Golf kurssin käymisestä on kulunut jo kaksi kuukautta. Lomalla kävin kentällä todella usein, mutta kun työt taas alkoivat, harrastustahti tuppasi kärsimään.
Työ haittaa harrastuksia, niinhän se on! Ei kuitenkaan niin paljoa, ettei se vähentäisi kilpavarusteluun tai sitä miettimiseen käytettyä aikaa. Toki olen pelannutkin, enimmäkseen yksin, mutta pääsin myös kokeilemaan pelaamista kahden ihanan naisen kanssa. Mikään ei ole niin mahtava tapa horjuttaa itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin, kuin golfin pelaaminen kahden itseä huomattavasti paremmin ja kauemmin pelanneen kaverin kanssa! Olin sanalla sanottuna kehno. Silti haluan muistaa vain ne muutamat mahtavasti onnistuneet aloituslyönnit driverilla ja pari upeaa puttia.
Mahtava päivä takana, pelasimme 18 reikää.
Pelatessa olen huomannut, että rautamailani ovat kovin painavat ja jäykät. Ne ovat kyllä hyvät ja toimivat mailat, mutta olen alkanut epäillä, löytyisikö minulle paremmin käteensopiva setti. Nykyiset mailani ovat miesten mailat, joissa on jäykät varret. Syksyn tullen on paras aika etsiä mailoja, kun kaupat myyvät pois tämän vuoden varastojaan. Yövuorossa oli hieman aikaa tutkia verkkokauppojen valikoimaa. Ja yllätys, yllätys! Eipä aikaakaan, niin olin tehnyt tilauksen. Mä aina silloin tällöin yllätän itsenikin impulsiivisuudellani (tyhmyydelläni?)!
Uudet mailani
Perustelin ostostani itselleni sillä, että mailojen hinta oli 300€ halvempi kuin lähtöhinta, ja että mä (todellakin?) tarvitsen uudet mailat, jotka istuvat käteeni paremmin kuin vanhat. Yritin oikeuttaa tyyriinpuoleisen ostokseni myös tolkuttamalla itselleni, että rautamailoja ei todennäköisesti tarvitse sitten juurikaan enää uusia. (Ja lehmät lentää!!!) Kaiken tämän lisäksi sanoin itselleni, että juuri siksihän töissä käydään, että voidaan hankkia elämään pieniä (ja isoja) iloja. Näin minä oikeutin kalliin mailaostokseni! Aikalailla samanlaisen sisäisen keskustelun, tosin hieman lyhyemmän, kävin, kun ostin aiemmin kesällä itselleni uuden putterin. Putteri onkin ollut kovassa käytössä. Nyt meillä on kaksi putteria, joten voimme mieheni kanssa harjoitella yhtäaikaa.
Uusi putteri käytössä
Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että huonosta pelaajasta ei tehdä hyvää pelaajaa hienoilla varusteilla! Ainoa keino kehittyä on harjoitella ahkerasti! Kanssani yhdessä pelanneet naiset antoivat hyvää palautetta ja paljon hyviä vinkkejä. Vaikken olekaan Matilda Castrenin tasoa, enkä varmasti koskaan lähelläkään, niin nautin pelistä suunnattomasti. Golf on mahtavaa ulkoliikuntaa ja siinä riittää haastetta!
Olen kertonut monessa aikaisemmassa kirjoituksessa omasta elämäntapamuutoksestani, jonka avulla onnistuin pudottamaan noin 40kg ja vannoutuneista kirjan kanssa sohvalla makaavasta mammasta tuli aktiiviliikkuja. Lupaan, että lopetan asian käsittelyn tähän! Haluan vain vielä kertoa omat vinkkini niille, jotka mahdollisesti niitä tarvitsevat muutosta miettiessään.
Minä vuosina 2018 ja 2021
Jos mietit elämänmuutosta, älä muuta kerralla kaikkea! Usein näkee, että ihmiset elämäntapojaan muuttaessaan menevät äärimmäisyyksiin. Niin minäkin ensimmäisellä kunnon yritykselläni tein. Hyvin tarkka ja yksityiskohtainen dieetti yhdistettynä tolkuttoman treenaukseen on varma keino lyödä hanskat tiskiin hyvin nopeasti, etenkin jos on aiemmin syönyt miten sattuu ja liikkunut hyvin vähän.
Ruokavaliota muuttaessaan ole rehellinen itsellesi. Käy läpi ruokailutapasi ja arvioi muutoksen tarve. Tärkeintä on syödä hieman vähemmän (noin -400-500kcal/vrk) kuin kulutat. Äkkidieetit eivät tuo pysyvää muutosta. Et tarvitse erikoisruokia, etkä mitään jauheita tai pillereitä. Yksi parhaista dieettivinkeistä on vanha kunnon lautasmalli: puolikas lautasellinen kasviksia, yksi neljäsosa hiilihydraattia ja yksi neljäsosa proteiinia. Toimii!
Pauttiarallaa lautasmallin-mukainen annos
Elämää kannattaa ajatella pidemmällä tähtäyksellä kuin esimerkiksi kuukauden päästä oleva juhla, jossa haluaa näyttää vetävältä. Mikään ihme-dieettikään ei onnistu, jos saat ravinnostasi enemmän kaloreita kuin kulutat. Aktiivisen liikkujan ei kannata yrittää ”nälkä-dieettiä”, eli kituuttaa turhan vähällä ruualla. Mä söin laihuttaessani noin 1600kcal/päivä ja pidin viikossa 2 paastopäivää, joina kalorimäärä jäi 500-600kcal. Paastopäivinä en harrasta liikuntaa. Suosittelen ruokapäiväkirjan pitämistä ainakin aluksi, että saat realistisen kuvan syömästäsi kalorimäärästä. Mä käytin puhelimeen lataamaani Yaziota. Sen ilmaisversiokin on ihan riittävän toimiva! Yazio on minulla edelleen käytössä! Sen avulla voin syödä sen mitä syön hyvällä omallatunnolla. Ruuasta tulee kyetä nauttimaan!
Mä syön myös pizzaa. Teen sen itse, että pystyn kontrolloimaan ravintoni kalorimäärän.
Liikunta kannattaa aloittaa maltillisesti. Kävely on loistava laji, joka sopii lähes kaikille. Jos haluaa kävelyyn hieman lisää tehoa, voi ottaa sauvat avuksi ja näin koko keho saa liikettä. Kuntosalia suosittelen lämpimästi lihaskunnon vuoksi. Itse en tykkää salitreenistä, käyn kuitenkin, koska olen jo 56-vuotias ja haluan kyetä nousemaan tuolista ja laskeutumaan kotimme kellarissa olevaan saunaan vielä 20 vuoden kuluttuakin. On aivan sama minkä lajin valitset, kunhan liikut. Ihmisen keho on luotu liikkumaan ja se toimii parhaiten, kun saa säännöllistä harjoitusta. Tärkeintä on, että teet sellaista, mitä jaksat jatkaa kauan, olipa lajina melonta, juoksu, padel tai frisbeegolf.
Suunnistus on yksi mun lempilajeista
Näiden ravinto- ja aktiivisuusvinkkien lisäksi kunnon yöunien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Aikuinen ihminen tarvitsee 7-9 tuntia kunnon unta vuorokaudessa. Itse tarvitsen noin 8 tuntia kyetäkseni toimimaan hyvin. Liian vähäinen yöuni mm lisää ruokahalua. Minulle tulee ”syön-kaiken-mitä-kaapista-löytyy”-päiviä, jos nukun huonosti. Kunnon yöunet takaavat palautumisen. Liian myöhään illalla tehty raskas liikunta heikentää yöunia, joten raskasta liikuntaa, kuten myös tukevia ilta-aterioita, kannattaa välttää, jos haluaa levätä hyvin.
Mä en elämäntapa muutosta aloittaessani halunnut ajatella olevani dieetillä tai laihduttaa. Hoin itselleni: ”syön värikästä ruokaa” ja ”olen aktiivinen”. Samalla tiellä olen edelleen ja olen tyytyväinen.
Aloitteleva frisbeegolfaaja tässä, hei! Uusien hauskojen liikuntalajit metsästys jatkuu!
Aloitin aktiivisen elämän metsästyksen harrastamalla enemmän kävelyä ja käymällä 1 (-2) kertaa viikossa salilla. Sohvaperunalle liikunnan aloittaminen on palkitsevaa. Usko tai älä! Tuloksia tulee itseasiassa hyvin pian. Nopeasti huomaa, että 3km on aivan liian lyhyt matka lenkille. Myös kävelynopeus kiihtyy. Tallustajasta tulee kävelijä.
Ensimmäinen salikäynti tuntuu lähes aina kropassa seuraavana päivänä, kun lihakset ovat saaneet outoa uutta liikettä. Näin kävi minullekin. Yllättäen salilla ei ollutkaan ihan niin kamalaa, kun olin kuvitellut, ja olen siksi käynyt salilla elämäntaparemontin vuoden 2019 toukokuun alusta asti. Sali ei ole mun juttu! En innostu treenaamaan itselleni ”bikinibodyä”. Lihaskunto on vanhenevalle naiselle tärkeää, joten koen, että tunnin parin uhraaminen viikossa kuntosalille on fiksua. Kuten sanoin: sali ei ole mun juttu, mutta joskus vaan on tehtävä asioita joista ei niin kauheasti välitä, että voi tehdä ja jatkaa niitä juttuja joita rakastaa!
Lihastreeniä koronan vuoksi ulkona keväällä 2021
Kun kävely alkoi olemaan helppoa, päätin kokeilla polujuoksua. Yritin ja yritin. Yksin olo metsässä olisi viehättänyt ja juokseminen on niin helppo laji, kun ei tarvita muita varusteita kun kunnon jalkineet. Mutta jos jokin tuntuu pakolta, sitä ei tule jatkettua. Päätin unohtaa polkujuoksun ja jatkaa hyväksi havaittua kävelyä.
Kävelyllä kameran kanssa keväällä 2021
Viime talvena oli Keski-pohjanmaallakin oikea talvi. Lunta oli kerrankin niin paljon, että pääsi hiihtämään. Hiihdinkin muutaman kerran, mukavaahan se oli. Mutta mieheni ei oikein innostu sivakoimisesta. Mahtaneeko syynä olla liian kapea nykysuksi 45 numeron monoissa melko pitkällä ja sopivan leveällä miehellä?
Hiihtämässä pikku pakkasessa helmikuussa 2021
Päätimme kokeilla jotain uutta. Lainasimme Kokkolan Ladulta lumikenkiä ja johan nappasi! Vaikka mun kengät olivatkin vain muoviset ”karvalakkimallit” tuntui niillä tepastelu todella hauskalta. Se oli niin kivaa, että ostimme itselle omat lumikengät. Niitä me sitten ulkoilutimme monta kertaa merenjäällä eväät ja kaakaot repussa.
Merellä lumikengillä
Aikaisin keväällä 2021 kotiimme jaettiin Kokkolan Suunnistajien lehti. Jokin siinä lehden etukannessa jäi pyörimään alitajuntaani. Vuosikausia olimme mieheni kanssa etsineet geokätköjä, joten aloin pohtia miltä suunnistus mahtaisi tuntua. Sehän voisi olla jopa ihan kivaa, etenkin kun olin kauan puhunut, että haluaisin opetella kompassin käytön. En kuitenkaan ollut kovin optimistinen, että innostuisin suunnistuksesta, koska muistan vihanneeni sitä kouluaikoina erityisen syvästi.
Ostin kevään ensimmäisen omatoimirastien kartan, 1,7 kilometriä ja kävin yksin suunnistamassa ensimmäisen reitin. Löysin kaikki rastit. Voi sitä riemua! Rakkautta ensi rastista! Liityin Kokkolan Suunnistajiin ja sain mukaan myös rakkaan mieheni koska hänkin innostui lajista. Olemme suunnistaneet lähes kaikki tämän kesän omatoimirastit, vain kesän kuumimpina viikkoina ne ovat jääneet väliin. Monta uutta kivaa paikkaakin on kotikaupungista suunnistaessa löytynyt.
Suunnistusta toukokuussa 2021
Myös kokonaan ihan uusi liikuntalaji on tullut elämääni tänä kesänä. Ystäväni ja tämän mies veivät minut toukokuun lopussa Pietarsaaren golfkentälle kokeilemaan lyöntejä. Yllättäen osuin palloon ja kipinä iski välittömästi. Ilmoittauduin alkeiskurssille, jonka sitten kävin kesäloman ensimmäisenä viikonloppuna. Ostin pelioikeuden kaudeksi, kun sain sen edullisesti alkeiskurssin kanssa. Ja voi tytöt, että olen pelannut! Golf, mikä ihana laji! Mieheni on koko kesän toiminut minulle caddynä, vetäen perässään golfkärryä ja ojennellen tarvittavia mailoja. Ensi keväänä hän aikoo ilmoittautua ensimmäiselle kurssille. Sitten saamme pelata yhdessä. Tuskin maltan odottaa!
Golffaamassa heinäkuussa 2021
Kokeilimme mieheni kanssa Kokkolan Ladun kiekoilla frisbeegolfia Laajalahden radalla keväällä. Ihan kivalta tuntui, vaikka molemmat olimme siinä tosi surkeita. Emme vaan saa kiekkoa lentämään! Kipinä jäi, mutta Laajalahti on niin suosittu pelipaikka, että siellä aloittelijalle tulee äkkiä paniikki ja tunne, että jää jalkoihin. Heinäkuun lopussa päätimme käydä kokeilemassa Köykärinmäen rataa. Odotukset eivät olleet korkealla, kun olimme kuulleet, että rata on pusikkoinen ja että siellä olisi punkkeja. Siellä ei kuitenkaan ollut tungosta! Kokeilimme ja ihastuimme tosissaan! Mahtava, vaihteleva (kiekkoja ”syövä”) rata! Pian meillä olikin omat kiekot laukkuineen sekä tietenkin pyyhkeet, joilla voi kuivata ruohikossa kastuneita kiekkoja.
Omat kiekot. Kuningatar-kiekko tosin hävisi Köykärinmäen pusikkoon heti ensimmäisellä pelikerralla.
Pyöräilyä olen harrastanut aina. Muutama vuosi sitten ostin maastopyörän ja pyöräily sai ihan uuden ulottuvuuden. Lihavana pyöräily tosin ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Viime kesänä yritin uudelleen, mutta vaihteet menivät rikki toisella pyöräilykerralla. Koska ahteri oli tullut kipeäksi pyöräilyreissulla, en innostunut korjauttamaan niitä. Tänä keväänä veimme pyörät huoltoon maaliskuussa ja niin lähti mun pyöräilyura käyntiin. Takalisto tuli kyllä kipeäksi taas, mutta pyöräsuunnistus oli mahtava porkkana jatkamaan pyöräilyä. Etenkin metsäpoluilla pyöräily on ihanaa!
Pyörälenkillä heinäkuussa 2021
Kokkolan Latu on mahdollistanut meille monta mukavaa uutta liikuntakokemusta. Olemme olleet jo pitkään mukana sen toiminnassa. Mieheni on mukana hallituksessa ja hänen vastuullaan on ollut mm lumikenkien vuokraaminen. Heillä on ilmeisesti vuokrattavana myös kanootteja. Melominen on yksi laji, jota haluan vielä kokeilla. Tänä kesänä on kyllä tullut jo niin paljon uutta, että melominen jäänee suosiolla ensi kesälle.
Siinäpä ne mun suosikit: suunnistus, golf kaikissa muodoissaan, lumikenkäily, (hiihto), kävely ja maastopyöräily. Coach Greg on sanonut, että on tärkeintä löytää laji, jota voi jatkaa loputtomiin. Minä löysin useamman!
Köykärinmäen frisbeegolfradalla heinäkuun lopulla 2021
Elämäntaparemontiin kuuluu yleensä liikunnan lisääminen. Ihmiselle, joka vihaa liikuntaa se voi olla hyvinkin haasteellista. Olin ensimmäiset noin 50 vuotta yrittänyt vältellä kaikenlaista ylimääräistä aktiivisuutta. En ymmärtänyt miksi ihmiset viitsivät sitä harrastaa.
Aloitin muutokseni vain ruokavalion avulla. Kyllähän niitä tuloksia tuli. Pikkuhiljaa aloin miettiä saisiko nopeammin tuloksia, jos harrastaisin jotain liikuntamuotoa. ”Calories in, calories out”! Sairaanhoitajana tiedän, että päivittäinen aktiivisuus lisää kalorien kulutusta ja voi syödä enemmän. Tiesin myös, että sen lisäksi että lihas painaa enemmän kuin läski, se myös kuluttaa enemmän kaloreita.
.
Salilla keväällä 2020
Olin työssäni nähnyt monta potilasta, joka ei edes sängystä ylös päässyt heikkojen lihasten takia. Liian moni kieltäytyi fysioterapiasta, vaikka seisominen teki tiukkaa. Nämä havainnot saivat minut mietteliääksi. Kauan asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että vaikka en pidäkään salilla käymisestä, vielä vähemmän pidän ajatuksesta olla vanhus, joka ei omatoimisesti pääse liikkeelle. Totesin, että minusta ei täysin autettava vanhusta tule, jos itse asiaan jotenkin pystyn vaikuttamaan.
Kaikkien näiden mietintöjä jälkeen päätin siis ruokailutapojen muutoksen lisäksi nostaa päivittäisen aktiivisuuden määrää aloittamalla liikunnan harrastamisen. Aloitin helpoimmasta päästä, eli päätin alkaa kävelemään enemmän. Olin jo kerran aiemminkin laihduttanut runsaasti, ja silloin aloitin kävelemisen kävelemällä 15 minuuttia päivässä. Pikku hiljaa aika ja matka pitenivät. Samaa hyväksi havaittua taktiikkaa päätin kokeilla tälläkin kerralla.
Lenkillä kesällä 2019
Tiesin, että pelkkä kävely ei riittäisi, joten aloin psyykata itseäni kuntosalille, että saisin lihaskuntotreeniä. Lähin kuntosali on parin sadan metrin päässä ja varasin sinne tutustumiskäynnin. Ennen pitkää olinkin salin vakiosiakas. En voi sanoa vieläkään nauttivani, tai edes pitäväni, voimaharjoittelusta. Muistikuva eräästä nuorehkosta fyysisesti huonokuntoisesta ja laiskasta potilaasta auttaa kuitenki jatkamaan käyntejä kuntosalilla
Kävely ja kuntosali olivat tärkeimmät liikuntamuodot ensimmäisenä elämäntaparemonttivuotenani. Ostin kyllä sukset, mutta lunta ei sinä ensimmäisenä talvena ollut juuri lainkaan, joten itse hiihtäminen jäi muutamaan kokeilukertaan.
Joku fiksu on sanonut, että jo yhdellä kahdella lajilla, jotka tuntuvat hyviltä ja joita voi jatkaa lopun elämäni, pääsee pitkälle. Olen samaa mieltä!
Viimeisen lomaviikon perjantai. Tämä loma on ollut varsinainen aktiivi-loma!
Vietimme tämän minun viimeisen ja mieheni ensimmäisen lomaviikon Levillä. Kittilällä on erikoissija meidän molempien sydämessä. Kävimme täällä kumpikin ensimmäisen kerran yhdessä viisi vuotta sitten. Vannoutuneista Kuusamo-kävijöistä tuli välittömästi Kittilän ystäviä. Avaruus, hiljaisuus ja karu luonto koskettivat meitä molempia niin, että nyt mietimme muuttaisimmeko tänne, kun jäämme eläkkeelle.
Näkymä Levin rinteestä. Mikä ihana hiljaisuus!
Tämä reissu oli kuitenkin erilainen kuin aiemmat Kittilän lomamme. Seuraamme liittyi toisena päivänä ystäväni miehensä kanssa. Mikä onkaan parempaa kuin jakaa asiat erityisen hyvien ystävien kanssa!
Keski-ikäiset aktiviteettilomailijat Pakasaivolla
Ystäväni mies on kova golffari, ja hän sai minut innostumaan lajista. Meillä ei ollut golf-kamoja mukana, mutta onneksi tarjolla oli vaihtoehtoisia aktiviteetteja golfauksen-ystäville.
Frisbeegolfia olimme pelanneet jo muutaman kerran aiemmikin. Ystävilläni oli pihassaan oma pieni rata, jossa ahkerasti harjoittelimme viime juhannuksena. Olemme myös mieheni kanssa käyneet kerran heittelemässä läpi Kokkolan Laajalahden 18-reikäisen radan. Olin jo etukäteen googlannut, että Kittilässä on 9-reikäinen rata, jossa olisi haastetta kokeneemmallekin frisbeegolffaajalle. Ja olihan siinä! Puita oli ihan kiitettävästi. (Kuten myös hytynkäisiä!)
Puita, hytyköitä ja minä.
Levin ”Activity Parkissa” oli myös 18-reikäinen minigolf-rata. En ole koskaan pelannut minigolfia. Suureksi yllätykseksi mieheni, joka omasta mielestään on liian jäykkä golfiin, kertoi pelanneensa aiemmin paljonkin minigolfia! Ja se näkyi! Hän oli todella hyvä puttaaja. Kyllä hänestä vielä golffaaja tulee!
Aviomieheni on hyvä minigolffaaja.
Minigolf oli ihanaa! Pelasimme ystävien kanssa kahtena päivänä radan kahdesti läpi. Kun ystävät lähtivät ajelemaan kotia kohti tänä aamuna, me suuntasimme frisbeegolfradalle ja pelasimme kentän kertaalleen läpi. Iltapäivällä suuntasimme minigolfradalle ja pelasimme sen jälkeen kaksi kertaa läpi.
Eilen ja tänään on sää hellinyt ulkoilijaa Kittilässä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut 25C. Olisi ollut sääli viettää loppu iltapäivä sisällä, joten kävimme vielä etsimässä puuttuvia ”Mobo-suunnistus” rasteja.
Valitettavasti Levin Mobo-radan ylläpito on ehkä pettänyt, koska radan rastit 1 ja 5 ainakin olivat hävinneet. Jos ne ovat olleet yhtä huonosti kiinnitettynä kuin rasti 4, ei ole ihme että ne ovat hävinneet! Siitä huolimatta rata on hieno, ja kun puuttuvat rastit palaavat on rata suunnistuksessa pitävälle melkoinen ilo!
Tavoitteeni tälle vuodelle on olla aktiivinen. Näin aktiivista lomaa en koskaan ennen ole viettänyt!
Saavuimme eilen Leville. Tapamme mukaan matkasimme pitkän kaavan mukaan, mikä tarkoittaa noin 100-200kilometrin pituista ylimääräistä ajelulenkkiä maakunnissa. Tällä kertaa kiersimme Ranuan kautta. En ole suuri eläinpuiston ystävä, vaikka toki ymmärrän sen hyvän työn, jota niissä tehdään biodiversiteetin hyväksi. Ihailimme puistossa pöllöjä, joista osa oli löytynyt loukkaantuneina ja tervehdimme jääkarhuja.
Tänä aamuna söimme tukevan aamupalan ja laitoimme jalkaan vaelluskengät ja suuntasimme ”Jääkausipolulle”. Aiempina vuosina Levillä käydessämme olemme suunnitelleet, että kierrämme lenkin sitten kun olemme kunnossa. No, nyt olimme!
Jääkausipolku lähtee Levi Summitin takapihalta laskettelurinteiden puolelta. Kerran olemme lähtöpaikkaa aiemminkin etsineet, muttemme löytäneet. Etsiä piti kunnolla tälläkin kertaa. Lähdettiin jo väärään suuntaan, sillä seurauksella, että löysimme Panorama-Hotellin asiakkailleen pystyttämään panoraaman ihailuterassin. Ei huono valinta sekään suunta, siis!
Jos polku näyttää tältä, ET ole jääkausipolulla!
Jääkausipolkulla oli kaksi erillistä teema toinen oli itse jääkausi, sen ajan jo sukupuuttoon kuolleet eläimet, sekä geologia. Jääkausi ja geologiahan vissillä tavalla liittyvät yhteen. Ilman jääkautta meillä täällä Suomen Lapissa olisi samanlaiset ”Alpit” kuin Keski-Euroopassa. Paksu jääpeite vain on hionut vuoret rakkaisiksi ”lätysköiksi”
Levin tunturirakka
Jääkausipolku kulkee suurimmaksi osaksi puurajan yläpuolella. Polku on kivikkoinen ja sen varrella on paljon nousuja ja laskuja, joita nyt tunturissa voi odottaakin.
Aviomieheni nousemassa pisintä ja jyrkintä nousuosuutta Jääkausipolulla
Vaikka reitin lähtöpistettä olikin vähän hankala aluksi löytää, itse reitti oli hyvin merkitty. Reitin varrella oli siniseksi maalattuja kiviä tai sininen täplä puunrungossa.
Reitti merkki maalattuna kiveen
Itse nautin polulla suunnattomasti tauluista, joita oli ikäänkuin kilometrimerkkeinä. Niissä kerrottiin jo erilaisista eläimistä, joita on elänyt joskus ennen jääkautta ja sen aikana. Kaikenlaisia eläimiä niitä on ollutkin!
Yksi muinaisista eläimistä kertova taulu
Luonto uudistuu koko ajan ja evoluutioon kuulunee sekin, että jotkut eläimet kehittyvät eteenpäin ja toisia kuolee sukupuuttoon silloisiin elinolosuhteisiin sopeutumattomina. Se miten ihmisen toiminta on vaikuttanut olosuhteisiin, onkin sitten ihan toinen surullinen tarina!
Näkymä Jääkausipolulta
Mukavasti meni 4 tuntia tunturissa. Meillä oli mukana pienet eväät, joita me söimme matkan varrella olevalla kodalla. Kodan kohdalla pisti silmään, että Levillä on alettu kehittää kesämatkailua entisestään. Maastopyöräreittejä oli jo viimeksi muutama. Välivuoden aikana (Levinlomissamme on ollut vuoden tauko!) niitä oli tullut lisää. Uutena asiana oli frisbeegolf-rata, joka on vielä rakenteilla. Koreja kuitenkin oli jo laitettu. Pari nuorta oli jo kokeilemassa heittotaitojaan vaikka lähtölavat vielä puuttuivat.
Tänään maanantaina 14.6.2021 on mun tämän vuoden kesälomani eka päivä. Hyppäsin aamulla Kokkolasta junaan, jonka kyydillä pääsin äänikirjaa kuunnellen ja limevissyä tissutellen helposti ja mukavasti Helsinkiin.
Olin varannut huoneen Sokos hotelli Albertista Punavuoressa. Koska matka rautatieasemalta Albertiin ei ole kovin pitkä, päätin viedä laukut hotellille kävellen. Minusta on aina niin mukava kävellä Vanhan Kirkkopuiston (”Ruttopuiston”) läpi ja ihailla Vanhaa Kirkkoa!
Olin jo eilen varannut kotona käynnin Amos Rexin. Korona aikana taidemuseovierailutkin pitää varata etukäteen netistä. Tällaiselle ”tuuliviirille” se on aika rankkaa, koska esimerkiksi tänään en ollutkaan sitten ensinkään taidemuseofiiliksissä, kun menin katsomaan Raija Malkan ja Kaija Saariahon näyttelyä Blick.
Malka oli kyhännyt hyvin krouvin tilataideteoksen, johon Kaija Saariaho oli luonut musiikin. Saariaho on hyvin kuuluisa ja palkittu muusikko, mutta näyttelyn musiikki sai minut ahdistumaan ja tuli halu paeta! Minun korvaani näyttelyn äänimaailma oli hyvin kakofoninen ja painostava.
Näyttely päättyi teokseen nimeltään Kiosk. Tilassa oli laatikoita ja parilla isolla pöydällä erikokoisia ja värisiä maalattuja laudan pätkiä. Jokainen sai sommitella laatikoihin oman ”taideteoksensa”. Mä tykkään osallistuvista taiteesta, joten tartuin heti tilaisuuteen kyhätä oma ”taidelaatikko”. Tällainen siitä tuli:
Marjas box
Vaikka Amos Rexin tämän kertainen näyttely ei minusta ihan maailman parasta taideantia ollutkaan, Amoksessa on aina kiva vierailla. Jännänä kuriositeettina: rakastan ison näyttelysalin lattiaa, joka on tehty ilmeisesti neliskanttisista puupaloista.
Kesäloman kolmas päivä on kääntynyt iltaan. Alan olla rentoutunut ja väsymyskin alkaa helpottaa. Omainen joutui sairaalaan pari kuukautta sitten ja pääsi kotiin pari viikkoa ennen lomani alkua. Viime viikkoina aika on siis mennyt hänen asioidensa järjestelemisessä ja auttamisessa päivittäisissä pikku asioissa. Miellyttävä ja palkitseva velvollisuus, joka kuitenkin on velottanut oman osansa virtavarastojani.
Lukemiseen ei energia ole riittänyt. Äänikirjoja olen kuitenkin jonkin verran kuunnellut. Sain juuri loppuun Kjell Westön ”Missä kuljimme kerran”. Kirjaan oli hankala päästä sisälle, osaksi siksi että kirjassa oli niin paljon henkilöhahmoja. Alkuun kirjan juoni kulki hieman hypähdellen henkilöstä toiseen, joten tarinaan tarttuminen kesti aikansa. Onneksi sinnittelin, sillä jatkaminen palkitsi. Westöllä on uskomaton kyky luoda eläviä ja todentuntuisia henkilöitä. Itse tarina sijoittui Suomen valtion ensimmäisiin vuosiin ja kertoi ystäväporukan keinoista selvitä noista vaikeista vuosista, joissa mikään ei ollut niin varmaa kuin muutos. Pidin kirjasta, pidän yleensäkin historiallisista tarinoista, jotka pohjautuvat todellisiin tapahtumiin.
Otin kokeiluun Storytel äänikirjapalvelun. Halusin kokeilla miten nämä paljon puhutut palvelut toimivat. Storytelissä minua heti kättelyssä viehätti mahdollisuus säätää puhenopeutta sopivaksi. Yllätyin, että kun olin kuunnellut ensimmäiseksi kuunneltavaksi kirjaksi valitsemaani Dan Brownin ”Alkua” hetken, olikin helpompaa kuunnella kirjaa maksiminopeudella. Korva tottuu nopeaan puheeseen nopeasti ja tunnelmaa ei paljoa poikkea paperikirjan lukemisesta. Tosin luen silti mieluummin perinteistä paperikirjaa.
Kuunnellessani äänikirjaa, nukahdan usein kesken kuuntelemisen. En ole vielä löytänyt keinoa pysy hereillä. Monet kertovat kuuntelevansa äänikirjaa tehdessään jotain muuta tai ulkoillessaan. Askareita tehdessä voisin kyllä harkita kirjaa kuuntelevani, mutta ulkoillessa haluan keskittyä luonnon ääniin, tuoksuihin, väreihin ja tapahtumiin ympärilläni. Äänikirjan kuunteleminen ulkoillessa verottaa ympäristön tarkkailun kykyä. En ole antanut nukahtamisen haitata kirjan nautintoa. Valitsen kuuntelemiseen ajan, jolloin nukahtaminen on jopa hyväksi: ennen nukkumaanmenoa illalla tai nyt kesälomalla päivätorkkujen aikaan.
Lukeminen on hidastunut, muttei kokonaan loppunut. On ollut niin upea kevät, että olen nauttinut ulkoilmasta ja heräävän luonnon valokuvaamisesta, sekä uudesta innostuksestani katuvalokuvauksesta. Ulkoilu ja valokuvaus ovat auttaneet jaksamaan paremmin myös omaisen tarpeista huolehtimisessa ja lievittänyt orastavaa stressiä.
Kevät on täällä ja lämpö sekä välillä kova auringonvalo hellii minunkin valkoista ihoani. Tuntuu kuin olisin herännyt talvihorroksesta. Unen tarve on vähentynyt ja olen selvästi pirteämpi. En pidä talvesta. On pimeää, lunta sekä jäätä, kylmää ja liukasta. Oheiset ovat myös tekosyyni talven liikkumattomuudelle. Varusteista ei ulkoilu jää kiinni, sillä omistan kunnon toppavaatteet ja nastakengätkin. Pimeys kuitenkin syö sielustani valon ja ilon. Nyt kun valoa jälleen on runsaasti, olen kuin seitsemännessä taivaassa ja otan liikunnasta ja luonnosta kaiken ilon irti.
Olen kaivellut Nikonini naftaliinista ja viettänyt viimeiset päivät kuvailemalla luontoa. Tosin sankka katupöly kaatoi minut alkuviikosta sohvanpohjalle pariksi päiväksi innostuttuani liikaa liikunnasta ja valokuvaamisesta. Onneksi kortisoni on keksitty, enkä tällä kertaa kärsinyt tilapäisestä astman pahenemisesta kahta kolmea päivää kauempaa.
Pari vuotta on vierähtänyt, etten ole järkkäriäni liiemmälti ulkoiluttanut. Tiesin, että laantunut intoni puhkeaisi jälleen ja tulisi päivä jolloin kuvaisin taas suurella innolla. On ihanaa tuntea kameran paino kädessä ja kyetä säätämään itse kameran asetuksia kuvatessa. Valitettavasti kuvanmuokkausohjelmani oli lopetettu. Olen muokannut kuviani tarvittaessa Picasalla, jossa edelleen saan käännettyä RAW:na ottamani kuvat, mutten kykene sen avulla enää muokkaamaan kuvia millään tavalla. Uutta ilmaista ohjelmaa olen etsinyt ja kokeillut mm IPiccyä, joka on kyllä ihan pätevä, mutta siinä ei voi käsitellä noita RAW:na otettuja kuvia. Mieheni antoi minulle kuitenkin toivoa Photoshopista, joten katsotaan mitä uutta valokuvausrintamalla on luvassa. Koska en osaa juurikaan maalata tai piirtää toteutan luovuuttani kirjjoittamisen lisäksi valokuvaamalla itseäni innoittavia ja viehättäviä kohteita, muokkaan niitä tilanteen ja fiiliksen mukaan.
Odotan kesää ja luonnon puhkeamista kukkaan, jotta pääsen testaamaan paremmin muutama vuosi sitten makro-linssiin ostamiani lisäsuodattimia. Toivon, että kesästä ei tule yhtä sateinen ja kylmä kuin edellinen kesä oli!
Viimeiset kaksi viikkoa olen paneutunut neljänteen taidehistorian-kurssin tehtävään. Aiheena oli taidepedagogiikka. Eilisen ja toissapäivän kirjoitin esseetä aiheesta ”minä ja taidepedagogiikkani”. Sain esseen valmiiksi eilen puolen päivän aikaan. Paneuduin taas aiheeseen niin, että nyt on pää ihan tyhjä, enkä kykene keskittymään mihinkään. Kuljen kotona huoneista toiseen, tarttuen välillä johonkin esineeseen siirtäen sen paikasta toiseen tai maaten ketarat ojossa sohvalla tuijottaen tylsänä puhelinta tai tv:tä. Olen yrittänyt lukea jotain, mutta aivokapasiteetti on vielä niin tiltissä, ettei se kykene vastaanottamaan tietoa. Pasi Ilmari Jääskeläisen ”Harjukaupungin salakäytäviä” tosin olen kuunnellut työmatkoilla, olen jo menossa levyssä 6/9. Margaret Atwoodin ”Orjatteresi” kirjaa aloittelin myös, mutta laitoin sen tauolle, kun huomasin että luettu tieto ei talletu kovalevylle.
Luotan siihen, että ”this too shall pass”. Tulee päivä, ehkä jo huomenna, jolloin saan tämän ajatusjumin aukeamaan ja kapasiteetti on taas käytössä niin, että kykenen korkeampaan ajatteluun. Sitä odotellessa on hyvä toimia, tehdä asioita, joita voi tehdä ilman suurempaa tarvetta asioiden pohtimiselle. Eilen saatuani esseen valmiiksi suuntasin ulos. Ulkona oli upea aurinkoinen kevätpäivä. Aurinko lämmitti jo minunkin valkoista pallinaamaani. Talitintit huutelivat tuulessa keinuvien puiden latvustoissa kuin henkensä hädässä, etsiessään itselleen puolisoa pesänrakennukseen. Tarkoituksenani oli kokeilla vuosia sitten oppimaani meditaatiokävelyä, mutta se sitten kuitenkin jäi. Tintit ja aurinko kävivät kuitenkin hyvin meditaatiosta.
Valitettavasti edes pahempikaan aivokapasiteetin tilttaus ei aiheuta minussa siivousintoa ja tarvetta kaunistaa kotiani. Let’s face it, minä en todellakaan ole huusholli-ihmisiä. Minä ja sisustaminen emme kuulu yhteen! Olen ihan tyytyväinen sekavassa sisustuksessa huonosti mätsäävien väriyhdistelmien keskellä. Kodin sisustaminen ei ole minulle tärkeää. Tärkeintä on se, että saan olla rauhassa kirjojeni ja kirjoitusteni keskellä, eikä kotona ole kovin paljoa pölyä. Olen astmaatikko ja pöly saa minut yskimään.
Tänään olen ajatusteni kanssa iloisesti pihalla. En stressaa kyvyttömyyttäni ajatteluun, vaan nautin hetkestä. Olen saanut taas yhden urakan suoritettua ja on aika levätä. Tätä taukoa opiskelusta olen aikonut pitää seuraavat kaksi viikkoa. Minulla on taidehistorian kurssiin vielä kaksi tehtävää jäljellä, mutta aikaa tehtäville on heinäkuun loppuun saakka, joten kiirettä ei ole. Olen ansainnut kahden viikon tauon. Minulla on lupa olla kuin pihalla kuin lumiukko tai sekaisin kuin Ellun kanat.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 