Yleensä masennusta on ilmassa maanantaisin. Tänään on kuitenkin perjantai ja tuntuu, että tämä päivä ei lähde millään liikkeelle. Ranteita pakottaa ja kipu leviää kohti kyynärpäitä. Tekisi mieli tehdä käsitöitä, mutta sen jälkeen ranteet ovat vielä kipeämmät. Kirjan piteleminen on tuskallista. Yritän keksiä keinoja lukea niin, että kirjan saa pidettyä esimerkiksi sylissä ilman, että ranteet rasittuvat. Minusta, joka normaalisti kaihdan lääkkeitä, on hyvää vauhtia tulossa ibuprofeenin suurkuluttaja, koska se lopettaa kivun hetkeksi. Hengityselinongelmien, silmien kutinan ja räkäisyyden rinnalle on asettunut repivä ja poltteleva kipu. Tunnen edelleen olevani onnellisessa asemassa, sillä tämän kivun kanssa voi kipulääkkeillä elää, enkä ole vielä ollut kipeä kuin pari viikkoa.
Toisen vaikeuksia ei voi ymmärtää ennen kuin saman on kokenut itse! Voi olla sympaattinen ja kunnioittava, mutta todellinen empatia nousee kokemuksesta. Järkyttyneenä koetan muistella, mitä neuvoja itse olen aikoinaan antanut kivusta kärsiville, saati sitten muille ongelmaisille. Haluan muistaa ja toisaalta en haluakaan. Nolottaa ja hävettää oma naiiviuteni. Perjantai-masennuksessani nousevat esille kaikki elämäni aikana tekemäni virheet ja mokat. Trust me! Niitä on paljon!
Ennen kuin eksistentiaaliahdistukseni nousee kestämättömäksi, pitänee keksiä jokin keino rauhoittaa mieltäni. En ole yhtä kuin kipuni tai masennukseni. Olen paljon enemmän. Yritän palauttaa mieleeni elämän tärkeimmän asian. Ilo! Ilman iloa ei ole elämää. Ennen kuin masennukseni peittää alleen elämäni hyvät asiat, joita toki on enemmän kuin minusta joskus jatkuvasti sairasteltuani tuntuu, on parempi keskittyä elämän kultaisiin valopilkkuihin. Mitkä asiat voisivat tuoda minulle iloa tänään?
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 
Hyvin kirjoitit ikävästä aiheesta, kultaseni.