Keski-ikä – Sivu 4 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Väsy

7 syyskuun, 20217 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tiedätkö tunteen, kun olet niin väsynyt että edes omaan lempipuuhaan ei riitä virtaa?

Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että vaikka olisi valtava hinku golfkentälle pelaamaan edes yhdeksän reikää, ei energiaa riitä edes tii-ajan varaamiseen. Ei ole mitään järkeäkään lähteä kentälle notkumaan, kun virta ei riittäne golfkärryn perässä vetämiseen.

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas. Vuosi alkoi perä edellä, kun ystäväni sairastui vakavasti. Ystävyytemme on minulle todella tärkeä, ja hänestä on tullut minulle melkein kuin isosisko, jota minulla ei ole ollut. Kevät meni uutista sulatellessa ja kesällä lomailimme yhdessä.

Kun kesäloma oli ohitse, olin itse alkanut kärsiä ikävistä vanhenevan naisen vaivoista, joita hienosti gynekologisiksi laskeumiksi kutsutaan. Aamut menevät sumussa huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja illat ovat syvältä, kun laskeuma painaa alavatsalla ja työntyy reilusti ulos. Liikkua voin, mutta kaikki mikä vaatii ponnistamista tuntuu ikävältä ja saa laskeuman työntymään enemmän ulos.

Heinäkuun lopulla luin paikallislehdessä, että ensimmäinen kokkolalainen ystäväni on kuollut. Ystäväni kuolema tuli puskista. Tapasimme ja vietimme iltaa yhdessä toukokuussa ja hän voi kuten ennenkin. Soitin hänelle hänen syntymäpäivänään juhannuksen tienoilla. Hän kertoi olevansa sairaalassa ja saaneensa sydän- ja aivoinfarktin. Lupasin mennä tervehtimään häntä, mutten kerennytkään ja se painaa nyt omallatunnollani. En voinut tietää hänen kuolevan, mutta silti suren syvästi, etten saanut heittää hyvästejä silmätysten.

Viime viikolla olimme ystäväni kanssa Meilahdessa kuulemassa jatkosuunnitelmista hänen sairautensa hoitoon. Reissu oli sinänsä ihan hyvä, vaikka uutiset olisivat voineet olla parempia. Olen aina iloinen, kun saan viettää aikaa ystäväni kanssa. Pääsimme syömään ravintolaan, tapasimme tytärtäni ja kävelimme katselemassa nähtävyyksiä.

Toista viikkoa olen nukkunut huonosti tai erittäin huonosti. Pienet arkiset kärhämät kotona ovat lisänneet ahdistusta, joten nekin ovat heikentäneet unen laatua. Eilen suutahdin ihanalle, maailman kilteimmälle työkaverilleni ihan turhasta. Pinna on piukalla! Tilannetta ei helpota lainkaan työpaikalla oleva meteli. Introverttina koti-ihmisenä olen tottunut hiljaisuuteen ja meteli työmaalla tuntuu, kuin päätä sahattaisiin pokasahalla. Olen fyysisesti ja henkisesti väsynyt!

Tämän päivän lepään. Makaan sohvalla ja katson tallennettuja vielä katsomatta olevia ohjelmia TV:stä. Sen verran käännyn välillä, etten saa makuuhaavoja.

Arkipäivän realismia

Oravanpyörässä

31 elokuun, 202131 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen hukannut elämäni punaisen langan tilapäisesti. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun tuntui, että elämä oli hyvässä järjestyksessä ja se rullasi omalla painollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen kuin rapistumassa oleva purtilo tuuliajolla!

Palasin, vapaaehtoisesti myönnän, kamalaan oravanpyörään. Elämäni tuntuu olevan yhtä yövuoroa ja niistä toipumista. Vanhenevan naisen ikävät fyysiset vaivat haittaavat palautumista ja yöunet ovat mitä ovat, jos niitä sattuu saamaan ollenkaan.

Voisin syyttää ulkoisia tekijöitä oman elämäni vaikeuttamisesta, mutta eiköhän se niin ole, että asenne ratkaisee – aina! Itse mä olen olosuhteiden antanut vaikuttaa niin, että olen alkanut itse sabotoimaan omaa käytöstäni, saaden näin elämän maistumaan suussani sahanpuruilta.

Aloitin elämänmuutoksen loppukirin hyvillä mielin ja toiveikkaana, mutta ”elämä tapahtui”. Olen päästänyt muutosvaihteen vapaalle ollen nyt kiihtyvää vauhtia menossa puolessa välissä jyrkkää alamäkeä. Mistä löydän jarrut?

Työ vie voimat! Teen jatkuvia ilta- ja yövuoroja. Yövuorot alkavat käydä liian raskaiksi, kun palautuminen on hidasta, eivätkä vapaat vuorojen välissä ole aina tarpeeksi pitkiä. Iltavuorot ovat äänekkäitä, ja usein tuntuu kuin hiljaisuuteen tottuneita korviani (ja aivojani) kidutettaisiin 130dB voimalla pauhaavalla vaskipuhallin-serenadilla. Aamuvuoroja en jaksa tehdä, koska nukun niin huonosti.

Kroonisesti väsyneenä ja fyysisesti puolikuntoisena tuntuu, että maailma on luotu lähinnä nuorille ja voimakkaille. Yritän tsempata ja liikkun vapaa-ajalla kuin sähköjänis. Nautin liikkumisesta, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, ettei se auta sisällä vellovaan pelkoon siitä, että romahdus on aika lähellä. Kohta en enää jaksa!

Tilannetta pahentavat kaikki ne vastoinkäymiset, joita elämä on tänä vuonna koronan lisäksi tuonut mukanaan. Yhden ystävän yllättävä kuolema, toisen ystävän vakava sairastuminen ja jopa pienet arkiset kärhämät kotona ovat saaneet stressitasoni nousemaan sietämättömän korkeaksi.

Olen taistelija, taisteleva taivaanrannanmaalari. Kohtaan vastatuulen hymyssä suin. Ulkopuoliset eivät tiedä minulla olevan vaikeaa, vaikka ahdistustaso sisälläni on niin korkea, että tuntuu kuin tukehtuisin. Kurkkua kuristaa ja itku tulee pienistäkin asioista. Olen niin väsynyt, etten enää tiedä mistä ammentaisin voimaa.

Tällaisessa elämäntilanteessa pitäisi ehkä levätä, kun siihen on tilaisuus ja rentoutua, eikä pistää uutta vaihdetta silmään elämäntapamuutoksessa! Viisainta olisi rauhoittaa elämä, syödä hyvää ravitsevaa ja värikästä ruokaa, liikkua sen verran, että tulee hyvä olo ja ennen kaikkea levätä. Viettää muutama ihan oikea ”villasukka-päivä” olohuoneen sohvalla hyvää kirjaa lukien.

Keneen yritän tehdä vaikutusta tällä jatkuvalla riehumisella? Suorittamiselta tämä elämä jo alkaa tuntua, mikä ei ollut missään vaiheessa elämänmuutokseni tarkoitus eikä päämäärä. Päämääränä oli ilo! Nyt se tuntuu olevan lähinnä tuloksen tekeminen.

On aika pysähtyä, ottaa elämäntilanne tarkempaan syyniin ja tehdä uusi tilannearvio, jonka pohjalta voi sitten miettiä uutta askelkarttaa. Tilanteeni ei ole toivoton, vaikka väsynyt ja vaivainen olenkin. Olen pysynyt tietoisena siitä missä ja miten taivallan! Siitä olen ylpeä.

Elämänmuutos

Rispikolf

21 elokuun, 202121 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Frisbeegolf jota mä tapaan kutsua ”rispikolffiksi” on tänä kesänä melko varmasti pelastanut mut lihomasta takaisin 120kiloiseksi!

Frisbeegolfaamassa Kokkola Köykärinmäen kentällä

Kuulin koko lajista ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Poikani sanoi sen olevan hauskaa! Mulla on ikävä tapa luokitella asioita, ennen kuin otan niistä selvää. Frisbeegolf meni ”nuorten kotkotuksia”-osastoon. Jotain jäi kuitenkin hautumaan takaraivoon.

Kokkolaan rakennettiin jokin aika sitten uusi mahtava 18 väyläinen frisbeegolf-rata Laajalahteen. Mieheni kävi viime kesänä testaamassa radan veljensä ja tämän pojan kanssa. Hän mainitsi sen olleen tosi hauskaa, ja että siinä tulee huomaamatta kunnolla liikuntaa, kun radalla on paljon nousuja ja laskuja. Köykärinmäellä on toinenn rata, mutta se ei houkutellut, koska olimme kuulleet, että siellä olisi paljon punkkeja.

Kokeilimme frisbeegolfia viime kesänä Pietarsaaressa ystäviemme pihalla. He olivat ostaneet pari koria ja Olli oli rakentanut heidän isolle pihalleen pienen radan. Juhannusaatto menikin mukavasti kiekkoa viskellessä hyvässä seurassa.

Tämä kesä alkoi totutusta poiketen. Otimme molemmat mieheni kanssa TBE- eli punkkirokotteet, koska olimme aloittaneet suunnistamisen. Päätimme alkukesästä lähteä testaamaan Laajalahden uuden radan, kun käytössämme oli Kokkolan Ladun frisbeet. Rata oli kyllä ensiluokkainen, mutta ilmeisesti kiekoissa oli joku vika, koska ne lensivät niin lyhyitä liitoja tai ihan väärään suuntaan. Porukkaa radalla oli kuin muurahaisia keossa. Laji on suosittu Kokkolassa! Olemme mieheni kanssa kumpikin nopeasti ahdistuvaa lajia. Jos perässä joku odottaa vuoroaan, huonosta heitosta tulee vielä surkeampi. Meistä ei tule kilpailijoita, stressi sietokyky on molemmilla lähellä nollaa! Päätimme palata asiaan syksyllä, kun ihmiset (nuoret) palaisivat kouluun ja töihin.

Mun ekat omat kiekot. Näistä päällimmäinen, jossa on kuningattaren kuva, on jo hävinnyt Köykärinmäen heinikkoon.

Heinäkuun alussa kävin pyöräilemässä ja satuin ajelemaan Köykärinmäelle. Ehdotin miehelleni, että kävisimme kokeilemassa rataa nyt, kun meillä on ne punkkirokotteet. Tuumasta toimeen. Ensimmäisellä yrityskerralla siellä vain oli maastopyöräilykisat, emmekä halunneet aiheuttaa vahinkoa nuorille pyöräilijöille lennättämällä kiekkoja samaan aikaan. Palasimme seuraavana päivänä. Kiersimme koko radan. Kiekot olivat edelleen surkeita: lensivät vain muutaman metrin ja usein aivan väärään suuntaan. Se ei meitä haitannut, tuloksen parantaminen olisi helppoa! Ensimmäisellä reissulla hukkasin heti kolmannella väylällä ihanan ja parhaiten lentäneen pinkin kiekkoni. Näin mihin se lensi, mutten vaan puolen tunnin hakemisesta huolimatta löytänyt sitä enää!

Tämä lempiniekkoni hävisi Köykärinmäen pusikkoon viimeisimmällä reissulla. Siinä on mun nimi ja puhelinnumero, joten voi olla että saan sen vielä takaisin.

Meille on selvinnyt, että kiekon heittäminen on tekniikka ei voimalaji! Aloittelijoina tekniikkamme oli, ja on edelleen, huono. Se ei parane kuin heittelemällä. Meille on myös selvinnyt, että Köykärinmäen rata on karmea ”kiekkosyöppö”! Se on pusikkoinen ja heinittynyt, sekä sen molemmissa reunoissa on melkoiset rotkot, joihin lennätetty kiekko on äärettömän vaikea haettava. Hyvin räväkänvärinen kiekko on paras tälle radalle, sillä se on helpoin havaita.

Kaikesta tästä huolimatta Köykärinmäellä on myös yksi melkoinen vetonaula, kun me keski-ikäiset frisbee golffaajat olemme aloitelleet pelaamista: siellä saa kiekkoa nakella rauhassa! Laajalahti vetää suuret massat ja Köykärinmäellä harvoin on paljoa porukkaa!

Heittelemässä pinkkiä ”Hatchet”iäni ennen kuin se katosi lopullisesti Köykärinmäenn pusikkoon
väylällä 7.

Frisbee-golfaaminen on meille molemmille mukava tapa rentoutua. Emme ota sitä tosissamme. Heittotekniikka on molemmilla vielä hakusessa, vaikka olemme yrittäneet hakea vinkkejä youtube-videoista. Aluksi pidimme kirjaa ihan puhelimen muistiin merkkaamalla tulokset. Sitten löysimme Play-kaupasta Frisbeegolf Suomi appsin, johon tulokset voi merkata ja sieltä sitten voi seurata kehitystä. On mukava seurata, kuinka heittomäärät vähenevät hitaasti mutta varmasti!

Rispikolf on mukavaa ajanvietettä! Siitä voi tehdä urheilua, mutta me otamme sen parempana vaihtoehtona television ääressä istumiselle. Sen avulla olemme saaneet lisättyä arkiaktiivisuutta hauskalla tavalla. Suosittelen kokeilemaan!

Aktiivinen elämäntapa

Golfkesä 2021

17 elokuun, 202117 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Golf kurssin käymisestä on kulunut jo kaksi kuukautta. Lomalla kävin kentällä todella usein, mutta kun työt taas alkoivat, harrastustahti tuppasi kärsimään.

Työ haittaa harrastuksia, niinhän se on! Ei kuitenkaan niin paljoa, ettei se vähentäisi kilpavarusteluun tai sitä miettimiseen käytettyä aikaa. Toki olen pelannutkin, enimmäkseen yksin, mutta pääsin myös kokeilemaan pelaamista kahden ihanan naisen kanssa. Mikään ei ole niin mahtava tapa horjuttaa itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin, kuin golfin pelaaminen kahden itseä huomattavasti paremmin ja kauemmin pelanneen kaverin kanssa! Olin sanalla sanottuna kehno. Silti haluan muistaa vain ne muutamat mahtavasti onnistuneet aloituslyönnit driverilla ja pari upeaa puttia.

Mahtava päivä takana, pelasimme 18 reikää.

Pelatessa olen huomannut, että rautamailani ovat kovin painavat ja jäykät. Ne ovat kyllä hyvät ja toimivat mailat, mutta olen alkanut epäillä, löytyisikö minulle paremmin käteensopiva setti. Nykyiset mailani ovat miesten mailat, joissa on jäykät varret. Syksyn tullen on paras aika etsiä mailoja, kun kaupat myyvät pois tämän vuoden varastojaan. Yövuorossa oli hieman aikaa tutkia verkkokauppojen valikoimaa. Ja yllätys, yllätys! Eipä aikaakaan, niin olin tehnyt tilauksen. Mä aina silloin tällöin yllätän itsenikin impulsiivisuudellani (tyhmyydelläni?)!

Perustelin ostostani itselleni sillä, että mailojen hinta oli 300€ halvempi kuin lähtöhinta, ja että mä (todellakin?) tarvitsen uudet mailat, jotka istuvat käteeni paremmin kuin vanhat. Yritin oikeuttaa tyyriinpuoleisen ostokseni myös tolkuttamalla itselleni, että rautamailoja ei todennäköisesti tarvitse sitten juurikaan enää uusia. (Ja lehmät lentää!!!) Kaiken tämän lisäksi sanoin itselleni, että juuri siksihän töissä käydään, että voidaan hankkia elämään pieniä (ja isoja) iloja. Näin minä oikeutin kalliin mailaostokseni! Aikalailla samanlaisen sisäisen keskustelun, tosin hieman lyhyemmän, kävin, kun ostin aiemmin kesällä itselleni uuden putterin. Putteri onkin ollut kovassa käytössä. Nyt meillä on kaksi putteria, joten voimme mieheni kanssa harjoitella yhtäaikaa.

Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että huonosta pelaajasta ei tehdä hyvää pelaajaa hienoilla varusteilla! Ainoa keino kehittyä on harjoitella ahkerasti! Kanssani yhdessä pelanneet naiset antoivat hyvää palautetta ja paljon hyviä vinkkejä. Vaikken olekaan Matilda Castrenin tasoa, enkä varmasti koskaan lähelläkään, niin nautin pelistä suunnattomasti. Golf on mahtavaa ulkoliikuntaa ja siinä riittää haastetta!

Elämänrytmi

Levoton sielu on rauhoittunut

13 elokuun, 202113 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen ollut hyvin levoton lapsi, nuori ja aikuinen. Isäni sanoi kerran, että mun elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Jos pidän jostain tänään, voi olla varma, että vuoden kuluttua tilanne on ihan muuta. On mulla kuitenkin koko elämäni mukana kulkenut itselleni neljä K:ta: kirjat, kirjoittaminen, kuvaaminen ja käsityöt. Nämä kaikki ovat olleet, ja ovat edelleen, mulle todella tärkeitä harrastuksia. Ne rentouttavat ja tuovat arkeen kaivattua kauneutta.

Arjen kauneutta kuvattuna omalla takapihalla

Ystäväni kysyi minulta tovi sitten miksi lomailen aina samoissa paikoissa? Mietin asiaa metsälenkillä. Olin ollut lihava lapsi, josta kasvoi lihava nuori ja aikuinen. Koko elämäni olen koettanut sopeutua joukkoon. Olen yrittänyt miellyttää muita, että minusta pidettäisiin. Toisten miellyttäminen merkitsee usein itsensä unohtamista. Kun seura muuttui, myös käytökseni muuttui. Olin oikea kameleontti, liputin milloin kenenkin värejä. Lapsuuteni oli sosiaalista kaaosta.

Sosiaalinen kameleontti kasvoi aikuiseksi. 21-50-vuotiaana muutin aivan liian monta kertaa. Missään ei ollut hyvä, aina oli joku pielessä. Myös työpaikkoja tuli ja meni. Asuin kaksi vuotta nuoruudessa ulkomailla. Vuoden Sveitsissä ja vuoden Englannin etelärannikolla. Kuljimme paljon ulkomailla ensimmäisen mieheni kanssa. Hänellä oli tovin lähin esimies Lontoossa. Lentokentät tulivat tutuiksi, samoin suuri osa Euroopan pääkaupungeista. Ensimmäinen avioliittoni päättyi osittain oman rauhattomuuteni ja tyytymättömyyden takia. Mikään ei tuntunut enää riittävän, vaikka kaikkea oli ja mahdollisuudet olivat lähes rajattomat.

Elämäni on rauhoittunut vasta viimeisen 6 vuoden aikana. Olen oppinut pakon edessä hyväksymään oman vajavaisuuteni. Perfektionismi olisi ollut tie liian aikaiseen tuhoon. Olen toistanut itselleni: ”keskinkertainen on riittävä. Minä riitän!” Minun ei ole tarvetta enää jatkuvasti tuoda itseäni esille, eikä yrittää olla parempi kuin muut. Olen hyväksynyt että olen ”riittävä” ja ”keskinkertainen” jopa ”huono”, jos jokin kaikesta huolimatta on hauskaa.

Tätä kaikkea pelasin ystäväni kysymykseen, miksi lomailen aina samassa paikassa. Mä on kulkenut paljon, nähnyt paljon ja kokenut liian paljon, että nykyään huomattavasti vähempikin riittää. Mulla ei ole tarvetta, eikä kauheasti enää haluakaan matkustella joka lomalla ulkomaille. En koe, että saan sieltä yhtään sen enempää kuin Suomen Lapista. Kyllä mä todennäköisesti vielä ulkomaanreissuja teen, kun tästä koronasta selvitään. Ihan yhtä mielelläni matkustan silti vaikka viikonloppulomalle Vaasaan. Vähempi ja pienempi riittää! Keskinkertainen on hyvä!

Arkipäivän realismia

Elämänmuutokseni alku

22 heinäkuun, 20217 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Keväällä 2019 olin kyllästynyt elämääni. Olin jatkuvasti sairas, astma oli pahana ja tulehdusarvoni on oli joka mittauksessa välillä 20-40. Normaali CRP on alle 10. Vihasin liikuntaa, joka toi aina mieleeni syvästi inhoamani koulun liikuntatunnit ja niiden aiheuttaman häpeän tunteen. Olin ollut lihava lapsi, jolle liikuntatunnit olivat olleet jatkuva nöyryytyksen lähde. Ainoat liikuntamuodot jotka saivat minulta hyväksynnän olivat kävely, tanssi ja uiminen.

Olin väsynyt ja turhautunut. Tiesin, että noin 119kg elopainoni oli suurin syy surkeaan tilaani. Olin laihduttanut melko paljon muutama vuosi sitten. Se oli ollut varsinainen kidutuskuuri! Ensimmäiset 10 kiloa pudotin niin sanotulla ”pussiruokadieetillä”. Minun tapauksessani se oli virhe, vaikka lääkäri sitä olikin eräällä tapaamisella ehdottanut. Äärimmäisen tiukan dieetin seurauksena hormoonitasapainoni sai siipeensä ja minulle kehittyi kilpirauhasenvajaatoiminta.

Laihdutin ripeällä tahdilla 35kg, jotka tulivat sitten lähes yhtä ripeästi takaisin. Kyttäsin jokaista syömääni suupala ja pysyttelin noin 1200kcal/päivä. Olin palkannut itselleni personal trainerin. Treenasin paljon. Kävin kuntokeskuksessa parhaimmillaan 6x viikossa. Kysyin itseltäni haluanko syödä näin rajoitetusti ja asua kuntokeskuksessa? Vastaus molempiin kysymyksiin oli ”en halua’, ja niin palasin vanhoihin elämäntapoihin.

Jälkiviisaus on paras viisaus! Söin liian vähän ja olin liian tiukka dieettini suhteen. Rapakuntoisena yritin myös treenata liikaa. Vertailin tuloksiani 30-vuotta nuorempien tuloksiin ja tunsin huonommuutta. Olisi ollut järkevää hellittää hieman, eikä vaan iskeä kokonaan hanskoja tiskiin niinkuin tein.

Lihoin takaisin kaikki pudottamaani kilot, plus muutaman ekstra kilon. Kilpirauhasenvajaatoiminta säikäytti. En halunnut laihduttaa itselleni enempää terveysongelmia. Vannoin etten enää ikinä alkaisi laihdutuskuurille. Tämä olikin vaikea yhtälö, sillä jokaisen lisääntyvän kilon myötä vointini laski laskemistaan.

Keväällä 2019 olin ahdistunut ja huonovointinen. Tuli tunne, että mun on pakko tehdä jonkinlainen korjausliike elämässäni. Tiesin, että ellen keksi keinoja muuttaa elämäntapojani, elämäni jää lyhyeksi. Minun olisi pakko keksiä itselleni sopiva keino pudottaa painoa ja löytää ainakin yksi sellainen liikuntamuoto, jota voisin jatkaa lopun elämääni.

Tässäpä lähtötilanne mun elämänmuutokseen. Olin selkä seinää vasten. Piti valita haluanko elää vai valitsenko nopean tien pois. Mä valitsin elämän!

Arkipäivän realismia

Viimeinen lomaviikko

2 heinäkuun, 20217 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Viimeisen lomaviikon perjantai. Tämä loma on ollut varsinainen aktiivi-loma!

Vietimme tämän minun viimeisen ja mieheni ensimmäisen lomaviikon Levillä. Kittilällä on erikoissija meidän molempien sydämessä. Kävimme täällä kumpikin ensimmäisen kerran yhdessä viisi vuotta sitten. Vannoutuneista Kuusamo-kävijöistä tuli välittömästi Kittilän ystäviä. Avaruus, hiljaisuus ja karu luonto koskettivat meitä molempia niin, että nyt mietimme muuttaisimmeko tänne, kun jäämme eläkkeelle.

Näkymä Levin rinteestä. Mikä ihana hiljaisuus!

Tämä reissu oli kuitenkin erilainen kuin aiemmat Kittilän lomamme. Seuraamme liittyi toisena päivänä ystäväni miehensä kanssa. Mikä onkaan parempaa kuin jakaa asiat erityisen hyvien ystävien kanssa!

Keski-ikäiset aktiviteettilomailijat Pakasaivolla

Ystäväni mies on kova golffari, ja hän sai minut innostumaan lajista. Meillä ei ollut golf-kamoja mukana, mutta onneksi tarjolla oli vaihtoehtoisia aktiviteetteja golfauksen-ystäville.

Frisbeegolfia olimme pelanneet jo muutaman kerran aiemmikin. Ystävilläni oli pihassaan oma pieni rata, jossa ahkerasti harjoittelimme viime juhannuksena. Olemme myös mieheni kanssa käyneet kerran heittelemässä läpi Kokkolan Laajalahden 18-reikäisen radan. Olin jo etukäteen googlannut, että Kittilässä on 9-reikäinen rata, jossa olisi haastetta kokeneemmallekin frisbeegolffaajalle. Ja olihan siinä! Puita oli ihan kiitettävästi. (Kuten myös hytynkäisiä!)

Levin ”Activity Parkissa” oli myös 18-reikäinen minigolf-rata. En ole koskaan pelannut minigolfia. Suureksi yllätykseksi mieheni, joka omasta mielestään on liian jäykkä golfiin, kertoi pelanneensa aiemmin paljonkin minigolfia! Ja se näkyi! Hän oli todella hyvä puttaaja. Kyllä hänestä vielä golffaaja tulee!

Minigolf oli ihanaa! Pelasimme ystävien kanssa kahtena päivänä radan kahdesti läpi. Kun ystävät lähtivät ajelemaan kotia kohti tänä aamuna, me suuntasimme frisbeegolfradalle ja pelasimme kentän kertaalleen läpi. Iltapäivällä suuntasimme minigolfradalle ja pelasimme sen jälkeen kaksi kertaa läpi.

Eilen ja tänään on sää hellinyt ulkoilijaa Kittilässä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut 25C. Olisi ollut sääli viettää loppu iltapäivä sisällä, joten kävimme vielä etsimässä puuttuvia ”Mobo-suunnistus” rasteja.

Valitettavasti Levin Mobo-radan ylläpito on ehkä pettänyt, koska radan rastit 1 ja 5 ainakin olivat hävinneet. Jos ne ovat olleet yhtä huonosti kiinnitettynä kuin rasti 4, ei ole ihme että ne ovat hävinneet! Siitä huolimatta rata on hieno, ja kun puuttuvat rastit palaavat on rata suunnistuksessa pitävälle melkoinen ilo!

Tavoitteeni tälle vuodelle on olla aktiivinen. Näin aktiivista lomaa en koskaan ennen ole viettänyt!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Luontojutut, Matkustaminen

Keimiöniemen kalamajat ja Palkaskero

26 kesäkuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tällekin päivälle luvattiin kaunista ilmaa, joten tunturiin oli päästävä. Tarkoituksenamme oli tällä Levin reissulla tutustua paremmin Pallaksen alueen vaellusreitteihin. Pallas on meidän molempien suosikkikohde, jossa viettäisimme mielellämme enemmänkin aikaa. Valitettavasti aika on rajallinen ja viikon lomaan on vaikea sisällyttää kaikkea mitä haluaisimme tehdä ja nähdä.

Tämän päivän aloitimme tutustumalla Keimiöniemen kalamajoihin, joiden ohitse olimme jo kahtena vuonna tyylikkäästi kaasuttaneet matkalla omasta mielestämme tärkeämmille nähtävyyksille. Onneksi nyt paikkasimme tuon aukon sivistyksessämme. kohde on todellakin näkemisen arvoinen. Paikalla on ollut kalamajoja jo satoja vuosia. 1592 venäläiset polttivat kaikki kalamajat kahta lukuun ottamatta. Tietojen mukaan paikalla on kalastettu jo vuonna 1553 ylitorniolaisten veroluetteloiden mukaan. Paikalla olevat majat eivät siis ihan kamalan vanhoja ole. Suurin osa nykyään paikalla olevista mökeistä on 1800-luvulta ja vanhimmat 1700-luvulta.

Jerisjärven Keimiöniemi on yksi Lapin historiallisista ja parhaiten säilyneistä kalakentistä. Alue on viehättävä ja luonnonkaunis. Mökit ovat edelleen käytössä, mikä lisää alueen viehätystä. Tosin juuri sen vuoksi, että ne ovat edelleen käytössä, niitä saa ihailla vain ulkoa.

Keimiöniemeltä jatkoimme matkaa Pallakselle. Tarkoituksena oli tänään kiertää Palkaskeron 7km ympyrälenkki. Olin lukenut Pallaksen luontopoluista Luontoon.fi sivuilta ja todennut, että matkalla olisi paljon rakkaa, eli tunturin laella olevaa kivikkoa. Tunturin erottaa vaarasta siten, että tunturin laella ei kasva puita. Koska rakkaa olisi odotettavissa, epäilin pääsisimmekö kiertämään koko ympyrää, mutta päätimme kuitenkin yrittää ja kääntyä sitten takaisin jos polku muuttuisi meille liian vaikeaksi.

Palkaskeron kierros lähtee Pallaksen Luontokeskukselta. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat helppoja! Polkua oli paljon kuljettu ja se oli leveä eikä juurikaan kivikkoa. Se oli toki nousua, mutta lihava, huonokuntoinen keski-ikäinen astmaatikko on viime vuoden reissuista oppinut ja vedin avaavaa Ventolinea ennen kävelemään lähtöä, joten kävely tuntui kevyeltä. Kahden kilometrin jälkeen istahdimme hetkeksi poroerotusaidan reunalle ja jomme vettä ja söimme muutaman kuivahedelmän, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

Muutaman sadan metrin jälkeen poroerotusaidasta maasto muuttui. Polku oli kivikkoista ja rakkaa alkoi olla enemmän. Se ei kuitenkaan vielä ollut kovin vaikeaa kävellä. Poroerotusaita alkoi jäädä kauas taakse ja pienen mutkan jälkeen hävisi kokonaan näkyvistä. Luontokeskus ja Pallas-hotelli olivat hävinneet näkyvistä jo ennen poroerotusaitaa. Polulla ei ollut ketään muita kulkijoita kuin me, joten saimme taivaltaa omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskustelu alkoi käydä mahdottomaksi, koska tunturissa tuuli navakasti, joten toisen puhetta oli mahdotonta kuulla. Onneksi oli lämmin päivä, sillä olin unohtanut tuultapitävän takkini kotiin!

Saavutimme pisteen, josta oli upea näkymä tunturien takaiseen Lappiin. Eteemme avautui mm. näkymä Pallasjärvelle. Tuuli oli niin kova, että epäilin tukan kohta lentävän pois päästäni. Keskustelu oli totaalisesti mahdotonta, edes huutoa ei tahtonut kuulla. Näköalapaikalla oli kolme suurta kiveä, joilla olisi voinut istuskella ja syödä eväitä, mutta hirmuinen tuuli ei innostanut meitä pysähtymään, vaan jatkoimme matkaa.

Yritimme jatkaa matkaa, mutta edessä olisi ollut Palkaskeron laen ylitys, eikä laen rakassa kävely houkutellut meitä kompurajalkoja. Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme päässeet näinkin pitkälle, joten päätimme yhdessä tuumin kääntyä takaisin. Olimme tulleet varmaan puolet (n. 3,5km) matkasta, joten mielestämme päivän tavoite oli saavutettu. Palkaskeron kierroksen pituus on 7km. On ihan sama kiertääkö ympyrän vai kääntyykö puolista välistä takaisin. Näin ainakin meidän mielestä!

Ehkäpä ensi kesänä yritämme Taivaskeron polkua!