Parin viime viikon arki on ollut erilaista. Tein pari yövuoroa, jotka oli aika rauhallisia, joten oli aikaa oikaista työmaan puusohvalle. Sohva on muotoiltu ja siinä on vaikea saada hyvää asentoa (mikä tietty yövuorossa on hyvä, sillä eihän me hoitajat siellä nukkumassa olla). Valittelin jo ensimmäisenä yönä työkaverilleni Ulrikalle, että sohvalla makaaminen ei tee selälle hyvää.
Yövuorojen jälkeen nukuin muutaman tunnin ja ajelimme sitten vierailulle mun vahmemmille Pohjois-pohjanmaalle. Isänpäivänä olin ollut Riihimäellä, joten halusin käydä tervehtimässä omaa rakasta isääni, kun siihen vihdoinkin tarjoutui tilaisuus. Kolmivuorotyötä tekevälle reissaaminen ei ole helppoa, kun yhteiset vapaapäivät puolison kanssa ovat harvassa. Lauantaipäivän oli oikein mukava. Vierailimme myös veljeni ja tämän kihlatun luona silittelemässä tiibetinspanieleita. Väsähdin aika aikaisin illalla, yövuorot ja sen jälkeen vain lyhyet tupluurit vaativat veronsa. Nukahdin lähes välittömästi.
Kahden puusohvalla vietetyn yön jälkeen vietin vanhemmillani yön ilmapatjalla. Kuten tarinassa sanotaan: siitähän se juttu sitten alkoi. Kotimatkalla alkoi alaselkä vaivata ja oikean puoleinen kankku juilia. Maanantaina kipu oli jo äärimmäinen. Sain ikäänkuin sähköiskuja jos liikuin vähänkään väärin. Istuminen sattui ja kovalla tuolilla ei voinut ajatellakaan istuvansa.
Viime viikolla kävin hoitajalla, joka sanoi, kun astuin ovesta sisään, että ”sulla on selkä kipeänä”. Hänen mielestään seisoin vinossa. ”Reseptiksi” kipuun sain kokeilla varovaista hierontaa ja muutaman päivän tulehduskipulääke kuurin. Mieheni yrittikin hieroa minua, mutta lauantaina selvisi miksi hänen hierontansa ei auttanut. Hän oli hieronut väärältä puolelta! Lauantaina kävimme vierailulla ystävillä ja Olli otti ja hieroi selkäni kunnolla. Oikea pakara oli jumissa samoin selkälihakset vasemmalta puolelta. Kokonaisen vuorokauden olin lähes kivuton!
Jälkeen päin on helppoa olla viisas! ”Olisi pitänyt” on varmasti yksi käytetyimmät lauseen aloituksesta. Olis pitänyt venytellä. Olis pitänyt ottaa niitä Kaijan neuvomia ”sivuaskeleita”, jotka olis auttanut selän jumeihin. Mutta en toiminut kuten ”olisi pitänyt”. Tyhmä nainen! Kipu palasi ja vaiva pitkittyi.
Eilen kävin lääkärillä. Hän totesi mua vaivaavan noidannuolen eli lumbagon. Resepti oli sama kuin hoitajalta viikko sitten: hierontaa, venyttelyä ja kipulääkettä. Tulin kotiin ja venyttelin, vaikkei yhtään olis huvittanut. Kipu kuitenkin huvittaa vähemmän! Vaikka mikään ei juuri nyt huvita, venyttelen tänäänkin.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 