Ukkonen paukutti eilen Levin yllä lähes viisi tuntia hellittämättömänä ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Uskomattoman ukkosen jälkeen tämä aamu valkeni poutaisena, vaikkakin pilvisenä. Päätimme siis viettää retkipäivän. Päivän pääkohteeksi valitsimme isäni edellisiltana kehuman Pakasaivon. Tarkoituksena oli ensin pysähtyä Reijo Raekallion Galleriassa, jonka ohitse olimme jo maanantaina ajaneet ja katsastaa matkalla myös Äkäsmyllyn.
Reijo Raekallio on taiteilijana minulle tuttu jo nuoruuteni vuosilta. Olin silloin kaksi kesää Kilpisjärven retkeilykeskuksessa töissä ja siellä oli myynnissä Raekallion maalamista tauluista teetettyjä iloisia poro-kortteja. Hänen galleriassaan en koskaan ole käynyt ja nimikin oli jo päässyt unohtumaan, kunnes näin yhden hänen Reidari Särestöniemen Anttu veljelle antaman työnsä roikkumassa vanhan Särestön tuvassa. Tarkistin missä Raekallio asuu ja oivalsin, että olimme maanantaina Pallakselle mennessä ajaneet hänen galleriansa ohi, tuumaten, että ”tuollakin voisi käydä”.
Tänään vierailimme siis Reijo Rekallion galleriassa. Taiteilija itse tuli pihatielle kääntyessämme meitä omalla autollaan vastaan ja tervehti meitä iloisesti kättään nostaen. Suureksi hämmästykseksemme sisäänpääsy oli ilmainen. Galleriassa meidät otti vastaan Raekallion vaimo. Hän on iloinen ja seurallinen pitkä vaaleahiuksinen rouva, joka on mielestäni kunniaksi miehelleen. Hän esitteli meille miehensä työt ja gallerian sekä kehoitti rauhassa tutustumaan kaikkiin kolmeen kerrokseen ja vastarakennettuun ”aurinkohuoneeseen”.
Reijo Raekallio on kotoisin Veitservasan kylästä, joka on muutaman kilometrin päässä Pöntsöstä, jossa hänen kotinsa ja galleriansa sijaitsee. Hänen työnsä ovat täynnä elämän iloa ja luonnon kauneutta. Gallerian töissä oli paljon Lapin maisemia ja naivistis-tyyppisiä huumoripitoisia maalauksia tanssijoista. Poroista, joista hän on kuuluisa, oli myös esillä monta työtä. Pidimme molemmat töistä kovasti ja tunsimme saaneemme pysähdyksestä mukaamme palasen iloa päivän reissuun.
Pöntsöstä suuntasimme auton keulan Äkäslompolon suuntaan. Pysähdyimme ensiksi Äkäsmyllyllä, joka on aikoinaan neljän maatalon yhteistyönä rakennettu mylly Äkäsjoen koskeen. Paikka oli säilynyt suhteettoman koskemattomana, varmasti osittain siitä syystä, että se on aika kaukana varsinaisista turistirysistä, eli alueen neljästä laskettelukeskuksesta. Äkäsmyllyn vierestä kulkee Pallas-Ylläksen kansallispuiston latuja ja kävelyreittejä ja se on merkitty myös ihan tavalliseen maantiekarttaan nähtävyytenä. Paikalla oli tänään muutama kalastaja kokeilemassa onneaan koskesta.
Varsinainen päivän pääkohteemme oli kuitenkin Pakasaivo, joka sijaitse Äksäslompolosta Muonion suuntaan. Alueelle ei pääse autolla talvisin, sillä sinne vie vain metsäautotie, jota ei aurata. Tie oli kuitenkin ihan hyvä ajaa, vaikka Hannuksen kylästä matkaa sinne olikin vielä 10km. Matkalla pysähdyimme katsastamaan ”kirkkopahdan” joka on vanha seita. Iso suoraseinäinen paasi keskellä tasaista männikköä, jonka päällä oli muutama poronkallo. Kirkkopahta on vanha seitakivi. Samuli Paulaharju on kirjoittanut Pakasaivon alueesta ja kirkkopahdasta seuraavasti:
”Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa.” (Lapin muisteluksia 1922)
Pakasaivon alue on ollut aikoinaan palvontapaikka. Varsinainen palvontapaikka lienee ollut järven pohjoispään itärannan rosoisella kalliojyrkänteellä. Itäseinällä on pieniä luolakoloja, jotka ovat mahdollisesti olleet uhriluolia. Pakasaivo on syvä kalliojärvi. Alue on tasaista mäntymetsää. Itse yllätyin valtavasti tullessani Pakasaivolle, kun näin yhtäkkiä ympäristöstä poikkeavan valtavan kalliorotkon, jonka pohjalla oli järvi. Voin hyvin kuvitella miksi entisajan ihmiset ovat pitäneet paikkaa ”jumalallisena” ja pyhänä, se on niin erityislaatuinen. Kallion seinämät ovat lähes pystysuorat. Alue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja alue on Metsähallituksen päätöksellä suojeltu suojelumetsä ja seitapahdan ympäristö on virkistysmetsää.
Leville palatessamme tulimme Muonion kautta ja näimme mm Äijänkosken, vierailimme pikaisesti Olostunturin laskettelukeskuksen pihapiirissä sekä Kropiovaarassa.
Matkailu on taas avartanut ja antanut kokemuksia.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 