Ilmoittauduin työkaverin innoittamana tämän kevään valokuvauskurssille. Ensimmäinen kokoontuminen nosti taas esiin pitkään uinuneen valokuvauksen ilon! Kurssi on jo ohi, mutta suodatan vieläkin mielessäni sen antia.
Kokkola, Harrbåda huhtikuu 2022
Kokkolanseudun Opiston valokuvauksen opettaja on minulle tuttu mies. Hän on oiva kuvaajaa! Joku on nimennyt hänet kolmen Suomen parhaimman musta-valkokuvaajan joukkoon, joten meriittejä hänellä on! Hän on rauhallinen mies, joka on niin omistautunut asialleen, että puhuu valokuvauksesta helposti kolme tuntia tauotta.
Kokkola, Laajalahti. Huhtikuu 2022
Tulin kotiin ensimmäiseltä kerralta täynnä virtaa ja intoa. Kaivelin vanhan Nikon D3200 kamerani naftaliinista ja testailin sitä koko seuraavan viikonlopun manaten kylmää ja räntäistä kevätkeliä.
Kokkola, huhtikuu 2022
Mielessäni oli alkanut itää toive kameran päivittämisestä hieman uudempaan. Googlailin eri malleja ja päädyin Nikonin D5600n. Se on vain astetta edistyneempi edelliseen kameraani verrattuna. Suurin ero D3200 ja D5600 välillä on mahdollisuus siirtää kuvat blue toothin avulla suoraa kamerasta puhelimelle. Edellisessäkään kamerassa ei mitään vikaa ole, se oli mulle muuten ihan riittävä ja tarpeeksi helppokäyttöinen, joten valinta oli helppo! Ei tarvitse aloittaa kamerankäytön opettelua nollasta. Kuvien siirtäminen suoraa kamerasta puhelimen lightroomiin, oli itselleni hyvin toivottava ja käytännöllinen kameran ominaisuus.
Kokkola, Öja. Huhtikuu 2022
Vanha Nikon pääsee jatkamaan hyötykäytössä: Hani on alkanut opetella sen käyttöä! Hän innostuu päivä päivältä enemmän! Erityisesti 300mm objektiivi on hänen mieleensä. Hän pitää lintujen kuvaamisesta ja iloitsee, kun kuvan laatu on merkittävästi parempi järkkärillä kuvatessa verrattuna kännykän kameraan.
Kokkola, huhtikuu 2022
Tämän vuotinen valokuvauskurssin näkyy meidän pienessä perheessä lähinnä siis siten, että kamerat ovat taas esillä ja lähtevät lenkille mukaan. Valokuvaaminen mielekkyyttä lisää minulle se että hankin on nyt innostunut kuvauksesta ja saamme yhdessä miettiä kuvaus kohteita ja kuvakulmia. Valokuvaaminen tuo iloa meille molemmille!
Kirjoitinkin jo millaisista dekkareista mä tykkään, ja nyt on klassikoiden vuoro.
Dekkareista kertoessa kerroin, että luen niitä lähinnä välipaloina. Äänikirjoina kuuntelen dekkareiden lisäksi kevyempiä kirjoja, jotka eivät mietitytä sen enempää jälkikäteen. Kevyemmällä kirjallisuuden on elämässäni oma paikkansa, joskus sitä vain haluaa iskeä aivot narikkaan ja tulla viihdytetyksi hauskalla tarinalla. Tällaisesta äärettömän viihdyttävästi kirjasta voisi olla esimerkkinä Tarquin Hallin ”Vish Puri”-sarja. Paljon kohellusta, sattumuksia ja hyvää mieltä Intiassa englantilaisen kertomana.
Mä tykkään lukea ”elämää suurempia” tarinoita. Ja niitä luenkin sitten mieluiten ihan oikeina ”vanhanaikaisina” kirjoina. Viime aikoina tosin olen oppinut käyttämään sujuvasti lukulaitetta. Se on niin kätevä! Se on pienikokoinen, ja siihen mahtuu satoja kirjoja, joten se on helppo napata mukaan esimerkiksi matkoille.
Klassikot ovat klassikoita syystä. Niissä on tarina, joka on koskettanut suurempaa lukijakuntaa, ne ovat myyneet paljon ja kestäneet aikaa. Ensimmäiset klassikoksi luettavat kirjat luin yläasteella. Charlotte Bronten ”Kotiopettajattaren romaania” pidin teininä äärettömän romanttisena tarinana. Pari vuotta sitten luin Emily Bronten ”Humiseva harjun” ja yllätyin miten rujo tarina oli! Toinen nuoruuteni suosikki klassikko oli Mika Waltarin ”Sinuhe egyptiläinen”. Se iski minuun kuin metrinen halko. Äärettömän hyvä tarina, joka kuljetti mukanaan ensimmäiseltä sivulta viimeiseen sanaan asti. Pidin kirjasta yläasteella esitelmänkin.
Venäläisiä klassikoita on kehuttu valtavasti. Niistä on tehty monenlaisia teatteri- ja elokuvasovituksia ja moni on inspiroitunut niistä tekemään ihan omanlaisensa tarinan tai jonkin muun taideteoksen. Pitkään kartoin noita arvostettuja klassikoita. Ajattelin niiden olevan liian vaikeita tai raskaita. Muutama vuosi sitten löysin Dostojevskin ”Karamazovin veljekset” eurolla kirpputorilta ja päätin, että luen teoksen. Aloitin ”Helmet 2020”-haasteen lukemalla sen. Vaikutuin! Kirja oli hauska! Se oli täynnä veijarimaista huumoria ja henkilöhahmojen keljuilua toisilleen. Ja, joo! Olihan se paikka paikoin raskastakin luettavaa, sillä dialogit olivat kilometrien mittaista kaunosieluista pikkuasioiden selittelyä ja sanojen vääntelyä. Kun ne jaksoi, niin kaiken kaikkiaan kirja oli lukemisen arvoinen. Enää en pelkää tarttua ”pelottaviin” venäläisiin klassikoihin.
Amerikkalainen kulttuuri ei ole oikein minun makuuni. Tykkään lukea Euroopan historiasta ja kulttuureista kertovia kirjoja, joten luen amerikkalaiskirjailijoiden kirjoja aika vähän. Tartuin kuitenkin tovi sitten John Steinbeckin teokseen ”Vihan hedelmät”. Tästä kirjasta Steinbeck on saanut Pulizer-palkinnon ja se on ollut syynä hänen 1962 saamaansa Nobelin palkintoon.
”Vihan hedelmien” tarina sijoittuu Amerikan lama-vuosiin 1930-luvulle ja kertoo köyhän Joadin vuokraviljelijä perheen tarinan. Tarina alkaa, kun Tom Joad pääsee vankilasta ja huomaa, että perhe on pakkaamassa tavaroitaan kuorma-autoon. Maanomistajat ovat pakkolunastaneet maatilan jota tomumyrsky on turmellut. Perhe lähtee etsimään onneaan Kaliforniasta. Perille päästyään työt ovat kuitenkin kiven alla laman aiheuttaman joukkomuuton takia. ”Vihan hedelmät” oli ravisuttava lukukokemus. Se on raaka mutta uskottava kuvaus äärimmäisestä köyhyydestä ja siitä, mitä kärsimys saattaa ihmiselle aiheuttaa. Tämän kirjan lisäksi olen lukenut John Steinbeckin kirjoittamat kirjat ”Helmi” ja ”Hiiriä ja ihmisiä”. Ihailen Steinbeckin realismia ja oivaltavaa ihmisluonteiden kuvausta.
Väinö Linnan ”Täällä Pohjantähden alla”-sarjan luin ”Helmet 2000”-haasteeseen. Haasteessa oli kohta ”Läheisen suosittelema kirja” ja Hani suositteli sarjaa minulle. Myönnän, että en varmaan olisi koskaan muuten tätä teosta lukenut. Tämän sarjan kanssa kävi vähän niinkuin ”Vihan hedelmien” kanssa. Aloitin sen hieman vastahankaan, mutta positiivinen yllätys oli valtava. ”Täällä Pohjantähden alla” kuulunee suuriin suomalaisiin ikoneihin, josta on tehty lukuisia teatteriesityksiä sekä elokuvia ja tv-sarjoja. Kirjat sijoittuvat pieneen hämäläiseen Pentinkulman kylään ja kertovat Koskelan perheen tarinan 1880-luvulta 1950-luvulle asti
”Täällä Pohjantähden alla” nosti minulle usein tunteet pintaan. Minulla ovat nuo tunteet olleet aina olleet herkässä, joten kyynelehdin tätäkin lukiessani useampaan kertaan. (Voin kuvitella olevani välillä hassu näky sohvalla kirja kädessä maatessani, kyynelehtien valtoimenaan!) Linna oli hieno kirjoittaja, joka kykeni kertomaan tapahtumia ja ilmaisemaan tunteita upeasti kirjoittamillaan sanoilla.
Lopuksi vielä mainitsen kirjan, joka on saanut ”juonipohjan” eräästä hyvin tunnetusta klassikosta. Edward StAubynin ”Medimoguli” on kuin Shakespearen nykypäivään tuotu versio Kuningas Learista. Tämä on kirja, jota aloittaessa ajatukseni kulkivat jotakuinkin näin: ” njääh, luetaanpa nyt sitten tääkin. Mitähän mahtanee olla…” No, olihan muuten upea kirja! Kirja kertoi vallan sokaisemasta mediamogulista, jonka lähipiiri oli pettänyt ja sulkenut ukon mielisairaalaan. ”Mediamoguli” oli loistava lukukokemus. Luin kirjan suorastaan ahmimalla.
Älä pelkää tarttua klassikoihin. Kuten alussa sanoin: niitä ei syyttä sanota klassikoiksi. Voit yllättyä iloisesti!
Viime aikoina olen kirjoittanut paljon kaikesta ikävästä, asioista joita kadun tai mikä on pielessä, että on aika kirjoittaa niistä jutuista, jotka on todella hyvin. On aika ottaa esiin asioita, joista olen hyvin kiitollinen!
Päivittäinen ilon aiheeni on oma aviomieheni. Olen kiitollinen, että olen saanut loppuelämän kumppanikseen miehen, joka jaksaa taivaltaa rinnallani, vaikka olen tällainen tuuliviiri ja taivaanrannanmaalari. Hän kannustaa minua eteenpäin ja jokainen päivä hänen kanssaan on vakavien asioiden lomassa täynnä turhan naurantaa ja höpöhöpöä. Parempaa puolisoa en olisi voinut löytää!
Onnelliset yhdessä
Sen lisäksi, että olen kiitollinen löytämästäni elämänkumppanista, minulle on sattunut parhaat mahdolliset vanhemmat ja maailman ihanimmat lapset. Vanhempani ovat kasvattaneet minusta sen mitä tänään olen. Minulle annettiin mahdollisuus valita oma tieni. Siitä olen hyvin kiitollinen. En ole itse ollut palkintojen arvoinen äiti, mutta lapsiani en vaihtaisi ja heidän puolestaan juoksisin vaikka tuleen. Elämäni kaksi parhainta hetkeä olivat lapsieni syntymät. Molemmista kasvoi aikuinen, josta on helppoa olla ylpeä ja kiitollinen äiti.
Hyvin kiitollinen olen siitä, että olen löytänyt ympärilleni oikeat ihmiset. Läheisteni lisäksi minua on siunattu muutamalla todella hyvällä ystävällä. Ketään heistä en näe päivittäin, enkä aina viikoittainkaan, mutta he ovat aidosti kiinnostuneita minusta ja iloitsevat aina nähdessään minut ja nämä tunteet ovat molemminpuoleisia. Kaikki ystäväni ovat vahvoja naisia, jotka elävät oman näköistään elämää ja sanovat mielipiteensä suoraa turhia kiertelemättä. He ovat kaikki upeita naisia, joiden seurassa voin rentoutua ja olla juuri sellainen kuin olen. Kiitos teille Kaisa, Kaija ja Minna siitä, että olette osa elämääni.
En ehkä joka päivä ole iloinen ammatinvalinnastani, saatan jopa eräinä päivinä olla jättämässä työtäni. Silti olen kiitollinen ammatinvalinnastani. Voi olla, etten aikanaan kuunnellut sydäntäni vaan järkeä, valitessani hoitoalan. Tiesin, että sairaanhoitajalle riittää aina töitä. Vaikka ala on raskas ja monesti mietin alan vaihtoa, riittää tässä työssä haastetta ja se on hyvin palkitsevaa. Sairaanhoitajan koulutuksella pystyy tekemään hyvin monenlaisia töitä, joten valinnanvaraa riittää.
Olen elämäni aikana muuttanut aivan liian monta kertaa. Levoton mieleni ei ole kyennyt rauhoittumaan, joten olen äärettömän kiitollinen kodista, jossa nyt asun. Se on ensimmäinen asunto jonka tunnen kodiksi, muutettuani pois lasteni isän kanssa yhdessä rakentamastamme kodista, jonka itse rakensimme toiveittemme mukaan. Nykyinen kotini oli perikunnan, josta toinen puoli kuului miehelleni ja toinen hänen veljelleen. Ostin mieheni veljen osuuden asunnosta vajaa kaksi vuotta sitten. Rakastan olla kotona! Olen sanonut, että tästä kodista en lähde, kuin jalat edellä!
Kotona on hyvä olla
Kaksi vuotta sitten aloitin elämänmuutoksen. Päätin, että se olisi viimeinen kerta yrittää laihduttaa, pysyä tavoitepainossa ja tulla mahdollisimman terveeksi. Halusin tehdä kaikkeni onnistuakseni. Olen ylitsevuotavan kiitollinen siitä, että onnistuin. Olen kyennyt oppimaan uusia elämäntapoja, joilla saan pidettyä painon hallinnassa ja tekemään elämästäni aktiivista ja itselleni mielekästä. Myönnän toki, että hienosäätöä tarvitaan, mutta kaiken kaikkiaan elämäntavan muutokseni on silti ollut menestyksekäs
Erityisen suurta kiitollisuutta tunnen siitä, että kesällä 2021 olen löytänyt kaksi ihanaa liikuntalajia, joiden parissa saan lisättyä päivittäistä aktiivisuutta ja samalla voin nauttia kauniista Suomen luonnosta. Nämä kaksi lajia ovat tavallinen golf ja frisbeegolf. Molemmat vaativat vielä paljon harjoittelua, eikä kummassakaan mestariksi tulla hetkessä. Haasteellisuus tekee molemmasta golfin muodoista itselleni äärimmäisen nautinnollisia. Ei ole upeampaa tunnetta kuin kaunis ilma, kädessä joko golfmaila tai frisbee ja edessä hieno rata pelata. Siitä tulee nöyrä ja kiitollinen mieli!
Olen aina rakastanut kirjoja, hyviä tarinoita ja kirjoittamista. Minusta tuli kirjaston vakioasiakas heti, kun opin lukemaan. En tiedä kuinka olisin selvinnyt välillä hankalaa lapsuusaikaa ilman Enid Blytonin kirjoja. Niihin oli hyvä uppoutua ja unohtaa hetkeksi todellisuus. Kirjat ovat aina olleet lohduttamassa ja tuomassa iloa elämään. Tosin elämäni vaikeimpana aikana en kyennyt lukemaan lainkaan. Kului lähes kymmenen vuotta ilman, että kykenin keskittymään kirjoihin lainkaan. Tuona aikana kirjoitin aivan valtavasti. Se oli keino jäsentää levällään olevaa elämääni. Samalla yritin lukea useaa hyväksi mainittua teosta ilman, että pääni käsitti ainoatakaan kokonaista lausetta. Nyt kykenen jälleen lukemaan ja siitä olen tänään iloinen ja kiitollinen.
Kirjojen lisäksi kaikenlaiset käsityöt ovat kulkeneet mukanani ihan lapsuudestani lähtien. Erityisesti olen aina nauttinut kutomisesta. Olen virkannut, nyplännyt, ommellut ja tehnyt koruja. Kaikki käsityöt ovat minusta hauskaa ja hyödyllistä ajanvietettä. Niiden parissa aika kuluu nopeasti ja television katsomisestakin tulee ”luvallisempaa” sukankudin käsissä. Minusta on ihanaa opetella uusia käsityötaitoja. Jo käsitöiden ajatteleminen täyttää mieleni lämpimillä ajatuksilla.
Sukan kutominen rentouttaa
Lopetan tämän vuodatukseni omista kiitollisuuden aiheistani mainitsemalla joka viikkoisen harmaan arkeni valopilkun ja yhden suurimmasta yksittäisestä voimaannuttavasta asiasta elämässäni. Mikään ei vedä vertoja luonnon ”hiljaisuudelle” ja kävelylle raikkaassa ilmassa metsässä. Rakastan hiljaisia, yksinäisiä kävelyretkiä metsässä ja meren läheisyydessä.
Vaikka kirjoitukseni välillä ovat negatiivissävytteisiä ja niistä tihkuu ahdistusta, koen kaiken kaikkiaan olevani onnekas. Minulla on hyvin paljon asioita joista olen äärettömän kiitollinen!
Uniongelmien myötä elämä tuntuu levinneen käsiin. Olen koko ajan väsynyt ja tunnistan kuinka sen esiintuoma ahdistus syötättää. Koko ajan tekee mieli ”herkkuhiilareita”. Mun hyväksi todettu ruokailurytmi on lentänyt taivaan tuuliin. Runsas liikunta, josta on tullut tapa, on onneksi pelastanut mut suuremmilta tuhoilta.
Reilu jäätelöannos kruunaamaan hampurilaisaterian
Tämän vuoden loppukesä ja syksy on otettava oppimisen paikkana, sen sijaan, että masentuisin ja hylkäisin koko elämänmuutosprosessini toimimattomana. Olen suurimman osan elämästäni syönyt väärin! Luulinko tosiaan, että oppisin uuden tavan toimia kertaheitolla? Mitään ei vielä ole menetetty. Minähän osasin tehdä oikeita valintoja ja voin jo todella loistavasti.
Mitä siis olen viime kuukausista oppinut? Tärkein asia on että olen tunnesyöjä. Olen aina kieltänyt tuon tosiasian, ehkä siksi etten ole ymmärtänyt mitä se oikeastaan on. Nyt näen selvästi kuinka jatkuva väsymys aiheuttaa minussa ahdistusta. Yritän lieventää ahdistusta syömällä jotain hyvää. Kun voin hyvin, mielitekoja ei ole, tai ainakin saan pidettyä ne kurissa.
Viinerikahvit reissussa
Tehdessäni bucket list:ia muutama viikko sitten, sain kirjattua ylös tavoitteeksi syödä tyylikkäästi kauniita ruoka annoksia. Vaikka päätin unohtaa koko hemmetin listan tekemisen turhana, jäi tuo edellä mainittu lause elämään jonnekin aivoni sopukkaan. Oivalsin, että voisi olla viisautta opetella syömään säännöllisemmin ja hieman pienempiä annoksia. Tässä kaikessa auttaisi ruokailutilanteen rauhoittaminen. Minulla on tapana syödä lähes hotkimalla, aivan kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Voisin harjoitella haarukan tai lusikan laskemista kädestä välillä ja opetella pureskelemaan ruokani kunnolla. Tästä kaikesta olisi apua ruuansulatuksellekin.
Kahvin juominen ilman pullaa – uhka vai mahdollisuus?
Oletin ahdistuvani näistä huomioista, mutta yllättäen olenkin innostunut ja täynnä energiaa. Mä osaan syödä oikein, palaan siihen tapaan toimia millä voin hyvin. Kuten joku viisas on joskus todennut, elämä on muutosta! Edessä on siis muutosta ruokailutavoissani, olenhan jo huomannut liikunnan kohdalla, että asioita joista saa iloa, tekee mielellään. Onnekseni mä rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, joten siihen paneutuminen tulee varmasti tuomaan paljon iloa elämääni. Koska tein isoja muutoksia jo pari vuotta sitten, tapani tarvitsevat oikeastaan vain hienosäätöä.
Itseleivotun hapanjuurileivän syöminen on pakko lopettaa. En kykene hillitsemään itseäni sen kanssa.
Eilen olen siis palannut omaan ihanaan normiarkeeni. Merkitsen ruokapäiväkirjaan jokaisen syömäni ruuanpalan ja palasin pitämään kaksi paastopäivää viikossa, koska se pitää aineenvaihduntani vauhdissa. Tämä tuntuu nyt helpommalla, koska ei tarvitse miettiä liikuntaa, kun se on jo lähes automaattinen toiminta ja keho vaatii sitä. Sovimme muuten mieheni kanssa elämäni ensimmäisestä suklaattomasta joulusta. Kai se joulu tullenee ilman suklaarasiaakin!
Olin koko viime viikon kotona kipeän, ylirasittuneen polveni vuoksi. Vietin paljon aikaa yksin, enkä totaalilepoon määrättynä kyennyt liikkumaan kovin paljoa. Oli siis aikaa tehdä ajatustyötä.
Kuulun siihen ihmislajiin, jonka ajatukset laukkaavat normaalistikin äänennopeudella, mutta kun kroppa oli pakotettu lepoon, tuntui että ajatukset liikkuvat tahdilla äänenopeus potenssiin sata. Olen viime aikoina käsitellyt elettyä elämääni, ahdistunut ja murehtinut valintojani ja tekemisiäni sekä katunut tekemättä jättämiä juttuja. Tarpeeksi ahdistuttuani päätin kuitenkin keskittyä tulevaan. Mennyttä en voi muuttaa, mutta haluan muovata tulevasta mahdollisimman hyvän.
Jostain internetin ihmeellisestä maailmasta silmiini oli osunut ajatus ”bucket list”in tekemisestä. Luin ”ämpärilistasta” suurella mielenkiinnolla. Listan idea on kirjata ylös asioita, joita vielä haluaa tehdä ennen kuolemaa. Muistin joskus lukeneeni jostain naistenlehdestä Paola Suhosen ”bucket listista”. Hän oli kovin innoissaan listasta ja kertoi sen innostaneen häntä aktivoitumaan oman elämänsä laajentamisesta ja värittämisessä kokonaan uusilla väreillä.
Innostuin valtavasti ja kaivoin blingbling-vihkoni (kiiltäväpintainen tavallinen muistikirja) esiin ja kirjasin ensiksi 44 kohtaa, joihin ajattelin kirjoittaa asioita, joita elämässäni vielä haluan tehdä. Olin aivan touhuissani asian kanssa ja ajattelin sen avaavan minulle aivan uusia ovia.
Kolme päivää myöhemmin olen aivan turhautunut ja ahdistunut koko hiivatin ämpärilistasta! Olen saanut kirjattua siihen nyt valtavan ajatustyön tuloksena kuusi erillistä kohtaa. Kaikki ovat aivan älyttömiä, kuten: syön tyylikkäästi pieniä ruoka-annoksia!
Miksi mä aina haksahdan tällaisiin ”tee näin niin elämäsi paranee”-juttuihin? Kuinka vaikeaa voi olla antaa vain mennä ja kuunnella hetkessä omaa intuitiotaan? Kyllä saa ämpärilistat nyt mun puolesta olla!
Mä oon syntynyt 60-luvun puolivälissä Kuopiossa. Äet on savolaene maalaisnaene ja isä täysverinen pohjoispohjalainen, maalla syntynyt ja kasvanut hänkin. Vaikka synnyin kaupungissa, olin vielä vauvaikäinen, kun vanhempani muuttivat työn perässä isä kotiseudulle Vihantiin. Vihannin Lampinsaaressa oli suuri sinkkikaivos, joka tarvitsi lisää työvoimaa.
Lampinsaari oli, ja lienee edelleen, hyvin erikoinen kylä. Kylä on rakennettu hyllyvälle suolle, malmiesiintymän takia. Kirkonkylälle Vihantiin Lampinsaaresta tulee matkaa 12km. Kun minä vielä olin lapsi, kyläyhteisö oli hyvin tiivis ja kilpailuhenkinen. Urheilukilpailuihin otettiinkin osaa innokkaasti. Hiihto ja jalkapallo olivat hyvin suosittuja. Lentopalloa ja keilausta harrastettiin innokkaasti puulaaki-kilpailuissa.
Äiti ja isä ovat opettaneet minut sienestämään
Jokavuotinen jännitysnäytelmä käytiin toisen kaivoksen kanssa hiihtokilometreistä. Kisaan osallistui jokainen kyläläinen hiihtämällä vapaa-ajallaan niin paljon kuin kynnelle kykeni. Kilometrit merkittiin hiihtoladun varrella olevan lootan vihkoon. Kylän keskustassa oli iso taulu, johon virallinen taho merkitsi tuloksia (= hiihdettyjä kilometrejä) säännöllisin väliajoin kyläläisten riemuksi. Jos oikein muistan Lampinsaari voitti lähes aina.
Urheilu, liikunta ja ulkoilu (marjastus ja sienestys) olivat ehkä ylivoimaisesti suosituimia harrastusmuotoja. Jälkeenpäin näen kyllä selvästi miksi! Joka paikkaan oli pitkä matka, kirkolle kun piti olla oikeaa asiaa, että sinne tuli lähdettyä. Lampinsaaressa oli vielä minun lapsuudessa kaksi kauppaa, pankki, kahvila ja elokuviakin näytettiin joka viikonloppu, joten kirkolle ei oikeastaan ollut asiaa. Luonto oli lähellä ja siinä oli mistä ammentaa.
Soistuvaa metsikköä
Vaikka olen kasvanut maalla ja syrjäisessä pikkukylässä, ei meistä lampinsaarelaisista kukaan oikeastaan kokenut olevansa ”maalainen”. Kylä oli rakennettu kuin pieni kaupunki. Asemakaava oli selkeä ja ”kaupunkilaismainen”. Mutta tosiasia oli, että maalla oltiin, suon keskellä ja syrjässä.
Olen monesti irvaillut, että kasva siinä sitten aikuiseksi, kun oman huoneen toisesta ikkunasta näkyy roskapönttö ja toisesta vajan takaa suota reunustava metsä. Irvailua kyllä, mutta ihan totta. Tämä näkymä mulla oli lapsuudenkodin huoneen ikkunoista.
Suo oli hyviin määräävä tekijä arjessa, kun olin kasvuiässä. Se määritteli liikkumisen rajat. Se määritteli erityisen paljon kesän liikkumista, sillä missään muualla maailmassa en ole tavannut niin paljoa sääskiä, kuin suolle rakennetussa kotikylässäni. Lapsuudessani myös käärmeet olivat kylässä jatkuva riesa.
Päiväjärvi, nykyään minua lähinnä oleva suo
Kasvuiässä en välittänyt suosta, enkä kokenut olevani luontoihminen. Vanhemmat kyllä houkuttelivat, ja joskus pakottivatkin, mukaan marjaan ja sieneen. Mitä vanhemmaksi tulen sitä arvokkaammaksi voimavaraksi luontoyhteys muuttuu! Sieluni lepää luonnossa ja mieli selvittää kuin itsestään omat kotkotuksensa.
Kun aikaa kotikylästä pois muutosta alkaa olla reilu 35 vuotta, ovat suot yllättäen lempipaikkojani Suomen luonnossa. Mikä onkaan ihananampaa, kuin ylittää suo pitkospuita pitkin, sellainen kamera kourassa jossa on makrolinssi! Suon yllätyksellisyys on ihastuttavaa! Pikavilkaisulla näyttää, että suolla ei ole mitään, mutta tarkemmin katsoessa avautuukin silmien eteen varsinainen luonnonihmeiden aarreaitta.
Minä suolla
Viimein, 56-vuoden kypsässä iässä, ymmärrän, miten paljon syrjäisessä kylässä luonnon lähellä kasvaminen on vaikuttanut minuun. Suo elää minussa, en saa, enkä haluakaan, sitä pois sielustani!
Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.
Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.
”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.
Syksyllä 2018 olin koko ajan sairaana
Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!
Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.
Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia
Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!
Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.
Savukalaa vihanneksilla
Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!
Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!
Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.
Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!
Olen hukannut elämäni punaisen langan tilapäisesti. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun tuntui, että elämä oli hyvässä järjestyksessä ja se rullasi omalla painollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen kuin rapistumassa oleva purtilo tuuliajolla!
Palasin, vapaaehtoisesti myönnän, kamalaan oravanpyörään. Elämäni tuntuu olevan yhtä yövuoroa ja niistä toipumista. Vanhenevan naisen ikävät fyysiset vaivat haittaavat palautumista ja yöunet ovat mitä ovat, jos niitä sattuu saamaan ollenkaan.
Voisin syyttää ulkoisia tekijöitä oman elämäni vaikeuttamisesta, mutta eiköhän se niin ole, että asenne ratkaisee – aina! Itse mä olen olosuhteiden antanut vaikuttaa niin, että olen alkanut itse sabotoimaan omaa käytöstäni, saaden näin elämän maistumaan suussani sahanpuruilta.
Aloitin elämänmuutoksen loppukirin hyvillä mielin ja toiveikkaana, mutta ”elämä tapahtui”. Olen päästänyt muutosvaihteen vapaalle ollen nyt kiihtyvää vauhtia menossa puolessa välissä jyrkkää alamäkeä. Mistä löydän jarrut?
Työ vie voimat! Teen jatkuvia ilta- ja yövuoroja. Yövuorot alkavat käydä liian raskaiksi, kun palautuminen on hidasta, eivätkä vapaat vuorojen välissä ole aina tarpeeksi pitkiä. Iltavuorot ovat äänekkäitä, ja usein tuntuu kuin hiljaisuuteen tottuneita korviani (ja aivojani) kidutettaisiin 130dB voimalla pauhaavalla vaskipuhallin-serenadilla. Aamuvuoroja en jaksa tehdä, koska nukun niin huonosti.
Kroonisesti väsyneenä ja fyysisesti puolikuntoisena tuntuu, että maailma on luotu lähinnä nuorille ja voimakkaille. Yritän tsempata ja liikkun vapaa-ajalla kuin sähköjänis. Nautin liikkumisesta, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, ettei se auta sisällä vellovaan pelkoon siitä, että romahdus on aika lähellä. Kohta en enää jaksa!
Tilannetta pahentavat kaikki ne vastoinkäymiset, joita elämä on tänä vuonna koronan lisäksi tuonut mukanaan. Yhden ystävän yllättävä kuolema, toisen ystävän vakava sairastuminen ja jopa pienet arkiset kärhämät kotona ovat saaneet stressitasoni nousemaan sietämättömän korkeaksi.
Olen taistelija, taisteleva taivaanrannanmaalari. Kohtaan vastatuulen hymyssä suin. Ulkopuoliset eivät tiedä minulla olevan vaikeaa, vaikka ahdistustaso sisälläni on niin korkea, että tuntuu kuin tukehtuisin. Kurkkua kuristaa ja itku tulee pienistäkin asioista. Olen niin väsynyt, etten enää tiedä mistä ammentaisin voimaa.
Tällaisessa elämäntilanteessa pitäisi ehkä levätä, kun siihen on tilaisuus ja rentoutua, eikä pistää uutta vaihdetta silmään elämäntapamuutoksessa! Viisainta olisi rauhoittaa elämä, syödä hyvää ravitsevaa ja värikästä ruokaa, liikkua sen verran, että tulee hyvä olo ja ennen kaikkea levätä. Viettää muutama ihan oikea ”villasukka-päivä” olohuoneen sohvalla hyvää kirjaa lukien.
Keneen yritän tehdä vaikutusta tällä jatkuvalla riehumisella? Suorittamiselta tämä elämä jo alkaa tuntua, mikä ei ollut missään vaiheessa elämänmuutokseni tarkoitus eikä päämäärä. Päämääränä oli ilo! Nyt se tuntuu olevan lähinnä tuloksen tekeminen.
On aika pysähtyä, ottaa elämäntilanne tarkempaan syyniin ja tehdä uusi tilannearvio, jonka pohjalta voi sitten miettiä uutta askelkarttaa. Tilanteeni ei ole toivoton, vaikka väsynyt ja vaivainen olenkin. Olen pysynyt tietoisena siitä missä ja miten taivallan! Siitä olen ylpeä.
Tunnustan: mun elämänmuutos on vielä vaiheessa! Alkuperäinen tavoite oli saada paino BMIn ylärajalle. Tuohon tavoitteeseen en vielä ole päässyt.
Lopetin tarkalla ruokavaliolla olemisen kesällä 2020. Halusin kokeilla pystynkö elämään ilman jatkuvaa pilkun tarkkaa kirjaamista, niin etten liho takaisin kaikkia laihdutettuja 43kiloa. Muutama kilo tuli odotetusti takaisin. Olen kuitenkin pysynyt siinä painossa missä nyt olen noin vuoden. Olen ylpeä itsestäni!
Aktiivisuuden lisääminen arkeen on riittänyt painonhallintaan.
Olen ihan tyytyväinen nykyiseen painooni. En osaa kuvitella olevani kovin laiha, koska olen aina ollut erittäin ylipainoinen. Silti haluaisin kokeilla kerran elämässäni miltä tuntuu olla ns ”normaali painossa”, mikä minun kohdallani tarkoittaa 68 kiloa (se maaginen BMI:n yläraja). Minä en tästä nuorene joten ”it’s now or never”!
Koko kesän olen lykännyt loppukirin aloitusta. Olen kyllä liikkunut tavanomaiseen tapaan, sillä kun liikkuu paljon, voi syödä enemmän. Kesä oli lämmin, joten jäätelöä kului. Se ei ole haitannut, sillä paino on pysynyt hallinnassa. Viime viikon lopulla päätin, että nyt on vihdoin aika aloittaa viimeisen toteutumasta jääneen tavoitteen havittelu.
Tällä viikolla suunnistetaan.
Tänään se loppurutistus sitten alkoi. Maanantai on mun paastopäivä ja tänään olenkin noudattanut sitä erityisen tarkasti. Kahdeksalta illalla on vielä 11 kaloria 500 kalorista jäljellä käytettäväksi. Onneksi nälkä ei ole, joten nuo 11 kaloria jäänevät todennäköisesti koskemattomiksi. Yleensä en harrasta liikuntaa paastopäivinä. Päätin kuitenkin lähteä pelaamaan golfia paastosta ja siitä tosiasiasta huolimatta, että olen viimeiset kolme yötä nukkunut tosi huonosti. Pelasin laiskahkosti 9 reikää, uusilla rautamailoilla, jotka tulivat viime viikon lopulla. Pakkohan niitä oli päästä testaamaan! Iltapäivällä, kun Hani tuli töistä päätimme vielä käydä heittelemässä frisbeetä Laajalahden radalla. Pelasimme 10 väylää kylmässä mutta hienossa alkusyksyn (loppukesän) säässä.
Viimeisen puserruksen aloittaminen hirvitti. Ei tämä kuitenkaan ollutkaan vaikeaa. Olen niin tottunut näihin maanantain paastopäiviin, että tuntui kuin olisi kotiinsa palannut. Pudotettavaa on noin 13-14 kiloa, joten tavoitekaan ei tunnu yhtä kaukaiselta, kuin silloin kun tämän elämänmuutos-projektin aloitin.
Syksy on hyvää aikaa tiputtaa painoa! Kotimaiset vihannekset ja juurekset ovat parhaimmillaan. Liikkuminenkin on mukavampaa, kun ei ole enää niin kuuma. Kun pääsen asettamaani tavoitteeseen, tiedän nyt kuinka pystyn hallitsemaan painoni niin ettei se enää nouse.
Olen kertonut monessa aikaisemmassa kirjoituksessa omasta elämäntapamuutoksestani, jonka avulla onnistuin pudottamaan noin 40kg ja vannoutuneista kirjan kanssa sohvalla makaavasta mammasta tuli aktiiviliikkuja. Lupaan, että lopetan asian käsittelyn tähän! Haluan vain vielä kertoa omat vinkkini niille, jotka mahdollisesti niitä tarvitsevat muutosta miettiessään.
Minä vuosina 2018 ja 2021
Jos mietit elämänmuutosta, älä muuta kerralla kaikkea! Usein näkee, että ihmiset elämäntapojaan muuttaessaan menevät äärimmäisyyksiin. Niin minäkin ensimmäisellä kunnon yritykselläni tein. Hyvin tarkka ja yksityiskohtainen dieetti yhdistettynä tolkuttoman treenaukseen on varma keino lyödä hanskat tiskiin hyvin nopeasti, etenkin jos on aiemmin syönyt miten sattuu ja liikkunut hyvin vähän.
Ruokavaliota muuttaessaan ole rehellinen itsellesi. Käy läpi ruokailutapasi ja arvioi muutoksen tarve. Tärkeintä on syödä hieman vähemmän (noin -400-500kcal/vrk) kuin kulutat. Äkkidieetit eivät tuo pysyvää muutosta. Et tarvitse erikoisruokia, etkä mitään jauheita tai pillereitä. Yksi parhaista dieettivinkeistä on vanha kunnon lautasmalli: puolikas lautasellinen kasviksia, yksi neljäsosa hiilihydraattia ja yksi neljäsosa proteiinia. Toimii!
Pauttiarallaa lautasmallin-mukainen annos
Elämää kannattaa ajatella pidemmällä tähtäyksellä kuin esimerkiksi kuukauden päästä oleva juhla, jossa haluaa näyttää vetävältä. Mikään ihme-dieettikään ei onnistu, jos saat ravinnostasi enemmän kaloreita kuin kulutat. Aktiivisen liikkujan ei kannata yrittää ”nälkä-dieettiä”, eli kituuttaa turhan vähällä ruualla. Mä söin laihuttaessani noin 1600kcal/päivä ja pidin viikossa 2 paastopäivää, joina kalorimäärä jäi 500-600kcal. Paastopäivinä en harrasta liikuntaa. Suosittelen ruokapäiväkirjan pitämistä ainakin aluksi, että saat realistisen kuvan syömästäsi kalorimäärästä. Mä käytin puhelimeen lataamaani Yaziota. Sen ilmaisversiokin on ihan riittävän toimiva! Yazio on minulla edelleen käytössä! Sen avulla voin syödä sen mitä syön hyvällä omallatunnolla. Ruuasta tulee kyetä nauttimaan!
Mä syön myös pizzaa. Teen sen itse, että pystyn kontrolloimaan ravintoni kalorimäärän.
Liikunta kannattaa aloittaa maltillisesti. Kävely on loistava laji, joka sopii lähes kaikille. Jos haluaa kävelyyn hieman lisää tehoa, voi ottaa sauvat avuksi ja näin koko keho saa liikettä. Kuntosalia suosittelen lämpimästi lihaskunnon vuoksi. Itse en tykkää salitreenistä, käyn kuitenkin, koska olen jo 56-vuotias ja haluan kyetä nousemaan tuolista ja laskeutumaan kotimme kellarissa olevaan saunaan vielä 20 vuoden kuluttuakin. On aivan sama minkä lajin valitset, kunhan liikut. Ihmisen keho on luotu liikkumaan ja se toimii parhaiten, kun saa säännöllistä harjoitusta. Tärkeintä on, että teet sellaista, mitä jaksat jatkaa kauan, olipa lajina melonta, juoksu, padel tai frisbeegolf.
Suunnistus on yksi mun lempilajeista
Näiden ravinto- ja aktiivisuusvinkkien lisäksi kunnon yöunien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Aikuinen ihminen tarvitsee 7-9 tuntia kunnon unta vuorokaudessa. Itse tarvitsen noin 8 tuntia kyetäkseni toimimaan hyvin. Liian vähäinen yöuni mm lisää ruokahalua. Minulle tulee ”syön-kaiken-mitä-kaapista-löytyy”-päiviä, jos nukun huonosti. Kunnon yöunet takaavat palautumisen. Liian myöhään illalla tehty raskas liikunta heikentää yöunia, joten raskasta liikuntaa, kuten myös tukevia ilta-aterioita, kannattaa välttää, jos haluaa levätä hyvin.
Mä en elämäntapa muutosta aloittaessani halunnut ajatella olevani dieetillä tai laihduttaa. Hoin itselleni: ”syön värikästä ruokaa” ja ”olen aktiivinen”. Samalla tiellä olen edelleen ja olen tyytyväinen.
Aloitteleva frisbeegolfaaja tässä, hei! Uusien hauskojen liikuntalajit metsästys jatkuu!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 