Yhtään ei huvita kirjoittaa tätä! Ei ole kiva myöntää, etten osaakaan vielä niin kamalan hyvin. Mutta pakko se on myöntää: vaatteet kiristää. Jos en tee asialle jotain nyt, joudun kohta hommaamaan isompia vaatteita.
Joka ainoa joulu vannon itselleni, että nyt otan iisisti. Tänä vuonna tehtiin päätös, ettei osteta ainoatakaan suklaarasiaa kotiin. Ja siltikin meni ihan persielleen! Oon syönyt niinkuin ruoka loppuisi maailmasta ihan just. Liikkunut olen, mutta eihän se liikunta auta jos ruokavalio on poskellaan. Olen syönyt suolaista ja makeaa, ja sitten vähän suolaista päälle. Sanalla sanoen kaikkea. Ja paljon!
Talvella ei pääse edes onkimaan frisbeetä ojasta.
Oltiin viime viikonloppuna reissussa Tampereella, eikä kyllä yhtään huvittanut kierrellä alennusmyyntejä. Viime vuonna nautin alennusmyynneistä vielä hurjasti, kun mulle löytyi runsaasti kokoja. En mä tänä(kään) vuonna mitään uutta olisi tarvinnut, mutta jokainen naisihminen tietää alennusmyynneistä etsimisen ja kivojen vaatteiden kokeilemisen ilon. Aivan sama löytääkö mitään vai ei, se juttu on siinä etsimisessä. Ei huvittanut edes etsiä, ku elopaino on päässyt kohoamaan niin, että polvia särki jo muutaman kilometrin kävelystä. Tiesin, että paino on noussut sen verran, että kokoa 46 pienempiä vetimiä on turha katsella. Ilo alennusmyynneistä oli siis kadoksissa!
Alennusmyyntifiilikset
Kyllähän mä tiesin, että oon lipsunut, mutten ole halunnut katsoa totuutta silmiin. Kieltäminen on mun egoni yleisin huijausmenetelmä. Työstin asiaa lauantain ja sunnuntain. Ei auta muuta kuin palata takaisin (hyvin) opittuun systeemiin: maanantaina ja torstaina paastoan ja muina päivinä kirjaan kaiken syömäni ylös ruokapäiväkirjaan. Ei se ole vaikeaa, kun tiedän jo vanhasta, että voin aina paremmin, kun kiinnitän enemmän huomiota ruokavaliooni. Sitä paitsi se ruoka mitä syön ns ”dieetillä”, on minusta älyttömän hyvänmakuista!
Olen siis palannut takaisin omaan normaaliin. Talvi on parhaimmillaan. On kunnolla lunta, että voi käydä hiihtämässä ja lumikenkäilemässä. Jotain hyvää pysyvääkin on muutoksen mukana siis tullut. Olen keksinyt monta hyvää keinoa olla aktiivinen. Vaikka ruokavalio on ehkä repsahtanut, aktiivisuus on säilynyt. En siis ruoski itseäni, enkä sirottele tuhkaa pääni päälle, vaan olen iloinen tapahtuneesta minulle isosta muutoksesta liikuntatottumuksissa. Entisestä sohvaperunasta on tullut aktiiviliikkuja. Enköhän mä siis aikaa myöten tän syömisenkin selätä!
Uniongelmien myötä elämä tuntuu levinneen käsiin. Olen koko ajan väsynyt ja tunnistan kuinka sen esiintuoma ahdistus syötättää. Koko ajan tekee mieli ”herkkuhiilareita”. Mun hyväksi todettu ruokailurytmi on lentänyt taivaan tuuliin. Runsas liikunta, josta on tullut tapa, on onneksi pelastanut mut suuremmilta tuhoilta.
Reilu jäätelöannos kruunaamaan hampurilaisaterian
Tämän vuoden loppukesä ja syksy on otettava oppimisen paikkana, sen sijaan, että masentuisin ja hylkäisin koko elämänmuutosprosessini toimimattomana. Olen suurimman osan elämästäni syönyt väärin! Luulinko tosiaan, että oppisin uuden tavan toimia kertaheitolla? Mitään ei vielä ole menetetty. Minähän osasin tehdä oikeita valintoja ja voin jo todella loistavasti.
Mitä siis olen viime kuukausista oppinut? Tärkein asia on että olen tunnesyöjä. Olen aina kieltänyt tuon tosiasian, ehkä siksi etten ole ymmärtänyt mitä se oikeastaan on. Nyt näen selvästi kuinka jatkuva väsymys aiheuttaa minussa ahdistusta. Yritän lieventää ahdistusta syömällä jotain hyvää. Kun voin hyvin, mielitekoja ei ole, tai ainakin saan pidettyä ne kurissa.
Viinerikahvit reissussa
Tehdessäni bucket list:ia muutama viikko sitten, sain kirjattua ylös tavoitteeksi syödä tyylikkäästi kauniita ruoka annoksia. Vaikka päätin unohtaa koko hemmetin listan tekemisen turhana, jäi tuo edellä mainittu lause elämään jonnekin aivoni sopukkaan. Oivalsin, että voisi olla viisautta opetella syömään säännöllisemmin ja hieman pienempiä annoksia. Tässä kaikessa auttaisi ruokailutilanteen rauhoittaminen. Minulla on tapana syödä lähes hotkimalla, aivan kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Voisin harjoitella haarukan tai lusikan laskemista kädestä välillä ja opetella pureskelemaan ruokani kunnolla. Tästä kaikesta olisi apua ruuansulatuksellekin.
Kahvin juominen ilman pullaa – uhka vai mahdollisuus?
Oletin ahdistuvani näistä huomioista, mutta yllättäen olenkin innostunut ja täynnä energiaa. Mä osaan syödä oikein, palaan siihen tapaan toimia millä voin hyvin. Kuten joku viisas on joskus todennut, elämä on muutosta! Edessä on siis muutosta ruokailutavoissani, olenhan jo huomannut liikunnan kohdalla, että asioita joista saa iloa, tekee mielellään. Onnekseni mä rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, joten siihen paneutuminen tulee varmasti tuomaan paljon iloa elämääni. Koska tein isoja muutoksia jo pari vuotta sitten, tapani tarvitsevat oikeastaan vain hienosäätöä.
Itseleivotun hapanjuurileivän syöminen on pakko lopettaa. En kykene hillitsemään itseäni sen kanssa.
Eilen olen siis palannut omaan ihanaan normiarkeeni. Merkitsen ruokapäiväkirjaan jokaisen syömäni ruuanpalan ja palasin pitämään kaksi paastopäivää viikossa, koska se pitää aineenvaihduntani vauhdissa. Tämä tuntuu nyt helpommalla, koska ei tarvitse miettiä liikuntaa, kun se on jo lähes automaattinen toiminta ja keho vaatii sitä. Sovimme muuten mieheni kanssa elämäni ensimmäisestä suklaattomasta joulusta. Kai se joulu tullenee ilman suklaarasiaakin!
Pääsin aamulla viimeisestä yövuorosta, joita tällä kertaa oli ”vain” kaksi. Ajoin kotiin sateessa nappikuulokket korvilla kuunnellen Elly Griffithsin ensimmäistä Ruth Galloway mysteeriä täynnä tyytyväistä odotusta.
Hissiselfie matkalla eilen yövuoroon
Hani tekee töitä kehitysvammaisten parissa, joten heillä on tänä vuonna syyslomaviikolla maanantai ja tiistai vapaata. Yllättäen minullakin oli siinä yövuoron jälkeen vapaata, joten olimme varanneet pienen miniloman Kalajoelle ja Raaheen arkea piristämään. Kotiin yövuorosta ajellessa mietin siis, että nukun muutaman tunnin ja sitten lähtisimme ansaitulle lomalle.
Olimme suunnitelleet heittelevämme frisbeetä, 9 väyläisen Aronpuiston radan Kalajoella, heti lauantai-iltapäivänä. Suunnitelmiin tuli muutos, koska länsi-rannikolla satoi koko päivän ja tuuli niin että puut niiailivat nöyrinä. Frisbeegolf saisi siis odottaa ainakin tuulen laantumista.
Keski-ikäinen rinsessa fribaa
Ajelimme kuitenkin ensin Kalajoelle päästyämme suoraa tarkistamaan missä Särkkäinportin frisbeegolf-rata sijaitsee. Se löytyi ja maasto näytti kivalta! Nyt pitää sitten vain odotella, että tuuli laantuisi huomiseksi!
Fribaradalta käänsin auton nokan kohti Hiekkasärkkien uutta ostoskeskusta Loistoa, koska ulkoilu tuossa koiranilmassa ei yövuorojen jälkeen innostanut. Ostari oli mielestäni aika tyhjä! Siellä oli vain muutama ”pakollinen” hampurilaisravintola ja vaatekauppa, joka myy mm meidän molempien suosikkivaatemerkkiä SuperDry:ta. Myyjä kertoi, että hänellä on tällä hetkellä paljon isoja tarjouksia. Mahtaako tarjouksiin olla syynä syksyn muuttuminen kylmemmäksi ja talven lähestyminen?
Syksy on muuttumassa talveksi
Mieheni on hoikistunut kesän aikana silminnähden ja hän löysikin yllättäen liikkeestä itselleen pari kivaa pitkähihaista yläosaa ja uudet collegehousut. Vaatteiden hinta ei päätä huimannut. Itsekin rikoin ostolakkoni tavanomaisista vaatekaupoista ja ostin itselleni SuperDryn hupparin puolella normaalihinnasta.
Shoppailun jälkeen alkoi ollakin jo nälkä. Ajoimme ensin Särkillä olevaan Sandy Keltiin. Siellä oli lauantai-iltapäivällä jo täysi meno päällä ja oluthanat suhisivat. Istuin ovensuupöydässä muutaman minuutin ja iski pakokauhu. Tänne en halua jäädä! Onneksi Hani oli samaa mieltä ja niin ajelimme Kalajoen keskustaan. Söimme sitten niin ikään täydessä Ravintola Mamma Leonessa. Minä söin kana-vuohenjuusto hampurilaisen ja Hani Quattro Stagioni pizzan. Kanahampurilainen oli oikein maukas! Sen välissä oli vuohenjuuston lisäksi pikkelöityä sipulia, rucolaa ja paholaisenhilloa, jossa maistuu kunnolla paholainen eli chili.
Jälkkäriksi lakritsajätskiä
Siinäpä se eka minilomapäivä. Loppuilta menee rauhoittuessa ja levätessä: yövuorot vaativat veronsa. Ehkä vahdimme telkkaria, ehkä luemme. Mukavaa tämä tämmöinen elämä, kun ei ole PAKKO tehdä mitään!
Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.
Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.
”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.
Syksyllä 2018 olin koko ajan sairaana
Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!
Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.
Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia
Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!
Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.
Savukalaa vihanneksilla
Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!
Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!
Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.
Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!
Mä tein sen taas! Yllätin itsenikin sillä, miten helposti saan syötyä reilun puolitoista litraa jäätelöä noin vain yhdellä istumalla. Seuraavana yönä nukuinkin sitten tosi surkeasti, kun kroppa kävi tehoilla sulattaessa tuota siroa jäätelöannosta.
Mä olen aina tiennyt, että mulla on jonkilainen syömishäiriö. Mun impulssi kontrolli pettää lähes aina, kun tarjolla on jotain mun mielestä herkullista. Muistan parikin joulua, joina olen mättänyt napaani niin paljon suklaata, että olen joutunut oksentamaan. Sipsejä en mielelläni osta kotiin lainkaan, kun syön niitä sitten kaksin käsin, maistelematta makua juuri lainkaan, kärsien myöhemmin suolan aiheuttamasta kamalasta päänsärystä.
Kahvia ei voi juoda ilman baakkelsia!
Tähän käytökseen olen halunnut muutosta. Olen hävennyt sitä koko elämäni. En ole koskaan puhunut siitä kenenkään kanssa, koska onhan se noloa, ettei aikuinen nainen hallitse omaa syömiskäyttäytymistään. Eikö?
Sairaasta käytösmallistani huolimatta olen onnistunut painonpudotuksessa. Syömiseni pysyi hyvin kurissa jatkuvan kontrollin avulla. En ostanut kotiin herkkuja, kirjasin kaiken syömäni ylös, keksin kevyitä herkkuja, joita voin syödä hyvällä omallatunnolla ja punnitsin itseni lähes päivittäin pysyäkseni kaidalla tiellä.
Puolukka(piirakka) aika on käsillä
Takaraivossani kytee jatkuva pelko siitä, että impulssikontrollin puutteeni saa minut lihomaan takaisin kaikki tiputtamani kilot.
Olenko liian ankara itselleni kuten minulle on sanottu? Ehkä olen, mutta omasta mielestäni olen sitä syystä. Minulla on syömishäiriö ja haluan pitää sen kurissa. Se ei onnistu, jos kuittaan jokaisen täysin turhan mättöpäivän päänsilittelyillä. Tiedän syöväni arjessa ravitsevaa ja maukasta kotiruokaa, joten miksi sorrun ylensyöntiin?
Alkoholistista ei tule kohtuukäyttäjää, mutta mitenkä mahtaa olla syöpön laita? Oppiiko syöppö käyttämään herkullista ruokaa kohtuudella? Aika rankka vertaus, mutta mun täytynee tuumata asiaa ja kokeilla kohtuullista herkuttelua saadakseni vastaus tuohon kysymykseen omalla kohdallani. Ihminen selviää vaikka koko elämänsä juomatta alkoholia, mutta ilman ruokaa ei kukaan pärjää kovin pitkää aikaa.
Pienet nautinnot tuovat palasen luksusta arkeen. Jos ei koskaan anna itselleen lupaa syödä jotain hyvää, on elämä yhtä jatkuvaa kärsimystä. Toivottavasti minäkin joskus opin nauttimaan herkuista sortumatta övereihin!
Minun elämäntapojen muutos lähti turhautumisesta jatkuvaan huonoon oloon, väsymykseen ja sairasteluun.
Tiesin, että ruokailutottumukseni olivat täysin pielessä, joten ajattelin, että niistä voisin aloittaa. ”Pitkäkin matka alkaa yhdestä askeleesta!”. Tätä lausetta olin toitottanut asiakkailleni aikoinaan päihdetyötä tehdessäni. Ei muuta kuin maistamaan omaa lääkettä siis ja perusasioiden äärelle.
Ruokavalioni oli periaatteessa ihan hyvä. Söin aiemminkin mm kasviksia ja hedelmiä. Kokonaisuutena dieettini oli monipuolinen, mutta annoskoko oli pielessä. Pielessä oli myös tapani syödä. Olin ns ”märehtijä”, joka söi koko ajan jotain pientä, kuten esim muutaman kinkkupalan tai juustosiivun jääkaapista vesilasillista hakiessa. Kahvia en voinut juoda ilman pullaa, sillä silloin kahvi ei maistunut hyvälle. Suurin syntini oli kuitenki jäätelö, jota kykenin syömään litran kerrallaan. Kykenetkö sinä samaan?
Olin laskeskellut, että väärin syöminen olisi syy pahoinvointiini, joten sen olisi muututtava. Miettiessäni keinoja ruokailutapojeni muuttamiseksi, jouduin pohtimaan syitä syömiseeni ja keinoja kuinka korjaisin tilanteen. Omien heikkouksien tunnistaminen ei ole helppoa eikä miellyttävää, mutta se on tehtävä, jos haluaa pysyvän muutoksen.
Jotkut väittävät, että kalorien laskenta olisi vanhanaikaista ja vain ”ketoilu” olisi tie onneen. Ketoilu ei sopinut minulle. Olen kokeillut sitä ja voin sen aikana äärimmäisen huonosti. Mä uskon väittämään ”calories in, calories out”. Eli syö hieman vähemmän kuin kulutat. Kaloreita olisi siis laskettava, jos halusin pudottaa painoa. Löysin puhelimeeni hyvän appsin, jonka avulla aloin pitää ruokaiväkirjaa. Aika ripeästi havaitsin, että syön liikaa leipää ja että maksamakkarassa on julmasti kaloreita! Maksamakkaravoileipien syömisellä en siis saavuttaisi tavoitettani kovin helposti.
Kaurapuuro on ollut mun pelastus! ❤️
Mä päädyin valitsemaan paaston toiseksi keinoksi vähentää syömiäni kaloreita. Paasto sopii minulle todella hyvin. Otin tavaksi paastota maanantait ja torstait. Paastoan yleensä siten, että syön päivän 500kcal iltapäivällä. Näin saan mahdollisimman pitkän paastojakson, joka rauhoittaa mun elimistöä ja samalla saan sen verran ravintoa iltapäivällä, ettei ole nälkä nukkumaan mennessä. Paastosta tulee hyvä, kevyt olo.
Siinä tärkeimmät keinot mun painon pudotuksessa: kalorien laskenta ja paasto. Toki lisäsin liikuntaa kun, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina!
Keväällä 2019 olin kyllästynyt elämääni. Olin jatkuvasti sairas, astma oli pahana ja tulehdusarvoni on oli joka mittauksessa välillä 20-40. Normaali CRP on alle 10. Vihasin liikuntaa, joka toi aina mieleeni syvästi inhoamani koulun liikuntatunnit ja niiden aiheuttaman häpeän tunteen. Olin ollut lihava lapsi, jolle liikuntatunnit olivat olleet jatkuva nöyryytyksen lähde. Ainoat liikuntamuodot jotka saivat minulta hyväksynnän olivat kävely, tanssi ja uiminen.
Olin väsynyt ja turhautunut. Tiesin, että noin 119kg elopainoni oli suurin syy surkeaan tilaani. Olin laihduttanut melko paljon muutama vuosi sitten. Se oli ollut varsinainen kidutuskuuri! Ensimmäiset 10 kiloa pudotin niin sanotulla ”pussiruokadieetillä”. Minun tapauksessani se oli virhe, vaikka lääkäri sitä olikin eräällä tapaamisella ehdottanut. Äärimmäisen tiukan dieetin seurauksena hormoonitasapainoni sai siipeensä ja minulle kehittyi kilpirauhasenvajaatoiminta.
Minä keväällä 2018
Laihdutin ripeällä tahdilla 35kg, jotka tulivat sitten lähes yhtä ripeästi takaisin. Kyttäsin jokaista syömääni suupala ja pysyttelin noin 1200kcal/päivä. Olin palkannut itselleni personal trainerin. Treenasin paljon. Kävin kuntokeskuksessa parhaimmillaan 6x viikossa. Kysyin itseltäni haluanko syödä näin rajoitetusti ja asua kuntokeskuksessa? Vastaus molempiin kysymyksiin oli ”en halua’, ja niin palasin vanhoihin elämäntapoihin.
Jälkiviisaus on paras viisaus! Söin liian vähän ja olin liian tiukka dieettini suhteen. Rapakuntoisena yritin myös treenata liikaa. Vertailin tuloksiani 30-vuotta nuorempien tuloksiin ja tunsin huonommuutta. Olisi ollut järkevää hellittää hieman, eikä vaan iskeä kokonaan hanskoja tiskiin niinkuin tein.
Lihoin takaisin kaikki pudottamaani kilot, plus muutaman ekstra kilon. Kilpirauhasenvajaatoiminta säikäytti. En halunnut laihduttaa itselleni enempää terveysongelmia. Vannoin etten enää ikinä alkaisi laihdutuskuurille. Tämä olikin vaikea yhtälö, sillä jokaisen lisääntyvän kilon myötä vointini laski laskemistaan.
Keväällä 2019 olin ahdistunut ja huonovointinen. Tuli tunne, että mun on pakko tehdä jonkinlainen korjausliike elämässäni. Tiesin, että ellen keksi keinoja muuttaa elämäntapojani, elämäni jää lyhyeksi. Minun olisi pakko keksiä itselleni sopiva keino pudottaa painoa ja löytää ainakin yksi sellainen liikuntamuoto, jota voisin jatkaa lopun elämääni.
Minä 2019 ja 2021
Tässäpä lähtötilanne mun elämänmuutokseen. Olin selkä seinää vasten. Piti valita haluanko elää vai valitsenko nopean tien pois. Mä valitsin elämän!
Kesälomareissulla tuli eteen ahdistava tilanne. Tunsin itseni ”nolojen tilanteiden naiseksi”. Sitä luulee olevansa tavallinen tallaaja niin kauan, kun saa jälleen huomata miksi on edelleen erilainen!
Olemme olleet pari kertaa aiemminkin lomalla ystäväperheen kanssa. Aiemmat reissut ovat menneet ilman kommelluksia. Ja tälläkin reissulla on ollut oikein hauskaa. Sovimme loistavasti yhteen ja olemme aika samanhenkisiä.
Tänään iltapäivällä minun teki mieli jäätelöä, joten kävimme mieheni kanssa päivällisen jälkeen kävelyllä ja haimme noin litran paketin jaettavaksi iltkahvilla. Minä söin eniten!
Illalla muut halusivat katsoa jalkapallokisoja TV:stä. Kysyin tehtäiskö popcornia. Mieheni poksautteli pussillisen voinmakuisia poppareita mikrossa ja ystäväni aukaisi sipsipussin. Kaivelimme jääkaapista myös kermaviilipurkin, johon niitä sipsejä voi dipata.
Muut maistelivat herkkuja maltillisesti, minä pistelin popkorneja kaksin käsin. Ystäväni mainitsi jotain syömisestäni. Myönsin, että en kykene ollenkaan hillitsemään jäätelön enkä sipsien ja popkornien syöntiä. Häpeän aalto hulvahti ylitseni. Häpesin ahmintaani, häpesin syömistäni!
Olen oivaltanut ahmintaani ja kykenemättömyyteni hallita joidenkin ruokien syömistä jo aikoja sitten. Pahin ongelma minulla on ollut leivän syönnin kanssa. Rakastan hapanjuurileivän leivontaa ja se maistuu minusta taivaalliselta. Valitettavasti söin sitä aivan liikaa ja paino alkoi jälleen pikku hiljaa kerääntyä, joten jouduin laittamaan leipomisen tauolle.
Rakastan jäätelöä! Siitä en kykene luopumaan, siksi syön tavallisesti vähäkalorisia jäätelöitä, joita voin syödä puolen litran paketin saamatta paljoa yli 300kcal. Sipsejä en arjessa syö lainkaan, koska niiden syöntiä en kykene hillitsemään lainkaan!
Tunnen huonommuutta siitä, etten osaa syödä oikein! Kaksi vuotta olen yrittänyt opetella, mutten ole tainnut vielä oppia mitään! Sortin ahmimaan. Tuntuu raskaalta hävetä syömistään!Harjoittelu jatkuu silti. En anna periksi!