Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Raahe, Matti Lapistön Taidepuisto ja Rengintupa

Minilomamme jatkuu. Jätimme aamulla Kalajoen taaksemme. Rantakalla oli meistä oikein hyvä paikka olla yötä. Pieni siisti huone, jossa oli erittäin hyvät sängyt ja maisemaa, joka ikkunasta avautui, ei kyllä voita mikään! Aamiainen Rantakallassa oli hotellien perussettiä pekoneineen sun muine lisäkkeineen. Ainoana miinuksena meistä oli aika kehnot huoneiden ovet, joiden sulkemisesta kuului melkoinen ääni. Se häiritsi hieman illalla, kun kaikki eivät osaa huomioida muita hotelleissa asuvia, vaan nyhtävät oviansa kiinni kuin Ladan ovia.

Aamupalaa syödessämme tsekkasimme ulkona olevan kelin. Ei tuullut ehkä ihan niin navakasti kuin eilen ja vesisadekin oli laantunut vaimeammaksi mutta jatkuvaksi ripotteluksi. Ei siis vieläkään tulisi frisbeegolf päivää. Meinasi ensin masennus iskeä: otettiinko frisbeet turhaan mukaan? Jostain sain kuitenkin kaivettua palasen positiivisuutta ja ehdotin Hanille, josko käytäisiin vanhemmillani kahvilla. Hänestä ajatus oli hyvä. Ensimmäinen ajatus johti seuraavaan älynväläykseen: päätimme varata Raahen majoituspaikkamme toiseksikin yöksi! Onneksi varaaminen onnistui, joten nyt yövymme Rengintuvassa kaksi yötä.

Äidillä olisi ollut lounasta tarjolla, mutta massumme olivat vielä niin täynnä Rantakallan aamiaispöytien jäljiltä, että tyydyimme kahviin. Veljeni käväisi myös tervehtimässä vanhempiemme ja häneltä saimme monta hyvää vinkkiä Raahen lomallemme, nyt kun frisbee ei sateessa innosta.

Sekä veljeni että isäni suosittelivat Mikonkaria ja Matti Lepistön Taidepuistoa Mansikkakarintien varressa. Hyvillä mielin ja uudelleen, sateesta ja kylmästä huolimatta, innostuneena lähdimme ajelemaan kohti Raahea. Koska minulla oli selvä kuva missä Mikonkari sijaitsee, päätin ajaa ensin sinne. Siellä on mm Pattijoen kalasatama ja Lohenpyrstön, näin kokemattoman leiriytyjän silmään aika upean näköinen, leirintäalue. Yritimme ulkoilla, mutta avomeren rannassa, kun vettä vihmoi ja tuuli reippaasti, tuntui meistä molemmista ilma niin kylmältä, ettei se oikein innostanut. Olimme varustautuneet vähän leudompaan keliin!

Mikonkarista ajelimme edesmenneen itetaiteilija Matti Lepistön Taidepuistoon Mansikkakarintielle. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä mitä odottaa. Yllätyin positiivisesti! Mies on ollut lahjakas ja hänellä on ollut vilkas mielikuvitus. Kuulin, että puistoa olisi tarjottu Raahen kaupungin ylläpidettäväksi. En tiedä kuinka asia on edennyt, mutta toivon, että kaupunki haluaa ottaa suojelukseensa näin lahjakkaan taiteilijan perinnön! Vaikka ite-taide ei ole erityisen kovassa huudossa, ovat nämä varsinaista taidekoulutusta vaille jääneet taiteilijat usein äärettömän lahjakkaita ja intohimoisia taiteentekijöitä, joiden töitä ei kannattaisi väheksyä.

Taiteen jälkeen olikin nälkä. Kävimme syömässä hyvin pienessä, mutta äärettömän maukkaassa pienessä thai-buffetissa. Paikan nimi on Siang Khaen ja se sijaitsee Fellmanin Puistokadulla. Jos etsit joskus ruokapaikkaa Raahesta, saa tämä pieni kulmakuppila meiltä erittäin lämpimät suositukset. Edullista, tuoretta ja maukasta ruokaa!

Ruuan jälkeen oli aika lähteä etsimään majoituspaikkamme Rengintupaa. Etsimistä hidasti hieman se tosiasia, että Raahessa on paljon yksisuuntaisia katuja. Rengintupa löytyi kuitenkin sitten loppupeleissä vähän vahingossa. Halusin tarkistaa mitä sisäpihalla on, kun karttaohjelma neuvoi alueen mistä etsiä, ja ajoin autoni suoraa tuvan pihaan. Ulkoa rakennus näyttää vain vajalta, mutta sisältä se on ihana vanha romanttinen asumus moderneine kylpyhuoneineen.

Tässä on kiva viettää pari vuorokautta. Rakennuksen sijainti on loistava, tästä on helppo lähteä niin Raahen fribakentälle kuin kaupungille kävelylle..

Aktiivinen elämäntapa, Elämänrytmi

Bucket list

Olin koko viime viikon kotona kipeän, ylirasittuneen polveni vuoksi. Vietin paljon aikaa yksin, enkä totaalilepoon määrättynä kyennyt liikkumaan kovin paljoa. Oli siis aikaa tehdä ajatustyötä.

Kuulun siihen ihmislajiin, jonka ajatukset laukkaavat normaalistikin äänennopeudella, mutta kun kroppa oli pakotettu lepoon, tuntui että ajatukset liikkuvat tahdilla äänenopeus potenssiin sata. Olen viime aikoina käsitellyt elettyä elämääni, ahdistunut ja murehtinut valintojani ja tekemisiäni sekä katunut tekemättä jättämiä juttuja. Tarpeeksi ahdistuttuani päätin kuitenkin keskittyä tulevaan. Mennyttä en voi muuttaa, mutta haluan muovata tulevasta mahdollisimman hyvän.

Jostain internetin ihmeellisestä maailmasta silmiini oli osunut ajatus ”bucket list”in tekemisestä. Luin ”ämpärilistasta” suurella mielenkiinnolla. Listan idea on kirjata ylös asioita, joita vielä haluaa tehdä ennen kuolemaa. Muistin joskus lukeneeni jostain naistenlehdestä Paola Suhosen ”bucket listista”. Hän oli kovin innoissaan listasta ja kertoi sen innostaneen häntä aktivoitumaan oman elämänsä laajentamisesta ja värittämisessä kokonaan uusilla väreillä.

Innostuin valtavasti ja kaivoin blingbling-vihkoni (kiiltäväpintainen tavallinen muistikirja) esiin ja kirjasin ensiksi 44 kohtaa, joihin ajattelin kirjoittaa asioita, joita elämässäni vielä haluan tehdä. Olin aivan touhuissani asian kanssa ja ajattelin sen avaavan minulle aivan uusia ovia.

Kolme päivää myöhemmin olen aivan turhautunut ja ahdistunut koko hiivatin ämpärilistasta! Olen saanut kirjattua siihen nyt valtavan ajatustyön tuloksena kuusi erillistä kohtaa. Kaikki ovat aivan älyttömiä, kuten: syön tyylikkäästi pieniä ruoka-annoksia!

Miksi mä aina haksahdan tällaisiin ”tee näin niin elämäsi paranee”-juttuihin? Kuinka vaikeaa voi olla antaa vain mennä ja kuunnella hetkessä omaa intuitiotaan? Kyllä saa ämpärilistat nyt mun puolesta olla!

Aktiivinen elämäntapa

Urheiluvamma

Mä en vieläkään voi uskoa, että mulla on urheiluvamma! Miten voi olla mahdollista, että mulla, aina liikuntaa karsastaneella ihmisellä, on rasitusvamma polvessa?

Toissa viikolla heittelimme frisbeetä lähes joka päivä, parhaina päivinä 2-3 rataa. Se oli minusta hauskaa, enkä mieltänyt sitä rasittavaksi, vaikka väsynyt iltaisin olinkin. Polarin älykelloni ”huuti” punaisella lähes viikon, varoitellen ylirasituksesta ja suositteli taukoa. Koska frisbeegolf on niin älyttömän kivaa, en kiinnittänyt varoituksiin huomiota.

Vasta viikko sitten huomioin, etten kykene istumaan polvien päällä, eikä vasen polvi taivu kunnolla. Mieheni huomasi, että polvi on turvoksissa. Koska se ei vielä ollut kovin kipeä, ajattelin, että se paranee omia aikojaan. Loppu viikosta polvi alkoi olla iltaisin kipeä ja viikonloppuna kipua oli jo vähäisestä rasituksesta ja hiukankin väärässä asennossa.

Maanantaina soitin työterveyteen ja sain yllättäen reilun tunnin päähän peruutusajan omalle lääkärilleni. Hän näki jo huoneeseen nilkuttaessani, että en kävele oikein. Hän katsoi polveni ja sanoi siinä olevan nestettä, minkä jo tiesinkin, kun se oli niin turvoksissa eikä taipunut kunnolla. Sain ohjeeksi muutaman päivän totaalilepoa ja Burana-kuurin. Jos polvi ei olisi parempi viikon loppuun mennessä, hän käski palata, että hän voi punkteerata nesteen polvesta.

Lääkäri sanoi, että olen rasittanut polveani liikaa. Neste polvessa tekee jalasta huteran, joten sen kanssa pitää kuulemma olla varovainen. Frisbeegolfin hän sanoi olevan erittäin hyvää liikuntaa, koska siinä tulee samalla myös kehon kiertoliike ja hän kehoitti jatkamaan sitä lepotauon jälkeen.

Kolme päivää olen nyt vetelehtinyt kotona. Olen jo järjestellyt kaikki pyykit, lukenut kaikki lukemattomat lehdet etsien niistä mielenkiintoiset reseptit ja kuunnellut äänikirjaa. Liikunnanhimo alkaa pikkuhiljaa poltella! Polvi oli kuitenkin niin ikävän tuntuinen, että lepo tuli tarpeeseen.

Ikävät asiat tulevat opettamaan uutta. Enää en laiminlyö lepoa! Liikunta on kyllä tärkeää, mutta lepo on ihan yhtä tärkeää.

Aktiivinen elämäntapa, Arkipäivän realismia

Tavoitteeni syksylle 2021

Mulla on ollut tapana tehdä itselleni pieniä tavoitteita uudelle alkavalle vuodelle ja pienempiä, ikään kuin välitavoitteita syksyllä. Nämä eivät ole uuden vuoden lupauksia tai mitään kiveen kirjoitettuja tavoitteita, vaan ajatuksia siitä, mihin suuntaan haluaisin elämääni kuljettaa.

Tänä syksynä haluaisin tärkeimpänä tavoitteenani saada ruokavaliooni jonkinlaista ryhtiä. Mä syön oikeita ruokia ja määriä, mutta haluaisin oppia syömään säännöllisemmin. Usein syön kunnon aamupalan ja pihtaan minimi ruokamäärällä päivän, syöden sitten illalla täyteen koko päivän tavoitekalorimäärän. Äärettömän tyhmä tapa! Tavoitteenani onkin siis opetella syömään kunnon aamupalan, reilu lounas ja kevyt illallinen. Miten se kuulostaakin niin helpolta! Kun tähän yhtälöön lisätään kolmivuorotyö yövuoroineen, on edessä kuitenkin jo korkeampaa matematiikkaa.

Joka ainoassa vuosi-/kausitavoitelistassani olen maininnut liikunnan tavalla tai toisella. Tänä syksynä taidan jättää sen omaan arvoonsa. En tarkoita, ettenkö liikkuisi kuten ennenkin, mutta sen lisääminen tavoitteisiin on turhaa, liikun joka tapauksessa muutenkin. Liikunnasta on tullut tapa, jota ilman ei voi olla, kun olen löytänyt lajit, joita rakastan!

Tärkeäksi tavoitteeksi syksylle asetan syksyisin pimeän tullessa hiipivän alakulon torjunnan. Kärsin loppusyksyisin valon puutteesta ja se synkentää mielen. Silloin on helppo jäädä sisälle ja syödä kaksin käsin hiilihydraattihöttöä. Näin ei ole käynyt viimeisenä kahtena syksynä, kun olen pitänyt kiinni siitä, että ulkoinen useampana päivänä viikossa. Liikunnan tavoitteissani korvaakin tänä syksynä säännöllinen ulkoilu, joka torjuu kaamosmasennusta!

En halua viedä liikkumista överiksi, joten haluan tänä syksynä pitää yhden, tarvittaessa kaksikin, villasukkapäivää viikossa. Niinä viikkoina, kun liikunta on tavallista raskaampaa, haluaisin pitää parikin täydellistä lepopäivää. Normiviikoilla, kun ohjelmassa on tavallista kävelyä, riittää yksi ”en-tee-mitään”-päivä. Lepo on yhtä tärkeää kuin liikunta, joten riittävä lepo tavoitteena on mielestäni hyvä syyskauden tavoite

Olin pitkän aikaa kirjoittamatta ja huomaan miten paljon olen kaivannut sitä! Elämä on ollut jonkin aikaa koronankin takia hyvin rajattua ja köyhää. Elämä sisällöttömyyden takia kirjoittaminen on ollut ”jäissä”, ja tuntuu, että ei ole oikein ollut keinoja tuulettaa ajatuksiani. Tämän takia haluan palauttaa Julia Cameronin ideoimat ”taiteilija-treffit” takaisin elämääni. ”Taiteilija-treffeillä” tarkoitetaan inspiraatiota tuovien tapahtumien lisääminen joka viikko elämään. Ne voivat olla pieniä, kuten esimerkiksi kirpputorilla tai uudessa paikassa lenkillä käyminen tai isompia, kuten matka johonkin uuteen kohteeseen. Eli ihan mitä vaan tavallisuudesta poikkeavaa, joka inspiroi omaa luovuutta. Haluan siis tänä syksynä palata tekemään näitä innostavia ”treffejä” auttaakseni itseäni kirjoittamaan enemmän ja luovemmin.

Viimeisenä, ei kuitenkaan vähäisimpänä haluan lisätä syksyn tavoitteisiin mahdollisimman monen mukavan ja inspiroivan kirjan lukemisen ja elokuvan katsomisen. Lukemisen arvoisten kirjojen listani on jo varmasti kilometrien mittainen, joten haluan syksyn aikana lukea ja kuunnella mahdollisimman monta eri tyylistä kirjaa. Työkaverini Ulf sujauttelee minulle tämän tästä lappusia, joissa on hänen vasta näkemiensä katsomisen arvoisten elokuvien nimiä, joten elokuvalistakin on jo aika pitkä. Kirjat ja elokuvat toimivat myös ”taiteilija-treffeinä”, etenkin jos saisi vielä hilattua itsenä elokuvateatteriin! ”Oikeassa teatterissa” käynnit ovat myös joka ainoalla, niin tälläkin tavoitelistallani.

Odotan mielenkiintoista ja antoisaa syksyä!

Aktiivinen elämäntapa, Mielipide

Pakkoliikuntaa?

En ollut liikunnallinen lapsi. Olin lihava pieni pullero, joka inhosi liikuntaa.

Kasvoin aikuiseksi kaivoskylässä, jossa järjestettiin toisen kaivoskylän kanssa joka vuosi kilpailu siitä, kumman kylän asukkaat hiihtävät talvella enemmän. Joka syksy innostuin tuosta kaivosten välisestä kilpahiihdosta. Kävin yleensä hiihtämässä kerran tai kaksi alkutalvesta ja löin sitten hanskat tiskiin. Hiihto oli raskasta, eikä se ottanut sujuakseen. Aina suksi joko lipsui tai tarrasi kiinni lumeen ja minä hikoilin. Seurasin kuitenkin mielenkiinnolla kilpailun etenemistä siinä missä muutkin.

Muistan kuitenkin muutaman onnistumisen liikuntatunneilta. Uimisessa olen aina ollut hyvä, johtunee varmaan hyljettä muistuttavasta ruumiinrakenteestani. Uinti oli siis niitä lajeja, jotka nostivat liikuntanumeroani. Pulleasta muodostani huolimatta olen aina ollut notkea, joten olen helposti taipunut esimerkiksi tanssiin ja muihin notkeutta vaativiin lajeihin. Notkeudestani sain aina kiitosta, vaikka se johtuukin yliliikkuvista nivelistäni, joka ei oikeastaan ole hyvä asia.

Kaiken kaikkiaan koulun liikuntatunnit olivat minulle kuitenkin kidutusta. Joka syksy ja kevät piti suorittaa Cooperin testi ja joka talvinen suksien kuljetus bussissa kylälle yläasteella ja lukiossa olivat tuskaa. Hyvin usein tunsin itseni nöyryytetyksi tai nolatuksi, kun en lihavuuteni takia kyennyt suoriutumaan kuten muut. Etenkin liikuntatuntien jälkeinen vaatteidenvaihto oli ylipainoiselle nuorelle musertava kokemus. Vertasi itseäni muihin, teen sitä valitettavasti edelleen, enkä koskaan yltänyt samaan ulkonäöksellisesti kuin muut.

Olen usein miettinyt miksi koulun liikuntatunnit ovat täynnä pakkoja. Miksi joka lajissa pitää kilpailla? Onko peruskoulun tehtävä tasapäistää? Tässäpä teille uutisia: ihmiset ovat erilaisia ja tulevat aina olemaan. Jokaisen oppilaan erityisominaisuuksia voisi vahvistaa muuttamalla peruskoulun liikuntatuntien toteuttamistapaa. Luulen, että moni peruskouluikäinen ilahtuisi vaikka edes pienestä valinnanvapaudesta. Olisikohan kouluissa mahdotonta toteuttaa esimerkiksi jonkilaista kyselyä siitä, mitä oppilaat liikuntatunneilla haluavat tehdä? Hyödyllisiä taitoja, kuten esimerkiksi suunnistus, voisi opettaa hauskalla tavalla, ikään kuin leikin varjolla. Itse opettelin suunnistusta aikoinaan aikuisten radalla, mikä sai minut inhoamaan lajia!

Liikkuminen on ihmiselle erittäin tärkeää, mutta kilpailla ei jokaisen tarvitse. Siksi en käsitä miksi koulussa tuetaan niin voimakkaasti kilpailua ja tulosten mittaamista liikuntatunneilla. Luulen, että juuri tämä kilpailu ja jatkuva mittaaminen ovat syitä siihen, miksi moni nuori pinnaa tunneilta. Toivon todella, että koululiikunta antaisi kasvaville nuorille vinkkejä ja tukea mukavaan liikuntaan ja terveellisempään elämään, eikä jäisi muistoihin mielikuvana pakkoliikunnasta!

Aktiivinen elämäntapa, Harrastukset

Frisbeegolf-radalla

Olimme reissussa. Olimme varanneet matkan jo jokin aikaa sitten, sillä halusimme käydä Pyhä-Häkin Kansallispuistossa. Kotoa lähtiessämme otimme mukaan frisbee-laukut, kun ajattelimme, että voisimme samalla vapaahetkinä pelata muutaman väylän. Emme aavistaneetkaan, miten frisbee-painotteinen lomastamme tulisi.

Ensimmäinen vieras rata, johon tutustuimme, oli Suolahden 44200-rata. Radalla on 18 väylää ja sen lähtöpaikka on Suolahden koulun takana. Se on rakennettu kivikkoiseen vesitornin mäkeen ja sitä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Me (mieheni ja minä) pidimme radasta todella paljon! Lyhyehköjä väyliä, joissa kuitenkin riitti meille haastetta. Rata oli siisti, roskat oltiin joko viety mukana tai vapaaehtoiset ovat olleet todella ahkeria!

Palasimme rauhallisesti kyliä kierrellen Suolahdessa ja tuntui että voisimme vielä heitellä vähän kiekkoa. Päätimme ajaa Äänekosken Liikuntapuiston frisbeegolfradalle.

Äänekosken Liikuntapuistossa on 18 väylää, joista ensimmäinen on koko radan pisin, ja se meinasi tehdä minusta selvää. Kaaduin ja lensin selälleni. En kuitenkaan luovuttanut, vaan pelasin koko radan läpi. Muistoissamme rata oli kivikkoinen ja siinä oli jonkin verran korkeuseroja. Kiekon hukkaamisvaara oli siis todellinen. Me lopetimme radan kaikki kiekot tallella. Erikoisuutena tästä radasta mainittakoon, että ensimmäisillä heittopaikoilla oli istumapaikkoja, joissa voi huilata jos siltä tuntuu. Hyvä metsärata ja myöskin siisti!

Näiden kahden reissussa pelatun radan jälkeen pidimme frisbeegolfauksessa yhden päivän taukoa. Kun lähdimme ajelemaan kotiinpäin, päätimme kotimatkalla testata muutaman uuden radan. Ensimmäiseksi valikoitui Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfrata.

Kuorevirran radalla on 12 väylää, joista ensimmäiset ovat päiväkodin pihalla. Olimme onneksi paikalla aikaisin aamusta, joten saimme pelata rauhassa. Lähtiessämme, olivat lapset pihalla leikkimässä, joten kahden ensimmäisen väylän pelaaminen olisi ollut mahdotonta. Kuorevirran radan väylät risteilevät eri hoitolaitosten (ainakin vanhainkoti ja päiväkoti) ja urheilukentän rajaamassa maastossa. Tästä kentästä pidimme erityisesti! Joka väylän alussa oli väyläkartta kiinnitetty roskikseen, joka meistä oli loistava idea. Tämä on oikea hyvän mielen rata: lyhyitä väyliä puistomaisessa maisemassa, eikä paljoa korkeuseroja. Hyvä rata aloittelijalle!

Kiuruvedeltä ajelimme pullakahvien jälkeen Pyhäsalmeen, jossa on hyvä 9 väyläinen kenttä Pyhäjärven rannassa. Lyhyt rata sopi meille tähän saumaan hyvin, sillä ajattelimme mennä sen jälkeen lounaalle.

Tämä Pyhäsalmen (Pyhäjärven) rata oli aivan erityisen kauniilla paikalla! Ainoa ongelma meillä oli toisen väylän jälkeen, kun emme saaneet näköhavaintoa seuraavasta väylästä. Kaivoin kartan puhelimesta ja oivalsin, että meidän pitäisi kävellä tien ja rautatien alitse menevää alikulkukäytävää toiselle puolelle. Pyhäsalmen rata on puistorata ja pienuudestaan huolimatta hyvässä kunnossa.

Lounaan jälkeen ajelimme Reisjärvelle, jossa on Petäjämäen Liikuntakeskuksessa ihana 18 väyläinen frisbeegolf-rata.

Petäjämäen rata on metsärata ja sen varrella on runsaasti kivikkoa ja korkeuseroja. Kuten Äänekosken ratakin, tämä Petäjämäen rata kulkee lenkkeilysmaastossa, joten ennen heittoa kannattaa tarkistaa onko heittoreitillä liikennettä. Itselleni tämä Reisjärven rata oli tähän mennessä suosikkini! Radat ovat lyhyehköjä, joka sopii minulle, kun en saa kiekkoa vielä lentämään kovin pitkälle.

Olimme välillä yhden yön kotona, ja tuli äitiä ja isää ikävä, joten halusin käydä tervehtimässä heitä. Otimme jälleen kiekot mukaan. Ensimmäinen ”frisbee-pysäkki” oli Kalajoella.

Aronpuiston rata on puistorata, joka sijaitsee Kalajoen varrella. Siisti pieni rata, josta saisi upean, kun paikkaan saataisiin jonkinlaiset opasteet. Onneksi oli jälleen puhelin, johon olin ladannut yllä olevan kartan Frisbeegolf Suomi appsista. Pelaamista eilen häiritsi aika tavalla kova tuuli, joka kuljetti kiekkoa kuin höyhentä.

Pelattuamme radan ajelimme vanhemmilleni, jossa kyselimme tiesivätkö he mitään Vihannin parin aktiivisen nuoren naisen ja 4H-yhdistyksen kylään rakentamasta 9 väyläisestä frisbeegolfradasta. Suureksi yllätyksekseni vanhempani tiesivät tarkalleen missä rata on.

Vihannin frisbeegolf-rata on rakennettu vanhaan puskittuneeseen kiekkakuoppaan. Sen erikoisuus on kaksi eri heittopaikkaa, toinen aloittelijoille ja toinen enemmän harrastaneille. Pelasimme vaikeamman radan ja voin sanoa että rata oli vaativa! Tässä radassa riittää haastetta. Valitettavasti se oli aika huonosti merkitty ja koreissa olevia merkkinuolia oli irronnut (revitty?). Rata on selvästi ollut ilkivallan kohteena, mikä on valitettavaa.

Ajelimme tänään kotiin Vihannista ja halusimme kotimatkalla käydä testaamassa Oulaisten Discgolf-Parkin radan, joka sijaitsee Honkamajalla, noin 10 km Oulaisista

.

Ensimmäinen väylä oli 183m pitkä ja par vain 3. Minulla meinas mennä pupu pöksyyn. Selvitin radan kuitenkin ihan tyydyttävästi. Koko rata oli loistavasti suunniteltu. Melkein jokaiselta korilta näkyi seuraava heittopaikka ja korkeissa olevat nuolet olivat tallella. Rata on aika kaukana kaupungista, joten sinne pitää kylältä lähteä, mikä suojelee sitä ilkivallalta. Tämä rata on metsärata ja siinä on sen verran kivikkoa ja juurakoita, että hukkasin sinne yhden driverini.

Omat suosikkini tähän asti pelatuista radoista ovat Reisjärven Petäjämäen ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Mieheni suosikit ovat Suolahden 44200 ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Huomenna emme tee yhtään mitään, vaan sulattelemme viikolla koettua. Sunnuntaiksi suunnittelemme frisbeegolf reissua Halsualle ja Kaustiselle.

Hieno viikko frisbeegolfia siis takana. Heittelimme hurjasti kiekkoa, ehkä siksi että, mun pää ei ole oikein kestänyt ihmisiä tällä(kään) viikolla ja metsässä on paras olla. Jospa ensi viikko olisi jaksamisen kannalta jo parempi!


Arkipäivän realismia

Hamsteri

Minulle on käymässä kuten ihmisille Veikko Huovisen kirjassa ”Hamsterit”! Olen ihan ilmiselvästi alkanut (yli)varustautua pitkää talvea varten.

Varustautuminen alkoi tänä vuonna puolukkaretkestä. Mustikoita en poiminut tänä(kään) vuonna. Ensiksikin mustikka-aikaan metsässä olisi ollut aivan liian kuuma tepastella itikoitten syöttinä. Toiseksi: pakasteesta otetut mustikat ovat pelkkää vetistä mössöä, vaikka terveellisiä ovatkin. Olemme mieheni kanssa suunnistaneet koko kesän (paitsi niinä viikkoina kun hellerajat ylittyivät), joten on ollut tilaisuus tsekata mistä kotikaupungin metsistä syysherkkuja kannattaa lähteä etsimään.

Päätimme hakea puolukat Hepo-Ventusnevalta, joka nimestään huolimatta on aika kuivaa ja kallioista. Matkalla parhaille puolukkapaikoille, bongasin matkalta runsaasti pieniä voitatteja. Tuli omat lapset mieleen! Heidän herkkuaan oli ”tattileivät”, eli leipä jonka päällä oli voissa paistettuja voitatteja. Tuntui, että oli pakko poimia tatit mukaan. Onneksi olin ottanut mukaan muovipussin, koska toiveissa oli kerätä myös jonkin verran pihlajanmarjoja.

Jotenkin innostuin sienien katselusta niin, että poukkoilin pitkin mäntymetsikköä etsien niitä. Löysin muutaman kangastatin, kangashaperon ja runsaasti kehnäsieniä. Muovipussi oli nopeasti puolillaan sieniä. Rakas aviomieheni hoiti puolukanpoiminnan urhoollisesti! Autolle saapuessamme meillä oli molemmat sangot täynnä puolukoita ja reilu puoli muovipussillista metsäsieniä. Hyvä päivä metsässä, siis!

Autolla tuumin, että haluaisin vielä niitä pihlajanmarjojakin. Eräs vanha rouva oli kertonut minulle, kuinka ennen tehtiin ”köyhän miehen lakkahilloa” pihlajanmarjoista ja porkkanoista. Haluisin kovasti kokeilla miltä se maistuu. Ajatukseni oli tehdä vain hyvin pieni kokeiluerä, että saisi maistaa tuota pula-ajan herkkua. Mieheni käski suunnata kohti merenrantaa, siellä on paljon pihlajia. Olihan niitä, mutta aika paljon olivat linnut marjoista jo kalunneet. Saimme kuitenkin sen verran, että pääsisin kokeilemaan vinkattua reseptiä. Koska muovipussi oli tullut käytettyä sienien keruuseen, poimittiin pihlajanmarjat mun pipoon.

Ilta ja seuraava päivä menikin sieniä ja puolukoita perkatessa. Osasta sienistä tein piirakkaa iltapalaksi ja osasta jauhelihan sekaan laitettuna pihvejä syötäväksi myöhemmin. Piirakan pohjaan laitoin vehnäjauhoja, perunamuussijauhetta, voita, leivinjauhetta, vettä ja suolaa. Sienien joukkoon paistoin hieman pekonia ja piirakan päälle muna-ruokakerma sekoitusta sekä juustoraastetta. Sienet maustoin ”Scandinavian Forest” mausteseoksella sekä suolalla ja mustapippurilla.

Pihlajanmarjojen jalostaminen syötäväksi jännitti mukavasti. Perkasin marjat kattilaan ja pilkoin joukkoon vähän enemmän porkkanoita kuin marjoja, sekä laitoin pohjalle jonkin verran vettä. Mitat meni summamutero-mitalla, niinkuin lähes kaikki mun ruuanlaitossa. Kun porkkanat olivat pehmeähköjä, surautin kaiken soseeksi. Keitin seoksen hilloksi hillosokerilla. Pienestä pihlajanmarja-määrästä keitin hyytelöä. Hyytelön siivilöin marjojen pehmennyttyä sileäksi ja kokkareettomaksi ja lisäsin hillosokerin. ”Köyhän miehen lakkahillo” on yllättävän hyvää! Siinä maistuu pihlajanmarja, mutta miedosti. Varmasti saan hillon käytettyä johonkin talven aikana. Pihlajanmarjahyytelöstä tuli niin hyvää, että on ihan pakko hakea lisää marjoja, jotta saa keitettyä sitä vähän lisää!

Eilen kävin kävelemässä metsässä ja otin varuiksi mukaan pienen ämpärin. Löysin runsaasti kehnäsieniä ja muutaman pienen kangasrouskun. Olin edellispäivänä muistanut lukeneeni jostain marinoiduista sienistä. Niitä halusin kokeilla. Tulin kotiin ämpäri täynnä ja putsasin metsässä esiputsaamani sienet loppuun. Suurimman osan laitoin pannun kautta pakkaseen pienissä pusseissa. Kangasrouskut ja kourallinen kehnäsieniä päätyivät pikkelöintikokeeseeni. Tein ihan perus 1-2-3 pikkelöitiliemen, jonka maustoin, timjamilla, suolalla, katajanmarjoilla ja valkosipulilla. Liemen kaadoin purkissa olevien sienten päälle. Ihan sivuhuomiona vaan, että ryöppäsin kangasrouskut ennen pikkelöintiä.

Niitä pihjajanmarjoja hyytelöön ja kangasrouskuja haluaisin myös hakea lisää. Haluaisin kokeilla rouskujen pikkelöintiä eri mausteilla. Minusta on tainnut tulla hamsteri!

Filosofoinnit

Taisteleva taivaanrannanmaalari, bloginimen taustaa

Olen aina tuntenut itseni eräänlaiseksi taistelevaksi taivaanrannanmaalariksi. Koko elämäni olen ollut eräänlainen ympärilläni olevien tapahtumien sivustaseuraaja. Olisin ehkä välillä halunnut enemmän huomiota osakseni, mutten kuitenkaan sitten sitä saadessani osannutkaan ottaa sitä vastaan luonnollisesti.

Olin lihava lapsi, joka joutui seuraamaan toisten lasten leikkejä sivusta, aivan kuin rampa Uuno Kailaan runossa:

Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.

Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.

Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.

Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan. (Katkelma: Uuno Kailaan runosta: Pallokentällä)

Elämä on polku.

Lihavuus rajoitti elämääni. Minua ei lapsena huolittu leikkeihin mukaan ja tiesin, että minusta puhuttiin pahaa selkäni takana. Mitään mitä tein tai sanoin ei auttanut asiaa, sain katsella muiden touhuja sivusta. Jos sattui, että pääsin mukaan, onnistuin itse hätäisyydellä tai hermostuneisuudella pilaamaan asiat.

Minut sivuutettiin usein kuin vanha lapanen, joten sain seurata maailmaa ja sen menoa sivustakatselijana. Opin näkemään ihmisten toiminnan motiivit ja keinot saavuttaa tavoitteensa. Minusta tuli kuin huomaamatta mestari tulkitsemaan ihmisten käyttäytymistä. Näen ihmisten läpi, tiedän mikä heidät saa innostumaan ja mitkä ovat heidän heikkoutensa. Olen vihon viimeinen vihollinen, sillä osaan halutessani iskeä toisen heikompaan kohtaan.

Valitsin ammatikseni terveydenhuollon ja valmistuin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi iloisella 90-luvulla. Ajattelin tuolloin, että tarkkailijan asemastani olisi hyötyä ammatissani. Voin jälkiviisaana kertoa, ettei ollut! Persoonani ei ole sopinut ammattiini lainkaan. Olen liian herkkä, haavoittuva ja kiltti. Minusta ei löydy ammatin vaatimaa jämäkkyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Uutta ammattia en kuitenkaan alkanut opiskelemaan, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin vanhuspuolelle. Tänne sovin melko hyvin. Mikä onkaan hauskempaa ja antoisampaa kuin kuunnella vanhempien ihmisten tarinoita menneestä! Heidän auttamisensa ei vaadi kovin paljon ja on oikeastaan ilo.

Vaikka ehkä sovin rauhalliselle terveyskeskuksen pitkäaikais-osastolle hoitamaan vanhuksia, ei se silti tarkoita sitä, että olisin unelma-ammatissani. En vaan uskaltanut nuorena tarpeeksi. ”Kuinka paljon rohkeutta tänään uskallat jättää käyttämättä”, kysyi jo edesmennyt runoilija Tommy Tabermann. Sitä jokaisen kohdallaan kannattaakin miettiä. Omalta osaltani voin sanoa, että aivan liian suuri määrä uskallusta on jäänyt käyttämättä. En viitsi kiusata itseäni miettimällä missä olisin, jos olisin ollut rohkeampi. Se ei auta, eilistä en voi muuttaa. Parempi on keskittyä tekemään tästä päivästä mahdollisimman hyvä.

Sinänsä ironista on, että ystäväni on aina pitänyt minua rohkeana. Olen uskaltanut ottaa lopputilin huonosta työpaikasta ja muuttaa paikkakunnalta toiselle. Olen kysynyt itseltäni onko kaikki tämä ollut rohkeutta, vai sittenkin pakoa ikävistä tilanteista. Rohkeutta on kuitenkin myöntää itselleen, että on todennäköisesti ollut pelkuri ja liian herkkä toisten riepoteltavaksi.

Nämä ovat syitä miksi tunnen olevani taisteleva taivaanrannanmaalari. Olen joutunut vertauskuvallisesti taistelemaan tieni siihen missä nyt olen. Olen rakentanut ympärilleni omannäköisen tilan, jossa minulla on hyvä olla ja elää pää pilvissä jatkuvasti suunnitellen jotain uutta tai erilaista.

Elämä on kuin suunnistusta, jotkut rastit löytyvät helposti ja joitain joutuu etsimään kauan.
Elämänmuutos

Hyvinvoinnin lähteet

Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.

Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.

”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.

Syksyllä 2018 olin koko ajan sairaana

Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!

Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.

Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia

Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!

Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.

Savukalaa vihanneksilla

Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!

Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!

Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.

Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!

Aktiivisen elämän alussa kesällä 2019
Arkipäivän realismia

Väsy

Tiedätkö tunteen, kun olet niin väsynyt että edes omaan lempipuuhaan ei riitä virtaa?

Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että vaikka olisi valtava hinku golfkentälle pelaamaan edes yhdeksän reikää, ei energiaa riitä edes tii-ajan varaamiseen. Ei ole mitään järkeäkään lähteä kentälle notkumaan, kun virta ei riittäne golfkärryn perässä vetämiseen.

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas. Vuosi alkoi perä edellä, kun ystäväni sairastui vakavasti. Ystävyytemme on minulle todella tärkeä, ja hänestä on tullut minulle melkein kuin isosisko, jota minulla ei ole ollut. Kevät meni uutista sulatellessa ja kesällä lomailimme yhdessä.

Kun kesäloma oli ohitse, olin itse alkanut kärsiä ikävistä vanhenevan naisen vaivoista, joita hienosti gynekologisiksi laskeumiksi kutsutaan. Aamut menevät sumussa huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja illat ovat syvältä, kun laskeuma painaa alavatsalla ja työntyy reilusti ulos. Liikkua voin, mutta kaikki mikä vaatii ponnistamista tuntuu ikävältä ja saa laskeuman työntymään enemmän ulos.

Heinäkuun lopulla luin paikallislehdessä, että ensimmäinen kokkolalainen ystäväni on kuollut. Ystäväni kuolema tuli puskista. Tapasimme ja vietimme iltaa yhdessä toukokuussa ja hän voi kuten ennenkin. Soitin hänelle hänen syntymäpäivänään juhannuksen tienoilla. Hän kertoi olevansa sairaalassa ja saaneensa sydän- ja aivoinfarktin. Lupasin mennä tervehtimään häntä, mutten kerennytkään ja se painaa nyt omallatunnollani. En voinut tietää hänen kuolevan, mutta silti suren syvästi, etten saanut heittää hyvästejä silmätysten.

Viime viikolla olimme ystäväni kanssa Meilahdessa kuulemassa jatkosuunnitelmista hänen sairautensa hoitoon. Reissu oli sinänsä ihan hyvä, vaikka uutiset olisivat voineet olla parempia. Olen aina iloinen, kun saan viettää aikaa ystäväni kanssa. Pääsimme syömään ravintolaan, tapasimme tytärtäni ja kävelimme katselemassa nähtävyyksiä.

Toista viikkoa olen nukkunut huonosti tai erittäin huonosti. Pienet arkiset kärhämät kotona ovat lisänneet ahdistusta, joten nekin ovat heikentäneet unen laatua. Eilen suutahdin ihanalle, maailman kilteimmälle työkaverilleni ihan turhasta. Pinna on piukalla! Tilannetta ei helpota lainkaan työpaikalla oleva meteli. Introverttina koti-ihmisenä olen tottunut hiljaisuuteen ja meteli työmaalla tuntuu, kuin päätä sahattaisiin pokasahalla. Olen fyysisesti ja henkisesti väsynyt!

Tämän päivän lepään. Makaan sohvalla ja katson tallennettuja vielä katsomatta olevia ohjelmia TV:stä. Sen verran käännyn välillä, etten saa makuuhaavoja.