Kotimaan matkailu, Vaellus

Pyhä-Häkki ja Hotelli Hirvi

Lähdimme ajelemaan Kokkolasta kohti Pyhä-Häkin Kansallispuistoa yhdeksän maissa aamulla. Asetin navigaattoriin osoitteen, joka oli annettu Luontoon.fi sivustolla. Olisin osannut perille paremmin kuin navigaattori! Navigaattori olisi ajanut Kyyjärveltä Viitasaarella lähtevää tietä Viitasaarelle asti ja kääntynyt sieltä sitten ties minne. Ilmeisesti navigaattorini tarvitsee päivitystä!

Löysimme kuitenkin perille ja ilmankin oli verrattain mainio 6,5km lenkille: pilvipoutaa ja noin +9C. Yleensä kansallispuistojen reittien, tai minkä tahansa muunkin vaellusreittien, aloituspaikkojen etsimiseen menee oma aikansa, mutta Pyhä-Häkki on niin pieni alue, ettei siellä kovin montaa vaellusreittiä ole, joten lähtöpaikka löytyi hyvin helposti.

Pyhä-Häkin kansallispuistossa on 4 reittiä: Riihinevan polku: Riihinevan polku on 1,4 km mittainen. Se on merkitty maastoon vihreillä maalitäplillä.
Mastomäen polku: Aarniometsässä kulkeva 3,2km polku. Se on merkitty maastoon oransseilla maalitäplillä.
Kotajärven polku: pituus 6.5km Polku on merkitty maastoon punaisin maalitäplin.
Tulijärven polku (17 km) on merkitty maastoon valkoisin maalitäplin. Kaikki nämä reitit lähtevät samasta paikasta Pyhä-Häkin portilta osoitteesta: Viitasaarentie 2119, Saarijärvi.

Parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, onneksi saimme auton kuitenkin sopimaan pienelle paikoitusalueelle. Kotajärven tulentekopaikalla kohtaamamme perhe kertoi joutuneensa pysäköimään autonsa (kapean) tien varteen, kun parkkialue oli heidän tullessaan täynnä.

Hyvillä mielin lähdimme kävelemään. Ensimmäinen huomio tuli vain muutama sata metriä käveltyämme. En ole nähnyt koskaan niin paljon keloja missään metsässä! Kelot olivat sulassa sovussa vielä elävien ja kasvavien puiden kanssa. Kaatuneiden puiden rungot olivat peittyneet sammalilla ja siellä täällä oli pieniä pihlajia syysvärityksessään. Pihlajat loistivat ja ikään kuin valaisivat metsää.

Vaikka puistossa oli paljon ihmisiä saimme kävellä aika rauhassa. Polkua oli helppo seurata ja se on erittäin hyvin merkitty. Kotajärven polku kulki läpi aarnimetsän ja muutaman suon. Maapohja oli normaalia metsämaata, kiviä ja puidenjuuria. Muutamaan paikkaan oli tuotu pienirakeista sepeliä helpottamaan etenemistä.

Minä pidin Pyhä-Häkin Kansallispuistossa eniten keloista ja erikoisista puista. Näimme erilaisia vänkkyrään kasvaneita ja eri tavoin kelottuneita mäntyjä. Suurin osa metsästä oli siis mäntyvoittoista. Puiston mainitut nähtävyydet olivat ”vanha puu”, joka on kasvanut paikallaan jo 1600-luvun puolesta välistä lähtien ja ”iso puu”, joka sanansa mukaisesti oli valtava!

Matka sujui leppoisasti. Saimme esimerkiksi seurata kahden oravan kisailua puiden latvustoissa. Kotajärven tulipaikalla oli nuotio valmiina, kun saavuimme sinne. Paistoimme makkarat ja söimme voileivät kahvin kanssa. Loppumatka parkkipaikalle oli sitä jo mainittua pienirakeista sepelikköä, varmaankin siksi, että lyhin puiston poluista kulki sitä kautta ja se näytti olevan lapsiperheiden suosiossa.

Jos olet kiinnostunut metsästä, sen hiljaisuudesta ja erilaisista biotoopeista, suosittelen lämpimästi tutustumista Pyhä-Häkin aarnimetsään!

Pyhä Häkistä ajoimme Äänekoskelle, josta olimme varanneet kahdeksi yöksi huoneen Hotelli Hirvestä. Ennen saapumista saimme hotellilta viestin siitä, että hotellin julkisivu olisi remontissa ja pääsisimme sisään ovikoodilla. Viestissä oli kaikki tarpeellinen ohjeistus hotellihuoneeseen saapumisesta ja parkkeerauksesta. Hotelli on arkkitehtonisesti mun mielestä upea funkkisrakennus, joten sen remontointi lämmittää sydäntäni. Hotellihuoneemme oli puhdas ja sieltä löytyy kaikki mitä me tarvitsemme, eli hyvät leveät sängyt!

Tämä syysloma on siis alkanut miellyttävästi!

Arkipäivän realismia

Jääkausipolulla

Saavuimme eilen Leville. Tapamme mukaan matkasimme pitkän kaavan mukaan, mikä tarkoittaa noin 100-200kilometrin pituista ylimääräistä ajelulenkkiä maakunnissa. Tällä kertaa kiersimme Ranuan kautta. En ole suuri eläinpuiston ystävä, vaikka toki ymmärrän sen hyvän työn, jota niissä tehdään biodiversiteetin hyväksi. Ihailimme puistossa pöllöjä, joista osa oli löytynyt loukkaantuneina ja tervehdimme jääkarhuja.

Tänä aamuna söimme tukevan aamupalan ja laitoimme jalkaan vaelluskengät ja suuntasimme ”Jääkausipolulle”. Aiempina vuosina Levillä käydessämme olemme suunnitelleet, että kierrämme lenkin sitten kun olemme kunnossa. No, nyt olimme!

Jääkausipolku lähtee Levi Summitin takapihalta laskettelurinteiden puolelta. Kerran olemme lähtöpaikkaa aiemminkin etsineet, muttemme löytäneet. Etsiä piti kunnolla tälläkin kertaa. Lähdettiin jo väärään suuntaan, sillä seurauksella, että löysimme Panorama-Hotellin asiakkailleen pystyttämään panoraaman ihailuterassin. Ei huono valinta sekään suunta, siis!

Jos polku näyttää tältä, ET ole jääkausipolulla!

Jääkausipolkulla oli kaksi erillistä teema toinen oli itse jääkausi, sen ajan jo sukupuuttoon kuolleet eläimet, sekä geologia. Jääkausi ja geologiahan vissillä tavalla liittyvät yhteen. Ilman jääkautta meillä täällä Suomen Lapissa olisi samanlaiset ”Alpit” kuin Keski-Euroopassa. Paksu jääpeite vain on hionut vuoret rakkaisiksi ”lätysköiksi”

Levin tunturirakka

Jääkausipolku kulkee suurimmaksi osaksi puurajan yläpuolella. Polku on kivikkoinen ja sen varrella on paljon nousuja ja laskuja, joita nyt tunturissa voi odottaakin.

Aviomieheni nousemassa pisintä ja jyrkintä nousuosuutta Jääkausipolulla

Vaikka reitin lähtöpistettä olikin vähän hankala aluksi löytää, itse reitti oli hyvin merkitty. Reitin varrella oli siniseksi maalattuja kiviä tai sininen täplä puunrungossa.

Reitti merkki maalattuna kiveen

Itse nautin polulla suunnattomasti tauluista, joita oli ikäänkuin kilometrimerkkeinä. Niissä kerrottiin jo erilaisista eläimistä, joita on elänyt joskus ennen jääkautta ja sen aikana. Kaikenlaisia eläimiä niitä on ollutkin!

Yksi muinaisista eläimistä kertova taulu

Luonto uudistuu koko ajan ja evoluutioon kuulunee sekin, että jotkut eläimet kehittyvät eteenpäin ja toisia kuolee sukupuuttoon silloisiin elinolosuhteisiin sopeutumattomina. Se miten ihmisen toiminta on vaikuttanut olosuhteisiin, onkin sitten ihan toinen surullinen tarina!

Näkymä Jääkausipolulta

Mukavasti meni 4 tuntia tunturissa. Meillä oli mukana pienet eväät, joita me söimme matkan varrella olevalla kodalla. Kodan kohdalla pisti silmään, että Levillä on alettu kehittää kesämatkailua entisestään. Maastopyöräreittejä oli jo viimeksi muutama. Välivuoden aikana (Levinlomissamme on ollut vuoden tauko!) niitä oli tullut lisää. Uutena asiana oli frisbeegolf-rata, joka on vielä rakenteilla. Koreja kuitenkin oli jo laitettu. Pari nuorta oli jo kokeilemassa heittotaitojaan vaikka lähtölavat vielä puuttuivat.

Minä kieli keskellä suuta rakassa

Tänään oli hyvä päivä tunturissa!

Jatka lukemista ”Jääkausipolulla”
Arkipäivän realismia, Luontojutut, Matkustaminen

Partio-Jylhän luontopolulla

Meillä ihmisillä on tarve haaveilla paikoista, jotka ovat kaukana ja joissa muut ovat käyneet. Sosiaalinenmedia on pullollaan kuvia ihmisistä, jotka ovat käyneet upeissa kaukaisissa paikoissa. Se synnyttää meissä tarpeen vierailla kohteissa, jotka muutkin ovat nähneet; mitä kauempana sitä parempi!

1-DSC_0006

Koska pienen perheeni taloudellinen tilanne ei anna periksi matkustella ulkomailla joka vuosi, eikä ihan koko ajan kotimaassakaan, olen yrittänyt paikata jatkuvaa uuden näkemisen tarvettani lähimatkailulla. Partio-Jylhän luontopolku on Kannuksessa ja ajan sen ohi joka ainoa kerta, kun menen tervehtimään vanhempiani. Muutaman vuoden olemme mieheni kanssa puhuneet, että pitäisi kävellä tuo polku läpi. Olimme jo etukäteen ottaneet selvää, että luontopolku olisi noin 3km pitkä ja se olisi aikalailla tasamaata, joten suuria nousuja ja laskuja sen varrella ei olisi.

1-DSC_0044

Olen ostanut viime viikolla maastopyörän ja eilisen pyörälenkin jälkeen ahterini (pieni ja kova satula vasten muhkeaa ahteria) oli sitä mieltä, että tänään ei pyöräillä. Illalla tulin muistaneeksi Partio-Jylhän luontopolun. Ehdotin reitin patikoimista ja mieheni suostui mielihyvin.

1-DSC_0007

Lähdimme matkaan ennen puoltapäivää. Partio-Jylhän tienhaara on hyvin merkitty Kokkola-Kajaani-tieltä (valtatie 28). Kannuksen kirkolta Partio-Jylhälle kääntyvän tien risteykseen on hieman reilu 7m ja valtatie 28lta vielä noin 5km pienempää tietä, joka on noin puoleen väliin asfaltoitu, mutta hyvin kuoppainen. Tie päättyy puomiin, jonka vieressä on parkkipaikka luontopolulle aikoville.

1-DSC_0028

Vähän matkaa polkua taivallettuamme, meille selvisi, että luontopolku kiertäisi Heinäjärven. Heinäjärvi on ollut pieni erämaajärvi, joka on kuivattu 1800-luvun lopulla, että saataisiin eläimille heinää. Kuivatun järven alueella kasvaa edelleen runsaasti saraa, jota nälkävuosina on Heinäjärven alueelta lehmille kerätty. Heinäjärvi on kuivatettu Heinäojan kautta. Oja on edelleen olemassa ja sen varrella kasvaa runsaasti vehkaa ja raatetta. Ojassa asustelee myös saukkoja, joista emme tosin nähneet vilaustakaan.

1-DSC_0067

Polulla ei juuri ollut korkeuseroja vaan polku kulki tasamaalla. Se ei kuitenkaan tehnyt reitistä helppoa. Polku oli erittäin kivikkoinen, kantoinen ja juurakkoinen. Yöllä oli satanut, joten metsä oli märkä ja etenkin juuret sen vuoksi petollisia. Suomen ilmavoimat (itikat, hyttysen, sääsket, mäkäräiset, paarmat tms) eivät juuri matkantekoa häirinneet, paitsi syvänteissä olevissa kosteikoissa.

1-DSC_0049

Reitin varrella oli myös laavu upeassa ikikuusikossa. Paikka on hämyinen ja Heinäoja luikertee laavun takana. Laavun seinustalla oli myös puita, jos olisi halunnut tehdä tulet ja nauttia metsän hiljaisuudesta pidempään.

1-DSC_0021

Partio-Jylhän luontopolku on luonnoltaan hyvin vaihteleva. Heinäjärven soistuneelta alueelta havumetsään, josta matka jatkuu märän lehdon kautta takaisin havumetsään palaten vihdoin takaisin Heinäjärven tuntumaan. Alue on sen verran kaukana valtatiestä, ettei sinne kuulu liikenteen meteli, vaan saa nauttia luonnon äänistä, joita tosin keskikesällä (heinäkuu) on vähemmän, kun linnutkin viettävät hiljaiseloa.

1-DSC_0036

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun ihan kotinurkilta löytyy tällaisia helmiä!

1-DSC_0048