Aktiivinen elämäntapa, Elämänmuutos

Frisbeegolfia Äänekoskella

Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.

Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.

Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.

Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!

Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.

Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.

Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!

Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!

Kotimaan matkailu, Vaellus

Pyhä-Häkki ja Hotelli Hirvi

Lähdimme ajelemaan Kokkolasta kohti Pyhä-Häkin Kansallispuistoa yhdeksän maissa aamulla. Asetin navigaattoriin osoitteen, joka oli annettu Luontoon.fi sivustolla. Olisin osannut perille paremmin kuin navigaattori! Navigaattori olisi ajanut Kyyjärveltä Viitasaarella lähtevää tietä Viitasaarelle asti ja kääntynyt sieltä sitten ties minne. Ilmeisesti navigaattorini tarvitsee päivitystä!

Löysimme kuitenkin perille ja ilmankin oli verrattain mainio 6,5km lenkille: pilvipoutaa ja noin +9C. Yleensä kansallispuistojen reittien, tai minkä tahansa muunkin vaellusreittien, aloituspaikkojen etsimiseen menee oma aikansa, mutta Pyhä-Häkki on niin pieni alue, ettei siellä kovin montaa vaellusreittiä ole, joten lähtöpaikka löytyi hyvin helposti.

Pyhä-Häkin kansallispuistossa on 4 reittiä: Riihinevan polku: Riihinevan polku on 1,4 km mittainen. Se on merkitty maastoon vihreillä maalitäplillä.
Mastomäen polku: Aarniometsässä kulkeva 3,2km polku. Se on merkitty maastoon oransseilla maalitäplillä.
Kotajärven polku: pituus 6.5km Polku on merkitty maastoon punaisin maalitäplin.
Tulijärven polku (17 km) on merkitty maastoon valkoisin maalitäplin. Kaikki nämä reitit lähtevät samasta paikasta Pyhä-Häkin portilta osoitteesta: Viitasaarentie 2119, Saarijärvi.

Parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, onneksi saimme auton kuitenkin sopimaan pienelle paikoitusalueelle. Kotajärven tulentekopaikalla kohtaamamme perhe kertoi joutuneensa pysäköimään autonsa (kapean) tien varteen, kun parkkialue oli heidän tullessaan täynnä.

Hyvillä mielin lähdimme kävelemään. Ensimmäinen huomio tuli vain muutama sata metriä käveltyämme. En ole nähnyt koskaan niin paljon keloja missään metsässä! Kelot olivat sulassa sovussa vielä elävien ja kasvavien puiden kanssa. Kaatuneiden puiden rungot olivat peittyneet sammalilla ja siellä täällä oli pieniä pihlajia syysvärityksessään. Pihlajat loistivat ja ikään kuin valaisivat metsää.

Vaikka puistossa oli paljon ihmisiä saimme kävellä aika rauhassa. Polkua oli helppo seurata ja se on erittäin hyvin merkitty. Kotajärven polku kulki läpi aarnimetsän ja muutaman suon. Maapohja oli normaalia metsämaata, kiviä ja puidenjuuria. Muutamaan paikkaan oli tuotu pienirakeista sepeliä helpottamaan etenemistä.

Minä pidin Pyhä-Häkin Kansallispuistossa eniten keloista ja erikoisista puista. Näimme erilaisia vänkkyrään kasvaneita ja eri tavoin kelottuneita mäntyjä. Suurin osa metsästä oli siis mäntyvoittoista. Puiston mainitut nähtävyydet olivat ”vanha puu”, joka on kasvanut paikallaan jo 1600-luvun puolesta välistä lähtien ja ”iso puu”, joka sanansa mukaisesti oli valtava!

Matka sujui leppoisasti. Saimme esimerkiksi seurata kahden oravan kisailua puiden latvustoissa. Kotajärven tulipaikalla oli nuotio valmiina, kun saavuimme sinne. Paistoimme makkarat ja söimme voileivät kahvin kanssa. Loppumatka parkkipaikalle oli sitä jo mainittua pienirakeista sepelikköä, varmaankin siksi, että lyhin puiston poluista kulki sitä kautta ja se näytti olevan lapsiperheiden suosiossa.

Jos olet kiinnostunut metsästä, sen hiljaisuudesta ja erilaisista biotoopeista, suosittelen lämpimästi tutustumista Pyhä-Häkin aarnimetsään!

Pyhä Häkistä ajoimme Äänekoskelle, josta olimme varanneet kahdeksi yöksi huoneen Hotelli Hirvestä. Ennen saapumista saimme hotellilta viestin siitä, että hotellin julkisivu olisi remontissa ja pääsisimme sisään ovikoodilla. Viestissä oli kaikki tarpeellinen ohjeistus hotellihuoneeseen saapumisesta ja parkkeerauksesta. Hotelli on arkkitehtonisesti mun mielestä upea funkkisrakennus, joten sen remontointi lämmittää sydäntäni. Hotellihuoneemme oli puhdas ja sieltä löytyy kaikki mitä me tarvitsemme, eli hyvät leveät sängyt!

Tämä syysloma on siis alkanut miellyttävästi!

Arkipäivän realismia

Viimeinen lomaviikko

Viimeisen lomaviikon perjantai. Tämä loma on ollut varsinainen aktiivi-loma!

Vietimme tämän minun viimeisen ja mieheni ensimmäisen lomaviikon Levillä. Kittilällä on erikoissija meidän molempien sydämessä. Kävimme täällä kumpikin ensimmäisen kerran yhdessä viisi vuotta sitten. Vannoutuneista Kuusamo-kävijöistä tuli välittömästi Kittilän ystäviä. Avaruus, hiljaisuus ja karu luonto koskettivat meitä molempia niin, että nyt mietimme muuttaisimmeko tänne, kun jäämme eläkkeelle.

Näkymä Levin rinteestä. Mikä ihana hiljaisuus!

Tämä reissu oli kuitenkin erilainen kuin aiemmat Kittilän lomamme. Seuraamme liittyi toisena päivänä ystäväni miehensä kanssa. Mikä onkaan parempaa kuin jakaa asiat erityisen hyvien ystävien kanssa!

Keski-ikäiset aktiviteettilomailijat Pakasaivolla

Ystäväni mies on kova golffari, ja hän sai minut innostumaan lajista. Meillä ei ollut golf-kamoja mukana, mutta onneksi tarjolla oli vaihtoehtoisia aktiviteetteja golfauksen-ystäville.

Frisbeegolfia olimme pelanneet jo muutaman kerran aiemmikin. Ystävilläni oli pihassaan oma pieni rata, jossa ahkerasti harjoittelimme viime juhannuksena. Olemme myös mieheni kanssa käyneet kerran heittelemässä läpi Kokkolan Laajalahden 18-reikäisen radan. Olin jo etukäteen googlannut, että Kittilässä on 9-reikäinen rata, jossa olisi haastetta kokeneemmallekin frisbeegolffaajalle. Ja olihan siinä! Puita oli ihan kiitettävästi. (Kuten myös hytynkäisiä!)

Puita, hytyköitä ja minä.

Levin ”Activity Parkissa” oli myös 18-reikäinen minigolf-rata. En ole koskaan pelannut minigolfia. Suureksi yllätykseksi mieheni, joka omasta mielestään on liian jäykkä golfiin, kertoi pelanneensa aiemmin paljonkin minigolfia! Ja se näkyi! Hän oli todella hyvä puttaaja. Kyllä hänestä vielä golffaaja tulee!

Aviomieheni on hyvä minigolffaaja.

Minigolf oli ihanaa! Pelasimme ystävien kanssa kahtena päivänä radan kahdesti läpi. Kun ystävät lähtivät ajelemaan kotia kohti tänä aamuna, me suuntasimme frisbeegolfradalle ja pelasimme kentän kertaalleen läpi. Iltapäivällä suuntasimme minigolfradalle ja pelasimme sen jälkeen kaksi kertaa läpi.

Eilen ja tänään on sää hellinyt ulkoilijaa Kittilässä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut 25C. Olisi ollut sääli viettää loppu iltapäivä sisällä, joten kävimme vielä etsimässä puuttuvia ”Mobo-suunnistus” rasteja.

Valitettavasti Levin Mobo-radan ylläpito on ehkä pettänyt, koska radan rastit 1 ja 5 ainakin olivat hävinneet. Jos ne ovat olleet yhtä huonosti kiinnitettynä kuin rasti 4, ei ole ihme että ne ovat hävinneet! Siitä huolimatta rata on hieno, ja kun puuttuvat rastit palaavat on rata suunnistuksessa pitävälle melkoinen ilo!

Tavoitteeni tälle vuodelle on olla aktiivinen. Näin aktiivista lomaa en koskaan ennen ole viettänyt!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Matkustaminen

Särestö – jälleen

Kesäloma alkaa olla lopuillaan. Keskiviikkona olisi yövuoroon meno. Tämä viimeinen lomaviikko on ollut upea. En tiedä mitään parempaa, kuin viettää aikaa kesäisessä Suomen Lapissa oman rakkaan aviomieheni kanssa. Tälläkin kertaa olemme vaeltaneet, ihailleet taidetta ja upeita maisemia, sekä kokeilleet omia rajojamme tunturiin nousemisessa.

1-DSC_0029

Tämä viikko on kuitenkin ollut balsamia sielulleni. Kiireetöntä samoilua kameran kanssa tuntureissa, kuruissa ja saivojärvellä. Tämä päivä Särestössä toi ruokaa myös sydämelle. Olemme käyneet Särestössä jokaisella Kittilän lomallamme, joten tänään oli kolmas kertani siellä. Jokainen kerta on ollut ainutlaatuinen. Siitä asti kun kuulin Reidar Särestöniemestä ensimmäisen kerran noin 20-vuotiaana, olen ihaillut hänen taidettaan. Hänen maalauksensa saavat uuden perspektiivin, kun käy hänen kotonaan ja ateljeessaan. Monet sanovat hänen teoksiaan räikeiksi ja suureellisiksi. Kun on käynyt Lapissa ja nähnyt Lapin luonnon ymmärtää, että myös Lapin luonto on suureellinen ja äärettömän värikäs! Reidarille luonto oli ensisijainen inspiraation lähde, Hän maalasi usein mm. riekkoja ja poroja Lapin maisemaan.

cof

Reidar Särestöniemi oli erikoinen persoona, joka herätti varmasti sekä ihastusta että vihastusta. Tunnettu tosiasia on kuitenkin, että hän oli 60-70-luvun taiteilijoista yksi eniten koulutetuimmista taiteilijoistamme. Hän ymmärsi myös Juhani Palmun lailla tehdä itsestään eräänlaisen brändin, joka vähensi sitten valitettavasti hänen arvostustaan muiden taiteilijoiden silmissä.

cof

Reidarin taulut puhuttelevat minua. Rakastan niiden värikylläisyyttä sekä Reidarin lempeää tapaa kuvata sitä mitä hän silmillään näkee ja sydämellään tuntee. Olin hyvin iloinen, kun kuulin, että nuori kittiläläinen vaatesuunnittelija Jukka Puljujärvi oli alkanut suunnitella vaatteita Reidar Särestöniemi-kankaista. Hän oli saanut Särestöniemi-säätiöltä ja Reidarin perikunnalta luvan käyttää tauluja kangassuunnittelussaan korvausta vastaan. Kun uskaltaa kysyä, voi joskus onnistua!

received_10156489003984483
Kuvan on ottanut Särestössä aviomieheni Timo

Näin Puljujärvestä jutun Facebookissa jossain verkkolehdessä ja mietin mistä noita Hálo (affordable luxury) vaatteita mahdollisesti voisi ostaa. Olinkin siis erityisen iloinen, kun löysin Hálon Särestöniemi kankaasta suunnittelemia vaatteita Särestöniemen pienessä oheistuotemyymälässä. Olin juuri saanut ison tilin (kiitos ylitöiden ja yövuorojen), joten päätin sijoittaa omaan Reidar Särestöniemi huiviin.

mde

Koko matkan takaisin Särestöstä Sirkkaan olin lapsellisen onnellinen omasta uudesta silkkihuivistani! Nainen ja turhuuden turhuuden ilo!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Hillapolulla

Lihava, huonokuntoinen, keski-ikäinen astmaatikko-täti on taas tänään liikkunut ja ollut reipas. Taapersimme läpi Kesänki- ja Kellostapuli-tuntureiden välissä olevan ”Hillapolun”, joka kiertää Kesänkijärven.

1-DSC_0001bc

Kellokkaan luontokeskuksen tyttö sanoi reitin olevan yksi alueen esteettömistä reiteistä, jonka voisi kiertää vaikka pyörätuolilla. Polku on suosittu maastopyöräilijöiden keskuudessa. Itse Hillapolku on ympyräreitti, joka lähtee Kesänkijärven parkkipaikalta. Osa reitistä on myös pieni pätkä ”Seita-polkua” ja sen varrelta voi poiketa mm. Kellostapulille menevälle reitille.

1-DSC_0009
Kesänkijärvi ja Kellostapuli

Kokonaisuutena Hillapolku oli aika tasainen, nousuja ja laskuja oli hyvin vähän. Polulla ei ollut juurikaan kivikkoja eikä juurakkoja, joten se oli hyvin helppo kävellä. Kesänkitunturin puolella polun varsi ole rehevämpi ja maasto hieman kosteampi. Jo ensimmäisen kilometrin varrella tuli selväksi miksi reittiä kutsutaan ”Hillapoluksi”: kiersimme polkua kesäkuun lopulla ja hillankukkia oli joka puolella!

1-DSC_0015

Reitin alkupuolella oli Metsähallituksen mökki. Mökki on ilmeisesti vuokramökki, sillä ovet olivat lukossa. Mökki oli kauniissa paikassa männikössä järven rannalla. Järven rannalla oli pieni laituri, josta voi halutessaan pulahtaa uimaan saunan jälkeen.

1-DSC_0026

Kaksi kilometriä käveltyämme huomasimme, että edessä on kota ja nuotiopaikka, johon sinne ennen meitä kerinneet olivat jo tehneet nuotion. Paistoimme siis makkarat ja joimme hieman mehua ja jatkoimme sen jälkeen virkistyneinä matkaa. Nuotiolla istuessa saimme kanssaretkeilijöitä taas monta hyvää vinkkiä tulevalle kesälle, mm tietoa maastopyöräreiteistä, joita Äkäslompolon maastoon on tullut viime vuosina paljon.

1-DSC_0053
Rentukat kukkivat vielä paikka paikoin Kesänkijärven rannoilla

Matka jatkui Kesänkijärven Kellostapulin puoleiselle rannalle. Maasto oli lähinnä kuivaa mäntymetsää, jossa mukana oli jonkin verran kynttiläkuusia. Kansallispuistolle tyypilliseen tapaan kaatuneiden puiden on annettu olla ja poluille kaatuneita puita on parturoitu vain sen verran, että polulla pystyy kulkemaan. Kellostapulin puoleisella polulla oli jonkin verran kiviä ja juuria, mutta ei niin paljoa, että se olisi haitannut tai hidastanut kävelemistä.

1-DSC_0099

Polun loppupuolella oli pienen suon ylitys. Suon yli oli rakennettu reilun levyiset pitkospuut. Ennen kuin me pääsimme pitkospuille, tuli pitkoksia vastaan kaksi nuorta miestä läskipyörillä. Todistettavasti koko reitti on siis kierrettävissä maastopyörällä. Se miten pyörätuolilla ylität suon, jääkin sitten epäselväksi. Mielestäni se ei ole mahdollista. Ennen pitkospuita ylitimme tosin metsäautotien, josta oletettavasti pääsee suoraa Kesänkijärven parkkipaikalle johtavalle tielle, joten siten Hillapolun kiertäminen pyörätuolilla varmaankin onnistuu!

1-DSC_0129

Hillapolku oli leppoisa kävelylenkki Kesänkijärven maastossa. Sen varrella oli aluksi luontopolulle tyypilliseen tapaan tauluja ympäröivästä luonnosta ja loppupuolella tauluja saamelaisten kulttuurista. Nämä saamelaiskulttuurista kertovat taulut saivat itseni kiinnostumaan ”Seitakierroksesta”, joten ensi vuodellekin on nyt tavoitteita.

1-DSC_0094
Saamelaiskulttuurista kertovat opastaulut

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Luontojutut, Matkustaminen

Keimiöniemen kalamajat ja Palkaskero

Tällekin päivälle luvattiin kaunista ilmaa, joten tunturiin oli päästävä. Tarkoituksenamme oli tällä Levin reissulla tutustua paremmin Pallaksen alueen vaellusreitteihin. Pallas on meidän molempien suosikkikohde, jossa viettäisimme mielellämme enemmänkin aikaa. Valitettavasti aika on rajallinen ja viikon lomaan on vaikea sisällyttää kaikkea mitä haluaisimme tehdä ja nähdä.

1-DSC_0039

Tämän päivän aloitimme tutustumalla Keimiöniemen kalamajoihin, joiden ohitse olimme jo kahtena vuonna tyylikkäästi kaasuttaneet matkalla omasta mielestämme tärkeämmille nähtävyyksille. Onneksi nyt paikkasimme tuon aukon sivistyksessämme. kohde on todellakin näkemisen arvoinen. Paikalla on ollut kalamajoja jo satoja vuosia. 1592 venäläiset polttivat kaikki kalamajat kahta lukuun ottamatta. Tietojen mukaan paikalla on kalastettu jo vuonna 1553 ylitorniolaisten veroluetteloiden mukaan. Paikalla olevat majat eivät siis ihan kamalan vanhoja ole. Suurin osa nykyään paikalla olevista mökeistä on 1800-luvulta ja vanhimmat 1700-luvulta.

1-DSC_0028

Jerisjärven Keimiöniemi on yksi Lapin historiallisista ja parhaiten säilyneistä kalakentistä. Alue on viehättävä ja luonnonkaunis. Mökit ovat edelleen käytössä, mikä lisää alueen viehätystä. Tosin juuri sen vuoksi, että ne ovat edelleen käytössä, niitä saa ihailla vain ulkoa.

1-DSC_0010

Keimiöniemeltä jatkoimme matkaa Pallakselle. Tarkoituksena oli tänään kiertää Palkaskeron 7km ympyrälenkki. Olin lukenut Pallaksen luontopoluista Luontoon.fi sivuilta ja todennut, että matkalla olisi paljon rakkaa, eli tunturin laella olevaa kivikkoa. Tunturin erottaa vaarasta siten, että tunturin laella ei kasva puita. Koska rakkaa olisi odotettavissa, epäilin pääsisimmekö kiertämään koko ympyrää, mutta päätimme kuitenkin yrittää ja kääntyä sitten takaisin jos polku muuttuisi meille liian vaikeaksi.

1-DSC_0053

Palkaskeron kierros lähtee Pallaksen Luontokeskukselta. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat helppoja! Polkua oli paljon kuljettu ja se oli leveä eikä juurikaan kivikkoa. Se oli toki nousua, mutta lihava, huonokuntoinen keski-ikäinen astmaatikko on viime vuoden reissuista oppinut ja vedin avaavaa Ventolinea ennen kävelemään lähtöä, joten kävely tuntui kevyeltä. Kahden kilometrin jälkeen istahdimme hetkeksi poroerotusaidan reunalle ja jomme vettä ja söimme muutaman kuivahedelmän, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

1-DSC_0072

Muutaman sadan metrin jälkeen poroerotusaidasta maasto muuttui. Polku oli kivikkoista ja rakkaa alkoi olla enemmän. Se ei kuitenkaan vielä ollut kovin vaikeaa kävellä. Poroerotusaita alkoi jäädä kauas taakse ja pienen mutkan jälkeen hävisi kokonaan näkyvistä. Luontokeskus ja Pallas-hotelli olivat hävinneet näkyvistä jo ennen poroerotusaitaa. Polulla ei ollut ketään muita kulkijoita kuin me, joten saimme taivaltaa omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskustelu alkoi käydä mahdottomaksi, koska tunturissa tuuli navakasti, joten toisen puhetta oli mahdotonta kuulla. Onneksi oli lämmin päivä, sillä olin unohtanut tuultapitävän takkini kotiin!

1-DSC_0090

Saavutimme pisteen, josta oli upea näkymä tunturien takaiseen Lappiin. Eteemme avautui mm. näkymä Pallasjärvelle. Tuuli oli niin kova, että epäilin tukan kohta lentävän pois päästäni. Keskustelu oli totaalisesti mahdotonta, edes huutoa ei tahtonut kuulla. Näköalapaikalla oli kolme suurta kiveä, joilla olisi voinut istuskella ja syödä eväitä, mutta hirmuinen tuuli ei innostanut meitä pysähtymään, vaan jatkoimme matkaa.

1-DSC_0117

Yritimme jatkaa matkaa, mutta edessä olisi ollut Palkaskeron laen ylitys, eikä laen rakassa kävely houkutellut meitä kompurajalkoja. Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme päässeet näinkin pitkälle, joten päätimme yhdessä tuumin kääntyä takaisin. Olimme tulleet varmaan puolet (n. 3,5km) matkasta, joten mielestämme päivän tavoite oli saavutettu. Palkaskeron kierroksen pituus on 7km. On ihan sama kiertääkö ympyrän vai kääntyykö puolista välistä takaisin. Näin ainakin meidän mielestä!

1-DSC_0120

Ehkäpä ensi kesänä yritämme Taivaskeron polkua!

1-DSC_0140
Tunturi ja vaara

 

Arkipäivän realismia, Matkustaminen

Hailuoto

Kesälomaa oli kulunutkin jo reilu kaksi viikkoa, kun vihdoin pääsin ensimmäiselle kesälomareissulle. Alkuloma oli kulunut lähinnä muiden tarpeista ja toiveista huolehtimiseen, joten sain vihdoinkin elää muutaman päivän keskittyen täysin omiin toiveisiini ja tehdä mitä itse halusin.

cof

Ajelin sunnuntaina ystävälleni Pohjanmaalle, jossa ensin istuimme rauhallisesti iltaa jutellen kuulumisia. Olikin kulunut melkein vuosi siitä, kun olimme viimeksi tavanneet, joten kiinniotettavaa oli kertynyt. Loppuillasta aloimme miettiä seuraavan päivän ohjelmaa. Minulla ei ollut mitään hinkua kauppoihin eikä ostoskeskuksiin, eikä ollut ystävällänikään. Olimme jo käyneet läpi koko alueen kulttuuritarjonnan, kun minä päästin suustani sanan: Hailuoto. Asuin vuosia Oulun eteläpuolella, enkä koskaan tullut käyneeksi tuolla mielenkiintoisella saarella, joten tiedoissani on aukko sillä kohdalla.

cof

Maanantai aamuna olimme siis hyvissä ajoin Oulunsalossa Hailuotoon menevässä lauttasatamassa. Vaikka olimme laittautuneet matkaan hyvissä ajoin, oli rannassa ja hyvänmittainen jono autoja odottamassa lautalle pääsyä. Sovimme lauttaan viimeisten joukossa ja autoja jäikin rantaan odottamaan seuraavaa lauttaa, joka menisi tunnin kuluttua. Lautalla oli paljon rekkoja ja kuorma-autoja. Hailuoto-Oulunsalo välistä siltaa oltiin alettu rakentaa. Edessämme lautassa oli kuorma-auto, jossa lauttamiehen mukaan oli sillan rakennukseen menevää soraa.

cof
Luovon Puojissa

Koska olin lomalla, leikimme turistia ja hyppäsimme autosta ulos, kun lautta lähti ja otimme kuvia lautasta, merestä ja mustasta taivaasta. Pelkäsimme, että mahdollisesti tuleva sade pilaisi ulkoilumahdollisuutemme Marjaniemessä. Puikkelehdimme tiiviisti lastatussa lautassa kuin hiiret koloissa ja nautimme meren tuoksusta.

cof

Hailuotoon saavuttuamme pysähdyimme ensin Luovon Puojissa, joka periaatteessa maanantaina olisi ollut kiinni. Luovon Puoji on juuri ennen Hailuodon kylän keskustaan tullessa oleva käsityöläismyymälä, jossa kannattaa kyllä poiketa. Satuimme tulemaan hyvään aikaan, sillä yksi puodin pitäjistä oli juuri tullut tuomaan puotiin tavaraa ja saimme katsella tarjontaa rauhassa. Juttelimme myös pitkän tovin puodin avanneen rouvan kanssa ja hän kertoi olevansa maatalon emäntä ja syntyjään Hailuodosta. Hän kertoi kutovansa luotolais-villapaitoja, nyt kun on jäänyt eläkkeelle ja maatila on siirtynyt pojalle.

1906-2018-0716192539989491452-01

Luovon Puojista ajoimme suoraa saaren toiseen päähän Marjanimeen, joka varmaan lienee monelle tuttu säätiedotuksista. Marjaniemi on kalasatama ja siellä on vuonna 1871 rakennettu komea majakka. Marjaniemessä on myös Villi Pohjola ketjun Luotsi-hotelli, jossa voi tarpeen tullen myös yöpyä. Olimme nälkäisiä ja menimme heti syömään. Lounaan nautimme Luoto ravintolassa, jossa lounaan hinta oli 12€. Luodon salaatit olivat niin runsaita ja ruokaisia, että ne riittivät minulle hyvin, joskin otin aika reilun annoksen tuoretta vasta savustettua lohta!

dig

Lounaan jälkeen, vatsat kiittäen, olikin hyvä lähteä tutustumaan kalastajamökkeihin ja dyynejä pitkin puikkelehtivia pitkospuita pitkin alueen luontoon. Kiurut sirkuttivat lennellen pesiensä liepeillä ja merinätkelmät hehkuivat violetteina dyynien hiekan keskellä, silmä lepäsi. Ainoat äänet tulivat merestä, linnuista ja välillä hyvin navakkanakin käyvästä tuulesta.

1906-2018-0914196692835863214-01

Vesisadetta ei sitten tullutkaan. Saimme nauttia dyynien luonnosta lämpöisässä kesätuulessa. Lähtiessämme alkoi taas puskea tummia pilviä horisontista ja alkoi vaikuttaa siltä, että sade olisi tulossa. Astelimme aika reippaasti takaisin Sumpusta kohti majakkaa, jonka juurelle olimme automme jättäneet.

cof

Paluumatkalla pysähdyimme Hailuodon kylän keskustassa ja tutustuimme Hailuodon kirkkoon sekä 1968 palaneen vanhan kirkon raunioihin. Pysähtyessämme hautausmaan kulmalle, tuli muutama vesipisara, mutta taas sade tuntui kiertävän meidät.

Paluumatkalla tuuli aika reippaasti, joten meri oli täynnä vaahtopäitä. Lautassa tuuli ei kuitenkaan tuntunut kuin ihan pienenä keinuntana.

1906-2018-0714192658644916434-01
Merinätkelmä

Hailuoto päivämme onnistui täydellisesti! Jäi polte päästä uudelleen tuolle upealle saarelle.