Avainsana: Muutos

Olen taas sairastellut eikä pää ole toiminut. Eilen vietin illan yksin kotona, kun mieheni lähti työpaikkansa pikkujouluihin. Istuin sohvannurkassa kuunnellen Mikael Karvajalka äänikirjaa ja selailin hajamielisesti Pinterestiä. Siellä sattui silmääni linkki erääseen pukeutumisaiheiseen blogiin. Blogissa annettiin ohjeita oman tyylin tarkentamiseen. Ulkoista kauneutta ja ihanaa turhuutta, muuta juuri tätä tunnun tarvitsen tällä hetkellä, kun vaikea astma pitää otteessaan. Blogi antoi kolme vinkkiä oman tyylin tarkentamiseen. Vinkit olivat kysymyksiä, joiden avulla voi miettiä nykyistä tyyliä ja miten voi kehittää sitä tarvittaessa/halutessaan. Ensimmäinen kysymys oli: mitkä seikat elämässäsi ovat vaikuttaneet siihen kuinka pukeudut nyt? Tämä kysymys sai aikaan valtavan ajatusten ja muistojen tulvan, joka alkoi ensin ahdistaa ja nosti sen jälkeen vapauden tunteen.

Olen viime aikoina lukenut hitaasti nautiskellen Yuval Noah Hararin kirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Hitaasti olen sitä lukenut siksi, että se on nostanut mieleeni mietiskeltävää ja sulateltavaa. Pukeutumistyyliäni mietiskellessä oivalsin, että olen toteuttanut kirjassa erästä mainittua teoriaa: ”Lähes kaikki mitä tiedät, olet oppinut ulkopuolelta”. Olen oppinut ulkopuolisia käsityksiä ja teorioita. Lihava on ruma! Lihavan pitää piiloutua! Valitse musta ja pystyraidat, ne hoikentavat! Sinun pitää olla hoikka ollaksesi hyväksytty ja menestyvä! Vain hoikat ovat kauniita ja seksikkäitä! Lihava ei voi olla terve ja hyvinvoiva! Näitä teesejä yhteiskunta ja media meille uskotelee.

Historia kertoo kuitenkin toista tarinaa. Muistanette ehkä Willendorfin Venuksen? Tuo pieni ja lihava naisveistos oli aikansa runsauden ja lisääntymisen symboli. Laihoja naisia ei pidetty hedelmällisinä ja siksi tarpeeksi vahvoina jatkamaan sukua. Laihuuden ihannointi alkoi vasta 1960-luvulla. Twiggy (”Tikku”) oli aikansa naisihanne, poikamainen nainen ilman naisellisia muotoja. Hyvin harva aikansa nainen pääsi lähellekään ajan ihannetta, kuten ei pääse nykyäänkään, vaikka naiskauneuden ihanne on muuttunut tikunlaihasta hieman lihaksikkaammaksi.

Ennen nukahtamista makasin pitkään sängyssä ja mietin omia pukeutumismuistojani. Olin lihava lapsi ja lihava nuori aikuinen josta tuli lihava aikuinen. Aikaisimpia muistojani oli, ostoksilla käynti äitini kanssa. Jouduin aina ottamaan ne vaatteet, jotka sopivat päälleni kokonsa puolesta. Valikoimaa ei juuri tuohon aikaan ollut. Muistan eräätkin kammottava ”kakan”-väriset vakosamettihousut, joita inhosin sydämeni pohjasta niiden ostohetkestä alkaen, mutta muita päälle sopivia housuja ei kaupungista löytynyt. Opin häpeämään ylipainoani ja rumia vaatteitani.

Lapsuuteni jälkeen seuraava pukeutumismuistoni on ajalta jolloin tapasin lasteni isän ja olimme hyvin onnellinen nuori pariskunta. Halusin kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. Hain ja pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, että varmistaisin työnsaantini ja saisin arvostetun ammatin. En tehnyt valintoja kuunnellen sydäntäni, vaan kuuluakseni johonkin ja saadakseni ulkopuolisten hyväksynnän. Pukeutumiseni oli sovinnaista ja neutraalia, en uskaltanut poiketa joukosta. Hieman vaivaa kuitenkin näin: kävin värianalyysissä ja opin noudattamaan vaatevalinnoissani tarkasti ja systemaattisesti oman värivuodenaikani värejä.

Olen ollut turvallisuushakuinen ja tylsä pukeutuja koko elämäni. Olen yrittänyt puskea rehevän ja värikkään Rubens-vartaloni ja iloisen persoonallisuuteni ihan väärään muottiin. Tämän oivallettuani tuntuu, että maailma on minulle avoin. En enää häpeä vartaloani, olen iloinen ja onnellinen lihava itseni. Uskallan ja haluan jatkossa näyttää persoonallisuuteni ja valoni sekä (lihavan) vartaloni myös muille.