Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Terveys

Uniongelmat

Mä nukuin ennen tosi hyvin! Ehkä jopa liiankin hyvin. Nukkuminen oli helppoa. Sen kun vain heittäytyi selälleen ja uni tuli heti.

Mun uniongelmat alkoivat muutama vuosi sitten. Ensin tuli parikymmentä senttinen myooma, joka painoi virtsarakkoon ja piti hereillä. Se leikattiin pois, kuten koko kohtu. Jonkin aikaa meni hyvin ja unirytmi normalisoitui.

Vähän reilu vuosi sitten alkoi taas rakko kuljettaa vessassa turhan monta kertaa yössä. Valitin asiasta työterveyslääkärille, jonka ohje oli juoda vähemmän vettä illalla. Ei se auttanut! Varasin ajan naistentautienlääkärille terveyskeskukseen. Hän tutki kunnolla ja totesi, että minulla on gynekologinen laskeuma. Yölliset heräilyt ja vessareissun saivat selityksen.

Nyt odotan aikaa leikkaukseen. Lääkäri oli laittanut kiireellisyysluokitukseksi 1-3kk. Soitin asiasta Soiten hoidonvaraajalle ja hän kertoi jonon olevan 6 kuukautta koronan takia. Joudun siis elämään tämän asian kanssa vielä joulun yli. Pahinta on, että lääkäri sanoi, etten saisi pidättää, vaan vessassa pitää käydä, kun tuntuu siltä. Laskeuman takia rakkoon jää reilu 300ml residuaalivirtsaa, joten jatkuvien pissatulehduksien vaara on todellinen.

Uniongelmat ovat siis arkeani. On öitä jolloin nukun suhteellisen hyvin ja vessatarve herättää vain kolme kertaa yöllä. Sitten on niitä öitä, jolloin ylös on noustava 6-8 kertaa. Työterveyslääkäri kirjoitti nukahtamislääkettä. Kokeilin sitä kyllä, mutta eihän se varsinaiseen vaivaan mitään auta, joten lopetin sen. Miksi syödä jotain lääkettä, jolle ei ole tarvetta tai joka ei auta?

Uniongelmat ovat tuoneet mukanaan jatkuvan päänsäryn ja aivosumun. Käyn koko ajan ”hitaalla” ja rektiokyky on selvästi laskenut sekä kiihtyvyyteni nollasta sataan on sekunnin sadasosissa . Pienetkin elämän ylämäet ja pettymykset nostavat elämää suuremman ahdistuksen tai saavat minut raivon partaalle. Meni kauan ennen kuin tajusin huonojen unien ja oireiden korrelaation.

Ennen omia univaikeuksiani en ymmärtänyt miten suuri vaikutus unella on ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tosi sairaanhoitajana tiedän, että nukkuminen on tärkeää, mutta silti en ollut todella oivaltanut miten valtavasti ne vaikuttavat jokaiseen elämänalueeseen. Ilman kunnollista yöunta ihminen käyttäytyy kuin humalainen ja se voi olla vaarallista.

Tästä tuli nyt tavallista henkilökohtaisempi avautuminen arasta aiheesta. Asia on kuitenkin tärkeä ja ilmeisesti vaiva on aika tavallinen keski-ikäisillä naisilla, joten minusta tuntui tarpeelliseksi ottaa asia esille.

Ikävänkin vaivan kanssa voi elää, kun on armollinen eikä vaadi itseltään liikaa!

Arkipäivän realismia

Ammatinvalintaa

Mä en edelleenkään ymmärrä mikä mielenhäiriö mulle tuli, kun päädyin hakemaan sairaanhoitajakouluun!

Muistan hyvin, kun pohdin ammatinvalintaa kirkasotsaisena nuorena, ja tulin siihen tulokseen, että hoitoalalta löytyy mulle passeli työ! Olin aivan vakuuttunut, että psykiatria olisi mulle nappivalinta. Järkeilin vielä, että jos en pääse ensimmäisellä yrittämällä sairaanhoitajalinjalle, haen seuraavana keväänä lähihoitaja-puolelle. Tadaa! Pääsin ensimmäisellä yrittämällä Tampereen Terveydenhuolto-oppilaitokseen psykiatrisen erikoissairaanhoitajan koulutukseen.

Aloitin koulun innokkaasti. Menestys oli kohtalainen. Etenkin harjoittelujaksoilta sain hyvää palautetta. Tuolloin tuntui, että olin valinnut oikean alan. Valitettavasti kuitenkin kävi niin, että psykiatrista sairaalaverkostoa ja laitospaikkoja alettiin ajaa alas juuri ennen kuin minun vuosikurssini valmistui. Hienot teoriat ja hoitoideat jäivät siis vain haaveiksi omalla kohdallani. Jälkeenpäin eräällä koulutusmatkalla Helsingissä ollessani eräs hoitaja kertoi potilaiden sanoneen hoidosta kysyttäessä, että ”nykyisin on enemmän avoa”! Hoitoon ei enää päässyt vaikka tarve laitoshoidolle olisi ollut monesti huutava!

Tulin raskaaksi viimeisen opiskeluvuoteni aikana ja jouduin tauottamaan opiskeluni vuodeksi, kun puoli vuotta opiskelua oli kesken. Palasin takaisin ja valmistuin joulukuussa 1995. Jälkeenpäin olen usein pohtinut, että olisiko pitänyt vaihtaa alaa, kun olin vielä nuori!

”Työn raskaan raataja”

Sairaanhoito ei ole sellaista, kun sen odotin olevan. Nykypäivänä resurssit ovat vedetty minimiin. Hoitajamitoitus on minimaalinen ja hoitolaitosten budjetti surkea. Joissain surullisimmissa tapauksissa on hoitopaikoissa potilasta kohden vain 1 leikkele ja 1 juustosiivu/päivä. Jos haluat päälliset leivällesi aamulla, voi illalla leivälle laittaakin sitten pelkän ylähuulen.

Kunnallisella puolella resurssipula näkyy sijaisten puuttumisena. Jos joku on sairas, ei ulkoisia sijaisia enää ole, vaan vakinainen henkilöstö venyy. Käytännössä tämä sitten näkyy hoitajien väsymisenä (ja kyynistymisenä) sekä sairaspoissaolojen lisääntymisenä.

Kukka kaikille hoitoalalla työskenteleville.
Olette sankareita!

Hoitajien palkkaus on niin kehno, että kaikki kynnelle kykenevät hakeutuvat muualle töihin. En ymmärrä mistä sairaanhoitajien lakon aikaan lehtien löytämä yli 3000€/kk oleva palkka oli löydetty. Oma ”uransa-huipulla-olevan-sairaanhoitajan” palkkani on noin 2500€/kk + vuorotyölisät. Lähtisitkö itse tällä palkalla ottamaan vastuuta muiden ihmisten hengestä?

Korona oli viimeinen isku hoitoalalle. Hoitajat tekevät työtä oman terveytensä ja läheistensä terveyden puolesta peläten. Työt lisääntyivät ja kiitosta venymisestä sekä hyvin tehdystä työstä sateli, mutta konkreettista korvausta hoitajien tileille ei kuitenkaan ole näkynyt eikä kuulunut. Kissa kiitoksella elää! Kiitoksilla ei osteta ruokaa eikä makseta lainoja. Nuoret hoitajat säikähtävät työtaakkaa ja vastuuta ja pakenevat, kun vielä voivat.

Huono palkka ja työn aliarvostus olivat minulla tiedossa jo opiskeluaikana. Yövuorossa, kun dementikot huutavat kuorossa, enkä voi asialle mitään, kun kokeillut unilääke, kädestä pitäminen tai keskustelu eivät auta, mietin ahdistuneena kenen puoleen kääntyisin, kun tuntuu, että yhteiskunta ei kuuntele hoitajia, vaikka asioista kuinka monta kertaa mainittaisiin. Filippiineiltä hoitajien lennättäminen apuun ei ole mielestäni kestävä ratkaisu! Enemmän apua olisi palkkojen nostamisesta työn vaativuutta vastaavalle tasolle. Ja ei, en halua kuulla lässytystä kutsumusammatista!

Jos haluat vastuullisen työpaikan ja paljon töitä, suosittelen hoitoalaa! Mutta varaudu jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen ja ahdistukseen siitä, että et voi tehdä työtäsi niin hyvin kuin mahdollisesti olit kuvitellut. Hoitoalalla jaksavat työskennellä loppuunpalamatta valitettavasti vain ne, jotka osaavat lukea laatusuosituksia rivien välistä.