Avainsana: Stressaava elämäntilanne

Olen hukannut elämäni punaisen langan tilapäisesti. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun tuntui, että elämä oli hyvässä järjestyksessä ja se rullasi omalla painollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen kuin rapistumassa oleva purtilo tuuliajolla!

Palasin, vapaaehtoisesti myönnän, kamalaan oravanpyörään. Elämäni tuntuu olevan yhtä yövuoroa ja niistä toipumista. Vanhenevan naisen ikävät fyysiset vaivat haittaavat palautumista ja yöunet ovat mitä ovat, jos niitä sattuu saamaan ollenkaan.

Voisin syyttää ulkoisia tekijöitä oman elämäni vaikeuttamisesta, mutta eiköhän se niin ole, että asenne ratkaisee – aina! Itse mä olen olosuhteiden antanut vaikuttaa niin, että olen alkanut itse sabotoimaan omaa käytöstäni, saaden näin elämän maistumaan suussani sahanpuruilta.

Aloitin elämänmuutoksen loppukirin hyvillä mielin ja toiveikkaana, mutta ”elämä tapahtui”. Olen päästänyt muutosvaihteen vapaalle ollen nyt kiihtyvää vauhtia menossa puolessa välissä jyrkkää alamäkeä. Mistä löydän jarrut?

Työ vie voimat! Teen jatkuvia ilta- ja yövuoroja. Yövuorot alkavat käydä liian raskaiksi, kun palautuminen on hidasta, eivätkä vapaat vuorojen välissä ole aina tarpeeksi pitkiä. Iltavuorot ovat äänekkäitä, ja usein tuntuu kuin hiljaisuuteen tottuneita korviani (ja aivojani) kidutettaisiin 130dB voimalla pauhaavalla vaskipuhallin-serenadilla. Aamuvuoroja en jaksa tehdä, koska nukun niin huonosti.

Kroonisesti väsyneenä ja fyysisesti puolikuntoisena tuntuu, että maailma on luotu lähinnä nuorille ja voimakkaille. Yritän tsempata ja liikkun vapaa-ajalla kuin sähköjänis. Nautin liikkumisesta, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, ettei se auta sisällä vellovaan pelkoon siitä, että romahdus on aika lähellä. Kohta en enää jaksa!

Tilannetta pahentavat kaikki ne vastoinkäymiset, joita elämä on tänä vuonna koronan lisäksi tuonut mukanaan. Yhden ystävän yllättävä kuolema, toisen ystävän vakava sairastuminen ja jopa pienet arkiset kärhämät kotona ovat saaneet stressitasoni nousemaan sietämättömän korkeaksi.

Olen taistelija, taisteleva taivaanrannanmaalari. Kohtaan vastatuulen hymyssä suin. Ulkopuoliset eivät tiedä minulla olevan vaikeaa, vaikka ahdistustaso sisälläni on niin korkea, että tuntuu kuin tukehtuisin. Kurkkua kuristaa ja itku tulee pienistäkin asioista. Olen niin väsynyt, etten enää tiedä mistä ammentaisin voimaa.

Tällaisessa elämäntilanteessa pitäisi ehkä levätä, kun siihen on tilaisuus ja rentoutua, eikä pistää uutta vaihdetta silmään elämäntapamuutoksessa! Viisainta olisi rauhoittaa elämä, syödä hyvää ravitsevaa ja värikästä ruokaa, liikkua sen verran, että tulee hyvä olo ja ennen kaikkea levätä. Viettää muutama ihan oikea ”villasukka-päivä” olohuoneen sohvalla hyvää kirjaa lukien.

Keneen yritän tehdä vaikutusta tällä jatkuvalla riehumisella? Suorittamiselta tämä elämä jo alkaa tuntua, mikä ei ollut missään vaiheessa elämänmuutokseni tarkoitus eikä päämäärä. Päämääränä oli ilo! Nyt se tuntuu olevan lähinnä tuloksen tekeminen.

On aika pysähtyä, ottaa elämäntilanne tarkempaan syyniin ja tehdä uusi tilannearvio, jonka pohjalta voi sitten miettiä uutta askelkarttaa. Tilanteeni ei ole toivoton, vaikka väsynyt ja vaivainen olenkin. Olen pysynyt tietoisena siitä missä ja miten taivallan! Siitä olen ylpeä.