Kevät

Heräsin eräänä aamuna pääsiäisen aikaan joutsenten ääneen. ”Joutsenet ovat saapuneet!”, lausahdin ääneen. Hetken keskustelimme mieheni kanssa, miten ihastuttavaa onkaan herätä luonnon ääniin, etenkin joutsenilla on meille molemmille erityinen merkitys.

Pääsiäisen aikaan säät olivat lämpimiä ja aurinkoisia. Lumet sulivat vauhdilla. Toisena pääsiäispäivänä lähdimme ulkoilemaan Elbaan. Tarkoituksena oli mennä Harrbådaan, joka on pitkä ja kapea niemennokka. Suurin osa Elban ja Harrbådan välisestä rantaniitty-alueesta on rauhoitettu alkukeväästä pitkälle syksyyn, sillä alue on lintujen tärkeä pesimispaikka. Emme kuitenkaan päässeet Harrbådaan. Tie näytti olevan jo kelirikkoinen ja matala Almerani olisi saattanut jäädä kiinni pohjasta. Sen vuoksi valitsimme Elban, vaikka siellä näyttikin olevan paljon ihmisiä.

Jätimme auton parkkipaikalle ja päätimme suunnata ensiksi jäälle. Olimme tullessa nähneet, että jäällä oli useampi ihminen nauttimassa kauniista kelistä. Tulimme rantaan ja näin jäässä olevat suuret railot ja sen kuinka jäälle oli noussut vettä. Edellisenä yönä oli ollut hyvin tuulista. Tuulen voimasta jää oli halkeillut ja nostanut vettä jään päälle. Mieheni lähti kävelemään ja kiersi Elban pitkän laiturin takaa minä en uskaltanut lähteä ”urheilemaan” kevätjäälle, vaan suunnistin takaisin rantaan ja kävelin rantajäätikköä pitkin. Katselin merellä kököttäviä ihmishahmoja ja totesin ne nyt pilkkijöiksi. Tunnetustihan pilkkijöille ei tarvitse olla jäätä juuri lainkaan ja silti jää aina (kai?) kantaa heitä. Edelliskeväänä muistan nähneeni yhden pilkkijän jään reunalla kauempana meren lahdella, avovesi virtasi ihan miehen jakkaran vieressä.

Lintutorilla oli mieheni tuttava kiikarien kanssa. Hän on oikea ”lintumies”. Intohimoinen ornitologi. Hän kertoili innostuneena lintujuttuja ja säteili onnellisena saadessaan otollisia kuuntelijoita. Sovimme alustavasti yhteisestä linturetkestä tälle keväälle, kun lintuja on palannut vielä enemmän jokatalviselta etelänreissultaan. On mukavaa oppia lisää linnuista. Pari vuotta sitten kuljin juuri noissa samoissa maisemissa kamerani ja pitkän putken kanssa kuvaamassa lintuja. Halusin opetella tunnistamaan lintuja, joista silloin en tiennyt oikeastaan yhtään mitään.

Olin jo unohtanut miten ihanaa aikaa kevät on. Keväällä on omat tuoksunsa. Voin haistaa jopa sulavan lumen. Luonto herää eloon. Ihan kuin itsekin heräisin jostain karhumaisesta talvihorroksesta ja palaisin takaisin omaksi itsekseni. Talvi vie minulta voimat. On pimeää, kylmää!

Olohuoneen ikkuna on auki tätä kirjoittaessani. Takapihan jossain puussa talitintti laulaa kirkkaasti ja väliin pikkuvarpunen räähkäisee oman sanansa. Takapiha alkaa olla sula joten pääsen kohta kukkapenkin siivoukseen. Ainoa murheeni on, etten laittanut sipulikukkia viimesyksynä, että saisin nauttia kevätkukista tänä keväänä. Josko ensi syksynä saisin niitä laitettua?