Kesä kauneimmillaan, ja sisälläni nousee liian tiedon hamstramisen seurauksena ahdistus. Ruoka ja syöminen ovat aina olleet tärkeitä osia elämässäni. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut syömishimostanikin. Tuon ehkä sensuuria ansaitsevan tummanpuhuvan piirteeni lisäksi rakastan hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Yksi elämäni suuria iloja on käydä syömässä hyvin. Nautin hyvistä ravintoloissa, joissa ruuan laatuun, sen laittoon ja esillepanoon panostetaan.
Hernekeittoa Budapestissä helmikuussa 2016
Joka toinen viikko päätän, että aloitan syömään hyvin. Lupaan itselleni katsovani mitä leipälävestäni sisään ahdan. Kerän tietoa ravintoarvoista ja ihmisen optimaalisesta ravitsemuksesta (josta minulla löytyy myös kirja kirjahyllyssäni ”Optimal Nutrition”).
Olen lukenut kymmeniä kirjoja ravitsemuksesta ja katsellut asiasta monta monituista dokumenttia. Eniten ahdistusta aiheuttaa se tosiasia, että jokainen asijantuntija väittää eri tapaa syödä oikeaksi. Tässä informaatioähkyssä ei varmaan pysty uskomaan enää kuin itseään.
Naudanlihapihvi Vanhassa Lyhdyssä tammikuussa 2016
Muutama vuosi sitten oli kovasti ”in ja pop” karpata. Tankkasimme tyttöystäväni kanssa Antti Heikkilän opuksia ja olimme myytyjä ”Pellinki-dieetille”. Muutaman viikon kuluttua huomasin, ettei dieetti sopinut minulle. Mahani ei toiminut kunnolla ja tuli ”raskas olo”. Ystävälleni taas ”Pellinki-dieetti” sopi loistavasti! Hänen ihonsa kukoisti ja silmät loistivat. Seuraavaksi kokeilin urheilijan perinteistä dieettiä: paljon rahkaa, raejuustoa ja kasviksia kanan lisäksi. Liikuin paljon; kävin salilla 5-6 kertaaa viikossa. Aika nopeasti huomasin, että keho tarvitsee niitä parjattuja hiilihydraatteja energian tuotantoon. Täti ei jaksa heilua ilman ruisleipää! Tiukoista dieetti-kokeiluista hormoonini menivät sekaisin ja sain kilpirauhasen vajaatoiminnan. Palasin omaan ”syö mitä jaksat ja niin paljon kuin jaksat-diettiini”.
Olen määritellyt hyvän ruuan sellaiseksi, mikä tehdän itse perusaineksista. Koetan koti-kokkauksessani välttää valmisruokia. Ainoa eines minkä syön hyvällä omallatunnolla on maksalaatikko, jossa on rusinoita. Haluasin valmistaa ruokani ilman teflonpannua ja epäilen vakavissani, etteivät mikroaaltouunit ole terveydellemme hyväksi.
Riimiporoa ja parsaa Ylivieskassa kesäkuussa 2016
Kiire kostautuu myös ravintovalinnoissamme. Valitsemme nopean tien täyttää maha, ajattelematta sitä ravitsemmeko kehoa. Nälkä lähtee, mutta yllättävän usein ylipainoinenkin ihminen voi olla aliravittu. Ravintoteollisuus – jo nimen pitäisi kertoa mistä on kysymys. Teollisuudesta, jonka tehtävänä on tyydyttää markkinat. Tyydyttää ihmisten nälkä ja luoda sokeririippuvaisia ihmisiä, jota kuluttavat vieläkin enemmän. Sokerikin tosin on korvattu maissista ja viljasta tuotetulla glukoosisiirapilla, joka on halvempaa kuin oikea sokeri. Maissia kasvatettaan maailmalla valtavat määrät eläinten ravinnoksi ja ”sokerin” valmistusta varten. Viljelijät harvoin saavat sadostaan käypää hintaa, vaan joutuvat myymään satonsa tappiolla.
Hedelmämme ovat jalostettu makeiksi ja vetisiksi ja ne enää ulkonäöltään muistuttavat alkuperäistä. Nykyihminen, joka on tottunut makeuteen, ei entisvanhaisia hedelmiä mielellään söisi. Tehomaatalous on köyhdyttänyt maaperän ja kasvit keräävät itseensä lannoiteaine- ja hyönteismyrkkyainejäämiä.
Baklavoita Budapestissä helmikuussa 2016
Mitä meille jää? Mikä on turvallista ravintoa? Toivoisin, että asiasta tehtäisiin oikeaa tieteellistä tutkimusta, ilman kytkyjä lääke- tai ruokateollisuuteen. Ainoa kysymys olisi, kuka silloin maksaisi puolueettoman tutkimuksen? Haluaisin myös, että asiasta käytäisiin puolueetonta keskustelua, sillä ihminen tarvitsee ruokaa toimiakseen ja pysyäkseen terveenä. Olisiko aika herätä joka päiväistä ruokaamme koskevaan todellisuuteen?
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 