Historia, Luontojutut, Matkustaminen

Pallas

Tämän aamun ensimmäinen toimenpide oli viedä vuoden 1995 Almerani autokorjaamolle. Siitä rikkoutui eilisen reippaassa vesisateessa tuulilasinpyyhkimet. Paneelista kuului vain naks ja pyyhkimet pysähtyivät kuin seinään. Onneksi Leville oli juuri avattu korjaamo ja korjaamon pojilla oli aikaa korjata pyyhkijät välittömästi. Aamu alkoi muutenkin perä edellä, sillä pankkikorttiani ei löytynyt mistään. Ennen kuin lähdimme ajelemaan korjaamolle, kuoletin siis pankkikorttini.

Auto kojattiin vikkelästi ja ajellessamme takaisin majapaikkaamme päätimme pakata tarvikkeita ja suunnata juuri fiksatun automme nokan kohti Pallas-Yllästunturin luonnonpuistoa. Sen tarkempaa suunnitelmaa emme tehneet.

Ensimmäinen mielenkiintoinen risteys oli viitta Pallas-Hotellille ja siellä olevalle luonnonpuiston Opastuskeskukselle. Opastuskeskuksella katselimme noin 15 minuuttia kestävän multimediaesityksen Pallas-Yllästunturin alueesta ja opimme paljon alueen luonnosta eri vuodenaikoina.

20160704_133557-01

Päätimme Opastuskeskukseen tutustuttuamme kiertää lyhyen noin 3 km mittaisen keskukselta lähtevän luontopolun.

Luontopolulla kuvasin kukkia ja ihailin karua, mutta valtavan kaunista tunturiluontoa. Puuraja jäi taaksemme, kun astelimme eteenpäin. Puolessa välissä luontopolkua oli mielenkiintoinen Suomen ja koko maailmanhistoriasta kertova kohde. Pallakselle rakennettiin vuonna 1938 Suomen ensimmäinen tunturihotelli. Hotelli oli upea aikansa tuote, virtaviivainen funkisrakennus, josta Suomen Matkailuliitto oli ylpeä

Pallas ilmasta copy

(Kuva löytynyt netistä. Ilmeisesti vanha postikortti.)

Toisen maailmansodan aikana hotelli toimi saksalaisten esikuntana. Vetäytyessään Suomesta saksalaiset räjäyttivät hotellin maantasalle.

20160704_134133

 

20160704_142953-01

Perässämme luontopolkua kiersivät kaksi saksalaista pariskuntaa. He näkivät rauniot, lukivat opastaulujen teksit ja varoivat sen jälkeen virkkamasta mitään omalla kielellään. Toisesta maailmansodasta on jo kauan. Vanhat kaunat ja antipatiat kuten myös syyllisyys olisi jo pitänyt unohtaa. Sodassa kaikki tuhoavat mitä eteen tulee, sehän on sodan tarkoitus: tuhota ja tappaa. Eiväthän nuo patikoimaan lähteneet saksalaiset olleet edes syntyneet tuohon aikaan. Heillä ei ole mitään tekemistä Suomen ensimmäisen tunturihotellin tuhoamisen kanssa. Uusi tunturihotelli rakennettiin 1948 hieman alemmas rinnettä. Siitä tuli perinteisempi hirsirakennus. Pallas on tosi-hiihtäjien suosikki, sinne ei varsinainen turismi vielä ole kynsiään iskenyt. Mahtaneeko se johtua siitä, että luonnoltaan erityislaatuista aluetta tietoisesti suojellaan? Mene ja tiedä.

On outoa olla kesälomalla paikassa, jossa olisi paljon nähtävää, mutta seutu on aivan vierasta. Minun pääni ”näkee” vierailemani paikat kartalla, mutta nyt en kykenekään saamaan minkään näköistä karttaa mieleeni, koska olen oudossa ympäristössä. Ehkä tämä virkistää ja auttaa ehkäisemään dementiaa.