En ollut liikunnallinen lapsi. Olin lihava pieni pullero, joka inhosi liikuntaa.
Kasvoin aikuiseksi kaivoskylässä, jossa järjestettiin toisen kaivoskylän kanssa joka vuosi kilpailu siitä, kumman kylän asukkaat hiihtävät talvella enemmän. Joka syksy innostuin tuosta kaivosten välisestä kilpahiihdosta. Kävin yleensä hiihtämässä kerran tai kaksi alkutalvesta ja löin sitten hanskat tiskiin. Hiihto oli raskasta, eikä se ottanut sujuakseen. Aina suksi joko lipsui tai tarrasi kiinni lumeen ja minä hikoilin. Seurasin kuitenkin mielenkiinnolla kilpailun etenemistä siinä missä muutkin.
Hiihtämässä talvella 2021
Muistan kuitenkin muutaman onnistumisen liikuntatunneilta. Uimisessa olen aina ollut hyvä, johtunee varmaan hyljettä muistuttavasta ruumiinrakenteestani. Uinti oli siis niitä lajeja, jotka nostivat liikuntanumeroani. Pulleasta muodostani huolimatta olen aina ollut notkea, joten olen helposti taipunut esimerkiksi tanssiin ja muihin notkeutta vaativiin lajeihin. Notkeudestani sain aina kiitosta, vaikka se johtuukin yliliikkuvista nivelistäni, joka ei oikeastaan ole hyvä asia.
Kaiken kaikkiaan koulun liikuntatunnit olivat minulle kuitenkin kidutusta. Joka syksy ja kevät piti suorittaa Cooperin testi ja joka talvinen suksien kuljetus bussissa kylälle yläasteella ja lukiossa olivat tuskaa. Hyvin usein tunsin itseni nöyryytetyksi tai nolatuksi, kun en lihavuuteni takia kyennyt suoriutumaan kuten muut. Etenkin liikuntatuntien jälkeinen vaatteidenvaihto oli ylipainoiselle nuorelle musertava kokemus. Vertasi itseäni muihin, teen sitä valitettavasti edelleen, enkä koskaan yltänyt samaan ulkonäöksellisesti kuin muut.
Itsensä vertailu muihin ei ole hyvä tapa.
Olen usein miettinyt miksi koulun liikuntatunnit ovat täynnä pakkoja. Miksi joka lajissa pitää kilpailla? Onko peruskoulun tehtävä tasapäistää? Tässäpä teille uutisia: ihmiset ovat erilaisia ja tulevat aina olemaan. Jokaisen oppilaan erityisominaisuuksia voisi vahvistaa muuttamalla peruskoulun liikuntatuntien toteuttamistapaa. Luulen, että moni peruskouluikäinen ilahtuisi vaikka edes pienestä valinnanvapaudesta. Olisikohan kouluissa mahdotonta toteuttaa esimerkiksi jonkilaista kyselyä siitä, mitä oppilaat liikuntatunneilla haluavat tehdä? Hyödyllisiä taitoja, kuten esimerkiksi suunnistus, voisi opettaa hauskalla tavalla, ikään kuin leikin varjolla. Itse opettelin suunnistusta aikoinaan aikuisten radalla, mikä sai minut inhoamaan lajia!
Liikkuminen on ihmiselle erittäin tärkeää, mutta kilpailla ei jokaisen tarvitse. Siksi en käsitä miksi koulussa tuetaan niin voimakkaasti kilpailua ja tulosten mittaamista liikuntatunneilla. Luulen, että juuri tämä kilpailu ja jatkuva mittaaminen ovat syitä siihen, miksi moni nuori pinnaa tunneilta. Toivon todella, että koululiikunta antaisi kasvaville nuorille vinkkejä ja tukea mukavaan liikuntaan ja terveellisempään elämään, eikä jäisi muistoihin mielikuvana pakkoliikunnasta!
Olimme reissussa. Olimme varanneet matkan jo jokin aikaa sitten, sillä halusimme käydä Pyhä-Häkin Kansallispuistossa. Kotoa lähtiessämme otimme mukaan frisbee-laukut, kun ajattelimme, että voisimme samalla vapaahetkinä pelata muutaman väylän. Emme aavistaneetkaan, miten frisbee-painotteinen lomastamme tulisi.
Suolahden 44200 radan kartta
Ensimmäinen vieras rata, johon tutustuimme, oli Suolahden 44200-rata. Radalla on 18 väylää ja sen lähtöpaikka on Suolahden koulun takana. Se on rakennettu kivikkoiseen vesitornin mäkeen ja sitä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Me (mieheni ja minä) pidimme radasta todella paljon! Lyhyehköjä väyliä, joissa kuitenkin riitti meille haastetta. Rata oli siisti, roskat oltiin joko viety mukana tai vapaaehtoiset ovat olleet todella ahkeria!
Tilannekuva pelistä Suolahden radalta
Palasimme rauhallisesti kyliä kierrellen Suolahdessa ja tuntui että voisimme vielä heitellä vähän kiekkoa. Päätimme ajaa Äänekosken Liikuntapuiston frisbeegolfradalle.
Äänekosken Liikuntapuistossa on 18 väylää, joista ensimmäinen on koko radan pisin, ja se meinasi tehdä minusta selvää. Kaaduin ja lensin selälleni. En kuitenkaan luovuttanut, vaan pelasin koko radan läpi. Muistoissamme rata oli kivikkoinen ja siinä oli jonkin verran korkeuseroja. Kiekon hukkaamisvaara oli siis todellinen. Me lopetimme radan kaikki kiekot tallella. Erikoisuutena tästä radasta mainittakoon, että ensimmäisillä heittopaikoilla oli istumapaikkoja, joissa voi huilata jos siltä tuntuu. Hyvä metsärata ja myöskin siisti!
Äänekoski oli ensimmäinen paikka jossa näimme suojattuja puunrunkoja.
Näiden kahden reissussa pelatun radan jälkeen pidimme frisbeegolfauksessa yhden päivän taukoa. Kun lähdimme ajelemaan kotiinpäin, päätimme kotimatkalla testata muutaman uuden radan. Ensimmäiseksi valikoitui Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfrata.
Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfradan kartta.
Kuorevirran radalla on 12 väylää, joista ensimmäiset ovat päiväkodin pihalla. Olimme onneksi paikalla aikaisin aamusta, joten saimme pelata rauhassa. Lähtiessämme, olivat lapset pihalla leikkimässä, joten kahden ensimmäisen väylän pelaaminen olisi ollut mahdotonta. Kuorevirran radan väylät risteilevät eri hoitolaitosten (ainakin vanhainkoti ja päiväkoti) ja urheilukentän rajaamassa maastossa. Tästä kentästä pidimme erityisesti! Joka väylän alussa oli väyläkartta kiinnitetty roskikseen, joka meistä oli loistava idea. Tämä on oikea hyvän mielen rata: lyhyitä väyliä puistomaisessa maisemassa, eikä paljoa korkeuseroja. Hyvä rata aloittelijalle!
Kiuruveden Kuorevirran frisbeegolfradalla aikaisin aamulla oli vielä sumuista
Kiuruvedeltä ajelimme pullakahvien jälkeen Pyhäsalmeen, jossa on hyvä 9 väyläinen kenttä Pyhäjärven rannassa. Lyhyt rata sopi meille tähän saumaan hyvin, sillä ajattelimme mennä sen jälkeen lounaalle.
Pyhäjärven Disgolfparkin kartta
Tämä Pyhäsalmen (Pyhäjärven) rata oli aivan erityisen kauniilla paikalla! Ainoa ongelma meillä oli toisen väylän jälkeen, kun emme saaneet näköhavaintoa seuraavasta väylästä. Kaivoin kartan puhelimesta ja oivalsin, että meidän pitäisi kävellä tien ja rautatien alitse menevää alikulkukäytävää toiselle puolelle. Pyhäsalmen rata on puistorata ja pienuudestaan huolimatta hyvässä kunnossa.
Pyhäjärvi Discgol-park on puistorata
Lounaan jälkeen ajelimme Reisjärvelle, jossa on Petäjämäen Liikuntakeskuksessa ihana 18 väyläinen frisbeegolf-rata.
Petäjämäen rata on metsärata ja sen varrella on runsaasti kivikkoa ja korkeuseroja. Kuten Äänekosken ratakin, tämä Petäjämäen rata kulkee lenkkeilysmaastossa, joten ennen heittoa kannattaa tarkistaa onko heittoreitillä liikennettä. Itselleni tämä Reisjärven rata oli tähän mennessä suosikkini! Radat ovat lyhyehköjä, joka sopii minulle, kun en saa kiekkoa vielä lentämään kovin pitkälle.
Olimme välillä yhden yön kotona, ja tuli äitiä ja isää ikävä, joten halusin käydä tervehtimässä heitä. Otimme jälleen kiekot mukaan. Ensimmäinen ”frisbee-pysäkki” oli Kalajoella.
Kalajoen Aronpuiston frisbeegolf-radan kartta.
Aronpuiston rata on puistorata, joka sijaitsee Kalajoen varrella. Siisti pieni rata, josta saisi upean, kun paikkaan saataisiin jonkinlaiset opasteet. Onneksi oli jälleen puhelin, johon olin ladannut yllä olevan kartan Frisbeegolf Suomi appsista. Pelaamista eilen häiritsi aika tavalla kova tuuli, joka kuljetti kiekkoa kuin höyhentä.
Kalajoen Aronpuiston frisbeegolf-radalta oli upeat näkymät Kalajoen vanhaan pappilaan.
Pelattuamme radan ajelimme vanhemmilleni, jossa kyselimme tiesivätkö he mitään Vihannin parin aktiivisen nuoren naisen ja 4H-yhdistyksen kylään rakentamasta 9 väyläisestä frisbeegolfradasta. Suureksi yllätyksekseni vanhempani tiesivät tarkalleen missä rata on.
Vihannin frisbeegolf-radan kartta
Vihannin frisbeegolf-rata on rakennettu vanhaan puskittuneeseen kiekkakuoppaan. Sen erikoisuus on kaksi eri heittopaikkaa, toinen aloittelijoille ja toinen enemmän harrastaneille. Pelasimme vaikeamman radan ja voin sanoa että rata oli vaativa! Tässä radassa riittää haastetta. Valitettavasti se oli aika huonosti merkitty ja koreissa olevia merkkinuolia oli irronnut (revitty?). Rata on selvästi ollut ilkivallan kohteena, mikä on valitettavaa.
Näkymä Vihannin frisbeegolf-radan väylältä 1.
Ajelimme tänään kotiin Vihannista ja halusimme kotimatkalla käydä testaamassa Oulaisten Discgolf-Parkin radan, joka sijaitsee Honkamajalla, noin 10 km Oulaisista
.
Oulaisten Discgolf-Parkin radan kartta.
Ensimmäinen väylä oli 183m pitkä ja par vain 3. Minulla meinas mennä pupu pöksyyn. Selvitin radan kuitenkin ihan tyydyttävästi. Koko rata oli loistavasti suunniteltu. Melkein jokaiselta korilta näkyi seuraava heittopaikka ja korkeissa olevat nuolet olivat tallella. Rata on aika kaukana kaupungista, joten sinne pitää kylältä lähteä, mikä suojelee sitä ilkivallalta. Tämä rata on metsärata ja siinä on sen verran kivikkoa ja juurakoita, että hukkasin sinne yhden driverini.
Metsäradoilla sattuu ja tapahtuu.
Omat suosikkini tähän asti pelatuista radoista ovat Reisjärven Petäjämäen ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Mieheni suosikit ovat Suolahden 44200 ja Oulaisten Discgolf-Parkin radat. Huomenna emme tee yhtään mitään, vaan sulattelemme viikolla koettua. Sunnuntaiksi suunnittelemme frisbeegolf reissua Halsualle ja Kaustiselle.
Hieno viikko frisbeegolfia siis takana. Heittelimme hurjasti kiekkoa, ehkä siksi että, mun pää ei ole oikein kestänyt ihmisiä tällä(kään) viikolla ja metsässä on paras olla. Jospa ensi viikko olisi jaksamisen kannalta jo parempi!
Aamu Äänekoskella valkeni harmaana, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Eipähän tulisi frisbeegolf-radalla kuuma. Tyrkkäsin huonosti toimivaan navigaattoriin Suolahden 18 väyläisen frisbeegolf-radan osoitteen ja niin lähdettiin matkaan. Navigaattori osasi hienosti ilman ongelmia Suolahteen.
Kirkon kohdalla painoin jarrua ja ohjasin auton u-käännökseen kirkon pihalle. Mikä upea funkkis-kirkko! Kiersimme kirkon ja otimme kuvia. Kirkko oli meistä aika pieni, tosin eihän pienessä kylässä kovin isoa kirkkoa kai tarvitakaan.
Suolahden upea funkkistyylinen kirkko.
Jatkoimme matkaa navigaattorin kanssa ja eiköhän se pentele ohjannut meidät tielle, jossa oli umpikujan merkki. Umpikujaa tosin ei ollut, vaan tien päässä oli koulu. Minä sujuttelin menemään eteenpäin kiertäen esteenä olevat tolpat tielle koulun taakse. Frisbeegolf-rata näytti olevan siinä koulun takana vesitornin mäellä. Ajoin auton parkkiin koulun pihalle ja frisbeegolfin peluu sai alkaa.
Suolahden frisbeegolf-rata oli todella hyvin merkitty
Kentällä oli samaan aikaan jossain vaiheessa muutama koululainen liikuntatunneilla, mutta aivan rauhassa sai kiekkoa heitellä. Rata on upea! Paljon kivikkoa ja lyhyitä väyliä, noin 60-130metriä, jotka olivat lähinnä par 3:n ratoja. Yksi rata oli pidempi ja sen par on 4. Kentän merkinnät olivat erinomaiset ja siisteys oli silmiin pistävää. Väylien varressa ei ollut roskan roskaa! Vaihdoimme muutaman sanan oppilaitaan paimentavan opettajan kanssa. Hän kertoi, että rataa pidetään kunnossa talkoovoimin!
Kun olimme pelanneet Suolahden radan, päätimme lähteä katsomaan miltä Sumiaisten kirkko näyttää. Olimme nähneet siitä kuvia ja kuvissa se näytti hienolta. Ja taas sain vängätä vastaan navigaattorille! Se olisi taas ohjannut mut aivan väärään suuntaan. Luulenpa, että suunnistus on mulle luontainen laji! Sumiaisten kuitenkin päästiin ja kirkkokkn bongattiin. Bongasimme myös Konginkankaan kirkonkin, kun vauhtiin pääsimme.
Sumiaisten kirkko
Konginkankaan kirkko
Konginkankaalla alkoi tuntua, että voisi vielä heitellä Äänekosken liikuntapuiston 18 väyläisen frisbeegolf-radan. Ei muuta kuin osoite navigaattoriin ja menoksi. Sanomattakin lienee jo selvää, että se olisi ohjannut mut jälkeen mihin sattuu, joten ajelin omia polkujani antaen navigaattorin ”ukon” ehdotella u-käännöksiään. Pääsimme Äänekosken liikuntapuiston ja löysimme korit. Ensimmäinen heittopaikka oli helppo löytää. Ensimmäisellä väylällä toisen heiton jälkeen kompastuin ja yhtäkkiä huomasin makaavani selällään ruohikossa. Jotenkin kuvaavaa! Viimeiset viikot on tuntunut kuin makaisin kylmässä ruohikossa kykenemättä ottamaan askeltakaan eteenpäin. No, mutta. Ei muuta kuin ylös siitä, kaksi nuorta miestä odotteli omaa heittovuoroaan.
Minä ruohikossa
Äänekosken ratakin on hyvin merkitty. Kokkolan ratoihin verrattuna tämänkin kentän radat olivat lyhyehköjä ja väylillä oli paljon kiviä ja puita. Korkeuseroja oli jonkin verran, kuten Suolahden radallakin. Oikein mukava rata heitellä kiekkoa tämä Äänekosken liikuntapuiston ratakin!
Pelattiin 36 väylää frisbeegolfia yhden päivän aikana! Se on paljon. Eihän sitä jaksaisi, jos ei se olisi niin mukavaa. Frisbeegolf on tuonut paljon iloa mun ja mieheni elämään. Ja ennen kaikkea siinä tulee harrastettua liikuntaa hauskalla tavalla!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 