Kotimaan matkailu, Matkakertomus, Matkustaminen

Raahe, Matti Lapistön Taidepuisto ja Rengintupa

Minilomamme jatkuu. Jätimme aamulla Kalajoen taaksemme. Rantakalla oli meistä oikein hyvä paikka olla yötä. Pieni siisti huone, jossa oli erittäin hyvät sängyt ja maisemaa, joka ikkunasta avautui, ei kyllä voita mikään! Aamiainen Rantakallassa oli hotellien perussettiä pekoneineen sun muine lisäkkeineen. Ainoana miinuksena meistä oli aika kehnot huoneiden ovet, joiden sulkemisesta kuului melkoinen ääni. Se häiritsi hieman illalla, kun kaikki eivät osaa huomioida muita hotelleissa asuvia, vaan nyhtävät oviansa kiinni kuin Ladan ovia.

Aamupalaa syödessämme tsekkasimme ulkona olevan kelin. Ei tuullut ehkä ihan niin navakasti kuin eilen ja vesisadekin oli laantunut vaimeammaksi mutta jatkuvaksi ripotteluksi. Ei siis vieläkään tulisi frisbeegolf päivää. Meinasi ensin masennus iskeä: otettiinko frisbeet turhaan mukaan? Jostain sain kuitenkin kaivettua palasen positiivisuutta ja ehdotin Hanille, josko käytäisiin vanhemmillani kahvilla. Hänestä ajatus oli hyvä. Ensimmäinen ajatus johti seuraavaan älynväläykseen: päätimme varata Raahen majoituspaikkamme toiseksikin yöksi! Onneksi varaaminen onnistui, joten nyt yövymme Rengintuvassa kaksi yötä.

Äidillä olisi ollut lounasta tarjolla, mutta massumme olivat vielä niin täynnä Rantakallan aamiaispöytien jäljiltä, että tyydyimme kahviin. Veljeni käväisi myös tervehtimässä vanhempiemme ja häneltä saimme monta hyvää vinkkiä Raahen lomallemme, nyt kun frisbee ei sateessa innosta.

Sekä veljeni että isäni suosittelivat Mikonkaria ja Matti Lepistön Taidepuistoa Mansikkakarintien varressa. Hyvillä mielin ja uudelleen, sateesta ja kylmästä huolimatta, innostuneena lähdimme ajelemaan kohti Raahea. Koska minulla oli selvä kuva missä Mikonkari sijaitsee, päätin ajaa ensin sinne. Siellä on mm Pattijoen kalasatama ja Lohenpyrstön, näin kokemattoman leiriytyjän silmään aika upean näköinen, leirintäalue. Yritimme ulkoilla, mutta avomeren rannassa, kun vettä vihmoi ja tuuli reippaasti, tuntui meistä molemmista ilma niin kylmältä, ettei se oikein innostanut. Olimme varustautuneet vähän leudompaan keliin!

Mikonkarista ajelimme edesmenneen itetaiteilija Matti Lepistön Taidepuistoon Mansikkakarintielle. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä mitä odottaa. Yllätyin positiivisesti! Mies on ollut lahjakas ja hänellä on ollut vilkas mielikuvitus. Kuulin, että puistoa olisi tarjottu Raahen kaupungin ylläpidettäväksi. En tiedä kuinka asia on edennyt, mutta toivon, että kaupunki haluaa ottaa suojelukseensa näin lahjakkaan taiteilijan perinnön! Vaikka ite-taide ei ole erityisen kovassa huudossa, ovat nämä varsinaista taidekoulutusta vaille jääneet taiteilijat usein äärettömän lahjakkaita ja intohimoisia taiteentekijöitä, joiden töitä ei kannattaisi väheksyä.

Taiteen jälkeen olikin nälkä. Kävimme syömässä hyvin pienessä, mutta äärettömän maukkaassa pienessä thai-buffetissa. Paikan nimi on Siang Khaen ja se sijaitsee Fellmanin Puistokadulla. Jos etsit joskus ruokapaikkaa Raahesta, saa tämä pieni kulmakuppila meiltä erittäin lämpimät suositukset. Edullista, tuoretta ja maukasta ruokaa!

Ruuan jälkeen oli aika lähteä etsimään majoituspaikkamme Rengintupaa. Etsimistä hidasti hieman se tosiasia, että Raahessa on paljon yksisuuntaisia katuja. Rengintupa löytyi kuitenkin sitten loppupeleissä vähän vahingossa. Halusin tarkistaa mitä sisäpihalla on, kun karttaohjelma neuvoi alueen mistä etsiä, ja ajoin autoni suoraa tuvan pihaan. Ulkoa rakennus näyttää vain vajalta, mutta sisältä se on ihana vanha romanttinen asumus moderneine kylpyhuoneineen.

Tässä on kiva viettää pari vuorokautta. Rakennuksen sijainti on loistava, tästä on helppo lähteä niin Raahen fribakentälle kuin kaupungille kävelylle..

Arkipäivän realismia

Raija Malka ja Kaija Saariaho Amos Rexissä

Tänään maanantaina 14.6.2021 on mun tämän vuoden kesälomani eka päivä. Hyppäsin aamulla Kokkolasta junaan, jonka kyydillä pääsin äänikirjaa kuunnellen ja limevissyä tissutellen helposti ja mukavasti Helsinkiin.

Olin varannut huoneen Sokos hotelli Albertista Punavuoressa. Koska matka rautatieasemalta Albertiin ei ole kovin pitkä, päätin viedä laukut hotellille kävellen. Minusta on aina niin mukava kävellä Vanhan Kirkkopuiston (”Ruttopuiston”) läpi ja ihailla Vanhaa Kirkkoa!

Olin jo eilen varannut kotona käynnin Amos Rexin. Korona aikana taidemuseovierailutkin pitää varata etukäteen netistä. Tällaiselle ”tuuliviirille” se on aika rankkaa, koska esimerkiksi tänään en ollutkaan sitten ensinkään taidemuseofiiliksissä, kun menin katsomaan Raija Malkan ja Kaija Saariahon näyttelyä Blick.

Malka oli kyhännyt hyvin krouvin tilataideteoksen, johon Kaija Saariaho oli luonut musiikin. Saariaho on hyvin kuuluisa ja palkittu muusikko, mutta näyttelyn musiikki sai minut ahdistumaan ja tuli halu paeta! Minun korvaani näyttelyn äänimaailma oli hyvin kakofoninen ja painostava.

Näyttely päättyi teokseen nimeltään Kiosk. Tilassa oli laatikoita ja parilla isolla pöydällä erikokoisia ja värisiä maalattuja laudan pätkiä. Jokainen sai sommitella laatikoihin oman ”taideteoksensa”. Mä tykkään osallistuvista taiteesta, joten tartuin heti tilaisuuteen kyhätä oma ”taidelaatikko”. Tällainen siitä tuli:

Vaikka Amos Rexin tämän kertainen näyttely ei minusta ihan maailman parasta taideantia ollutkaan, Amoksessa on aina kiva vierailla. Jännänä kuriositeettina: rakastan ison näyttelysalin lattiaa, joka on tehty ilmeisesti neliskanttisista puupaloista.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Näyttelyt, Taide

Neulansilmäkamera kuvia ja ITE-taidetta

Minulla on muutama vapaapäivä töistä, joten ajattelin, että jotain poikkeavaa olisi mukava tehdä aamupäivällä, kun ilta menisi kuunnellen yliopiston taidehistoriankurssin luentoa. Halusin kaupungille katselemaan jotain uutta ja erilaista. Muistin, että K.H. Renlundin-museolla (Kokkolan Taidemuseo) olisi vasta ollut uuden näyttelyn avajaiset. Päätin siis suunnata askeleeni Roosin talolle.

cof

Rune Snellmanin Morpheus-näyttely oli avattu 9.3.2018 ja se jatkuu 15.4.2018 saakka. Snellman on kuvannut Kokkolan näkymiä vanhanaikaisen neulansilmäkameran avulla. Aristoteles havaitsi jo 300eaa auringonpimennyksen aikana kuinka tiheälehväisten puiden alapuolelle ilmestyi puolikuun muotoisia auringon kuvia. Hänestä havainto oli mielenkiintoinen, mutta hän ei kyennyt selittämään sitä. Camera obscura on nykyaikaisten kameroiden edeltäjä. Siinä huoneen (tai laatikon) seinään tehdyn reiän kautta heijastuu takaseinälle ylösalaisin himmeä kuva kohteesta. Se perustuu optiseen ilmiöön, jossa valo kulkee pienen reiän lävitse muodostaen kuvan vastakkaiseen pintaan. Sairaanhoito-opiston aikana meidän piti pitää esitelmä jostain aiheesta. Ystäväni oli itseni tavoin hyvin kiinnostunut valokuvaamisesta ja esittelimmekin luokallemme neulanreikäkameran toimintaperiaatteen.

cof

Rune Snellman oli siis kuvannut näkymiä Kokkolasta. Neulanreikäkamera luo valokuviin kivan vanhahtavan tunnelman ja kuvat olivatkin mustavalkoisia, tai itse asiassa enemmän ruskehtavia kuin jyrkän musta-valkoisia. Useat oli toteutettu kaksoisvalotuksella, joiden avulla kuviin oli saatu välillä hieman aavemainen tunnelma. Näyttelyssä oli rauhallinen tunnelma ja olimme salin ainoat vieraat. Kuvia sai siis tarkastella rauhassa.

cof

cof
Rune Snellmanin tauluja ryydittivät kokkolalaisen A.P. Kivisen runot.

Lähtiessämme K.H. Renlundin museolta museotyöntekijä kehotti meitä käymään myös ITE Museossa, jossa oli juuri eilen (15.3.2018) avattu ”Pienoiskoossa” näyttely. Työntekijä kehui kovasti näyttelyä ja hänestä huokui sellainen innostus, että tuntui hyvältä käydä samalla katsomassa myös tuo näyttely. ITE – Nykykansantaiteen museo perustettiin Kaustisille 2001 ja se siirtyi Kokkolaan maakuntamuseon alaisuuteen vuonna 2009.

pienoiskoossa ilmoitus 82x112mm
ITE Museon näyttelyjuliste

Jo ITE Museon ovella tuli vastaan veistettyjä pieniä puu-ukkoja ja -akkoja, jotka olivat kuin Eemelin vajassa veistämiä. Oli riemastuttava kiertää läpi ”Pienoiskoossa”-näyttely. Töiden värikkyys ja kansaomaisuus sai ilmoille iloisia huudahduksia ja toi hyvän mielen. Näyttelyssä oli lähinnä eri tekniikoilla toteutettuja ihmisfiguureja ja lintuja. Linnut ovat ihmisille ilmeisesti tärkeitä eläimiä. Ne kertovat vuoden luontoa seuraavalle kulusta ja ne ovat myös monella tavalla symbolisia eläimiä.

cof

cof

Kannatti taas lähteä liikkeelle ja käydä museossa. Kokkolan museoihin pääsee tänäkin vuonna ilmaiseksi, joten ainakaan rahanpuutteen takia museoissa käyntiä ei tarvitse jättää. Itse olen saanut paljon näistä oman kotikaupunkini näyttelyistä ja suosittelen niitä lämpimästi muillekin!

received_1753050948090841-01

Arkipäivän realismia, Matkustaminen, Taide

Sadepäivän aktiviteetit

Suomen kesä jaksaa yllättää. Eilen paistoi aurinko ja mittari näytti +24C. Eilisiltana alkoi sade, jota on jatkunut koko tämän päivän. Lämpömittarin lukema on laskenut huimaavaan +4Cn, Ylläksellä jopa +3n. Ei naurata! Mutta satunnainen Lapin matkailija ei hämmenny, vaan etsii internetistä korvaavaa toimintaa sadepäivälle. Ilmoille ei voi mitään, mutta tekemistä takuulla löytyy tältäkin leveys- ja pituusakselilta sadepäiviksikin.

1-DSC_0007

Aloitimme päivän kirkosta. Kittilän kirkko on tiekirkko, joten se avautui tänään yleisölle klo 11, jolloin me mieheni kanssa olimme ovenkahvassa tikkana. Kirkko on erikoinen t:n mallinen ja sen on yllättäen suunnitellut Engel, sama mies joka on suunnitellut usean Helsingin upeista vanhoista rakennuksista. Engel on suunnitellut myös kotikaupunkimme Kokkolan raatihuoneen. Kittilän kirkko säästyi vuonna 1944 saksalaisten perääntyessä Lapista, vaikka lähes koko kylä ympärillä tuhoutui. Ihme? Erikoinen sattumus kuitenkin. Kirkossa on vuonna 1685 valmistettu saarnastuoli, joka on saatu lahjoituksena Keminmaan kirkolta. Saarnastuoli on koko kirkon tummin kaluste. Kirkko on kokonaan valkoiseksi maalattu, kattoa myöten. Penkit ovat vanhan vihreät (vaalea harmaan vihreä). Kaunis kirkko jossa tunnelma oli valoisa ja silti harras.

cof

Kittilästä jatkoimme matkaa Ylläkselle. Vettä tuli koko ajan, joten ulkoilu oli poissa laskuista. Ei ole mitään mieltä tarpoa vesisateessa kaikki varustukset märkänä. Vaeltamisessa ja luonnontutkailussa ei silloin ole iloa. Pysäköimme Kellokkaan (=luontokeskus) pihaan ja kipaisimme sisälle. Kellokkaassa tiesin, aamun nettisurffailun tuloksena, olevan Hannu Hautalan valokuvanäyttelyn (30.9 asti). Hautala on suosikkini luontokuvajana. Olen käynyt useamman kerran hänen Luontokuvakeskuksessaan ”Hannun jäljet”, joka sijaitsee Kuusamossa. Hautala on vanhan ajan kuvaaja, joka edelleen kuvaa filmille, eikä ole ottanut digi-kuvausta omakseen. Hän on kuuluisa etenkin lintu-kuvistaan.

cof
Hannu Hautalan kuva kuukkelista vuodelta 1983

Kellokkaassa Hannu Hautalan ”Metsänpoika” näyttely oli toteutettu kronologisessa järjestyksessä. Näyttely alkoi hänen ensimmäisellä julkaistulla kuvallaan korpista. Esillä oli myös video, jossa Hautala kertoi kuvistaan ja aiheistaan. Mukana oli myös sävelmiä, jotka olivat kuvitettu Hannu Hautalan valokuvilla. Jotkut kuvat ja musiikki sopivat niin hyvin yhteen, että liikutuin kyyneliin.

cof

Hannun valokuvien jälkeen katselimme vielä Kellokkaan pysyvän kulttuuri- ja luontonäyttelyn Meän Maa. Näyttelyssä kerrotaan Pallas-Yllästunturin alueella olevien kuntien ja kylien elämästä ennen ja tänään.

mde
Kuva Meän Maa -näyttelystä

Tunnustan. Aloitin katsomisen velvollisuudentunnosta. Infossa oleva tyär kehoitti katsomaan sen näyttelyn ja halusin olla mieliksi. Kannatti olla mieliksi. Näyttely oli yllättävän hyvin toteutettu. Erityisesti pidin kielestä. Näyttelyn opaskyltit olivat kirjoitettu lapin murteella.

mde
Kuva Meän maa-näyttelystä

Näyttelyssä paljastuu lappilaisten avarakatseisuus, luonnosta ammennettu viisaus ja veijarimaisuus. Rajat ovat olleet vain virkavaltaa varten. Koska elämä on ollut kovaa, on huumorilla ja toisia tukien selvitty päivästä ja vuodesta toiseen. Suosittelen molempia Kellokkaan näyttelyitä kaikille, jotka Ylläksellä vierailevat. Kannattaa myös katsoa viime vuonna ilmestynyt Pallas-Yllästunturin luonnonpuiston vuodesta kertova noin 25 minuuttia kestävä viedeo.

cof
Kuva Meän maa-näyttelystä

Tässä matkassa on vain yksi ainoa murhe, joka sekin on minimaalinen. Hiihtokeskuksissa on kesäloma! Olisimme halunneet käydä tänään ulkona syömässä. Kellokkaassa olisi kyllä ollut tarjolla lounasta ja pizzaakin varmaan jostain saisi, mutku mutku… Ruokasnobi haluaisi gourmet ruokaa! Kaikki tasokkaammat ravintolat ovat kesäteloillaan.

Mietimme jo mieheni kanssa keinoja miten saada Ylläksen ja Levin kesämatkailu nousuun. Loisimme lisää hyvin merkittyjä vaellusreittejä kesämatkailijoille, mainostaisimme kesäaktiviteetteja ja uusia retkeilyreittejä sekä ottaisimme mainostukseen mukaan geokätköilyn sekä maastopyöräilyn. Johan on kumma, jos ei näillä resepteillä saada kesäsesonkia tuottavammaksi! Kun Levi-Ylläksellä olisi kesäsesonkinakin enemmän matkailijoita, saisimme mekin ehkä halutessamme herkkueväät jostain tasokkaasta ravitsemusliikkeestä!