella, heti lauantai-iltapäivänä. Suunnitelmiin tuli muutos, koska länsi-rannikolla satoi koko päivän ja tuuli niin että puut niiailivat nöyrinä. Frisbeegolf saisi siis odottaa ainakin tuulen laantumista.

Ajelimme kuitenkin ensin Kalajoelle päästyämme suoraa tarkistamaan missä Särkkäinportin frisbeegolf-rata sijaitsee. Se löytyi ja maasto näytti kivalta! Nyt pitää sitten vain odotella, että tuuli laantuisi huomiseksi!

Fribaradalta käänsin auton nokan kohti Hiekkasärkkien uutta ostoskeskusta Loistoa, koska ulkoilu tuossa koiranilmassa ei yövuorojen jälkeen innostanut. Ostari oli mielestäni aika tyhjä! Siellä oli vain muutama ”pakollinen” hampurilaisravintola ja vaatekauppa, joka myy mm meidän molempien suosikkivaatemerkkiä SuperDry:ta. Myyjä kertoi, että hänellä on tällä hetkellä paljon isoja tarjouksia. Mahtaako tarjouksiin olla syynä syksyn muuttuminen kylmemmäksi ja talven lähestyminen?

Mieheni on hoikistunut kesän aikana silminnähden ja hän löysikin yllättäen liikkeestä itselleen pari kivaa pitkähihaista yläosaa ja uudet collegehousut. Vaatteiden hinta ei päätä huimannut. Itsekin rikoin ostolakkoni tavanomaisista vaatekaupoista ja ostin itselleni SuperDryn hupparin puolella normaalihinnasta.

Shoppailun jälkeen alkoi ollakin jo nälkä. Ajoimme ensin Särkillä olevaan Sandy Keltiin. Siellä oli lauantai-iltapäivällä jo täysi meno päällä ja oluthanat suhisivat. Istuin ovensuupöydässä muutaman minuutin ja iski pakokauhu. Tänne en halua jäädä! Onneksi Hani oli samaa mieltä ja niin ajelimme Kalajoen keskustaan. Söimme sitten niin ikään täydessä Ravintola Mamma Leonessa. Minä söin kana-vuohenjuusto hampurilaisen ja Hani Quattro Stagioni pizzan. Kanahampurilainen oli oikein maukas! Sen välissä oli vuohenjuuston lisäksi pikkelöityä sipulia, rucolaa ja paholaisenhilloa, jossa maistuu kunnolla paholainen eli chili.

Siinäpä se eka minilomapäivä. Loppuilta menee rauhoittuessa ja levätessä: yövuorot vaativat veronsa. Ehkä vahdimme telkkaria, ehkä luemme. Mukavaa tämä tämmöinen elämä, kun ei ole PAKKO tehdä mitään!

Aktiivinen elämäntapa

Urheiluvamma

Mä en vieläkään voi uskoa, että mulla on urheiluvamma! Miten voi olla mahdollista, että mulla, aina liikuntaa karsastaneella ihmisellä, on rasitusvamma polvessa?

Toissa viikolla heittelimme frisbeetä lähes joka päivä, parhaina päivinä 2-3 rataa. Se oli minusta hauskaa, enkä mieltänyt sitä rasittavaksi, vaikka väsynyt iltaisin olinkin. Polarin älykelloni ”huuti” punaisella lähes viikon, varoitellen ylirasituksesta ja suositteli taukoa. Koska frisbeegolf on niin älyttömän kivaa, en kiinnittänyt varoituksiin huomiota.

Vasta viikko sitten huomioin, etten kykene istumaan polvien päällä, eikä vasen polvi taivu kunnolla. Mieheni huomasi, että polvi on turvoksissa. Koska se ei vielä ollut kovin kipeä, ajattelin, että se paranee omia aikojaan. Loppu viikosta polvi alkoi olla iltaisin kipeä ja viikonloppuna kipua oli jo vähäisestä rasituksesta ja hiukankin väärässä asennossa.

Maanantaina soitin työterveyteen ja sain yllättäen reilun tunnin päähän peruutusajan omalle lääkärilleni. Hän näki jo huoneeseen nilkuttaessani, että en kävele oikein. Hän katsoi polveni ja sanoi siinä olevan nestettä, minkä jo tiesinkin, kun se oli niin turvoksissa eikä taipunut kunnolla. Sain ohjeeksi muutaman päivän totaalilepoa ja Burana-kuurin. Jos polvi ei olisi parempi viikon loppuun mennessä, hän käski palata, että hän voi punkteerata nesteen polvesta.

Lääkäri sanoi, että olen rasittanut polveani liikaa. Neste polvessa tekee jalasta huteran, joten sen kanssa pitää kuulemma olla varovainen. Frisbeegolfin hän sanoi olevan erittäin hyvää liikuntaa, koska siinä tulee samalla myös kehon kiertoliike ja hän kehoitti jatkamaan sitä lepotauon jälkeen.

Kolme päivää olen nyt vetelehtinyt kotona. Olen jo järjestellyt kaikki pyykit, lukenut kaikki lukemattomat lehdet etsien niistä mielenkiintoiset reseptit ja kuunnellut äänikirjaa. Liikunnanhimo alkaa pikkuhiljaa poltella! Polvi oli kuitenkin niin ikävän tuntuinen, että lepo tuli tarpeeseen.

Ikävät asiat tulevat opettamaan uutta. Enää en laiminlyö lepoa! Liikunta on kyllä tärkeää, mutta lepo on ihan yhtä tärkeää.

Aktiivinen elämäntapa, Harrastukset

Frisbeegolf-radalla

Olimme reissussa. Olimme varanneet matkan jo jokin aikaa sitten, sillä halusimme käydä Pyhä-Häkin Kansallispuistossa. Kotoa lähtiessämme otimme mukaan frisbee-laukut, kun ajattelimme, että voisimme samalla vapaahetkinä pelata muutaman väylän. Emme aavistaneetkaan, miten frisbee-painotteinen lomastamme tulisi.

Ensimmäinen vieras rata, johon tutustuimme, oli Suolahden 44200-rata. Radalla on 18 väylää ja sen lähtöpaikka on Suolahden koulun takana. Se on rakennettu kivikkoiseen vesitornin mäkeen ja sitä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Me (mieheni ja minä) pidimme radasta todella paljon! Lyhyehköjä väyliä, joissa kuitenkin riitti meille haastetta. Rata oli siisti, roskat oltiin joko viety mukana tai vapaaehtoiset ovat olleet todella ahkeria!

Palasimme rauhallisesti kyliä kierrellen Suolahdessa ja tuntui että voisimme vielä heitellä vähän kiekkoa. Päätimme ajaa Äänekosken Liikuntapuiston frisbeegolfradalle.

Äänekosken Liikuntapuistossa on 18 väylää, joista ensimmäinen on koko radan pisin, ja se meinasi tehdä minusta selvää. Kaaduin ja lensin selälleni. En kuitenkaan luovuttanut, vaan pelasin koko radan läpi. Muistoissamme rata oli kivikkoinen ja siinä oli jonkin verran korkeuseroja. Kiekon hukkaamisvaara oli siis todellinen. Me lopetimme radan kaikki kiekot tallella. Erikoisuutena tästä radasta mainittakoon, että ensimmäisillä heittopaikoilla oli istumapaikkoja, joissa voi huilata jos siltä tuntuu. Hyvä metsärata ja myöskin siisti!

Näiden kahden reissussa pelatun radan jälkeen pidimme frisbeegolfauksessa yhden päivän taukoa. Kun lähdimme ajelemaan kotiinpäin, päätimme kotimatkalla testata muutaman uuden radan. Ensimmäiseksi valikoitui Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfrata.

Kuorevirran radalla on 12 väylää, joista ensimmäiset ovat päiväkodin pihalla. Olimme onneksi paikalla aikaisin aamusta, joten saimme pelata rauhassa. Lähtiessämme, olivat lapset pihalla leikkimässä, joten kahden ensimmäisen väylän pelaaminen olisi ollut mahdotonta. Kuorevirran radan väylät risteilevät eri hoitolaitosten (ainakin vanhainkoti ja päiväkoti) ja urheilukentän rajaamassa maastossa. Tästä kentästä pidimme erityisesti! Joka väylän alussa oli väyläkartta kiinnitetty roskikseen, joka meistä oli loistava idea. Tämä on oikea hyvän mielen rata: lyhyitä väyliä puistomaisessa maisemassa, eikä paljoa korkeuseroja. Hyvä rata aloittelijalle!

Kiuruvedeltä ajelimme pullakahvien jälkeen Pyhäsalmeen, jossa on hyvä 9 väyläinen kenttä Pyhäjärven rannassa. Lyhyt rata sopi meille tähän saumaan hyvin, sillä ajattelimme mennä sen jälkeen lounaalle.

Tämä Pyhäsalmen (Pyhäjärven) rata oli aivan erityisen kauniilla paikalla! Ainoa ongelma meillä oli toisen väylän jälkeen, kun emme saaneet näköhavaintoa seuraavasta väylästä. Kaivoin kartan puhelimesta ja oivalsin, että meidän pitäisi kävellä tien ja rautatien alitse menevää alikulkukäytävää toiselle puolelle. Pyhäsalmen rata on puistorata ja pienuudestaan huolimatta hyvässä kunnossa.

Lounaan jälkeen ajelimme Reisjärvelle, jossa on Petäjämäen Liikuntakeskuksessa ihana 18 väyläinen frisbeegolf-rata.

Petäjämäen rata on metsärata ja sen varrella on runsaasti kivikkoa ja korkeuseroja. Kuten Äänekosken ratakin, tämä Petäjämäen rata kulkee lenkkeilysmaastossa, joten ennen heittoa kannattaa tarkistaa onko heittoreitillä liikennettä. Itselleni tämä Reisjärven rata oli tähän mennessä suosikkini! Radat ovat lyhyehköjä, joka sopii minulle, kun en saa kiekkoa vielä lentämään kovin pitkälle.

Olimme välillä yhden yön kotona, ja tuli äitiä ja isää ikävä, joten halusin käydä tervehtimässä heitä. Otimme jälleen kiekot mukaan. Ensimmäinen ”frisbee-pysäkki” oli Kalajoella.

Aronpuiston rata on puistorata, joka sijaitsee Kalajoen varrella. Siisti pieni rata, josta saisi upean, kun paikkaan saataisiin jonkinlaiset opasteet. Onneksi oli jälleen puhelin, johon olin ladannut yllä olevan kartan Frisbeegolf Suomi appsista. Pelaamista eilen häiritsi aika tavalla kova tuuli, joka kuljetti kiekkoa kuin höyhentä.

Pelattuamme radan ajelimme vanhemmilleni, jossa kyselimme tiesivätkö he mitään Vihannin parin aktiivisen nuoren naisen ja 4H-yhdistyksen kylään rakentamasta 9 väyläisestä frisbeegolfradasta. Suureksi yllätyksekseni vanhempani tiesivät tarkalleen missä rata on.

Vihannin frisbeegolf-rata on rakennettu vanhaan puskittuneeseen kiekkakuoppaan. Sen erikoisuus on kaksi eri heittopaikkaa, toinen aloittelijoille ja toinen enemmän harrastaneille. Pelasimme vaikeamman radan ja voin sanoa että rata oli vaativa! Tässä radassa riittää haastetta. Valitettavasti se oli aika huonosti merkitty ja koreissa olevia merkkinuolia oli irronnut (revitty?). Rata on selvästi ollut ilkivallan kohteena, mikä on valitettavaa.

Ajelimme tänään kotiin Vihannista ja halusimme kotimatkalla käydä testaamassa Oulaisten Discgolf-Parkin radan, joka sijaitsee Honkamajalla, noin 10 km Oulaisista

.

Ensimmäinen väylä oli 183m pitkä ja par vain 3. Minulla meinas mennä pupu pöksyyn. Selvitin radan kuitenkin ihan tyydyttävästi. Koko rata oli loistavasti suunniteltu. Melkein jokaiselta korilta näkyi seuraava heittopaikka ja korkeissa olevat nuolet olivat tallella. Rata on aika kaukana kaupungista, joten sinne pitää kylältä lähteä, mikä suojelee sitä ilkivallalta. Tämä rata on metsärata ja siinä on sen verran kivikkoa ja juurakoita, että hukkasin sinne yhden driverini.

Omat suosikkini tähän asti pelatuista radoista ovat Reisjärven Petäjämäen ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Mieheni suosikit ovat Suolahden 44200 ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Huomenna emme tee yhtään mitään, vaan sulattelemme viikolla koettua. Sunnuntaiksi suunnittelemme frisbeegolf reissua Halsualle ja Kaustiselle.

Hieno viikko frisbeegolfia siis takana. Heittelimme hurjasti kiekkoa, ehkä siksi että, mun pää ei ole oikein kestänyt ihmisiä tällä(kään) viikolla ja metsässä on paras olla. Jospa ensi viikko olisi jaksamisen kannalta jo parempi!


Aktiivinen elämäntapa, Elämänmuutos

Frisbeegolfia Äänekoskella

Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.

Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.

Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.

Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!

Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.

Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.

Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!

Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!

Elämänmuutos

Rispikolf

Frisbeegolf jota mä tapaan kutsua ”rispikolffiksi” on tänä kesänä melko varmasti pelastanut mut lihomasta takaisin 120kiloiseksi!

Frisbeegolfaamassa Kokkola Köykärinmäen kentällä

Kuulin koko lajista ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Poikani sanoi sen olevan hauskaa! Mulla on ikävä tapa luokitella asioita, ennen kuin otan niistä selvää. Frisbeegolf meni ”nuorten kotkotuksia”-osastoon. Jotain jäi kuitenkin hautumaan takaraivoon.

Kokkolaan rakennettiin jokin aika sitten uusi mahtava 18 väyläinen frisbeegolf-rata Laajalahteen. Mieheni kävi viime kesänä testaamassa radan veljensä ja tämän pojan kanssa. Hän mainitsi sen olleen tosi hauskaa, ja että siinä tulee huomaamatta kunnolla liikuntaa, kun radalla on paljon nousuja ja laskuja. Köykärinmäellä on toinenn rata, mutta se ei houkutellut, koska olimme kuulleet, että siellä olisi paljon punkkeja.

Köykärinmäellä

Kokeilimme frisbeegolfia viime kesänä Pietarsaaressa ystäviemme pihalla. He olivat ostaneet pari koria ja Olli oli rakentanut heidän isolle pihalleen pienen radan. Juhannusaatto menikin mukavasti kiekkoa viskellessä hyvässä seurassa.

Tämä kesä alkoi totutusta poiketen. Otimme molemmat mieheni kanssa TBE- eli punkkirokotteet, koska olimme aloittaneet suunnistamisen. Päätimme alkukesästä lähteä testaamaan Laajalahden uuden radan, kun käytössämme oli Kokkolan Ladun frisbeet. Rata oli kyllä ensiluokkainen, mutta ilmeisesti kiekoissa oli joku vika, koska ne lensivät niin lyhyitä liitoja tai ihan väärään suuntaan. Porukkaa radalla oli kuin muurahaisia keossa. Laji on suosittu Kokkolassa! Olemme mieheni kanssa kumpikin nopeasti ahdistuvaa lajia. Jos perässä joku odottaa vuoroaan, huonosta heitosta tulee vielä surkeampi. Meistä ei tule kilpailijoita, stressi sietokyky on molemmilla lähellä nollaa! Päätimme palata asiaan syksyllä, kun ihmiset (nuoret) palaisivat kouluun ja töihin.

Mun ekat omat kiekot. Näistä päällimmäinen, jossa on kuningattaren kuva, on jo hävinnyt Köykärinmäen heinikkoon.

Heinäkuun alussa kävin pyöräilemässä ja satuin ajelemaan Köykärinmäelle. Ehdotin miehelleni, että kävisimme kokeilemassa rataa nyt, kun meillä on ne punkkirokotteet. Tuumasta toimeen. Ensimmäisellä yrityskerralla siellä vain oli maastopyöräilykisat, emmekä halunneet aiheuttaa vahinkoa nuorille pyöräilijöille lennättämällä kiekkoja samaan aikaan. Palasimme seuraavana päivänä. Kiersimme koko radan. Kiekot olivat edelleen surkeita: lensivät vain muutaman metrin ja usein aivan väärään suuntaan. Se ei meitä haitannut, tuloksen parantaminen olisi helppoa! Ensimmäisellä reissulla hukkasin heti kolmannella väylällä ihanan ja parhaiten lentäneen pinkin kiekkoni. Näin mihin se lensi, mutten vaan puolen tunnin hakemisesta huolimatta löytänyt sitä enää!

Tämä lempiniekkoni hävisi Köykärinmäen pusikkoon viimeisimmällä reissulla. Siinä on mun nimi ja puhelinnumero, joten voi olla että saan sen vielä takaisin.

Meille on selvinnyt, että kiekon heittäminen on tekniikka ei voimalaji! Aloittelijoina tekniikkamme oli, ja on edelleen, huono. Se ei parane kuin heittelemällä. Meille on myös selvinnyt, että Köykärinmäen rata on karmea ”kiekkosyöppö”! Se on pusikkoinen ja heinittynyt, sekä sen molemmissa reunoissa on melkoiset rotkot, joihin lennätetty kiekko on äärettömän vaikea haettava. Hyvin räväkänvärinen kiekko on paras tälle radalle, sillä se on helpoin havaita.

Kaikesta tästä huolimatta Köykärinmäellä on myös yksi melkoinen vetonaula, kun me keski-ikäiset frisbee golffaajat olemme aloitelleet pelaamista: siellä saa kiekkoa nakella rauhassa! Laajalahti vetää suuret massat ja Köykärinmäellä harvoin on paljoa porukkaa!

Heittelemässä pinkkiä ”Hatchet”iäni ennen kuin se katosi lopullisesti Köykärinmäenn pusikkoon
väylällä 7.

Frisbee-golfaaminen on meille molemmille mukava tapa rentoutua. Emme ota sitä tosissamme. Heittotekniikka on molemmilla vielä hakusessa, vaikka olemme yrittäneet hakea vinkkejä youtube-videoista. Aluksi pidimme kirjaa ihan puhelimen muistiin merkkaamalla tulokset. Sitten löysimme Play-kaupasta Frisbeegolf Suomi appsin, johon tulokset voi merkata ja sieltä sitten voi seurata kehitystä. On mukava seurata, kuinka heittomäärät vähenevät hitaasti mutta varmasti!

Rispikolf on mukavaa ajanvietettä! Siitä voi tehdä urheilua, mutta me otamme sen parempana vaihtoehtona television ääressä istumiselle. Sen avulla olemme saaneet lisättyä arkiaktiivisuutta hauskalla tavalla. Suosittelen kokeilemaan!

Iloinen rispikolffaaja
Arkipäivän realismia

Mun mieluisimmat liikuntalajit

Aloitin aktiivisen elämän metsästyksen harrastamalla enemmän kävelyä ja käymällä 1 (-2) kertaa viikossa salilla. Sohvaperunalle liikunnan aloittaminen on palkitsevaa. Usko tai älä! Tuloksia tulee itseasiassa hyvin pian. Nopeasti huomaa, että 3km on aivan liian lyhyt matka lenkille. Myös kävelynopeus kiihtyy. Tallustajasta tulee kävelijä.

Ensimmäinen salikäynti tuntuu lähes aina kropassa seuraavana päivänä, kun lihakset ovat saaneet outoa uutta liikettä. Näin kävi minullekin. Yllättäen salilla ei ollutkaan ihan niin kamalaa, kun olin kuvitellut, ja olen siksi käynyt salilla elämäntaparemontin vuoden 2019 toukokuun alusta asti. Sali ei ole mun juttu! En innostu treenaamaan itselleni ”bikinibodyä”. Lihaskunto on vanhenevalle naiselle tärkeää, joten koen, että tunnin parin uhraaminen viikossa kuntosalille on fiksua. Kuten sanoin: sali ei ole mun juttu, mutta joskus vaan on tehtävä asioita joista ei niin kauheasti välitä, että voi tehdä ja jatkaa niitä juttuja joita rakastaa!

Lihastreeniä koronan vuoksi ulkona keväällä 2021

Kun kävely alkoi olemaan helppoa, päätin kokeilla polujuoksua. Yritin ja yritin. Yksin olo metsässä olisi viehättänyt ja juokseminen on niin helppo laji, kun ei tarvita muita varusteita kun kunnon jalkineet. Mutta jos jokin tuntuu pakolta, sitä ei tule jatkettua. Päätin unohtaa polkujuoksun ja jatkaa hyväksi havaittua kävelyä.

Kävelyllä kameran kanssa keväällä 2021

Viime talvena oli Keski-pohjanmaallakin oikea talvi. Lunta oli kerrankin niin paljon, että pääsi hiihtämään. Hiihdinkin muutaman kerran, mukavaahan se oli. Mutta mieheni ei oikein innostu sivakoimisesta. Mahtaneeko syynä olla liian kapea nykysuksi 45 numeron monoissa melko pitkällä ja sopivan leveällä miehellä?

Hiihtämässä pikku pakkasessa helmikuussa 2021

Päätimme kokeilla jotain uutta. Lainasimme Kokkolan Ladulta lumikenkiä ja johan nappasi! Vaikka mun kengät olivatkin vain muoviset ”karvalakkimallit” tuntui niillä tepastelu todella hauskalta. Se oli niin kivaa, että ostimme itselle omat lumikengät. Niitä me sitten ulkoilutimme monta kertaa merenjäällä eväät ja kaakaot repussa.

Merellä lumikengillä

Aikaisin keväällä 2021 kotiimme jaettiin Kokkolan Suunnistajien lehti. Jokin siinä lehden etukannessa jäi pyörimään alitajuntaani. Vuosikausia olimme mieheni kanssa etsineet geokätköjä, joten aloin pohtia miltä suunnistus mahtaisi tuntua. Sehän voisi olla jopa ihan kivaa, etenkin kun olin kauan puhunut, että haluaisin opetella kompassin käytön. En kuitenkaan ollut kovin optimistinen, että innostuisin suunnistuksesta, koska muistan vihanneeni sitä kouluaikoina erityisen syvästi.

Ostin kevään ensimmäisen omatoimirastien kartan, 1,7 kilometriä ja kävin yksin suunnistamassa ensimmäisen reitin. Löysin kaikki rastit. Voi sitä riemua! Rakkautta ensi rastista! Liityin Kokkolan Suunnistajiin ja sain mukaan myös rakkaan mieheni koska hänkin innostui lajista. Olemme suunnistaneet lähes kaikki tämän kesän omatoimirastit, vain kesän kuumimpina viikkoina ne ovat jääneet väliin. Monta uutta kivaa paikkaakin on kotikaupungista suunnistaessa löytynyt.

Suunnistusta toukokuussa 2021

Myös kokonaan ihan uusi liikuntalaji on tullut elämääni tänä kesänä. Ystäväni ja tämän mies veivät minut toukokuun lopussa Pietarsaaren golfkentälle kokeilemaan lyöntejä. Yllättäen osuin palloon ja kipinä iski välittömästi. Ilmoittauduin alkeiskurssille, jonka sitten kävin kesäloman ensimmäisenä viikonloppuna. Ostin pelioikeuden kaudeksi, kun sain sen edullisesti alkeiskurssin kanssa. Ja voi tytöt, että olen pelannut! Golf, mikä ihana laji! Mieheni on koko kesän toiminut minulle caddynä, vetäen perässään golfkärryä ja ojennellen tarvittavia mailoja. Ensi keväänä hän aikoo ilmoittautua ensimmäiselle kurssille. Sitten saamme pelata yhdessä. Tuskin maltan odottaa!

Golffaamassa heinäkuussa 2021

Kokeilimme mieheni kanssa Kokkolan Ladun kiekoilla frisbeegolfia Laajalahden radalla keväällä. Ihan kivalta tuntui, vaikka molemmat olimme siinä tosi surkeita. Emme vaan saa kiekkoa lentämään! Kipinä jäi, mutta Laajalahti on niin suosittu pelipaikka, että siellä aloittelijalle tulee äkkiä paniikki ja tunne, että jää jalkoihin. Heinäkuun lopussa päätimme käydä kokeilemassa Köykärinmäen rataa. Odotukset eivät olleet korkealla, kun olimme kuulleet, että rata on pusikkoinen ja että siellä olisi punkkeja. Siellä ei kuitenkaan ollut tungosta! Kokeilimme ja ihastuimme tosissaan! Mahtava, vaihteleva (kiekkoja ”syövä”) rata! Pian meillä olikin omat kiekot laukkuineen sekä tietenkin pyyhkeet, joilla voi kuivata ruohikossa kastuneita kiekkoja.

Omat kiekot. Kuningatar-kiekko tosin hävisi Köykärinmäen pusikkoon heti ensimmäisellä pelikerralla.

Pyöräilyä olen harrastanut aina. Muutama vuosi sitten ostin maastopyörän ja pyöräily sai ihan uuden ulottuvuuden. Lihavana pyöräily tosin ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Viime kesänä yritin uudelleen, mutta vaihteet menivät rikki toisella pyöräilykerralla. Koska ahteri oli tullut kipeäksi pyöräilyreissulla, en innostunut korjauttamaan niitä. Tänä keväänä veimme pyörät huoltoon maaliskuussa ja niin lähti mun pyöräilyura käyntiin. Takalisto tuli kyllä kipeäksi taas, mutta pyöräsuunnistus oli mahtava porkkana jatkamaan pyöräilyä. Etenkin metsäpoluilla pyöräily on ihanaa!

Pyörälenkillä heinäkuussa 2021

Kokkolan Latu on mahdollistanut meille monta mukavaa uutta liikuntakokemusta. Olemme olleet jo pitkään mukana sen toiminnassa. Mieheni on mukana hallituksessa ja hänen vastuullaan on ollut mm lumikenkien vuokraaminen. Heillä on ilmeisesti vuokrattavana myös kanootteja. Melominen on yksi laji, jota haluan vielä kokeilla. Tänä kesänä on kyllä tullut jo niin paljon uutta, että melominen jäänee suosiolla ensi kesälle.

Siinäpä ne mun suosikit: suunnistus, golf kaikissa muodoissaan, lumikenkäily, (hiihto), kävely ja maastopyöräily. Coach Greg on sanonut, että on tärkeintä löytää laji, jota voi jatkaa loputtomiin. Minä löysin useamman!

Köykärinmäen frisbeegolfradalla heinäkuun lopulla 2021
Arkipäivän realismia

Viimeinen lomaviikko

Viimeisen lomaviikon perjantai. Tämä loma on ollut varsinainen aktiivi-loma!

Vietimme tämän minun viimeisen ja mieheni ensimmäisen lomaviikon Levillä. Kittilällä on erikoissija meidän molempien sydämessä. Kävimme täällä kumpikin ensimmäisen kerran yhdessä viisi vuotta sitten. Vannoutuneista Kuusamo-kävijöistä tuli välittömästi Kittilän ystäviä. Avaruus, hiljaisuus ja karu luonto koskettivat meitä molempia niin, että nyt mietimme muuttaisimmeko tänne, kun jäämme eläkkeelle.

Näkymä Levin rinteestä. Mikä ihana hiljaisuus!

Tämä reissu oli kuitenkin erilainen kuin aiemmat Kittilän lomamme. Seuraamme liittyi toisena päivänä ystäväni miehensä kanssa. Mikä onkaan parempaa kuin jakaa asiat erityisen hyvien ystävien kanssa!

Keski-ikäiset aktiviteettilomailijat Pakasaivolla

Ystäväni mies on kova golffari, ja hän sai minut innostumaan lajista. Meillä ei ollut golf-kamoja mukana, mutta onneksi tarjolla oli vaihtoehtoisia aktiviteetteja golfauksen-ystäville.

Frisbeegolfia olimme pelanneet jo muutaman kerran aiemmikin. Ystävilläni oli pihassaan oma pieni rata, jossa ahkerasti harjoittelimme viime juhannuksena. Olemme myös mieheni kanssa käyneet kerran heittelemässä läpi Kokkolan Laajalahden 18-reikäisen radan. Olin jo etukäteen googlannut, että Kittilässä on 9-reikäinen rata, jossa olisi haastetta kokeneemmallekin frisbeegolffaajalle. Ja olihan siinä! Puita oli ihan kiitettävästi. (Kuten myös hytynkäisiä!)

Puita, hytyköitä ja minä.

Levin ”Activity Parkissa” oli myös 18-reikäinen minigolf-rata. En ole koskaan pelannut minigolfia. Suureksi yllätykseksi mieheni, joka omasta mielestään on liian jäykkä golfiin, kertoi pelanneensa aiemmin paljonkin minigolfia! Ja se näkyi! Hän oli todella hyvä puttaaja. Kyllä hänestä vielä golffaaja tulee!

Aviomieheni on hyvä minigolffaaja.

Minigolf oli ihanaa! Pelasimme ystävien kanssa kahtena päivänä radan kahdesti läpi. Kun ystävät lähtivät ajelemaan kotia kohti tänä aamuna, me suuntasimme frisbeegolfradalle ja pelasimme kentän kertaalleen läpi. Iltapäivällä suuntasimme minigolfradalle ja pelasimme sen jälkeen kaksi kertaa läpi.

Eilen ja tänään on sää hellinyt ulkoilijaa Kittilässä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut 25C. Olisi ollut sääli viettää loppu iltapäivä sisällä, joten kävimme vielä etsimässä puuttuvia ”Mobo-suunnistus” rasteja.

Valitettavasti Levin Mobo-radan ylläpito on ehkä pettänyt, koska radan rastit 1 ja 5 ainakin olivat hävinneet. Jos ne ovat olleet yhtä huonosti kiinnitettynä kuin rasti 4, ei ole ihme että ne ovat hävinneet! Siitä huolimatta rata on hieno, ja kun puuttuvat rastit palaavat on rata suunnistuksessa pitävälle melkoinen ilo!

Tavoitteeni tälle vuodelle on olla aktiivinen. Näin aktiivista lomaa en koskaan ennen ole viettänyt!