Matkailu – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Olimme luvanneet käyttämättä jääneen ”mummopyörän” tyttärelleni, joka opiskelee Turussa. Huollatimme pyörän ja olimme päättäneet toimittaa sen tyttärelleni mun viimeisellä lomaviikolla. Yritin ottaa selvää eri mahdollisuuksista miten pyörän voi Kokkolasta Turkuun saada. Helpointa tuntui olevan, että lähdemme itse käymään siellä ja viemme pyörän matkatavarana.

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että stressasin pyöränkuljetusta aivan älyttömästi ennen matkan alkua. Päässäni pyöri päiväkausia kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Ajattelin, etten saa pyörää junaan, joku puhkoo siitä renkaat tai pöllii koko rakkineen. Mitään epämiellyttävää ei sattunut. Päinvastoin! Pyörän kuljetus junalla paikasta A paikkaan B oli äärettömän simppeliä ja edullista (vain 7€!).

Lähdimme matkaan keskiviikkona. Jo Kokkolassa stressi helpotti, kun sain pyörän niin näpsäkästi junaan. Joku perässäni tuleva nainen auttoi minua hieman, kun pyörää piti hivenen nostaa, että sen sai helpommin junaan. Olin hyvin kiitollinen tuosta pienestä avusta! Junassa olikin hyvä matkatavaravaunu, jossa oli tilat useamman pyörän kuljettamiseen pyörätelineineen. Pistin pyörän lukkoon sen omalla lukolla ja sitaisin sen vielä vaijerilukolla kiinni junan rakenteissa kiinni olevaan pyörtelineeseen. Ja sitten vain omalle paikalle istumaan ja nauttimaan matkan teosta.

Tampereella meillä oli reilu tunti aikaa vaihtaa junaa. Hani jäi matkatavaroiden (ja sen pyörän) kanssa odottelemaan laiturille, kun minä lähdin hakemaan lounasta asemarakennuksesta. Löysin sapuskaa ja aika menikin ripeästi asemalaiturilla lounastaessa.

Turun junaan nousi Tampereelta toinenkin pyörää kuljettava ihminen. Siinä vierekkäin ihmettelimme ihme häkkyröitä, joiden avulla pyörä olisi pitänyt nostaa eturattaasta pystyasentoon ja tukea takarattaasta kiinni junan takaseinään. Härvelin toiminta olisi pitänyt taata 50snt kolikolla. Kolikko löytyi ja me rivakat naiset nostimme pyörän pystyyn ja saimme jopa sen tuettua takapyörästä seinään. Emme kuitenkaan saaneet tuettua pyörää liikkumattomaksi. Päätin huutaa konduktöörin apuun. Hän sanoi, ettei kyseistä telinettä kannata käyttää. Ne eivät kuulemma toimi. Koska olimme molemmat matkalla junan pääteasemalle Turkuun, päätimme sitoa pyörämme yhteen mun vaijerilukolla, sillä niitä ei silloin noin vain kukaan vie, kun ovat niin leveät yhdessä, etteivät sovi ovesta ulos.

Turkuun kuljettamamme pyörä on musta mummomallinen Crescent. Siinä on kuitenkin 7 vaihdetta, joten ihan karvalakkimallin pyörä se ei ole. Huollossa siihen vaihdettiin jarrupalat, uudet kettingit ja hammasratas. Se on hyvässä kunnossa , vain kettinginsuojus on hivenen ruosteen raiskaama.

Pyörän kuljetus innosti itseänikin tekemään omalla pyörällä retken jonnekin päin Suomea. Koska pyörän kuljetus junassa on noin vaivatonta ja edullista voisi ensi kesälle hyvinkin suunnitella jonkinlaista pyöräretkeä.

Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Viikonloppu Tampereella Hotelli Tornissa

15 tammikuun, 202216 toukokuun, 2024 Ikinuoren naisen pienet ilot

Meillä on hääpäivä tammikuun 16. Tuumimme aikoinaan Hanin kanssa, että on kiva saada jotain kivaa kaamoksen keskelle. Kerrankin oltiin ajateltu fiksusti! On kiva, kun pimeän tammikuun katkaisee ihan itse suunniteltu ylimääräinen syy juhlaan

Korona estää edelleen pidemmän reissaamisen, mutta ei se mitään haittaa, meille riittää kotimaassa vielä hyvinkin paljon ihmeteltävää. Tänä vuonna valitsimme viikonlopun rentoutumiskohteeksemme Tampereen. Varatessani huonetta oli usea hotelli jo täynnä, joten valitsin yöpymispaikaksemme Sokos Hotelli Tornin. Siellä emme ole aikaisemmin yöpyneet. Tampere on suosikkikaupunkini, heti Kokkolan jälkeen! Olen asunut siellä monta vuotta. Opiskelin siellä sairaanhoitajaksi ja tyttärenikin syntyi Tampereella asuessani.

Saavuimme Tampereelle kuuden maissa illalla. Kävely rautatieasemalta hotellille vei noin viisi minuuttia. Hotellin vastaanoton palvelu oli tehokasta ja ystävällistä. Saimme huoneemme ja huitaisimme nopealla hissillä 12. kerrokseen. Huone oli iloinen yllätys! Ei tekopirteää tai -taiteellista hapatusta, vaan reilu vähän ”tehdasmaiseen” tyyliin somistettu huone. Huoneen ilme sopii mielestäni loistavasti vanhan tehdaskaupungin luonteeseen! Miksi unohtaa historia, kun siitä voi näin upeasti ammentaa vielä tänäänkin.

Torni Hotelli Tampereella on vielä aika uusi, joten hotellihuoneen sängyt ovat ensiluokkaiset. Jopa minä, joka yleensä nukun hotelleissa huonosti, nukuin yllättävän hyvin. Tosin mulla oli välillä kuuma (viihdevuodet!). Tänään löysin huoneen seinästä lämpötilan säätimen, sellaisen modernin hipaisunäppäimellisen, ja laskin huoneen lämpötilaa huomattavasti. Ilmeisesti onnistuin hipelöimään säädintä oikein, koska vartti hipelöinnin jälkeen huone tuntui selvästi viileämmältä. Odotan siis nukkuvani ensi yönä kuin onnellinen vaaleanpunainen porsas!

Tunnustan : hotellien huippukohta itselleni, ja Hanille myös, on hotelliaamiainen. Paras aamiainen tähän mennessä on ollut Helsingin Hotelli Tornissa. Nyt on Helsingin Torni kohdannut voittajansa, Tampereen Hotelli Torni meni rinnan mitalla ohi. Voiton varmisti aivan tolkuttoman maukas passion-tuorepuuro ja laaja hedelmävalikoima. Aamiaisella oli perus pekonien, leipien ja leikkeleiden lisäksi myös maukas juustovalikoima viikunahilloineen.

Hotellin Grill-It ravintolan maukas ruoka oli vielä ylimääräinen bonus. Testasimme ravintolan lauantaina iltapäivällä, kun olimme useamman tunnin kierrelleet kaupungilla tsekkaamassa alennusmyynit. Söimme molemmat maa-artisokkakeittoa, kanaa tabboulehilla ja minttujugurttikastikeella sekä vanilja creme brulét. Tätä ravintolaa suosittelen ilolla!

Hotelli Torni Tampereella on ylittänyt omat odotukseni. Viihtyisä yleisilme, siistit huoneet ja ystävällinen henkilökunta; itse en oikeastaan muuta hotelleilta odotakaan. Ihan kuriositeettina vielä: tuntui hyvältä, kun erikseen kysyttiin haluammeko siivouksen lauantaina (olemme hotellissa kaksi yötä). Muualla sitä ei koskaan ole kysytty, siivousta ei vaan ole tullut. Kun liikut Tampereella, käypäs testaamassa kaupungin silhuettia muuttanut Hotelli Torni!

Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Lauantai Riihimäellä

13 marraskuun, 202113 marraskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Pääsin perjantai aamuna yövuorosta. Hani oli lämmittänyt minulle saunan, joten pääsin hetkeksi rentoutumaan saunan lauteille valvomisen jälkeen. Saunan päälle pakkasin tavarat valmiiksi ja otin reilun tunnin tirsat. Olin lähdössä kylään ystävälleni Minnalle Riihimäelle.

Olin päättänyt ajaa sisämaan kautta, joten suuntasinkin auton keulan kotoa kohti Kaustista. Koko matkan oli vähän liikennettä, joten matka sujui jouhevasti. Talvinopeusrajoutukset ovat tulleet voimaan, joten kaikkialla, paitsi Helsingin moottoritiellä, oli 80 nopeusrajoitus. Matkaan menikin siten hieman kauemmin kuin olin odottanut, vaikken pysähtynyt matkalla edes syömään. Olin ottanut mukaan avaamattoman pussin pähkinöitä, se tyhjentyä matkalla

Pysähdyin matkalla kuvaamaan Vimpelin pyöreän kirkon.

Pääsin perille Riihimäelle hieman viiden jälkeen. Löysin ilman ongelmia ystäväni Minnan kotiin. Kävimme kaupassa ja haimme pizzat. Illan vietimme elokuvaa katsellen, pizzaa syöden ja kuulumisia vaihtaen. Olin aika väsynyt yövuoron ja pitkän ajomatkan jälkeen, joten vetäydyin suhteellisen aikaisin yöpuulle.

Kana, pekoni, vuohenjuusto ja persikka pizza.

Lauantai aamuna olimme molemmat hyvissä ajoin hereillä. Olimme päättäneet lähteä ajelulle lähiseudulle. Minna tiesi muutaman kivan paikan, jotka hän halusi näyttää minulle. Oli hyvin sumuinen aamu. Jopa tietyö näytti hyvin kauniilta kietoutuneet usvaverhoon!

Minna tykkää kuvailla veneitä, joten hän vei minut ensin Hyvinkäälle erään järven rannalle, jossa oli erityisen paljon soutuveneitä. Parkkipaikalla oli ilmoitustaulu, johon kiinnitetyistä ilmoituksista selvisi, että järvi on ilmeisesti hyvä kalastusjärvi. Siitä saanee ainakin haukea, kuhaa ja ahvenia. Järvi näytti olevan myös sorsastajien suodiossa. Astelimme järven rantaa pitkin kuvaillen veneitä, yrittäen samalla vangita kuviin myös valkoisena verhoja järven päällä roikkuvaa usvaa.

Usvankin vuoksi oli aika raikas keli olla ulkona, joten Minna oli keittänyt meille mukaan kahvit. Ajelimme Ridasjärven rannalta Kilpijärvelle. Usva roikkui sielläkin järven pinnalla. Levitimme fleecehuovan laiturille ja kaadoimme mukeihin kahvia lämmikkeeksi. Siinä istuessamme sumu hälveni ja esiin tuli hetkeksi aurinko. Hieman sen jälkeen kuului joutsenten kaakatus ja pariskunta lensi hieman sen jälkeen meidän yli. Maagista!

Kilpijärveltä ajelimme Hyvinkäälle. Vuorossa oli hieman shoppailua. Reiluun vuoteen en juurikaan ole ostanut vaatteita muualta kuin kirpputorilta. Nyt kun sain uuden työpaikan, jossa ei olekaan työn puolesta univormua, ajattelin että varmaan voisi hieman investoida pukeutumiseen. Mukaan tarttui kevytuntuvatakki, ulkoiluhousut ja pinkki huppari.

Välillä kävimme ystäväni kotona juomassa kupin teetä ja syömässä eilisestä yli jääneet pizzapalat, jonka jälkeen lähdimme kävelylle Riihimäen keskustaan. Kiertelimme katsomassa kaupungin seiniin maatattuja muraaleja, samalla pystyin hahmottamaan kaupunkia. Olen asunut Riihimäellä vuoden 1990-luvun puolivälissä, mutta kaupunki on muuttunut tuosta ajasta minulle aivan tuntemattomaksi. Minun silmääni kaupunki näyttää hyvältä. Se on rauhallinen pikkukaupunki, jossa luonto on lähellä ja kulkuyhteydet ovat loistavat. Kokkolassa asuvana täytyy sanoa, että vain meri puuttuu.

Riihimäen vetonauloja lienevät Riihimäen lasimuseo ja Metsästysmuseo. Niissä minulla ei tällä kertaa ole tarkoitusta käydä. Lasimuseo on upea käyntikohde, jos joskus vierailet Riihimäellä. Suosittelen myös kävelyä Hytti-korttelin alueella. Se on todella tunnelmallinen paikka! Keskellä kaupunkia lähellä rautatieasemaa on kiva pieni ”Punaisessa talossa” sijaitseva ”Pompoti”-puoti. ”Pompotissa” on kahvila ja lähinnä sisustustavarat myyvä puoti. Viihtyisä paikka, jossa on muuten aika upeat tapetit!

”Pompotista” kävelimme sitten Prisman kautta kotiin laittamaan päivällistä. Loppu ilta on kulunut rentoutuessa. Olemme vahtineet telkkaria ja hoitaneet kauneutta laittamalla kasvomaskit huolellisen kasvojen pesun päälle.

Tämä(kin) oli hyvä päivä!

Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Raahe, Matti Lapistön Taidepuisto ja Rengintupa

17 lokakuun, 202117 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Minilomamme jatkuu. Jätimme aamulla Kalajoen taaksemme. Rantakalla oli meistä oikein hyvä paikka olla yötä. Pieni siisti huone, jossa oli erittäin hyvät sängyt ja maisemaa, joka ikkunasta avautui, ei kyllä voita mikään! Aamiainen Rantakallassa oli hotellien perussettiä pekoneineen sun muine lisäkkeineen. Ainoana miinuksena meistä oli aika kehnot huoneiden ovet, joiden sulkemisesta kuului melkoinen ääni. Se häiritsi hieman illalla, kun kaikki eivät osaa huomioida muita hotelleissa asuvia, vaan nyhtävät oviansa kiinni kuin Ladan ovia.

Rantakallaan huoneista näkymät ovat myrskypäivänä ikkunankin läpi kuvattuna parasta A-luokkaa.

Aamupalaa syödessämme tsekkasimme ulkona olevan kelin. Ei tuullut ehkä ihan niin navakasti kuin eilen ja vesisadekin oli laantunut vaimeammaksi mutta jatkuvaksi ripotteluksi. Ei siis vieläkään tulisi frisbeegolf päivää. Meinasi ensin masennus iskeä: otettiinko frisbeet turhaan mukaan? Jostain sain kuitenkin kaivettua palasen positiivisuutta ja ehdotin Hanille, josko käytäisiin vanhemmillani kahvilla. Hänestä ajatus oli hyvä. Ensimmäinen ajatus johti seuraavaan älynväläykseen: päätimme varata Raahen majoituspaikkamme toiseksikin yöksi! Onneksi varaaminen onnistui, joten nyt yövymme Rengintuvassa kaksi yötä.

Äidillä olisi ollut lounasta tarjolla, mutta massumme olivat vielä niin täynnä Rantakallan aamiaispöytien jäljiltä, että tyydyimme kahviin. Veljeni käväisi myös tervehtimässä vanhempiemme ja häneltä saimme monta hyvää vinkkiä Raahen lomallemme, nyt kun frisbee ei sateessa innosta.

Sekä veljeni että isäni suosittelivat Mikonkaria ja Matti Lepistön Taidepuistoa Mansikkakarintien varressa. Hyvillä mielin ja uudelleen, sateesta ja kylmästä huolimatta, innostuneena lähdimme ajelemaan kohti Raahea. Koska minulla oli selvä kuva missä Mikonkari sijaitsee, päätin ajaa ensin sinne. Siellä on mm Pattijoen kalasatama ja Lohenpyrstön, näin kokemattoman leiriytyjän silmään aika upean näköinen, leirintäalue. Yritimme ulkoilla, mutta avomeren rannassa, kun vettä vihmoi ja tuuli reippaasti, tuntui meistä molemmista ilma niin kylmältä, ettei se oikein innostanut. Olimme varustautuneet vähän leudompaan keliin!

Tuulisessa ja sateisessa säässä Veteraanimajan takapihalla Mikonkarissa.

Mikonkarista ajelimme edesmenneen itetaiteilija Matti Lepistön Taidepuistoon Mansikkakarintielle. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä mitä odottaa. Yllätyin positiivisesti! Mies on ollut lahjakas ja hänellä on ollut vilkas mielikuvitus. Kuulin, että puistoa olisi tarjottu Raahen kaupungin ylläpidettäväksi. En tiedä kuinka asia on edennyt, mutta toivon, että kaupunki haluaa ottaa suojelukseensa näin lahjakkaan taiteilijan perinnön! Vaikka ite-taide ei ole erityisen kovassa huudossa, ovat nämä varsinaista taidekoulutusta vaille jääneet taiteilijat usein äärettömän lahjakkaita ja intohimoisia taiteentekijöitä, joiden töitä ei kannattaisi väheksyä.

Taiteen jälkeen olikin nälkä. Kävimme syömässä hyvin pienessä, mutta äärettömän maukkaassa pienessä thai-buffetissa. Paikan nimi on Siang Khaen ja se sijaitsee Fellmanin Puistokadulla. Jos etsit joskus ruokapaikkaa Raahesta, saa tämä pieni kulmakuppila meiltä erittäin lämpimät suositukset. Edullista, tuoretta ja maukasta ruokaa!

Ruuan jälkeen oli aika lähteä etsimään majoituspaikkamme Rengintupaa. Etsimistä hidasti hieman se tosiasia, että Raahessa on paljon yksisuuntaisia katuja. Rengintupa löytyi kuitenkin sitten loppupeleissä vähän vahingossa. Halusin tarkistaa mitä sisäpihalla on, kun karttaohjelma neuvoi alueen mistä etsiä, ja ajoin autoni suoraa tuvan pihaan. Ulkoa rakennus näyttää vain vajalta, mutta sisältä se on ihana vanha romanttinen asumus moderneine kylpyhuoneineen.

Tässä on kiva viettää pari vuorokautta. Rakennuksen sijainti on loistava, tästä on helppo lähteä niin Raahen fribakentälle kuin kaupungille kävelylle..

Arkipäivän realismia, Kotimaan matkailu, Matkakertomus

Miniloma Kalajoella

16 lokakuun, 202116 lokakuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Pääsin aamulla viimeisestä yövuorosta, joita tällä kertaa oli ”vain” kaksi. Ajoin kotiin sateessa nappikuulokket korvilla kuunnellen Elly Griffithsin ensimmäistä Ruth Galloway mysteeriä täynnä tyytyväistä odotusta.

Hani tekee töitä kehitysvammaisten parissa, joten heillä on tänä vuonna syyslomaviikolla maanantai ja tiistai vapaata. Yllättäen minullakin oli siinä yövuoron jälkeen vapaata, joten olimme varanneet pienen miniloman Kalajoelle ja Raaheen arkea piristämään. Kotiin yövuorosta ajellessa mietin siis, että nukun muutaman tunnin ja sitten lähtisimme ansaitulle lomalle.

Olimme suunnitelleet heittelevämme frisbeetä, 9 väyläisen Aronpuiston radan Kalajoella, heti lauantai-iltapäivänä. Suunnitelmiin tuli muutos, koska länsi-rannikolla satoi koko päivän ja tuuli niin että puut niiailivat nöyrinä. Frisbeegolf saisi siis odottaa ainakin tuulen laantumista.

Ajelimme kuitenkin ensin Kalajoelle päästyämme suoraa tarkistamaan missä Särkkäinportin frisbeegolf-rata sijaitsee. Se löytyi ja maasto näytti kivalta! Nyt pitää sitten vain odotella, että tuuli laantuisi huomiseksi!

Fribaradalta käänsin auton nokan kohti Hiekkasärkkien uutta ostoskeskusta Loistoa, koska ulkoilu tuossa koiranilmassa ei yövuorojen jälkeen innostanut. Ostari oli mielestäni aika tyhjä! Siellä oli vain muutama ”pakollinen” hampurilaisravintola ja vaatekauppa, joka myy mm meidän molempien suosikkivaatemerkkiä SuperDry:ta. Myyjä kertoi, että hänellä on tällä hetkellä paljon isoja tarjouksia. Mahtaako tarjouksiin olla syynä syksyn muuttuminen kylmemmäksi ja talven lähestyminen?

Mieheni on hoikistunut kesän aikana silminnähden ja hän löysikin yllättäen liikkeestä itselleen pari kivaa pitkähihaista yläosaa ja uudet collegehousut. Vaatteiden hinta ei päätä huimannut. Itsekin rikoin ostolakkoni tavanomaisista vaatekaupoista ja ostin itselleni SuperDryn hupparin puolella normaalihinnasta.

Shoppailun jälkeen alkoi ollakin jo nälkä. Ajoimme ensin Särkillä olevaan Sandy Keltiin. Siellä oli lauantai-iltapäivällä jo täysi meno päällä ja oluthanat suhisivat. Istuin ovensuupöydässä muutaman minuutin ja iski pakokauhu. Tänne en halua jäädä! Onneksi Hani oli samaa mieltä ja niin ajelimme Kalajoen keskustaan. Söimme sitten niin ikään täydessä Ravintola Mamma Leonessa. Minä söin kana-vuohenjuusto hampurilaisen ja Hani Quattro Stagioni pizzan. Kanahampurilainen oli oikein maukas! Sen välissä oli vuohenjuuston lisäksi pikkelöityä sipulia, rucolaa ja paholaisenhilloa, jossa maistuu kunnolla paholainen eli chili.

Siinäpä se eka minilomapäivä. Loppuilta menee rauhoittuessa ja levätessä: yövuorot vaativat veronsa. Ehkä vahdimme telkkaria, ehkä luemme. Mukavaa tämä tämmöinen elämä, kun ei ole PAKKO tehdä mitään!

Arkipäivän realismia

Jääkausipolulla

27 kesäkuun, 20217 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Saavuimme eilen Leville. Tapamme mukaan matkasimme pitkän kaavan mukaan, mikä tarkoittaa noin 100-200kilometrin pituista ylimääräistä ajelulenkkiä maakunnissa. Tällä kertaa kiersimme Ranuan kautta. En ole suuri eläinpuiston ystävä, vaikka toki ymmärrän sen hyvän työn, jota niissä tehdään biodiversiteetin hyväksi. Ihailimme puistossa pöllöjä, joista osa oli löytynyt loukkaantuneina ja tervehdimme jääkarhuja.

Tänä aamuna söimme tukevan aamupalan ja laitoimme jalkaan vaelluskengät ja suuntasimme ”Jääkausipolulle”. Aiempina vuosina Levillä käydessämme olemme suunnitelleet, että kierrämme lenkin sitten kun olemme kunnossa. No, nyt olimme!

Jääkausipolku lähtee Levi Summitin takapihalta laskettelurinteiden puolelta. Kerran olemme lähtöpaikkaa aiemminkin etsineet, muttemme löytäneet. Etsiä piti kunnolla tälläkin kertaa. Lähdettiin jo väärään suuntaan, sillä seurauksella, että löysimme Panorama-Hotellin asiakkailleen pystyttämään panoraaman ihailuterassin. Ei huono valinta sekään suunta, siis!

Jos polku näyttää tältä, ET ole jääkausipolulla!

Jääkausipolkulla oli kaksi erillistä teema toinen oli itse jääkausi, sen ajan jo sukupuuttoon kuolleet eläimet, sekä geologia. Jääkausi ja geologiahan vissillä tavalla liittyvät yhteen. Ilman jääkautta meillä täällä Suomen Lapissa olisi samanlaiset ”Alpit” kuin Keski-Euroopassa. Paksu jääpeite vain on hionut vuoret rakkaisiksi ”lätysköiksi”

Jääkausipolku kulkee suurimmaksi osaksi puurajan yläpuolella. Polku on kivikkoinen ja sen varrella on paljon nousuja ja laskuja, joita nyt tunturissa voi odottaakin.

Aviomieheni nousemassa pisintä ja jyrkintä nousuosuutta Jääkausipolulla

Vaikka reitin lähtöpistettä olikin vähän hankala aluksi löytää, itse reitti oli hyvin merkitty. Reitin varrella oli siniseksi maalattuja kiviä tai sininen täplä puunrungossa.

Itse nautin polulla suunnattomasti tauluista, joita oli ikäänkuin kilometrimerkkeinä. Niissä kerrottiin jo erilaisista eläimistä, joita on elänyt joskus ennen jääkautta ja sen aikana. Kaikenlaisia eläimiä niitä on ollutkin!

Yksi muinaisista eläimistä kertova taulu

Luonto uudistuu koko ajan ja evoluutioon kuulunee sekin, että jotkut eläimet kehittyvät eteenpäin ja toisia kuolee sukupuuttoon silloisiin elinolosuhteisiin sopeutumattomina. Se miten ihmisen toiminta on vaikuttanut olosuhteisiin, onkin sitten ihan toinen surullinen tarina!

Mukavasti meni 4 tuntia tunturissa. Meillä oli mukana pienet eväät, joita me söimme matkan varrella olevalla kodalla. Kodan kohdalla pisti silmään, että Levillä on alettu kehittää kesämatkailua entisestään. Maastopyöräreittejä oli jo viimeksi muutama. Välivuoden aikana (Levinlomissamme on ollut vuoden tauko!) niitä oli tullut lisää. Uutena asiana oli frisbeegolf-rata, joka on vielä rakenteilla. Koreja kuitenkin oli jo laitettu. Pari nuorta oli jo kokeilemassa heittotaitojaan vaikka lähtölavat vielä puuttuivat.

Tänään oli hyvä päivä tunturissa!

Jatka lukemista →

Arkipäivän realismia

Raija Malka ja Kaija Saariaho Amos Rexissä

14 kesäkuun, 202114 kesäkuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tänään maanantaina 14.6.2021 on mun tämän vuoden kesälomani eka päivä. Hyppäsin aamulla Kokkolasta junaan, jonka kyydillä pääsin äänikirjaa kuunnellen ja limevissyä tissutellen helposti ja mukavasti Helsinkiin.

Olin varannut huoneen Sokos hotelli Albertista Punavuoressa. Koska matka rautatieasemalta Albertiin ei ole kovin pitkä, päätin viedä laukut hotellille kävellen. Minusta on aina niin mukava kävellä Vanhan Kirkkopuiston (”Ruttopuiston”) läpi ja ihailla Vanhaa Kirkkoa!

Olin jo eilen varannut kotona käynnin Amos Rexin. Korona aikana taidemuseovierailutkin pitää varata etukäteen netistä. Tällaiselle ”tuuliviirille” se on aika rankkaa, koska esimerkiksi tänään en ollutkaan sitten ensinkään taidemuseofiiliksissä, kun menin katsomaan Raija Malkan ja Kaija Saariahon näyttelyä Blick.

Malka oli kyhännyt hyvin krouvin tilataideteoksen, johon Kaija Saariaho oli luonut musiikin. Saariaho on hyvin kuuluisa ja palkittu muusikko, mutta näyttelyn musiikki sai minut ahdistumaan ja tuli halu paeta! Minun korvaani näyttelyn äänimaailma oli hyvin kakofoninen ja painostava.

Näyttely päättyi teokseen nimeltään Kiosk. Tilassa oli laatikoita ja parilla isolla pöydällä erikokoisia ja värisiä maalattuja laudan pätkiä. Jokainen sai sommitella laatikoihin oman ”taideteoksensa”. Mä tykkään osallistuvista taiteesta, joten tartuin heti tilaisuuteen kyhätä oma ”taidelaatikko”. Tällainen siitä tuli:

Vaikka Amos Rexin tämän kertainen näyttely ei minusta ihan maailman parasta taideantia ollutkaan, Amoksessa on aina kiva vierailla. Jännänä kuriositeettina: rakastan ison näyttelysalin lattiaa, joka on tehty ilmeisesti neliskanttisista puupaloista.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Harrastukset, Taide, Valokuvat

Makrovalokuvausta Särestössä

4 heinäkuun, 2019 Ikinuoren naisen pienet ilot

Kuusi vuotta sitten joulun alla, ostin itselleni vihdoin järjestelmäkameran. Olin haaveillut omasta kunnon kamerasta jo vuosia, sellaisesta missä olisi kunnon makrolinssi loittorenkaineen. Kävin kameran ostettuani keväällä kaksi valokuvauskurssiakin, joten kameran toiminnat tulivat tutuiksi. Kameraa olen toki käyttänyt paljon, enkä omasta mielestäni osaa kuvata puhelimella niin hyvin kuin omalla rakkaalla Nikonillani. Makrolinssi on kuitenkin jäänyt loittorenkaineen valitettavan vähälle käytölle. Haaveenani on ollut kuvata Suomen luonnonvaraisia kasveja. Kasveja olen kyllä kuvannut, mutta aika vähän makrolla. Makroputki on ollut joka kesä mukana Levin reissuillammekin, mutta aina sen olen jättänyt mökille tai autoon.

Tänään päätin, että otan makron ulkoilutukseen Särestöniemeen. Olen nähnyt Reidarin tauluja niin paljon, ettei ole enää mitään halua kuvata niitä. Särestön koko pihamaa-alue on hyvin rehevä ja sitä ei niitetä kokonaan, joten siellä on varmasti sopivia lähikuvauskohteita ja mahdollisesti myös lampaita. Jätin siis reilusti tällä kertaa lähtiessä kaikki muut putket mökille.

LRM_EXPORT_85450212679328_20190704_175744087-01 — Reidarin Gallerian seinä

Ajelimme Särestöön ja kävelimme suoraan vilauttamaan ”Museo-korttejamme”. Museokortit ovat olleet meidän pelastus, vaikka olemmekin vilautelleet niitä lähinnä pääkajupunkiseudulla. Paljon museoita kirtävinä noin 60€ kortin hinnan säästää hyvin nopeasti takaisin. Meidän tapauksessa kortti ”haukkuu hintansa takaisin” jo yhdellä Helsinginreissulla ja kaikki muu on pelkkää plussaa.

LRM_EXPORT_84724418154605_20190704_174538292-01 — Reidarin maaliputkiloita

Lipunmyyntirakennuksen ja Gallerian välissä oli tämänvuotinen erikoisjuttu. Reidar oli perheensä ”mustalammas” joka ei oikein perustanut maatalon töistä. Metsätöissä hän maalaili pöllien päihin ”stalineita”. Tänä vuonna oli Särestössä Reidarin palaneen kodin kivijalan päälle järjestetty vieraille mahdollisuus maalata omakuva ”pöllinpäähän”. Me luonnollisesti tartuimme tilaisuuteen. Olipa hauskaa!

Katselimme luonnollisesti kaikki esille laitetut taulut. Joukossa oli monta sellaista taulua, jota en ollutkaan ennen nähnyt. Teemana oli Reidarin suhde äitinsä juuriin Ruijaan, (Norjan suomenkielisiin eli kveeneihin) ja äidin ja isän peruna saama usko yliluonnolliseen ja etiäisiin. Monta hienoa taulua! Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että Reidar Särestöniemi on suosikkitaiteilijoitani?

IMG_20190704_121737 (1).jpg — Meidän omakuvat.

Vietin pitkän tovin pihamaalla peräpää pystyssä kuvaten kukkasia. Matkalla kohti vanhaa Särestöä pääsimme myös silittelemään niitä lampaita. Vanhan Särestön saunan edessä kuvasin kukkaa ja pöheikkö kahahti. Sieltä lähti jokin eläin liikkeelle. Muutaman metrin päässä pötkötti erittäin suurimahainen sisilisko tukin päällä. Sillä ei ollut minnekään kiire vaan se antoi kuvata itseään kuin oikea diiva.

Kukkia kuvasinkin koko loppupäivän. Makrolla kuvaaminen oli niin hauskaa, että päätin jatkaa sitä huomennakin, kun kierrämme uudelleen Äkäsaivon kierroksen.

Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Hietatievat

2 heinäkuun, 20192 heinäkuun, 2019 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olin lukenut Hietatievoista jo kotona etsiessäni uusia mielenkiintoisia tutustumiskohteita Lapin lomallemme. Koska olen kovin räkäinen ja poskiontelot ovat tukossa, ei pidempi vaeltaminen ole paras idea. Valitsimme siis tämän päivän ohjelmaksi Hietatievat lähellä Nunnasen kylää Enontekiöllä.

Matkaan lähdimme aamulla majapaikastamme Leviltä. ajoimme ensin Könkään kautta Tepastolle ja siitä käännyimme Lompoloon ja Puljun kautta Nunnaseen menevälle tielle. Tepaston ja Nunnasen välillä olevan tien varrella on näkemisen arvoiset maisemat! Pysähdyimme useaan kertaan ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia.

Matka Kalmakaltiolle herätti itsessäni halun tutustua Puljun erämaahan. Siellä vaeltaminen tosin vaatii hieman parempaa kuntoa kuin mitä itselläni on. Mutta kaikkihan on saavutettavissa kovalla työllä halutessa. Tässäpä mahdollinen tavoite tulevalle kesälle 2020?

Saavuimme Nunnaseen ja siitä piti ohjeiden mukaan kääntyä Kalmakaltioon johtavalle tielle. Tie oli hyväkuntoinen kapeahko soratie, joka oli paikoin hyvin pehmeä reunoiltaan. Ajoimme Retkipaikka sivustoilla olevissa ohjeissa mainitun järville menevän tien ohi, koska en uskonut, että tie voisi olla vain auton renkaiden tehneet urat kohti ei mitään. Viittojakaan ei ollut. Päädyimme liki tien päähän, joka on muuten aika lähellä Norjan rajaa. Ohitimme puhelimeen puhuvan nuoren roskakuskin, joka oli arvioinut auton leveyden tai reunan kestävyyden väärin ja roska-auto oli ojassa, pahasti! Huomasimme että dyynimäinen maasto loppui ja palasimme takaisin. Paluumatkalla kysyimme roska-auton kuljettajalta tarvitsisiko hän apua. Ei tarvinnut – apu oli tulossa.

Käänsin auton nokan Kalmankaltion tieltä kapealle hiekkapohjaiselle ajouralle ja ajoimme noin kilometrin. Sitten parkkeerasin auton dyyneille ja jatkoimme matkaa jalkaisin.

Dyyneillä oli pikkukuovi-pariskunta, joka tuntui saavan hepulin meidät nähdessään. Ne ääntelivät suureen ääneen ja lentelivät meidän yllämme kuin henkensä hädässä. Olisiko heillä ollut jossain pesä ja pariskunta yritti kääntää meidän huomiomme pois pesästä?

LRM_EXPORT_25311687521852_20190702_181236627 — Pikkukuovi istuu puun latvassa ja laulaa hätäänsä

Ihastelimme dyynejä, jotka minusta muistuttivat kovasti Tanskan rannikkoa. Ei olisi uskonut, että olemme niin korkealla Lapissa. Dyyneillä kasvoi valtavasti kissankäpälää, jota etelämmässä enää harvoin näkee. Ohessa muutama kuva dyyneiltä. Yhdessä kuvassa näkyy myös toinen Hietatievojen takana olevista järvistä.

Erittäin virkistävä ja erilainen tutustumiskohde Enontekiöllä tämä Hietatievat. Sopii omatoimimatkailijalle, joka on kiinnostunut luonnosta!

Avainsana: Matkailu

Pyörän kuljetus Turkuun

Viikonloppu Tampereella Hotelli Tornissa

Lauantai Riihimäellä

Raahe, Matti Lapistön Taidepuisto ja Rengintupa

Miniloma Kalajoella

Jääkausipolulla

Raija Malka ja Kaija Saariaho Amos Rexissä

Makrovalokuvausta Särestössä

Hietatievat