Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.
Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.
Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.
Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!
Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.
Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.
Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!
Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 