Aktiivinen elämäntapa, Arkipäivän realismia

Tavoitteeni syksylle 2021

Mulla on ollut tapana tehdä itselleni pieniä tavoitteita uudelle alkavalle vuodelle ja pienempiä, ikään kuin välitavoitteita syksyllä. Nämä eivät ole uuden vuoden lupauksia tai mitään kiveen kirjoitettuja tavoitteita, vaan ajatuksia siitä, mihin suuntaan haluaisin elämääni kuljettaa.

Tänä syksynä haluaisin tärkeimpänä tavoitteenani saada ruokavaliooni jonkinlaista ryhtiä. Mä syön oikeita ruokia ja määriä, mutta haluaisin oppia syömään säännöllisemmin. Usein syön kunnon aamupalan ja pihtaan minimi ruokamäärällä päivän, syöden sitten illalla täyteen koko päivän tavoitekalorimäärän. Äärettömän tyhmä tapa! Tavoitteenani onkin siis opetella syömään kunnon aamupalan, reilu lounas ja kevyt illallinen. Miten se kuulostaakin niin helpolta! Kun tähän yhtälöön lisätään kolmivuorotyö yövuoroineen, on edessä kuitenkin jo korkeampaa matematiikkaa.

Joka ainoassa vuosi-/kausitavoitelistassani olen maininnut liikunnan tavalla tai toisella. Tänä syksynä taidan jättää sen omaan arvoonsa. En tarkoita, ettenkö liikkuisi kuten ennenkin, mutta sen lisääminen tavoitteisiin on turhaa, liikun joka tapauksessa muutenkin. Liikunnasta on tullut tapa, jota ilman ei voi olla, kun olen löytänyt lajit, joita rakastan!

Tärkeäksi tavoitteeksi syksylle asetan syksyisin pimeän tullessa hiipivän alakulon torjunnan. Kärsin loppusyksyisin valon puutteesta ja se synkentää mielen. Silloin on helppo jäädä sisälle ja syödä kaksin käsin hiilihydraattihöttöä. Näin ei ole käynyt viimeisenä kahtena syksynä, kun olen pitänyt kiinni siitä, että ulkoinen useampana päivänä viikossa. Liikunnan tavoitteissani korvaakin tänä syksynä säännöllinen ulkoilu, joka torjuu kaamosmasennusta!

En halua viedä liikkumista överiksi, joten haluan tänä syksynä pitää yhden, tarvittaessa kaksikin, villasukkapäivää viikossa. Niinä viikkoina, kun liikunta on tavallista raskaampaa, haluaisin pitää parikin täydellistä lepopäivää. Normiviikoilla, kun ohjelmassa on tavallista kävelyä, riittää yksi ”en-tee-mitään”-päivä. Lepo on yhtä tärkeää kuin liikunta, joten riittävä lepo tavoitteena on mielestäni hyvä syyskauden tavoite

Olin pitkän aikaa kirjoittamatta ja huomaan miten paljon olen kaivannut sitä! Elämä on ollut jonkin aikaa koronankin takia hyvin rajattua ja köyhää. Elämä sisällöttömyyden takia kirjoittaminen on ollut ”jäissä”, ja tuntuu, että ei ole oikein ollut keinoja tuulettaa ajatuksiani. Tämän takia haluan palauttaa Julia Cameronin ideoimat ”taiteilija-treffit” takaisin elämääni. ”Taiteilija-treffeillä” tarkoitetaan inspiraatiota tuovien tapahtumien lisääminen joka viikko elämään. Ne voivat olla pieniä, kuten esimerkiksi kirpputorilla tai uudessa paikassa lenkillä käyminen tai isompia, kuten matka johonkin uuteen kohteeseen. Eli ihan mitä vaan tavallisuudesta poikkeavaa, joka inspiroi omaa luovuutta. Haluan siis tänä syksynä palata tekemään näitä innostavia ”treffejä” auttaakseni itseäni kirjoittamaan enemmän ja luovemmin.

Viimeisenä, ei kuitenkaan vähäisimpänä haluan lisätä syksyn tavoitteisiin mahdollisimman monen mukavan ja inspiroivan kirjan lukemisen ja elokuvan katsomisen. Lukemisen arvoisten kirjojen listani on jo varmasti kilometrien mittainen, joten haluan syksyn aikana lukea ja kuunnella mahdollisimman monta eri tyylistä kirjaa. Työkaverini Ulf sujauttelee minulle tämän tästä lappusia, joissa on hänen vasta näkemiensä katsomisen arvoisten elokuvien nimiä, joten elokuvalistakin on jo aika pitkä. Kirjat ja elokuvat toimivat myös ”taiteilija-treffeinä”, etenkin jos saisi vielä hilattua itsenä elokuvateatteriin! ”Oikeassa teatterissa” käynnit ovat myös joka ainoalla, niin tälläkin tavoitelistallani.

Odotan mielenkiintoista ja antoisaa syksyä!

Arkipäivän realismia

Hamsteri

Minulle on käymässä kuten ihmisille Veikko Huovisen kirjassa ”Hamsterit”! Olen ihan ilmiselvästi alkanut (yli)varustautua pitkää talvea varten.

Varustautuminen alkoi tänä vuonna puolukkaretkestä. Mustikoita en poiminut tänä(kään) vuonna. Ensiksikin mustikka-aikaan metsässä olisi ollut aivan liian kuuma tepastella itikoitten syöttinä. Toiseksi: pakasteesta otetut mustikat ovat pelkkää vetistä mössöä, vaikka terveellisiä ovatkin. Olemme mieheni kanssa suunnistaneet koko kesän (paitsi niinä viikkoina kun hellerajat ylittyivät), joten on ollut tilaisuus tsekata mistä kotikaupungin metsistä syysherkkuja kannattaa lähteä etsimään.

Päätimme hakea puolukat Hepo-Ventusnevalta, joka nimestään huolimatta on aika kuivaa ja kallioista. Matkalla parhaille puolukkapaikoille, bongasin matkalta runsaasti pieniä voitatteja. Tuli omat lapset mieleen! Heidän herkkuaan oli ”tattileivät”, eli leipä jonka päällä oli voissa paistettuja voitatteja. Tuntui, että oli pakko poimia tatit mukaan. Onneksi olin ottanut mukaan muovipussin, koska toiveissa oli kerätä myös jonkin verran pihlajanmarjoja.

Jotenkin innostuin sienien katselusta niin, että poukkoilin pitkin mäntymetsikköä etsien niitä. Löysin muutaman kangastatin, kangashaperon ja runsaasti kehnäsieniä. Muovipussi oli nopeasti puolillaan sieniä. Rakas aviomieheni hoiti puolukanpoiminnan urhoollisesti! Autolle saapuessamme meillä oli molemmat sangot täynnä puolukoita ja reilu puoli muovipussillista metsäsieniä. Hyvä päivä metsässä, siis!

Autolla tuumin, että haluaisin vielä niitä pihlajanmarjojakin. Eräs vanha rouva oli kertonut minulle, kuinka ennen tehtiin ”köyhän miehen lakkahilloa” pihlajanmarjoista ja porkkanoista. Haluisin kovasti kokeilla miltä se maistuu. Ajatukseni oli tehdä vain hyvin pieni kokeiluerä, että saisi maistaa tuota pula-ajan herkkua. Mieheni käski suunnata kohti merenrantaa, siellä on paljon pihlajia. Olihan niitä, mutta aika paljon olivat linnut marjoista jo kalunneet. Saimme kuitenkin sen verran, että pääsisin kokeilemaan vinkattua reseptiä. Koska muovipussi oli tullut käytettyä sienien keruuseen, poimittiin pihlajanmarjat mun pipoon.

Ilta ja seuraava päivä menikin sieniä ja puolukoita perkatessa. Osasta sienistä tein piirakkaa iltapalaksi ja osasta jauhelihan sekaan laitettuna pihvejä syötäväksi myöhemmin. Piirakan pohjaan laitoin vehnäjauhoja, perunamuussijauhetta, voita, leivinjauhetta, vettä ja suolaa. Sienien joukkoon paistoin hieman pekonia ja piirakan päälle muna-ruokakerma sekoitusta sekä juustoraastetta. Sienet maustoin ”Scandinavian Forest” mausteseoksella sekä suolalla ja mustapippurilla.

Pihlajanmarjojen jalostaminen syötäväksi jännitti mukavasti. Perkasin marjat kattilaan ja pilkoin joukkoon vähän enemmän porkkanoita kuin marjoja, sekä laitoin pohjalle jonkin verran vettä. Mitat meni summamutero-mitalla, niinkuin lähes kaikki mun ruuanlaitossa. Kun porkkanat olivat pehmeähköjä, surautin kaiken soseeksi. Keitin seoksen hilloksi hillosokerilla. Pienestä pihlajanmarja-määrästä keitin hyytelöä. Hyytelön siivilöin marjojen pehmennyttyä sileäksi ja kokkareettomaksi ja lisäsin hillosokerin. ”Köyhän miehen lakkahillo” on yllättävän hyvää! Siinä maistuu pihlajanmarja, mutta miedosti. Varmasti saan hillon käytettyä johonkin talven aikana. Pihlajanmarjahyytelöstä tuli niin hyvää, että on ihan pakko hakea lisää marjoja, jotta saa keitettyä sitä vähän lisää!

Eilen kävin kävelemässä metsässä ja otin varuiksi mukaan pienen ämpärin. Löysin runsaasti kehnäsieniä ja muutaman pienen kangasrouskun. Olin edellispäivänä muistanut lukeneeni jostain marinoiduista sienistä. Niitä halusin kokeilla. Tulin kotiin ämpäri täynnä ja putsasin metsässä esiputsaamani sienet loppuun. Suurimman osan laitoin pannun kautta pakkaseen pienissä pusseissa. Kangasrouskut ja kourallinen kehnäsieniä päätyivät pikkelöintikokeeseeni. Tein ihan perus 1-2-3 pikkelöitiliemen, jonka maustoin, timjamilla, suolalla, katajanmarjoilla ja valkosipulilla. Liemen kaadoin purkissa olevien sienten päälle. Ihan sivuhuomiona vaan, että ryöppäsin kangasrouskut ennen pikkelöintiä.

Niitä pihjajanmarjoja hyytelöön ja kangasrouskuja haluaisin myös hakea lisää. Haluaisin kokeilla rouskujen pikkelöintiä eri mausteilla. Minusta on tainnut tulla hamsteri!