En ole kirjoittanut aikoihin. Viimeksi näyn kirjoittaneen kesälomareissullamme Särestön vierailustani. Siitä on lähes 10 kuukautta. Elämä on silti jatkunut. Tai no – minun elämäni on jatkunut. Onneksi!
Vuoden olimme läheisen ihmisen ”omaishoitajia”. Pidin huolta, että hän pääsee labraan, lääkärille ja muille sovituille käynneille. Mieheni tehtävänä oli varmistaa jatkuva ravinnonsaanti, omainen kun ei halunnut kotipalvelua eikä yhteiskunnan ”edullisesti” tarjoamaa ruokapalvelua tai kaupan kotiinkuljetusta. Emme mekään niitä olisi halunneet. Ne ovat kalliita!
Vuosi oli henkisesti hyvin raskas. En saanut aloittamaani ”taidehistorian kurssia” suoritettua loppuun, vaan se jäi kahta kurssia vaille. Työ yhdistettynä ”omahoitajuuteen” meinasi viedä mehut. Sairastin paljon ja pinna oli monesti äärimmäisen tiukalla. Omainen oli usein sairautensa luonteesta johtuen sekava ja se asetti hoitamiselle omat haasteensa. Tieto omasta tilenteesta ja itsensä hoitamisen tärkeydestä ei meinannut mennä hänelle perille, vaikka kuinka olisi selittänyt. Tuntui välillä kuin olisi huutanut tuuleen. Oman leimansa vuodelle toi se, että omainen ei antanut minulle lupaa kertoa sairaudestaan kenellekään. Ei kenellekään – ei edes siskoilleen. Kuinka monta kertaa jouduinkaan muotoilemaan sanojani ja väistelemään kysymyksiä – ja tunsin itseni viheliäiseksi petturiksi. Pidin kuitenkin lupaukseni loppuun asti.
Silti en kadu päivääkään ja tekisin edelleen samat ratkaisut. Omainen, vaikka olikin mieheni omainen, oli minulle rakas. Nyt kun kuolema on niittänyt kauraa ja korjannut pois rakkaan omaisemme, olen vakuuttunut siitä, että mitään en muuttaisi. Minulla on ollut arvokas tilaisuus tehdä rakkaalle ihmiselle viimeinen palvelus. Olen saanut auttaa häntä silloin, kun kukaan muu ei siihen ole kyennyt. Hänen ei viimeisenä elinvuotenaan ole hetkeäkään tarvinnut tuntea olevansa yksin tai hylätty.
Minun elämäni jatkuu vielä, toivottavasti pitkään, joten minulla on aikaa opiskella ja toteuttaa omia ambitioitani. Omaiseni aika päättyi ja hänet haudataan lauantaina.
Kiitos yhteisestä matkasta sielunveljeni! Seuraavassa elämässä tavataan!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 