Elämä osaa totisesti yllättää! Juuri kun ajattelet, että nyt hallitset tän jutun, tulee mutkasta jokin yllätyskäänne ja laittaa kaiken opitun uusiksi. ”Lassi ja Leevi”-sarjakuvan Lassin sanoja mukaellen: ”kuinka vanha sitä pitääkään olla, että hiffaa mitä ympärillä on menossa”.
Ymmärrän kyllä, että pitäisi niin sanotusti pysyä tietoisena niin ympäröivän maailman menosta, kuin siitä mitä omassa sisäisessä maailmassa tapahtuu. Elämä kuitenkin viuhuu kiihtyvällä vauhdilla ohi ja minä hitaana yritän pysyä perässä yrittäen kasata itseäni ja elämääni niin, ettei kaikki noin vain leviä käsiin.
Välillä tuntuu, että elämä on joten kuten hallinnassa. Mutta jos joskus tuo himoittu hallinnan tunne sattuu olemaan päällimmäisenä, voi se hyvinkin olla silmänlumetta. Hallinnan-tunne on ihanan inhottava tunne, vain pieni hairahdus tavassa ajatella, niin alat itse epäillä itseäsi ja samalla voitikin heittää hyvästit autuaalle tasapainolle.
Kuinka helppoa onkaan ajatella itsensä ja elämänsä valinnat suohon! Olet voinut olla hyvinkin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, kun joku heittää kyseenalaistavani kommentin tai ikävän kysymyksen niin ankara ajatusrumba päässäsi lähtee käyntiin kuin automaattisesti.
Tunnustan olevani ihminen joka hyvinkin helposti elää päässään. Asiat eivät koskaan ole niin huonosti, ettei niitä saisi kahta suurempaan solmuun yli analysoimalla niitä päässään. Olen varmasti satoja yrittänyt opetella pois yliajattelusta, mutten vielä ole oppinut. Koetan muistuttaa itseäni, että suurinta osaa niistä katastrofeista, joita päässäni olen kehitellyt, ei koskaan ole tapahtunut. Yritän myös tsempata itseäni siihen, että vaikka olen manipuloinut itseni uskomaan siihen, etten oikeastaan osaa yhtään mitään, olen silti selvinnyt hienosti kaikesta tähän asti, ja kykenen varmasti paljonkin enempään halutessani.
Olen tullut siihen tulokseen kaikessa valtavassa ajatustyössäni, että ajattelen liikaa! Ajattelulle on kyllä elämässä oma paikkansa, mutta pitäisi myös osata ottaa rennosti ja luottaa vaan siihen kuuluisaan intuitioon.
Muutama Instagram-kaveri on jakanut tarinoissaan listoja, joissa he kertovat vähemmän tunnettuja faktoja itsestään. Se tuntui aika hauskalta, joten päätin kokeilla mitä mä aiheesta saisin aikaiseksi.
Aloitan helpolla ja tuskattomalla sekä äärettömän tarpeettomalla tiedolla itsestäni. Olen syntynyt helmikuun 7. päivä, joten olen horoskooppimerkiltäni vesimies. En usko horoskooppeihin mutta yleiskuvaus vesimiehestä yksinäisenä sutena sopii minuun todella hyvin. Mä viihdyn vesimiehen tapaan erinomaisen hyvin omissa oloissani, enkä tahdo jaksaa kuunnella turhanpäiväistä löpinää ja sutkauttelua. Olen siis introvertti, tässäpä toinen helposti kerrottava fakta itsestäni. En ole arka, ajoittain olen jopa puhelias, mutta viihdy parhaiten pienessä piirissä ja runsaat ihmiskontaktit ovat minulle väsyttäviä ja tarvitsen niiden jälkeen yksinäisyyttä, mieluiten metsässä.
Metsä rauhoittaa ja lataa mun akut
Sitten ikävämpi tosiasia minusta. Olin koko peruskouluajan koulukiusattu. Minuun ei kajottu fyysisesti, eli en saanut selkääni tai laukkuni ei viety. Kiusaamiseni oli henkistä. Minua haukuttiin läskiksi ja ihramahaksi koko ala-asteen ajan, koska olin pullea lapsi. Ylä-asteella kiusaaminen oli hienovaraisempaa, voisiko sanoa ”sivistyneempää”. Se oli porukoista ulos jättämistä, sipinää ja supinaa sekä paljonpuhuvia katseita. Koko peruskouluajan sain tuntea olevani ”ei-toivottu” ja se jätti omat jälkensä elämääni.
Kiusaaminen jätti minuun elinikäisen tunteen siitä, että olen ulkopuolinen, joka on neljäs fakta minusta. Ulkopuolisuudentunne ei oikeastaan näy muuten kuin siinä, että minä en oikein sopeudu ryhmiin. En ota osaa esimerkiksi työpaikan yhteisiin juttuihin, koska tunne siitä, etten kuulu porukkaan on niin voimakas.
Viides ei niin yleisesti tiedossa oleva asia minusta on se, että olen asunut kaksi vuotta elämästäni ulkomailla. Lukion ja muutaman välivuoden jälkeen lähdin au-pairiksi Sveitsiin saksankieliselle alueelle saadakseni aikaa miettiä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Sain paikan Zürichin läheltä pienestä kylästä nimeltään Horgen, joka oli Zürich-järven rannalla. Toisen vuoden ulkomailla vietin kesken sairaanhoitajaopintoja. Lasteni isä valmistui Teknisestä Korkeakoulusta ja sai ensimmäisen työpaikkansa omalta alaltaan Etelä-Englannista Paigntonin kylästä. Lähdin mukaan, kun olin raskaana ja koulu jäi puoli vuotta kesken. Mahtavia kokemuksia molemmat vuodet!
Mun suhteeni alkoholiin on aina ollut kulmikas. Äitini puolen suvussa on aina ollut paljon alkoholismia, joten vannoin nuorena, että oma alkoholinkäyttö saa jäädä vähemmälle. Toki olen viinaa ja viinejä juonut, ja omat törppöilyni sen seurauksena tehnyt. Ystävissäni ja lähipiirissä on ollut paljon alkoholia runsaasti käyttäviä ihmisiä. Olen ollut hyvinkin pitkiä aikoja ilman alkoholia ja sairaanhoitajana tehnyt päihdetyötäkin viisi vuotta. Nyt alku syksystä päätin, että mä en tuohon aineeseen enää koske. En tarvitse sitä mihinkään ja se maistuukin niin pahalle. Fakta numero kuusi kuuluukin siis: olen absolutisti.
Seitsemäntenä, vähemmän tiedettynä tosi asiana itsestäni, mainitsen kiinnostukseni kirkkoihin (ja uskontoihin). Kirkoissa on jotain minua rauhoittavaa! Tuntui kuin kaikkien niissä rukoilleiden ihmisten henki leijailisi edelleen niiden ympärillä. Kirkoissa on kastettu, vihitty ja hautaansiunattu ihmisiä, joten niiden sisällä on käsitelty koko inhimillinen elämä. Se vetää minua puoleensa.
Suolahden upea funkkistyylinen kirkko
Kahdeksas ehkä yllättävänkin fakta minusta on se että en ole ”huusholli-ihminen”. Tykkään kyllä laittaa ruokaa ja vietän paljon aikaa sen parissa keittiössä, mutta sisustamisen ja kodinhoidon voisin huoletta jättää muille. Mulle riittää, että kotona on suht siistiä ja puhdasta. Koti on koti, eikä näyttelyesine.
Yhdeksäs asia, jota harvat minusta tietävät, on lähes täydellinen kyvyttömyys kilpailuun. Kilpailuviettiä mulla jonkin verran on, mutta se suuntautuu lähinnä siihen, kykenenkö ylittämään itseni. Aloitin golfin pelaamisen keväällä. Kentällä ahdistun heti, kun näen perässä pelaavien tulevan lähemmäs ja omista lyönneistä tulee sitten sutta ja sekundaa. Kaikki kilpaileminen nostaa stressitasonin sfääreihin.
Minä kilpailen vain itseäni vastaan
Kymmenes ja viimeinen vähemmän tunnettu asia minusta on se, että minä en seuraa uutisia aktiivisesti. Ennen katsoin säännöllisesti uutiset, mutta nykyisin seuraan vain satunnaisesti Aamu-tv:n uutiskatsausta, pysyäkseni jotenkuten kärryillä maailman menosta. Lopetin uutisten ja sanomalehtien lukemisen, kun niissä on vain huonoja uutisia ja herkkänä ihmisenä se ahdisti minua liikaa.
Siinäpä ne: 10 vähemmän tunnettua faktaa minusta. Varmaan löytyisi paljonkin kaikkea mikä ei ole yleisesti tiedossa, mutta päädyin näihin, koska ne tulivat ensimmäisinä mieleen.
Ihminen on kuin sipuli, siitä kuoriutuu monta erilaista kerrosta. Nämä kuoriutuvat tällä kertaa.
Olen aina tuntenut itseni eräänlaiseksi taistelevaksi taivaanrannanmaalariksi. Koko elämäni olen ollut eräänlainen ympärilläni olevien tapahtumien sivustaseuraaja. Olisin ehkä välillä halunnut enemmän huomiota osakseni, mutten kuitenkaan sitten sitä saadessani osannutkaan ottaa sitä vastaan luonnollisesti.
Olin lihava lapsi, joka joutui seuraamaan toisten lasten leikkejä sivusta, aivan kuin rampa Uuno Kailaan runossa:
Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen oli seisahtunut alle sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla, nojas kainalosauvoihin; pelin tiimellystä katsoi hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan, johon lehmus varjon loi, moni riemukas huuto kiiri, moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen. Eräs seisoi hievahtamatta, eräs raajarikkoinen.
Vaan hänkään totisesti ei muistanut sauvojaan. Oli haltioitunut hehku hänen kalpeilla kasvoillaan. (Katkelma: Uuno Kailaan runosta:Pallokentällä)
Elämä on polku.
Lihavuus rajoitti elämääni. Minua ei lapsena huolittu leikkeihin mukaan ja tiesin, että minusta puhuttiin pahaa selkäni takana. Mitään mitä tein tai sanoin ei auttanut asiaa, sain katsella muiden touhuja sivusta. Jos sattui, että pääsin mukaan, onnistuin itse hätäisyydellä tai hermostuneisuudella pilaamaan asiat.
Minut sivuutettiin usein kuin vanha lapanen, joten sain seurata maailmaa ja sen menoa sivustakatselijana. Opin näkemään ihmisten toiminnan motiivit ja keinot saavuttaa tavoitteensa. Minusta tuli kuin huomaamatta mestari tulkitsemaan ihmisten käyttäytymistä. Näen ihmisten läpi, tiedän mikä heidät saa innostumaan ja mitkä ovat heidän heikkoutensa. Olen vihon viimeinen vihollinen, sillä osaan halutessani iskeä toisen heikompaan kohtaan.
Valitsin ammatikseni terveydenhuollon ja valmistuin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi iloisella 90-luvulla. Ajattelin tuolloin, että tarkkailijan asemastani olisi hyötyä ammatissani. Voin jälkiviisaana kertoa, ettei ollut! Persoonani ei ole sopinut ammattiini lainkaan. Olen liian herkkä, haavoittuva ja kiltti. Minusta ei löydy ammatin vaatimaa jämäkkyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Uutta ammattia en kuitenkaan alkanut opiskelemaan, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin vanhuspuolelle. Tänne sovin melko hyvin. Mikä onkaan hauskempaa ja antoisampaa kuin kuunnella vanhempien ihmisten tarinoita menneestä! Heidän auttamisensa ei vaadi kovin paljon ja on oikeastaan ilo.
Vaikka ehkä sovin rauhalliselle terveyskeskuksen pitkäaikais-osastolle hoitamaan vanhuksia, ei se silti tarkoita sitä, että olisin unelma-ammatissani. En vaan uskaltanut nuorena tarpeeksi. ”Kuinka paljon rohkeutta tänään uskallat jättää käyttämättä”, kysyi jo edesmennyt runoilija Tommy Tabermann. Sitä jokaisen kohdallaan kannattaakin miettiä. Omalta osaltani voin sanoa, että aivan liian suuri määrä uskallusta on jäänyt käyttämättä. En viitsi kiusata itseäni miettimällä missä olisin, jos olisin ollut rohkeampi. Se ei auta, eilistä en voi muuttaa. Parempi on keskittyä tekemään tästä päivästä mahdollisimman hyvä.
Sinänsä ironista on, että ystäväni on aina pitänyt minua rohkeana. Olen uskaltanut ottaa lopputilin huonosta työpaikasta ja muuttaa paikkakunnalta toiselle. Olen kysynyt itseltäni onko kaikki tämä ollut rohkeutta, vai sittenkin pakoa ikävistä tilanteista. Rohkeutta on kuitenkin myöntää itselleen, että on todennäköisesti ollut pelkuri ja liian herkkä toisten riepoteltavaksi.
Nämä ovat syitä miksi tunnen olevani taisteleva taivaanrannanmaalari. Olen joutunut vertauskuvallisesti taistelemaan tieni siihen missä nyt olen. Olen rakentanut ympärilleni omannäköisen tilan, jossa minulla on hyvä olla ja elää pää pilvissä jatkuvasti suunnitellen jotain uutta tai erilaista.
Elämä on kuin suunnistusta, jotkut rastit löytyvät helposti ja joitain joutuu etsimään kauan.
Tiedätkö tunteen, kun olet niin väsynyt että edes omaan lempipuuhaan ei riitä virtaa?
Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että vaikka olisi valtava hinku golfkentälle pelaamaan edes yhdeksän reikää, ei energiaa riitä edes tii-ajan varaamiseen. Ei ole mitään järkeäkään lähteä kentälle notkumaan, kun virta ei riittäne golfkärryn perässä vetämiseen.
Nojailemalla puuhun ei peli edisty
Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas. Vuosi alkoi perä edellä, kun ystäväni sairastui vakavasti. Ystävyytemme on minulle todella tärkeä, ja hänestä on tullut minulle melkein kuin isosisko, jota minulla ei ole ollut. Kevät meni uutista sulatellessa ja kesällä lomailimme yhdessä.
Kun kesäloma oli ohitse, olin itse alkanut kärsiä ikävistä vanhenevan naisen vaivoista, joita hienosti gynekologisiksi laskeumiksi kutsutaan. Aamut menevät sumussa huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja illat ovat syvältä, kun laskeuma painaa alavatsalla ja työntyy reilusti ulos. Liikkua voin, mutta kaikki mikä vaatii ponnistamista tuntuu ikävältä ja saa laskeuman työntymään enemmän ulos.
Heinäkuun lopulla luin paikallislehdessä, että ensimmäinen kokkolalainen ystäväni on kuollut. Ystäväni kuolema tuli puskista. Tapasimme ja vietimme iltaa yhdessä toukokuussa ja hän voi kuten ennenkin. Soitin hänelle hänen syntymäpäivänään juhannuksen tienoilla. Hän kertoi olevansa sairaalassa ja saaneensa sydän- ja aivoinfarktin. Lupasin mennä tervehtimään häntä, mutten kerennytkään ja se painaa nyt omallatunnollani. En voinut tietää hänen kuolevan, mutta silti suren syvästi, etten saanut heittää hyvästejä silmätysten.
Olo on kuin putkessa eläisi
Viime viikolla olimme ystäväni kanssa Meilahdessa kuulemassa jatkosuunnitelmista hänen sairautensa hoitoon. Reissu oli sinänsä ihan hyvä, vaikka uutiset olisivat voineet olla parempia. Olen aina iloinen, kun saan viettää aikaa ystäväni kanssa. Pääsimme syömään ravintolaan, tapasimme tytärtäni ja kävelimme katselemassa nähtävyyksiä.
Toista viikkoa olen nukkunut huonosti tai erittäin huonosti. Pienet arkiset kärhämät kotona ovat lisänneet ahdistusta, joten nekin ovat heikentäneet unen laatua. Eilen suutahdin ihanalle, maailman kilteimmälle työkaverilleni ihan turhasta. Pinna on piukalla! Tilannetta ei helpota lainkaan työpaikalla oleva meteli. Introverttina koti-ihmisenä olen tottunut hiljaisuuteen ja meteli työmaalla tuntuu, kuin päätä sahattaisiin pokasahalla. Olen fyysisesti ja henkisesti väsynyt!
Väsynyt ämmä
Tämän päivän lepään. Makaan sohvalla ja katson tallennettuja vielä katsomatta olevia ohjelmia TV:stä. Sen verran käännyn välillä, etten saa makuuhaavoja.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 