Arkipäivän realismia, Luontojutut, Matkustaminen

Seitoja ja Kuerlinkat

Heräsimme sateiseen aamuun. Alkuperäinen ajatuksemme oli viettää maanantaina sateen sattuessa lukupäivä. Luettavaa meillä on mukana yllinkyllin. Lukulaitteella ja tabletilla on kymmeniä lukemattomia kirjoja odottamassa tilaisuutta tulla luetuiksi. Kymmenen jälkeen minulla alkoi polttelemaan: josko sittenkin lähtisimme jonnekin. Vettä tuli kuin reilummasta sumutinpullosta, joten varsinainen vaellus ei innostanut. Päätimme lähteä tarkistamaan uudelleen Pakasaivo ja Kirkkopahta, joista olenkin tänne jo yhden postauksen tehnyt.

LRM_EXPORT_795017479993335_20190701_184143618
Sadepisaroita keränneet kusenkerkät

Luonto näytti kauniilta ja aivan erityisen vihreältä tihkusateessa. Kuusen hennot kevään vaaleat kerkät melkein loistivat ja kesäkukat kukkivat tienpientareilla, sillä mistä tielaitos (Destia) ei niitä ollut niittänyt. Muutaman kerran pysähdyimme jo ennen Kirkkopahtaa kuvaamaan maisemia. En voinut ohittaa upeaa rimmiä, jossa vesi väreili niin kauniisti sateen osuessa veden pintaan. Ohitimme myös ”leimauskämpän” johon päätimme tutustua paluumatkalla paremmin. Kirkkopahdankin ohi ajoimme mennessä, koska siellä näytti olevan tutustujia, ehkä paluumatkalla saisimme katsella paikkoja kahden?

DSC_0006-01

Pakasaivolla ihmettelimme luontoa ja saivojärveä kunnioituksella. Koska olen Pakasaivosta kirjoittanut enemmän, en siitä nyt tällä kertaa kirjoita tämän enempää. Menkää itse katsomaan: siellä se on, kaikessa jylhyydessään. Palatessamme Pakasaivon katselutelineiltä ajattelin, että kyllä ihmiset ennen olivat paremmin luonnon kanssa kosketuksissa. Nykyajan ihminen on menettänyt luontoyhteyden. Kuinka moni voi sanoa osaavansa suunnistaa luonnonmerkeistä, jos joutuu metsässä eksyksiin? Minä en ainakaan osaa. Niille jotka osaavat lukea luontoa, sen merkit aukeavat helposti.

IMG_20190701_121832-01

Entisaikojen saamelaiset ovat kunniottaneet Seitoina sellaisia luonnon erikoisuuksia, joita me nykyajan ihmiset emme välttämättä ymmärrä ja käsitä. Esimerkkinä Kirkkopahta, jota kävimme toistamiseen kiertämässä. Se on suuri siirtolohkare, joka seisoo ihan tasaisessa mäntymetsikkössä. Siinä se nöpöttää keskellä tasaista metsää yksinään, paikalla mihin jääkaudenaikaset jäätiköt ovat sen työntäneet. Se on ollut saamelaisten pyhäpaikka, mutta ihmiset taitavat edelleen kunnioittaa sitä, sillä siellä oli edelleen pieniä muistoesineitä ja runsaasti poronluita.

LRM_EXPORT_794451534271936_20190701_182517287
Ihmisiä ihmettelemässä Kirkkopahtaa
LRM_EXPORT_794485556230465_20190701_182551309
Poronluita Kirkkopahdan päällä

Pahdan jälkeen ajoimme vielä mainitsemalleni Valkeajoen leimauskämpälle, joka on ilmeisesti aikoinaan rakennettu tukkien leimauskämpäksi. Metsähallitus on kunnostanut kämppää ja se on avoin kaikille matkailijoille. Mökin lähistöllä on kaivo, jonka vedestä oli varoitus mökin seinässä. Vesi on kovin raadonpitoista, eikä siksi sovellu juotavaksi. Mökissä on ollut tulisija, joka on valitettavasti kärsinyt aikojen kuluessa, joten siihen ei enää saa tulia tehdä. Mökin pöydällä oli siellä käyneden vierailijoiden jättämiä pieniä viestejä. Mm saksankielellä kirjoittetettu viesti Dirkiltä, joka oli viettänyt kämpässä muutaman onnellisen päivän. Hän toivoi, että luonto säilytettäisiin koskemattomana, jotta tulevakin sukupolvi saisi siitä nauttia.

LRM_EXPORT_794943678495602_20190701_184029816
Valkeajoen leimauskämppä’
LRM_EXPORT_794907792958324_20190701_183953931
Kynttilä ikkunalla tuo varmasti tunnelmaa pimeään kämppään

Mieheni oli jossain välissä kerennyt selata Retkipaikan sovellusta ja löytänyt upean kohteen paluumatkamme varrelta. Suunnistimme kohti Hannukaisen kylää, josta matkaa olisi vielä muutama kilometri. Käännyimme ohjeiden mukaan Aavahelukantielle ja siitä kuoppaista kärrypolkua kunnes edessä oli (hyvin huterannäköinen) puusilta. Siitä suunnistimme jokivartta pitkin ihastelemaan koskea. Se oli varsin upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Oli oiken hyvä päivä, vaikka satoikin. Sade hidastaa, muttei estä!

IMG_20190701_134122
Kuerlinkat
Arkipäivän realismia, Historia, Matkustaminen

Äkässaivo ja seitapahta

Toinen varsinainen lomapäivä Levillä alkoi pilvisenä. Säätiedot lupasivat lämmintä päivää, joten metsäpoluille oli päästävä. tutustuimme jo alustavasti viime vuonna Äkässaivon reittiin, joka on lyhyehkö 3km lenkki Kittiläntieltä Tiurajärvelle menevän tien varressa. Jo viime kesänä päätimme aloittaa seuraavana vuonna vaeltamisen tuolla lyhyellä, mutta mielenkiintoisella, ympyräpolulla.

2506-2018-071531530808186334-01.jpeg

Kun tulimme reitin lähtöpaikalle, oli p-paikalla jo muutama auto. Reitillä sai kuitenkin tallustaa ihan rauhassa. Ihmisiä ei ollut tungokseen asti. Saivonkierros kulkee koko matkan Äkäsjoen tuntumassa ja juoksevan veden liplatusta kuuluu reitillä useasti. Polku alkaa ja loppuu kuivaan mäntymaastoon, jota on hyvä kävellä. Mäntymetsässä on sikälikin hyvä kävellä, että siellä yleensä tuulee mistä johtuen itikoita ja mäkäräisiä ei ole niin paljoa. Kevät oli tänä vuonna lämmin, joten ”Suomen Ilmavoimat” olivat jo heräilleet ja ininää kuuluikin jo aika tavoin, jos pysähtyi johonkin pidemmäksi aikaa. Itikoita ei kuitenkaan ollut suuremmaksi haitaksi ja Offilla selvittiin!

2506-2018-074331378793639482-01

Mäntymetsästä laskeuduimme joenrantamaisemiin. Kullerot olivat juuri aloittaneet kukintansa, useat niistä olivat vielä nupullaan ja saniaiset nostelivat päätään. Joenranta näytti kevään väreissä vehmaalta ja kauniita lämpimässä auringonpaisteessa.

2506-2018-070730923438587468-01

Kävelimme rauhallisesti eteenpäin väistellen eteemme tulleita kiviä ja juurakoita. Reitillä oli myös useita pätkiä pitkospuita, välillä kosteiden kohtien ylittämiseksi ja välillä pahojen kivikkojen kohdalla. Matkan varrella oli myös muutamat portaat helpottamassa jyrkissä kohdissa. Polku oli suhteellisen helppokulkuista, mutta kostealla kelillä varmasti liukas. Metsässä käveleminen on aina hitaampaa ja askelia tulee enemmän kuin kaupungissa, koska suorin tie ei aina ole fiksuin valinta.

2506-2018-064330119329984987-01

Vihdoin saavutimme Äkässaivon ja sen rannalla olevan seitapahdan. Äkässaivo on pieni kirkasvetinen järvi. Nimitys ”saivo” tulee saamen kielestä. Muinaiset saamelaiset uskoivat, että joissain järvissä on keskellä reikä, josta pääsee saivo-kansan asuinsijoille. Saivo-kansa asui järvenpohjassa ylösalaisin ja saamelaiset jopa uhrasivat saivo-kansalle hyvän onnen toivossa. Näitä saivo-kansan asuttamiksi uskottuja järviä kutsutiin saivoiksi. Äkkässaivon rannassa on myös valtava seitapahta. Saamelaisten seidat olivat yleensä erikoisia luonnonmuodostelmia; niin tässäkin tapauksessa. Pahdaksi kutsutaan yleensä suoraseinäistä kalliota.  Samuli Paulaharju kutsui tätä Äkässaivon rannalla olevaa seitapahtaa Kirkkopahdaksi ja järven vastarannalla olevaa kallionseinämää Hammaspahdaksi.

cof
Äkässaivo

Äkässaivo ja seitapahdat ovat olleet monista saamelaisista erityisen hirmustuttavia, joten vain rohkeimmat heistä ovat uskaltaneet lähestyä tätä seitaa toiveineen. Itse koin tämän seidan erityisen voimakkaasti. Paikka oli äärettömän kaunis. Äkässaivon rannassa mieleeni tulivat sanat ”Jumalaa ei voi kuvata!” Ajatuksenani oli, että Jumalaa ei voi kuvata, mutta saman pyhyyden voi kokea joissain paikoissa luonnossa. Tämä on yksi itseäni voimakkaimmin koskettavimmista paikoista missä olen koskaan vieraillut. Siellä voi saada kosketuksen itseään korkeampaan, Jumalan pyhyyteen. Miksi rakentaa kirkkoja, kun luonnossa on paljon Jumalaa lähemmäksi vieviä paikkoja?

2506-2018-065829331669391357-01
Seitapahta ”kirkkopahta”

Äkässaivo ja seitapahta ovat muinaismuistolain nojalla suojeltuja paikkoja, joten Seitapahdalla ei saa kiipeillä eikä kivilohkareita saa siirrellä.

1-DSC_0070

Äkässaivon rannasta polku nousi todella jyrkästi. Edessä oli portaita, koska nousu oli niin jyrkkä. Portaiden yläpäässä oli Metsähallituksen kota ja nuotiopaikka, jossa paistoimme mieheni kanssa makkarat jutellen mukavia aiemmin nuotiopaikalle tulleen oululaisen perheen kanssa. Nuotiopaikalta matkaa autolle oli enää yksi kilometri. Polku kulki Äkäsjoen rantaa pitkin, jossa näin pitkästä aikaa pienen sammakon. Sammakko oli kuvaajaystävällinen, eikä liikkunut koko aikana kun tähtäilin sitä kamaranlinssillä. Jokea kulki myös joku nuori mies kumiveneellä.

2506-2018-061930755183978119-01

 

Saivonkierros on todella vaihteleva ja mielenkiintoinen luontopolku joka kannattaa kyllä kiertää, jos sattuu seudulla käymään.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Taatsi

Levin loman kolmantena päivänä olimme suunnitelleet ajelevamme Taatsin Seidalle. Valinta oli tänään jo ihan käytännön sanelema, obeesi astmaatikko tarvitsi kahden aktiivisen patikointipäivän jälkeen tauon liikunnasta.

1-DSC_0002

Iltapäiväksi oli luvattu sadetta, jopa ukkosta, joten lähdimme aikaisin matkaan. Könkäälle asti (n 8km) tie oli asfaltoitu ja sen jälkeen alkoi enemmän tai vähemmän kuoppainen soratie. Ajelimme hitaasti sillä emme halunneet missata yhtäkään tilaisuutta tutustua johonkin uuteen ja kiinnostavaan kohteeseen. Matkalla tosin ei juuri nähtävää ollut, paitsi pienellä mäenrinteellä sijaitseva pikkiriikkinen Hanhimaan kylä. Se oli näin myöhässä olevan kesän vuoksi täynnä luonnonkukkia: kurjenpolvia, niittyleinikkejä ja koiranputkia. Heinänuhaisen mieheni silmiä alkoi kutista ja nenä vuotaa, mutta hän ei antanut sen häiritä menoa.

1-DSC_0043

Matkalla oli myös pari pitkän pitkää suoraa, joissa oli mahtavat näkymät vastapäiseltä mäeltä vastapäätä olevalle mäelle. Näkymä, jota etelän teillä ei näe.

1-DSC_0003

Pokka on vaatimaton alle 10 asukkaan kylä Kittilän koillisimmassa osassa. Se kuuluu sarjaan: jos Tieva-baarin kohdalla räpäytät silmiäsi, saattaa kylän keskusta mennä sinulta ohi. Taloja kylässä ei juuri ole. Pokka on kuuluisa Suomen pakkasennätyksestä, joka näytti kylässä olevan taulun mukaan olevan -51,5C. Todella kylmää!

1-DSC_0006

Pokan ”keskustan” (= vähän Tieva-baarin) jälkeen, kääntyi tie Taatsijärven suuntaan. Soratie muuttui entistä huonommaksi. Seutu oli kuivaa kangasmetsää ja havupuissa roikkui pitkiä naavatuppoja. Naavan paljous kertoo puhtaasta ilmasta, mikä noilla selkosilla ei ole ihme, sillä mitään saastuttavaa ei ole kymmenien ehkä jopa satojen kilometrien säteellä.

1-DSC_0026

Taatsin Seidan kohdalla oli tiellä opastaulu ja reilusti parkkitilaa. Parkkipaikalla oli yksi auto, eikä minun tullessamme tarvinnut väistää ainoatakaan. Parkkipaikalta oli Seidalle noin 150m matka.

1-DSC_0008

Seita on upea! Ei voi pieni ihmismieli käsittää luonnon voimaa ja kykyä luoda kauneutta. Ymmärrän oikein hyvin miksi saamelaiset ovat valinneet Taatsin seidaksi, jota on tultu palvomaan Norjan Kautokeinosta asti. On vaikea käsittää niitä voimia, jotka ovat luoneet tuon vastapäätä olevan kalliopahdan ja syvän Taatsijärven, josta alkaa Kitinen, yksi Lapin pitkistä joista. Jos ei olisi tiennyt sen olevan luonnon muovaama, olisi se näyttänyt kaivokselta tai kivilouhimolta. Saamelaiset ovat aikoinaan metsästäessään ajaneet peuroja kalliopahdalta alas järveen, josta ne on helpompi saada kiinni.

1-DSC_0010

Itse Taatsin Seita on korkea ja kapea kalliomuodostelma. Olisi kiva tietää miten se on muodostunut, sillä on vaikea uskoa, ettei ihmiskäsi ole muotoillut sitä. Koko alueen yllä oli hiljaisuus ja miellyttävä pyhyyden tunne.

1-DSC_0014

Seidalta ajelimme Taatsinjärven kämpälle jonka pihassa on nuotiopaikka. Meillä oli luonnollisesti makkarat mukana. Matkailu tekee nälkäiseksi. Kämpällä oli kaksi miestä purkamassa juuri tullutta halkokuormaa liiteriin. Toinen miehistä oli lappilainen ja toinen puheenparresta päätellen eestiläinen. Mukavia ja puheliaita miehiä olivat molemmat, etenkin tämä lappilainen. Hän kertoili omaan jäyhään tyyliinsä kokemuksiaan asumisesta etelässä. Eniten häntä ihmetytti, kun naapurit eivät sanoneet edes päivää. Hän oli muuttanut takaisin juurilleen ja asettunut perheineen Tepastolle. Paistoimme makkarat ja päätimme palatessa käydä vilkaisemassa miltä Tepaston kylä näyttää, koska nimi kuulostaa meistä molemmista niin mukavalta.

1-DSC_0031

Tepaston lisäksi poikkesimme paluumatkalla myös Konkäällä sijaitsevalla Akanrimmin lintutornilla. Tuo vierailu jäi lyhyeksi sillä taivaalle olivat nousseet uhkaavat ukkospilvet ja kaukaisuudesta kuului jyrinää. Selvisimme kuitenkin jälleen matkasta kuivina!

1-DSC_0062