Filosofoinnit

Taisteleva taivaanrannanmaalari, bloginimen taustaa

Olen aina tuntenut itseni eräänlaiseksi taistelevaksi taivaanrannanmaalariksi. Koko elämäni olen ollut eräänlainen ympärilläni olevien tapahtumien sivustaseuraaja. Olisin ehkä välillä halunnut enemmän huomiota osakseni, mutten kuitenkaan sitten sitä saadessani osannutkaan ottaa sitä vastaan luonnollisesti.

Olin lihava lapsi, joka joutui seuraamaan toisten lasten leikkejä sivusta, aivan kuin rampa Uuno Kailaan runossa:

Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.

Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.

Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.

Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan. (Katkelma: Uuno Kailaan runosta: Pallokentällä)

Elämä on polku.

Lihavuus rajoitti elämääni. Minua ei lapsena huolittu leikkeihin mukaan ja tiesin, että minusta puhuttiin pahaa selkäni takana. Mitään mitä tein tai sanoin ei auttanut asiaa, sain katsella muiden touhuja sivusta. Jos sattui, että pääsin mukaan, onnistuin itse hätäisyydellä tai hermostuneisuudella pilaamaan asiat.

Minut sivuutettiin usein kuin vanha lapanen, joten sain seurata maailmaa ja sen menoa sivustakatselijana. Opin näkemään ihmisten toiminnan motiivit ja keinot saavuttaa tavoitteensa. Minusta tuli kuin huomaamatta mestari tulkitsemaan ihmisten käyttäytymistä. Näen ihmisten läpi, tiedän mikä heidät saa innostumaan ja mitkä ovat heidän heikkoutensa. Olen vihon viimeinen vihollinen, sillä osaan halutessani iskeä toisen heikompaan kohtaan.

Valitsin ammatikseni terveydenhuollon ja valmistuin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi iloisella 90-luvulla. Ajattelin tuolloin, että tarkkailijan asemastani olisi hyötyä ammatissani. Voin jälkiviisaana kertoa, ettei ollut! Persoonani ei ole sopinut ammattiini lainkaan. Olen liian herkkä, haavoittuva ja kiltti. Minusta ei löydy ammatin vaatimaa jämäkkyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Uutta ammattia en kuitenkaan alkanut opiskelemaan, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin vanhuspuolelle. Tänne sovin melko hyvin. Mikä onkaan hauskempaa ja antoisampaa kuin kuunnella vanhempien ihmisten tarinoita menneestä! Heidän auttamisensa ei vaadi kovin paljon ja on oikeastaan ilo.

Vaikka ehkä sovin rauhalliselle terveyskeskuksen pitkäaikais-osastolle hoitamaan vanhuksia, ei se silti tarkoita sitä, että olisin unelma-ammatissani. En vaan uskaltanut nuorena tarpeeksi. ”Kuinka paljon rohkeutta tänään uskallat jättää käyttämättä”, kysyi jo edesmennyt runoilija Tommy Tabermann. Sitä jokaisen kohdallaan kannattaakin miettiä. Omalta osaltani voin sanoa, että aivan liian suuri määrä uskallusta on jäänyt käyttämättä. En viitsi kiusata itseäni miettimällä missä olisin, jos olisin ollut rohkeampi. Se ei auta, eilistä en voi muuttaa. Parempi on keskittyä tekemään tästä päivästä mahdollisimman hyvä.

Sinänsä ironista on, että ystäväni on aina pitänyt minua rohkeana. Olen uskaltanut ottaa lopputilin huonosta työpaikasta ja muuttaa paikkakunnalta toiselle. Olen kysynyt itseltäni onko kaikki tämä ollut rohkeutta, vai sittenkin pakoa ikävistä tilanteista. Rohkeutta on kuitenkin myöntää itselleen, että on todennäköisesti ollut pelkuri ja liian herkkä toisten riepoteltavaksi.

Nämä ovat syitä miksi tunnen olevani taisteleva taivaanrannanmaalari. Olen joutunut vertauskuvallisesti taistelemaan tieni siihen missä nyt olen. Olen rakentanut ympärilleni omannäköisen tilan, jossa minulla on hyvä olla ja elää pää pilvissä jatkuvasti suunnitellen jotain uutta tai erilaista.

Elämä on kuin suunnistusta, jotkut rastit löytyvät helposti ja joitain joutuu etsimään kauan.
Arkipäivän realismia

Minä ja muut ihmiset

Ihmiset ovat ihania! Voisin istua kuukausi kaupalla jollain penkillä kaupungin keskustassa tai puistossa tai kahvilassa ja seurata ihmisiä ympärilläni. Jokainen ihminen on erilainen ja juuri siksi he ovatkin mielestäni niin viehättäviä ja tavallaan jopa hypnotisoivia tarkkailukohteita. Jokaisessa on jotain kaunista ja viehättävää, kun osaat valita tarkastelukulman oikein.

0206-2018-0235396579380813964-01

Vaikka pidänkin ihmisistä hurjasti, valitsen kuitenkin mieluiten juuri tuon tarkkailijan aseman. Vaikka rakastan ihmisten tarkkailua heidän kanssaan seurusteleminen, jopa ihmisten seurassa oleminen väsyttää minua.

Valitsin ammatikseni sairaanhoidon, jossa en voi välttyä ihmiskontakteilta. Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin voin sanoa, että väärä valinta! Hoitotyössä on aivan liikaa kontakteja ihmisten kanssa! Koska töissä tapaan niin paljon ihmisiä, haluan erakoitua vapaa-ajallani, mikä ei tee hyvää ystävyys- ja sukulaissuhteille. Ystävinäni säilyvät vain sinnikkäimmät ihmiset, joiden kanssa olen kerinnyt muodostaa syvällisen ystävyyssuhteen.

0206-2018-0535399245839635432-01

Tiedän, että oma persoonani on omiaan etäännyttämään minut muista ihmisistä. Olen varsin suorasanainen ihminen, joka laukoo asioita usein ajattelemattomasti. Vain ihminen, joka tuntee minut kunnolla, ymmärtää, että tarkoitukseni on aina hyvä. Haluan muille vain parasta, vaikka sanani saattavatkin joskus olla piikikkäitä. Jatkuva omien sanojen tarkkailu ihmisten kanssa tekemisissä ollessa on uuvuttavaa!

1805-2018-07322900366895840766-01-01.jpeg

Pidän ihmisistä. Voisin seurata heitä viikkokausia syömättä, kunhan minun ei tarvitse antautua mitäänsanomattomaan keskusteluun heidän kanssaan. Kuulun niihin, jotka eivät koskaan oppineet ”small talkia”. En näe mitään järkeä turhanpäiväisessä lätinässä, joka ei etene minnekään, vaan toistellaan puolin ja toisin itsestään selvyyksiä.

0206-2018-0241396285457910363-01

Koska olen hidas käsittelemään asioita, tarvitsen paljon yksinoloa niiden pyörittelemiseen. Kykenen käsittelemään asioitani kunnolla vain yksinäisyydessä. Vaikka olen hyvin läheinen aviomieheni kanssa, enkä tiedä ketään kenen seurassa mieluummin olisin, haluan silti silloin tällöin olla aivan yksin. Tänä viikonloppuna mieheni lähti ystävänsä kanssa metsäretkelle Perhon korpiin ja minä sain jäädä yksin kotiin. Suunnittelin suureellisesti mitä teen, kun jään yksin. Sisin kuitenkin toppuutteli kehoa. Olen pysynyt neljän seinän sisällä yksikseni ja silittänyt melkoisen pinon puhtaita vaatteita kuunnellen kesän ääniä avoimesta taka-ovesta. Olen myös vain ollut ja järjestellyt ajatuksiani eli meditoinut. Sieluni ja sydämeni ovat saaneet lepoa.

bty

Ihmiset ovat mielenkiintoisia ja rakastan heitä!